Moi!

Tässähän on kuulkaa ne vaalit juuri päällä ja koen sen olevan loistava tekosyy politiikasta kirjoittamiselle. En vain tajua politiikasta niin paljoa, etten siitä kirjoittamalla totaalisesti häpäisisi itseäni ja menettäisi sitä vähää uskottavuutta mikä minulla on. Joten keskityn kirjoittamaan siitä mistä tiedän. Tässä tapauksessa se on vaalit elä paremmin-näkökulmasta.

On nimittäin eräs asia, mikä minua toistuvasti kaikenlaisten vaalien alla vaivaa. Se ei ole enää se, että jotkut äänestävät puolueita ja ehdokkaita joista en itse oikein välitä (sellainenkin aika oli joskus!). Olen nimittäin viime aikoina havainnut, että minusta on tullut poliittisesti välinpitämätön.

Tämä välinpitämättömyys ei ole sitä, ettei minua yhtään kiinnostaisi miten asiat täällä ovat. Pikemminkin se on sitä, että olen nykyään sen verran varma itsestäni ja omista mahdollisuuksistani, että luotan asioideni menevän hyvin riippumatta siitä, kuka siellä hallituksessa istuu. Tästä syystä äänestän lähinnä velvollisuudentunnosta niitä kohtaan, joilla ei välttämättä ole samanlaisia mahdollisuuksia tehdä elämästään upeaa ja jotka näin ollen ovat enemmän alttiita valtaapitävien päätöksille (vanhat, sairaat tai vastaavat).

Ja tästä päästäänkin siihen minua vaivaavaan asiaan. Tämä saattaa toki olla täysin omaa kuvitelmaani, mutta koen törmääväni jatkuvasti ihmisiin, joilla on aivan yhtäläiset mahdollisuudet elämässä kuin minulla (ts. he ovat nuoria, perusterveitä ja asuvat suomessa), mutta jotka tuntuvat ulkoistaneen hyvinvointinsa valtaapitäville.

He tuntuvat kokevan, että heidän elämänsä ei ole kivaa siksi, että se porukka siellä eduskunnassa ja valtuustoissa ei hoida asioita heidän haluamallaan tavalla. He tuntuvat kokevan, että päättäjät ovat vastuussa heidän hyvästä fiiliksestään. Jos nyt valtuustoon ei valita oikeita päättäjiä tai jos päättäjät eivät päätä oikein, ovat asiat huonosti.

Joo.

Toki minustakin olisi superkivaa jos siellä istuisivat juuri ne minun suosikkini ja tekisivät Suomesta juuri sellaisen kuin minä haluan. Todennäköisesti tämä ei todellakaan toteudu, joten en koe kauhean järkevänä sitoa hyvää mieltäni siihen. Sen sijaan voin keskittyä omalta osaltani tekemään Suomesta parempaa niillä voimavaroilla jotka minulle on suotu. Millaista täällä voisi olla, jos jokainen antaisi edes pienen panoksensa paremman maailman eteen?

(En missään tapauksessa halua leimautua vaikkapa juuri viimeaikaisen tavallinen.fi-kohun sivuaman asenteen kannattajaksi: siis sen, että itseään niskasta kiinni ottamalla kaikki olisi taas hyvin. Tahdon vain korostaa, että nuoren ja kaikin puolin terveen ihmisen, joista tässä pääasiassa puhun, paha mieli ei ihan oikeasti ole niiden poliitikoiden syytä.)

Ja joo, toki minäkin aion äänestää. En vain pane paljoa painoarvoa sille, että se mitään parempaan suuntaan muuttaisi. Joten hei, mitä jos otettaisiin jälleen vastuu itsestämme ja mietitään mitä voimme itse tehdä maailman ongelmien ratkaisemiseksi. Saatan olla väärässä, mutta luulen että se on järkevämpää ja parhaassa tapauksessa tuloksekkaampaa kuin vääristä poliitikoista kitiseminen.

Mitä jos lähestyisimme tätä positiivisen psykologian kannalta ja yrittäisimme nähdä maailmassa pikemminkin mahdollisuuksia kuin esteitä ja uhkia? Mitä jos sen sijaan, että kitisisimme siitä, mitä valtio ei ole meille antanut, olisimme kiitollisia siitä, mitä olemme siltä saaneet (ja se ei ole ihan vähää se)?

Ensimmäinen teko kohti muutosta ja parempaa maailmaa on oman asenteen tarkistaminen. Itse kukin kykenee vaikuttamaan omaan elämäänsä paljon tehokkaammin ja nopeammin kuin joku kunnallispolitiikko, joille se taakka hyvästä mielestämme nyt koitetaan sysätä.