Vaihto-opiskelu Espanjassa. Millaista se oli? Vuoden alussa lähdin Espanjaan. Nyt, puoli vuotta myöhemmin jalkani ovat jälleen tukevasti kotosuomen maaperällä. Tulen tässä kirjoituksessa käsittelemään espanjassa asumista ja opiskelua, kulttuuria ja sen erikoisuuksia, tapaamiani paikallisia ja kansainvälisiä ihmisiä, ihmissuhteita, ulkomaille muuttamista yleisesti, yleisiä fiiliksiäni tästä kaikesta.
Ulkomaille muuttamisesta, ennakko-valmisteluista ja odotuksista
Koska ulkomaille muuttaminen ei ole useimmille ihan jokapäiväinen juttu, aiheuttaa se ymmärrettävästi monille stressiä. Vaikka itse olen varsin rento kaveri ja vaikka rationaalisesti tajusin, ettei opiskelija-vaihtoon lähtemisessä ole mitään oikeasti vaikeaa, oli minullakin melko epävarma olo.
Itseäni mietityttäneitä asioita olivat oman kielitaidon riittävyys, asunnon löytäminen (en viitsinyt etsiä etukäteen, joten muutin asunnottomana) ja erityisesti etukäteen kavereiltani kuulemat ja netistä löytämäni Espanja-aiheiset kauhutarinat, kuten “jokainen ulkomaalaisen näköinen ryöstetään siellä” ja “Espanjassa rakennetaan niin, että talvella asunnoissa on niin kylmä, että on nukuttava kolmen sähköpeiton alla”.
Kovetin kuitenkin mieleni, päätin luottaa siihen, että hankaluuksien todennäköisyys on pieni ja suuntasin nokkani kohti Madridia.
Ja turhaahan se etukäteen pelkääminen olisi ollutkin. Kaikki meni sujuvasti. Asunto varmistui nopeasti ja oli lämmin eikä kukaan ryöstänyt minua koko aikana (sen sijaan useampi koulukaverini joutui ryöstöjen kohteeksi, eli osin kauhutarinat pitivät paikkansa!).
Espanjalaisista
Seuraavaksi muutamia mieleeni jääneitä huomioita espanjalaisista ihmisistä, jotka saattavat olla kiinnostavia suomalaisesta näkökulmasta.
Ensin muutama sana kauneudesta. Koin espanjalaiset ihmiset hyvin kauniina, enkä tarkoita tällä varsinaisesti fyysistä ulkomuotoa. Ennemmin tarkoitan tapaa, jolla ihmiset kantavat itsensä. Espanjan katukuvasta (ehkä köyhimpiä alueita lukuun ottamatta) tuntuu uupuvan sellainen Suomessa tyypillinen nöyristely, kyyristely ja kyräily. Ihmiset kulkevat suorassa, hymyilevät, katsovat silmiin ja moikkailevat. Jo pelkästään tällainen käytös tekee ihmisistä “paremman näköisiä”. Jos siis haluaa olla kauniimpi, voi omasta puolestani korvata meikit ja ihovoiteet ryhdillä, hymyllä ja valoisalla asenteella.
Sosiaalisuus:
Edellisestä kohdasta voisi ajatella, että espanalaiset ovat huomattavasti suomalaisia sosiaalisempia, itsevarmempia ja lämpimämpiä. Ainakin omat ennakko-odotukseni olivat sen mukaiset. Tavallaan näin olikin, mutta asia ei ollut ihan niin suoraviivainen, kuin olisi voinut kuvitella:
Mitä tulee kevyeen sosialisointiin, small talkiin, vieraille jutteluun ja vastaavaan, ero on Suomeen verrattuna kuin yöllä ja päivällä. Espanjalaiset todellakin ovat huomattavasti aktiivisempia, iloisempia ja energisempiä näiden suhteen. Kun kadulla tulee joku tuttu vastaan, häntä ei vain moikata metrin päästä, vaan mennään vähintäänkin koskettamaan käsivarteen tai olalle, yleisemmin taas antamaan pari poskipusua. Miehet koskettelevat naisia ja naiset koskettelevat miehiä. Miehet sen sijaan eivät koskettele miehiä, kädenpuristusta lukuunottamatta, sillä ilmeisesti se ei sitten olisi jotenkin sopivaa.
