Tänään blogissa vinkkejä tenttiin lukemiseen. Tai oikeastaan vain yksi vinkki, mutta hyvin tehokas sellainen. Se liittyy todennäköisyyksiin.
Erityisesti yliopistossa moni opiskelija on hätää kärsimässä, sillä koealueet voivat olla hyvin laajoja. Esimerkiksi kirja, joka on useita satoja sivuja pitkä.
Tuloksena on usein stressaantunut ja burnoutin partaalla tasapainotteleva opiskelija, joka istuu päivittäin tunteja putkeen kirjastossa ja yrittää hädissään omaksua koko kirjan sisällön.
Näin ei tarvitse, eikä kannata toimia.
Kovassa opiskelussa ei toki ole itsessään mitään vikaa. Päinvastoin. On hienoa, että omistautuu opinnoilleen. Ihmisen omaksumiskyky ja muisti ei kuitenkaan tue tällaista oppimista. Vaikka lukisimme koko pitkän kirjan, jää siitä mieleen lopulta hyvin vähän. Lisäksi osa mieleen jäävistä asioista ovat tentin kannalta lopulta turhia.
Elämme myös aikaa, jona opiskelijoiden uupumuksesta on tullut hirvittävä ongelma. Mielenterveys ja terveys prakaavat todella monella. Moni uupuu ja joutuu jopa jättämään opintonsa kesken.
Siksi on tärkeää osata tunnistaa, mikä koealueessa on oikeasti tärkeää ja mitä siitä tulee todennäköisimmin tenttiin.
Mitä tenttiin todennäköisimmin tulee?
Käytännön esimerkki:
Kuvitellaan, että olet psykologian opiskelija ja edessäsi on psykologian historian tentti. Psykologian historia on täynnä merkittäviä tutkijoita ja teoreetikoita ja heidän opiskeluunsa saa halutessaan käytettyä kuinka paljon tunteja tahansa.
On kuitenkin äärimmäisen todennäköistä, että tietyt henkilöt nousevat tentissä ylitse muiden. On todennäköistä, että useimmista tenttikysymyksistä selviää, kun muistaa vain muutaman tärkeimmän henkilön sekä osaa kertoa edes muutamalla sanalla heidän teorioistaan.
Jos olet seurannut luentoja, pystyt tunnistamaan nämä henkilöt pitkälti jo luentosisältöjen perusteella. He ovat niitä, jotka on mainittu kaikista useiten.
Käytännössä: tentistä pääsee äärimmäisen todennäköisesti läpi jo sillä, että tuntee esimerkiksi Freudin, Jungin, Vygotskyn, Yerksin, Skinnerin, Banduran ja vaikkapa Köhlerin. Kaikki muut kymmenet keskeiset merkkihenkilöt voi rohkeasti jättää opiskelematta.
Googleta saman aiheen tenttejä
Erittäin tehokas tapa varmistua tentin todennäköisestä sisällöstä on googlettaa tenttejä samasta aiheesta. Yliopistot kautta maailman opettavat melko samankaltaisia sisältöjä.
Läpikäy muutamia tenttejä eri yliopistoilta. Tunnistat todennäköisesti nopeasti, mitkä ovat niissä toistuvimpia ja siten keskeisimpiä kysymyksiä. Samat kysymykset tulevat melko todennäköisesti myös sinua odottavaan tenttiin.
Tsemppiä!
Rakkaudella,
Jevgeni
PS. Lisää opiskeluvinkkejä löydät tämän linkin takaa.