Hyvään keskustelemisen tapaan kuuluu lähtökohtaisesti se, että tulkitsemme keskustelukumppanimme puheita myönteisen kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että yritämme ymmärtää, mitä toinen osapuoli on todennäköisesti tarkoittanut sanoa. Sitä, että tulkitsemme puheet hänen edukseen.
Valitettavasti varsinkin nettikeskusteluissa moni harrastaa joko tahallista väärinymmärtämistä tai tulkitsee toisen osapuolen sanomisia ”kuin piru raamattua”. Siis etsii sieltä vaikka väkisin jopa ne pienimmät yksityiskohdat, joihin tarttua.
Harvoin tällaiset ihmiset ovat muille kovin mieluista keskusteluseuraa. Ainakaan pitkäaikaisesti. Jos tällaista taas harrastaa elävän elämän ympäristöissä (töissä, kaveriporukassa, perheen kesken…), niin aika nopeasti leimautuu raskaaksi ruikuttajaksi. Se on huono asema olla, eikä sellaiseksi kannata pyrkiä.
Sen sijaan ymmärrykseen pyrkiminen tuppaa tekemään keskusteluista varsin mieluisia. Jopa silloin, kun keskustelemme ihmisen kanssa, joka on kanssamme aivan eri mieltä!
Tämä on tärkeää varsinkin siksi, että merkittävä osa arkisista keskusteluistamme ovat sellaisia, että jutellemme lähinnä juttelemisen ilosta. Useimmat keskustelut eivät ole oikeasti niin kuolemanvakavia, että niissä täytyy etsiä jonkinlaista ”totuutta”. On ihan okei olla rento ja ymmärtäväinen.
Yhteinen ilmapiiri pysyy rennompana, kun keskustelun osapuolet eivät joudu olemaan koko ajan huolissaan siitä, kuinka heidän puheensa ymmärretään. Jos he voivat luottaa siihen, että vähintäänkin pyrimme ymmärtämään heitä heille edullisella tavalla, on heidän paljon helpompaa olla seurassamme. Useimmat ihmiset nauttivat siitä, kun heillä on rento olo.
Jos olo jonkun (siis tässä tapauksessa meidän) seurassamme ei ole rento, niin seuramme ei kyllä lähtökohtaisesti jaksa pitkään kiinnostaa. Ehkä hieman tyly juttu, mutta vaikuttaa pitävän paikkaansa.
(Ja tämähän ei tarkoita sitä, etteikö mistään saisi riidellä ja vääntää. Päinvastoin. Saa ja välillä pitääkin. Mutta riita tai vääntö lähtökohtaisesti ratkeaa tehokkaammin, jos olemme edes valmiita kuulemaan, mitä toisella osapuolella on sanottavanaan. Nettikeskusteluissa valitettavasti aika moni ei ole.)
PS. Tuo 500% on tietenkin ihan tuulesta temmattu luku. Näyttää hyvältä otsikossa. Todellisen hyödyn uskon olevan paljon sitä suurempi.
Rakkaudella,
Jevgeni