Koetko aikuisiällä ystävystymisen vaikeaksi? Moni kokee.
Merkittävä määrä ystävä- ja kaverisuhteista muodostetaan verrattain nuorena. Nuorena ystävystyminen tapahtuu luonnollisesti, sillä nuorina kuulumme usein pitkiäkin aikoja kerrallaan ryhmiin, joissa on paljon samanmielisiä ihmisiä.
Meitä yhdistävät koulut, harrastukset tai vaikkapa intti. Yhteisessä ympäristössä on helppo löytää lähes loputtomasti yhteisiä puheenaiheita. Lisäksi yhteiset kokemukset lähentävät. Tärkeää on myös yhdessä vietetyn ajan määrä. Varsinkin koulussa saatamme olla samojen ihmisten kanssa samalla luokalla useiden vuosien ajan. Ystävystymiseen ja lähentymiseen on rutkasti aikaa.
Aikuisena tämä kaikki jää pois. Useimmilla ainoa tähän vertautuva ympäristö on työpaikka, jossa työkavereihin päästään tutustumaan rauhassa.
Ensisijaisesti aikuisiän ystävystymistä häiritsee elämässä vallitseva kiire ja ajanpuute. Vaikka molemminpuolista halua läheisempään tutustumiseen olisikin, on käytännössä vaikeaa löytää tarpeeksi yhteistä aikaa ja saada aikataulut sopimaan yhteen. Tunnin kahvilla käyminen kerran kahdessa kuukaudessa taas ei suo kummoisiakaan edellytyksiä ystävyyssuhteen muodostumiselle.
(Sama ilmiö häiritsee myös aikuisiän deittailua. Treffeille ei tahdo päästä, kun osapuolet ovat tahoillaan niin kiireisiä. Kumppanin löytäminen on kuitenkin monilla prioriteeteissa sen verran korkealla, että treffeille järjestetään aikaa, vaikka se hieman vaivaa vaatisikin. Ystävyyssuhteiden muodostamiseen samaa vaivaa ei kuitenkaan aina haluta käyttää.)
Aikuisiällä ystävystyminen on yksi aiheista, joka nousee esiin Rohkeuskoulussa. Moni mainitsee kaipaavansa elämäänsä ystävyyssuhteita (“sellaisia kuin oli joskus nuorena!”), mutta niiden muodostuminen ei tahdo yrityksestä huolimatta onnistua. Eräs keskeinen ja toistuva ongelma on juurikin yhdessä vietettävän ajan puute ja varsinkin uuden ihmissuhteen alkuun liittyvä “outouden tunne”. Joku osuvasti kuvasi tietoisesti ystävyyssuhteen muodostamisen kokemusta “muoviseksi”. Tuntuu muoviselta yrittää tietoisesti ystävystyä jonkun kanssa, sen sijaan että ystävyyssuhde “muodostuisi jotenkin luonnollisesti, kuin itsestään”.
Olen kysynyt tästä aiheesta ihmisiltä, jotka ovat onnistuneet ystävyssuhteiden muodostamisessa aikuisiällä. Kuinka he onnistuivat? Heidän neuvonsa on ollut selkeä ja haluan jakaa sen tässä tekstissä. Neuvon voi paloitella kahteen osaan:
- Anna ystävyyssuhteen muodostumiselle tarpeeksi aikaa ja toistoja
- Siedä alussa esiintyvää outouden ja muovisuuden tunnetta
Tarkemmin ottaen nämä tarkoittavat seuraavaa:
Ystävystyminen ei yleensä tapahdu silmänräpäyksessä eikä sitä voi pakottaa tapahtumaan nopeasti. Ihmiseen tutustuminen ja hänen kanssaan lähentyminen vaatii aikaa. Lyhyt yhteinen kahvittelu parin kuukauden välein ei riitä, on annettava enemmän. On oltava valmis toistoihin: tapaamisiin ja yhteisten kokemusten keräämiseen.
Aluksi uuden ja vielä tuntemattoman ihmisen seurassa oleminen voi tuntua oudolta ja haastavalta. Tämä on aivan ymmärrettävää ja luonnollista, sillä tutustuminen aivan uuteen ihmiseen on lähes aina hieman haparoivaa. Outouden tunnetta ei siksi tule väärintulkita niin, että se olisi viesti jonkinlaisesta yhteensopimattomuudesta. Uudesta ihmisestä ei tarvitse kieltäytyä liian herkästi, vaikka alku tuntuisikin oudolta.
(Toki yhteensopivuuttakin on tärkeää miettiä, mutta jos tavoitteena on ystävystyminen, kannattaa liian kiireisiä johtopäätöksiä välttää.)
Rakkaudella,
Jevgeni
PS. Julkaisin juuri uusimman sähköisen kirjani. Sen aiheena on yksinäisyys, sen muodostuminen sekä siltä suojautuminen. Käy katsomassa, mikäli aihe kiinnostaa. Kiitos paljon!