Sen sijaan yksityisasioistaan espanjalaiset tuntuivat puhuvan merkittävästi vähemmän kuin suomalaiset. Eli vaikka kevyt jutustelu sujui huomattavasti meillä totuttua näpsäkämmin, oli yksityisempiin aiheisiin eteneminen paljon vaikeampaa. Tässä mielessä koen, että suomalaiset ovat jopa espanjalaisia avoimempia ja rohkeampia.
Asiakaspalvelukulttuuri
Mielenkiintoinen ja oikeastaan varsin virkistäväkin ilmiö on se, että espanjassa asiakaspalvelijan ei odoteta olevan sellainen joka tilanteessa hymyilevä robotti kuin Suomessa. Sen sijaan vittumaisen asiakkaan kohdalla asiakaspalvelija vittuilee takaisin. Tätä toivoisin näkeväni enemmän myös Suomessa, sillä koen suomalaisen asiakaspalvelukulttuurin nöyryyttävänä ja ihmisarvoa alentavana. Esimerkiksi kaupan kassa joutuu usein sietämään Suomessa aivan käsittämätöntä käyttäytymistä asiakkaiden taholta ilman, että saa itse sanoa vastaan.
Kaiken kaikkiaan espanjalaisista jäi minulle kuitenkin hyvin ystävällinen ja avulias kuva. Apua saa aina ja ainoat epäystävällisyyden kokemukset olivat asiakaspalvelutilanteista, joissa oli mukana myös omaa mokailuani. Ilmapiiri muutenkin on lämmin ja mukava.
Kulttuurista
Espanjalainen kulttuuri oli kaikin puolin sitä, mitä saattoi odottaakin. Porukka juhlii ja notkuu baareissa. Alkoholi on äärihalpaa eikä jengi ole silti rähinä- tai kaatokännissä, vaan illanvietot ovat mukavaa seurustelua. Jalkapallon ja ruokaan suhtaudutaan erittäin vakavasti. Siis juuri sitä meininkiä, mitä näkee Espanja-aiheisissa matkaohjelmissa.
En kokenut että Espanjassa eläminen varsinaisesti poikkeaisi Suomessa oleilusta. Kaikki toimii enemmän tai vähemmän samalla tavoin kuin täälläkin. Meininki on eurooppalaista ja tuttua. Tunnetta jossain oudossa ja eksoottisessa maassa asumisesta ei itselleni varsinaisesti tullut. Jossain paikallisessa pikkukylässä käyminen tuntui jo vähän eksoottisemmalta, mutta Madridissa asuminen tuntui melko arkiselta jo ensimmäisen viikon jälkeen.
Erot Suomeen ovat lähinnä kosmeettisia ja liittyvät pääasiassa ihmisten käyttäytymiseen. Jos seisoo illalla liikennevaloissa, voi olla lähes varma, että paikalla on vähintään pari pariskuntaa, jotka käyttävät odotusajan pussailuun. Ihmiset jutustelevat ja koskettelevat enemmän kuin Suomessa. Tämä on oikeastaan ainoa silmiinpistävä ero, jonka toistuvasti huomasin.
Toki on pieniä selkeästi paikallisia juttuja, jotka eivät tosin vaikuttaneet sen kummemmin omaan elämääni:
Alkoholi ja kännien vetäminen vaihtelee äärimmäisen halvasta ilmaiseen. Monet baarit tarjoavat ilmaisia juomia sisäänheittoetuna, mitä jotkut käyttävätkin hyväksi. Juovat yhdet ilmaiset, sitten siirtyvät seuraavaan baariin.
Vegaaneille ja kasvissyöjille Espanja saattaa olla myös pieni painajainen. Lihaa on kaikkialla, kasvisvaihtoehtojen löytäminen taas todella kiven alla. Edes paikallinen mäkkäri ei tarjoa kasvishampurilaista, koska kukaan ei oikein niitä osta.
Espanjalaiset ovat hyvin ylpeitä omasta kulttuuristaan. Paikallisten asioiden kehuminen tuntui kerta toisensa jälkeen saavan hymyn heidän huulilleen. Paikalliset ovat myös aidosti pahoillaan ikävistä sattumuksista kuten ryöstöistä ja siitä, että jollekulle jää ikävä maku suuhun heidän maastaan.
Ehkä yksi poikkeus Suomesta on espanjalaisten syvä, syvä epäluottamus valtiota, sen organisaatioita ja politiikkoja kohtaan. Tähän tuntuukin olevan perusteita, sillä Espanjan politiikan kulisseissa tuntuu kieltämättä tapahtuvan paljon kaikenlaista luihua peliä.
Jonkinlainen Espanjaan liittyvä stereotypia, johon törmään toistuvasti Suomessa, on luulo, ettei Espanjassa toimi yhtään mikään, koska kaikilla on hälläväliä-asenne, kaikki ovat kokoajan viettämässä siestaa tai laiskottelemassa ja “kaiken voi tehdä huomennakin”. Jopa itse espanjalaiset tuntuvat toisinaan näin ajattelevan, mutta käytännössä en nähnyt merkkejä sellaisesta. Kaikki toimi juuri niin kuin kuuluukin, junat, metrot ja bussit kulkivat jopa paremmin aikataulussa kuin Suomessa ja muutenkin kaiken aikaa oli ihan sujuva fiilis. Kaikkea ei siis kannata uskoa.
Toki rentoa suhtautumista kaikenlaisiin turhiin sääntöihin kohtasi jonkin verran, minkä koin joustamattomaan Tosikko-Suomeen verrattuna melko mielekkäänä.
Vaihto-opiskelu Espanjassa
Matkani tarkoitus oli vaihto-opiskelu. Paikkana toimi Universidad Europea de Madrid. Meille kansainvälisille opiskelijoille paikka oli tietysti ilmainen, mutta muutoin kyseessä on yksi Espanjan kalleimmista yliopistoista. Olikin mielenkiintoista jutustella eräiden Espanja rikkaimpien perheiden poikien ja tyttärien kanssa ja huomata, että hyvin järkevää porukkaa niissäkin piireissä pyörii. Eivät varsinaisesti täyttäneet sellaista kermaperse-stereotypiaa, vaan olivat teräviä ja mukavia.
Erilaista Suomalaiseen ammattikorkeakouluun ja yliopistoon verrattuna oli esimerkiksi opintojen kesto. Opinnot alkoivat tammikuun 7. ja päätyivät kesäkuun 28. päivä. Lomapäiviä oli yhteensä alle kahden viikon edestä. Opiskelupäiviä tuli näin ollen huomattavasti enemmän kuin Suomessa.
Mitään ongelmaa tämä ei tuottanut, sillä opintopisteiden saaminen oli käsittämättömän helppoa. Kyseisessä yliopistossa on käytössä sama, yleiseurooppalainen ECTS-opintopistejärjestelmä kuin meillä Suomessakin, mutta syystä tai toisesta jokainen käymäni kurssi oli kuuden pisteen arvoinen. Vaivaa nämä vaativat suurin piirtein saman verran kuin Suomessa kolmen pisteen arvoiset kurssit. Koska suoritin vain vaaditut 30 pistettä, opiskelutahti oli selvästi rennompi kuin se, mihin olen tottunut Suomessa. Tämän vuoksi aikaa jäi ihmissuhteille, itsensä kehittämiselle, matkustelulle ja rehelliselle laiskottelulle.
Myönteisin yllätys kyseisessä koulussa oli opetuksen ammattimaisuus. Olen tottunut Suomessa opetustyyliin, jossa epäinnostuneet opettajat seisoskelevat luokan edessä ja näyttävät powerpoint-kalvoja kyllästymiseen asti. Opiskelijoilla on niin tylsää, että he selaavat netistä kissakuvia. Espanjalaisessa koulussani ei ollut tätä. Opettajat olivat energisiä, intohimoisia, ottivat kontaktia oppilaisiin, haastoivat näitä ja olivat muutenkin läsnä. Tämän vuoksi en muista, että puolen vuoden aikana olisin ollut yhdelläkään umpitylsällä tunnilla.
