Ulkopuolisuuden tunne ja ulkopuoliseksi jääminen (podcast opiskelijoille!)

ulkopuolisuuden tunne ulkopuoliseksi jaaminen

Ulkopuoliseksi jääminen ei ole mukavaa. Samalla se on kuitenkin valitettavan yleinen kokemus todella monelle meistä. Vuosien varrella moni tämänkin blogin lukijoista on kirjoittanut siitä, kuinka on jäänyt – tai tullut jätetyksi – porukan ulkopuolelle esimerkiksi koulussa, töissä tai harrastuksissa.

Ajoittainen ulkopuolisuuden tunne on meille ihmisille enemmän sääntö kuin poikkeus. Tiedetään, että ylivoimainen enemmistö ihmisistä kokee ulkopuolisuuden tunnetta ainakin toisinaan. Ulkopuolisuuden tunne onkin siten itsessään hyvin yleinen ja normaali ilmiö. Ulkopuolisuuden tunne ei ole myöskään suoraan sidoksissa siihen, onko ihminen oikeasti jäänyt porukan ulkopuolelle, vaan tiedetään, että sitä kokevat myös sellaiset henkilöt, jotka on hyväksytty porukan osaksi. Voidaankin väittää, että useimmat ihmiset ovat erittäin alttiita kokemaan ulkopuolisuutta.

Usein ulkopuoliseksi jääminen on kuitenkin aivan todellista. Esimerkiksi opiskelijoiden kanssa jutellessani kuulen usein tarinoita siitä, kuinka joku on saattanut olla yksinäinen koko opintojensa ajan. Jostakin syystä opintojen alussa ei olla päästy osaksi kaveriporukkaa, mikä on johtanut siihen, että loput 3-5 vuotta ollaan jouduttu olemaan yksin, mikä voi olla todella rankka ja ikävä kokemus.

Ulkopuoliseksi jääminen ja siitä seuraava yksinäisyys ei ole ongelma vain siksi, että se tuntuu ikävältä, vaan myös siksi, että sillä tiedetään olevan merkittäviä vaikutuksia myös stressitasoihimme ja sitä kautta terveyteemme. Tämänkin vuoksi olisi tärkeää, että oppisimme paitsi suojautumaan ulkopuoliseksi jäämiseltä itse, mutta myös auttaisimme muita, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet ulkkopuolisiksi.

Tämän vuoksi nauhoitimme opiskelijoiden mielenterveyttä ja opiskelukykyä edistävän Nyyti ry -järjestön kanssa kaksiosaisen podcastin, jossa puhumme juuri tästä aiheesta. Miksi osa opiskelijoista ei löydä itselleen kavereita, vaan jää porukan ulkopuolelle? Entä mitä voidaan tehdä, jos näin on tapahtunut?

Vaikka puhummekin nauhalla opiskelijoista, pätevät samat sisällöt pitkälti myös vapaa-ajalla, työelämässä tai harrastuksissa. Täsmälleen sama ongelma on valitettavasti läsnä ihan kaikissa piireissä. Tästä nauhoitteesta voi siksi olla hyötyä, vaikka itse et olisikaan opiskelija.

Linkit podcastiin sekä sen tekstiversioon löytyvät tästä:

(Jaksot löytyvät myös Nyytin Spotify -kanavalta!)

Kiitos kiinnostuksesta ja mukavia kuunteluhetkiä!

Rakkaudella,

Jevgeni

(PS. Lisää vastaavia sisältöjä löytyy blogin tekstiarkistoista ja videoarkistoista. Mukavia luku- ja katseluhetkiä!)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia