Uuden kielen oppiminen: Kristianin tehokkaat materiaalit

kielen oppiminen tekniikka vinkkeja kielten opiskeluun
kielen oppiminen tekniikka vinkkeja kielten opiskeluun

Kiinnostaako uuden kielen oppiminen? Onko jokin kieli jo työn alla?

Olen itse ollut aina innostunut kielten opiskeluista. Omalla kohdallani siihen on tosin vaikuttanut se, että olen asunut useita kertoja Suomen ulkopuolella, mm. Espanjassa. Tällä hetkellä taas asun Latviassa ja opiskelen paikallisessa yiopistossa latvian ja venäjän kielillä.

Kokemus on opettanut, että uuden kielen oppiminen ei ole aina helppoa edes silloin, kun asuu kyseisen kielen käyttäjien ympäröimänä. Joskus ajattelin naiivisti, että jos vain muuttaa toiseen maahan, niin paikallisen kielen oppisi lähes automaattisesti. Tämä ei valitettavasti pitänyt paikkaansa :(!

Myös kiireinen elämänvaihe tekee kielten oppimisesta jatkuvasti hankalampaa. Elän ilmeisesti ”ruuhkavuosia”. Minulla on perhe, pyöritän omaa yritystäni ja olen lisäksi täysipäiväinen psykologian maisteriopiskelija. Kielitaidon vahvistamiseen ei siksi tahdo löytyä hirveäsi aikaa!

Siksi koen, että se vähäinen aika, joka minulla on käyttää kielitaidon vahvistamiseen, tulee käyttää erittäin tehokkaasti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tehokkaiden opiskelutekniikoiden ja materiaalien käyttämistä.

Tästä syystä haluankin tänään esitellä muutaman tuotteen, joiden käyttämästä metodista on ollut itselleni apua latvian kielen opiskelussa. Kyseessä on tässä blogissakin aikoinaan vierailleen kielineron Kristian Muthugalagen lähestymistapa.

Olen käyttänyt erityisesti hänen ”ultimaattista kielivihkoaan”, jonka esittelyn löydät alta. Laitan myös linkit hänen muihin kielivihkoihin ja kielikirjoihin. Kaikki linkit ovat sellaisia, että jos satut ostamaan itsellesi kirjan niiden kautta, saan niistä pienenpienen komissiopalkkion!

Ultimate Language Notebook – Tehokas työkalu kielten opiskeluun

ultimate language notebook kielen oppiminen

Ultimate Language Notebook, tuttavallisemmin Kielivihko, on minkä tahansa kohdekielen opiskeluun tarkoitettu vihko, jonka sisältö on jaettu 71 aihepiiriin. Jokaista aihepiiriä varten on yksi kokonainen aukeama. Aukeaman vasemmalla sivulla on lista tärkeistä sanoista englanniksi ja sanojen vieressä katkoviivat, jonka kohdalle voit kirjoittaa käännöksen kohdekielelläsi. Aukeaman oikea sivu on täysin tyhjää ruutupaperia, jonne voit aina lisätä itsellesi tärkeätä uutta sanastoa kyseisestä aihepiiristä.

Mikäli et löydä sopivaa aihepiiriä valmiina olevien 71 aihepiirin joukosta, niin vihon lopussa on 6 täysin tyhjää aukeama johon voit lisätä haluamasi aihepiirin sanaston. Lisäksi vihon alussa sisällysluettelon ja ensimmäisen kappaleen välissä on tyhjä aukeama, jonne voit kirjoittaa vaikka kohdekielesi aakkoset, mikäli kohdekielessäsi on käytössä eri kirjoitusjärjestelmä.

Kielivihko on sopiva tuote henkilölle, joka haluaa opiskella kohdekieltään kirjoittamalla muistiinpanoja paperille. Kieliviholla on monta etua tyhjään muistiinpanovihkoon verrattuna.

1. 71 aihepiiriä. Kaikki tärkeimmät aihepiirit on jo valmiiksi vihossa joten kielenopiskelijan ei tarvitse miettiä miten lajitella loogisesti vihkonsa sisällön. Tyhjät muistiinpanovihot muuttuvat melko nopeasti sotkuisiksi ja kaoottisiksi sisältäen samalla sivulla sanastoa, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

2. Yli 2500 yleisintä sanaa. Aihepiireistä on jo valmiiksi etsitty yleisimmät verbit, adjektiivit, adverbit, substantiivit ja lauseet.

3. 85 tyhjää sivua. Aukeaman tyhjä oikea sivu antaa vapauden lisätä sanastoa, joka on juuri itselleen tärkeätä.

Täytettyäsi kaikkien aukeamien vasemmat sivut tiedät yli 2500 sanaa ja täytettyäsi kaikkien aukeamien oikeat sivut sekä lopussa olevat tyhjät aukeamat sanamääräsi tulee varmasti ylittämään 3000 sanaa ja enimmillään jopa 4000-5000 sanaa, jotka löydät kaikki siististi lajiteltuna sopivien aihepiirien alta. Lopullinen sanamäärä riippuu käsialastasi ja siitä minkälaista sisältöä olet kirjoittanut tyhjille sivuille.

Tee siis kielenopiskelustasi järjestelmällisempää ja hanki itsellesi oma Kielivihkosi. Katso miltä Kielivihon sisällysluettelo ja sisältö näyttää nettikaupan esikatselusta.

Kielivihko löytyy tästä linkistä: Ultimate Language Notebook

100 Writing Systems of the World (Maailman 100 kirjoitusjärjestelmää)

100 writing systems of the world kristian muthugalage kielten opiskelu

Tämä seuraava ei ole niinköän perinteinen kieltenopiskelua tukeva kirja, vaan tässä esitellään 100 erilaista kirjoitusjärjestelmää, joita käytetään maailman kielissä. Aihe menee itseltäni hieman yli ymmärryksen, joten tässä kirjan virallinen esittely (englanniksi):

”This book presents 100 different writing systems around the world for language lovers who want to practice writing different scripts themselves. This is more a practice book than a theoretical book. Full character charts and basic information about the scripts are provided on the left page. The right page is empty so that you have space to experiment all the different scripts.

This book contains scripts from all over the world and all writing system types. There are 43 abugidas, 33 alphabets, 14 abjads, 10 syllabaries and 2 logographic scripts. From these 100 scripts 70 originate from Asia, 16 from Europe, 9 from Africa, 4 from the Americas and 1 from Oceania. There are two additional sections in the end of the book. There’s one section containing 35 different numeral systems. The last section is ”design your own writing system”, where you can write down your own writing system.”

100 Writing Systems of the World -kirja löytyy tästä linkistä.

Ultimate Language Notebook spesifin kielen opiskeluun

ultimate language learning notebook kielen oppiminen

Ultimaattinen kielivihko on saatavilla myös spesifistien kielten opiskelun tueksi. Toistaiseksi julkaistut kieliversiot ovat tässä:

  1. Ultimate Chinese Notebook
  2. Ultimate Finnish Notebook
  3. Ultimate Swedish Notebook
  4. Ultimate Italian Notebook
  5. Ultimate German Notebook
  6. Ultimate Estonian Notebook
  7. Ultimate Spanish Notebook
  8. Ultimate French Notebook
  9. Ultimate Russian Notebook 
  10. Ultimate Ukrainian Notebook        
  11. Ultimate Portuguese Notebook 
  12. Ultimate Greek Notebook 
  13. Ultimate Dutch Notebook
  14. Ultimate Swahili Notebook          
  15. Ultimate Albanian Notebook
  16. Ultimate Polish Notebook

Lisää kieliversioita on ilmeisesti valmistella, joten tämä lista päivittynee tulevaisuudessa.

Joka tapauksessa, toivon sinulle mukavia opiskeluhetkiä kielten parissa riippumatta siitä, millaisia metodeja käytätkin!

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia

uudistumisen aika

Uudistumisen aika

Hei, ja toivottavasti teille kuuluu hyvää! Olen päivittänyt tätä blogia viime aikoina suhteellisen harvoin. Osittain syy on ollut se tavanomainen: kiire. On ollut kouluhommia, on

Lue lisää »