Osa kursseistani oli espanjankielisiä, osa englanninkielisiä. Jälkimmäisistä nautin enemmän, mutta oli miellyttävää huomata, että jopa tällaisella välttävällä espanjantaidolla pystyy seuraamaan opetusta ja oppimaan. Espanjankielisillä kursseilla kuitenkin harmitti, ettei osannut itse osallistua keskusteluun aivan niin aktiivisesti kuin olisi halunnut, sillä kielitaitoni ei vain riittänyt.
Yksi alue, missä espanjakouluni häviää reilusti suomiammattikorkeallani on opiskelijatoiminnan vähyys. Koululta löytyi kyllä opiskelijoiden klubi, mutta toiminta oli kovin epäaktiivista, opiskelijakuntia ei uskoakseni ollut ja varsinaisia bileitä ei järjestetty. (Sen sijaan Madridissa kyllä toimi useampi yritysmäinen tapahtumatoimisto, joiden koko tarjonta pyöri opiskelijaelämän ympärillä.)
Kuvassa koulun aluetta
Ensifiiliksiä kouluun saavuttuani. Suomessa on tammikuu ja kylmä.
Ihmissuhteet
Opiskelun paras osuus ovat tietysti ihmiset. Pääasiassa aikaa tuli vietettyä muiden kansainvälisten opiskelijoiden kanssa ja tutuiksi tulivat mm. Saksan, Hollannin, Iranin, Irakin, Syyrian, Ranskan, Kyproksen, Chilen, Brasilian, Meksikon, Perun, USA:n ja Englannin edustajat. Oli äärimmäisen mielenkiintoista iskeä juttua muiden kulttuurien edustajien kanssa, jutella maiden välisistä eroista ja muutenkin tutkailla ihmisten sielunmaisemaa.
Parhaiten huomasin tulevani toimeen muiden hieman pohjoismaalaisen mentaliteetin omaavien tyyppien kanssa. Erityisesti saksalaiset ja hollantilaiset tuntuivat helpolta seuralta. Myös etelä-amerikkalaiset olivat erityisen kiinnostavan oloisia. Täydellisin ystäväsuhteeni oli erään saksalaisen tytön kanssa. Kivaa oli ihan joka kerta ja joka hetki, mutta hän palasi kotimaahansa jo kaksi kuukautta ennen minua, joten ystävyys jäi lyhyenpuoleiseksi.
Puolen vuoden aikana minulla oli myös kaksi tapailusuhdetta, yksi ranskalaisen ja toinen espanjalaisen tytön kanssa. Pidin molemmista ja he pitivät minusta, mutta kummassakaan suhteessa ei lopulta ollut kyse aidosti syvästä yhteensopivuudesta. Koska kumpikaan ei puhunut sujuvaa englantia ja minä en puhunut sujuvaa espanjaa, jäi kommunikointimme huomattavasti pintapuolisemmaksi, kuin mitä itse olisin toivonut. Kaiken kaikkiaan kokemukset olivat kaikille kuitenkin hyvin miellyttäviä, joten jälkeenpäin en viitsi harmitella mitään.
Ehkä päällimmäiseksi huomioksi kaikista puolen vuoden aikana tapaamistani ihmisistä jäi se, että kaikki ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia keskenään. Riippumatta kotimaasta, kulttuurista ja asenteista, meissä kaikissa on huomattavasti enemmän samanlaisuutta kuin eroja. Jaettu ihmisyys painaa enemmän kuin pintapuoliset eroavaisuudet. Tämä on asia, jonka soisin jokaisen pitävän mielessään.
Härkätaistelijaakin pitää moikata
Kielitaidosta
Niin, se kielitaito.
Ennen matkaani olin opiskellut espanjaa tosissani vuonna 2008. Kvin seitsemän kurssia iltalukiossa perheeni kanssa. (He olivat innostuneet espanjan opiskelusta katsottuaan telkkarista Serranon perhettä). Asuin silloin vielä lapsuudenkodissani, joten puhuimme espanjaa paljon myös kotonamme. Kävin myöhemmin pari espanjankurssia vuosina 2012 ja 2013. Kielitaitoni riitti ymmärtämään ja puhumaan espanjaa silloin, kun sitä puhuttiin hitaasti. Lauseiden muodostaminen ja erityisesti menneet aikamuodot tuottivat kuitenkin ongelmia.
Käytännössä kuitenkin huomasin kielitaitoni riittäväksi kaikkiin arkitilanteisiin. Kaupassa, baarissa, bussissa ja virastoissa asioiminen onnistui ihan kivasti. Myös arkipäiväiset small talk-keskustelut sujuivat ongelmitta.
Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, ettei pelkkä small talk riitä. Haluan puhua henkeviä myös esimerkiksi kiinnostuksenkohteistani kuten psykologiasta, filosofiasta, maailman ilmiöistä, ihmissuhteista, itsensä kehittämisestä ja niin edelleen. Siihen kielitaitoni taas riitti vaivoin ja puhuminen tuntui suorittamiselta. Siksi näistä keskusteluista oli vaikeaa nauttia.
Kielitaidottomuus tuntui melko lailla samalta kun ujous joskus teini-ikäisenä. Muistan miltä tuntui, kun joskus 17-vuotiaana olisin halunnut jutella ihmisille, mutten osannut enkä uskaltanut. Hyvin samankaltainen olo tulee myös siitä, kun haluaisi sanoa jotain espanjaksi, muttei vaan osaa.
Ilman muuta tämä oli omaa syytäni. Koska arkitilanteet sujuivat, en nähnyt missään vaiheessa todellista vaivaa oppiakseni kieltä paremmin.
On harhaluulo, että kieltä oppii automaattisesti pelkästään sillä, että asuu toisessa maassa. Todellinen oppiminen vaatii panostusta, kielen käyttöä jokaisessa mahdollisessa tilanteessa ja vielä lisää panostusta. Ohimennen ja vahingossa sitä toki oppii hieman, muttei riittävästi. Ne, joilla oli kovimmista kovin asenne kielen oppimisen suhteen, oppivat sen lähes täydellisesti muutamassa kuukaudessa (jopa nollasta aloittaneet), sen sijaan minunlaiseni laiskottelijat oppivat sitä vain vähän.
Jos siis olet menossa asumaan Espanjaan ja haluat aidosti nauttia siitä, ole tosissasi kielen opettelun suhteen ja opettele se mieluusti etukäteen. Uskon että kokemukseni olisi ollut huomattavasti myönteisempi, jos kielitaitoni olisi ollut korkeatasoisempaa. Englantia espanjalaiset eivät ihan oikeasti puhu, edes sellaisissa paikoissa kuin lentokentällä.
(Lisäys vuodelta 2022: Kielten opiskeluun suosittelen nykyään itselleni hyödyllisiksi osoittautuneita Ultimate Language Learning -materiaaleja. Nykyään asun jälleen ulkomailla, tällä kertaa Latviassa, jossa opiskelen psykologian maisteriksi paikallisessa yliopistossa latvian ja venäjän kielellä.)
Kuvassa Casa de Campo-puistoa, taustalla Madrid
Espanja -fiilikset jälkeenpäin
Hyvä keikka ja onneksi tuli tehtyä. Vaikka moni asia olisi voinut sujua paremmin (myös esimerkiksi rahojen suhteen), puoli vuotta olivat hyvin nautinnollisia ja miellyttäviä. Erityisesti ilmasto ilahdutti. Vaikka tykkäänkin asua Suomessa, siitä ei pääse mihinkään, että Espanjan ilmasto nyt vaan on hemmetin mukava. Oli upeaa viettää talvi, jossa ei joudu katselemaan lunta tai pitkiä talvipäiviä.
Mukaan tarttui ihan mukavia ja/tai hyödyllisiä kokemuksia, joista tulee todennäköisesti olemaan hyötyä myöhemmin elämässä. Ja tästähän koen elämässä muutenkin olevan kyse, kasvamisesta ja kehittymisestä. Tässä mielessä Espanjassa asuminen oli täysosuma. Suosittelen!
Rakkaudella,
Jevgeni
(Tekstiä hieman täydennetty 22.4.2021)
Madridin tärkein nähtävyyshän on tietysti Serranon perheen talo. Kuvassa kaverini.
