Huomenta! Onko ylivireystila sinulle tuttu ilmiö?
Tänä aamuna Ylen kolumni ”Elä kuin viimeistä päivää – ja uuvu” tarjosi jälleen hyvää ajateltavaa. Emilia Kujala kirjoittaa siitä, kuinka jatkuvasta, uuvuttavasta suorittamisesta on tullut uusi normaali. Huolimatta siitä, että meillä on arjessa käytössämme yhä enemmän erilaisia arkea helpottavia ja aikaa säästäviä teknologioita (robotti-imurit, astianpesukoneet yms.), olemme silti yhä kiireisempiä ja uupuneempia.
Tämä on hyvä huomio ja osuu mielestäni aivan naulan kantaan. Omassakin asiakastyössäni korostuu nykyään hyvin tietynlainen ihmisryhmä: loppuunpalamisen rajamailla tasapainottelevat, huipputehokasta elämää elävät ihmiset. Heillä on usein näennäisesti kaikkea, kuten perhe, hyvä koti, hieno ura, paljon ihmissuhteita ja kaikkea muuta mukavaa. Samalla he ovat niin uupuneita, että mistään tästä ei pystytä kunnolla nauttimaan.
Allekirjoitan täysin väitteen siitä, että ylivireystilasta on tullut uusi normaali. Moni ihminen suorittaa elämäänsä niin täysillä, että tätä toimintatapaa ei enää osata oikein edes kyseenalaistaa. Mutta kannattaisi. Ylivireystila ja krooninen stressi nimittäin ihan aikuisten oikeasti tappaa meidät. Tämä ei ole dramatisointia eikä pelottelua, vaan kylmää tosiasiaa. Tästä on kyse:
Ylivireystilalla tarkoitetaan kroonistunutta stressireaktiota, jonka ihminen aiheuttaa itse itselleen. Oman arkemme vaatimukset ovat niin korkeita, että se aiheuttaa meissä hätää. On pakko ehtiä, on pakko suoriutua, on pakko pärjätä. Pakotamme itsemme jatkuviin suorituksiin ja mikä pahinta, onnistumme siinä. Moni ihminen on nykyään niin tiukka huippusuoriutuja, että sitä voisi pitää ihailtavana, ellei kyse olisi aidosti tappavasta ilmiöstä. Näin se toimii:
Stressireaktio on kehollemme hyvin intensiivinen kokemus. Stressireaktion tarkoitus on nostaa lyhytaikaisesti suorituskykyämme. Tätä kutsutaan myös ”taistele tai pakene” -reaktioksi. Lyhytaikainen suorituskyvyn paraneminen antaa meille mahdollisuuden selvitä tiukoistakin tilanteista. Jotta tämä suorituskyky saataisiin aikaiseksi, kehomme tekee ylitöitä: sydän- ja verisuorinijärjestelmä pumppaa verta kuin viimeistä päivää, endokriinijärjestelmä välittää viestejä elimistön eri osien välillä, ja hermostomme työskentelee kovasti varmistaakseen signaalien nopean kulkemisen.
Tämä suorituskyvyn hetkellinen nousu ei ole ilmaista, vaan se kuluttaa kehoamme. Tämä ei ole lähtökohtaisesti ongelma, sillä ihmisen keho kestää lyhytaikaista stressiä valtavan hyvin. Ongelmaksi tämä muodostuu vasta sitten, kun stressireaktiosta tulee toistuva tai krooninen. Tällöin kehoa kuluttava vaikutus toistuu niin usein, että kehon eri toiminnat eivät enää pysty palautumaan tarpeeksi nopeasti, vaan ne alkavat kulumaan.
Ennen pitkään jokin kehomme järjestelmistä alkaa pettämään. Vielä tämäkään ei ole aina ongelma, sillä kehomme pystyy kompensoimaan joidenkin järjestelmien heikentynyttä toimintaa siten, että osa niihin kohdistuneesta rasituksesta alkaakin kohdistumaan kehon varajärjestelmiin. Pidemmän päälle tämä rasitus jakaantuu yhä harvemmalle järjestelmälle, jolloin myös ne alkavat pettämään. Syntyy kaskaadi, tapahtumasarja, jossa yhden järjestelmän pettäminen johtaa aina seuraavan ja sitä seuraavan järjestelmän pettämiseen.
Tieteessä tähän ilmiöön viitataan termeillä kuten oksidatiivinen stressi (”syövyttävä stressi”) ja allostaattinen rasitus. Tämä kehon toimintojen kuluminen altistaa sekä erilaisille pienille terveysvaivoille että aidosti tappavillekin taudeille. Näitä ovat mm. sydän- ja verisuonitaudit sekä syöpä. Keho myös vanhenee nopeammin ja viime vuosien tutkimukset ovat osoittaneet, että tämä ilmiö vähentää elinvuosiamme. Kyse ei ole aina myöskään ”vain muutamasta vuodesta”, vaan kyse voi olla pahimmillaan 15-20 vuoden elinajan lyhenemisestä. Krooninen stressi siis ihan aikuisten oikeasti tappaa.
Tässä ei itsessään ole mitään ihmeellistä. Kyllähän elämä tappaa eikä kukaan selviä tästä elämästä hengissä. Kuluminen ja terveysvaivat kuuluvat elämään. Keskeinen kysymys on mielestäni se, että minkä vuoksi me tapamme itseämme? Minkä vuoksi näemme arjessamme niin hirvittävää vaivaa, että joustamme terveistä elinvuosistamme?
Toiset syyt ovat parempia kuin toiset. Moni pyrkimys voidaan laskea hyvinkin jaloksi. Ihmiset kuluttavat itsensä esimerkiksi tärkeän ja yleishyödyllisen työn (esim. sairaanhoitajat) tai vaikkapa perheensä hyvinvoinnin vuoksi. Toisaalta moni virittää itsensä äärimmilleen ja lyhentää elämäänsä melko merkityksettömien asioiden vuoksi. Haluatko sinä kuolla 15 vuotta aikaisemmin johonkin todella ikävään sairauteen siksi, että työnantajasi saisi enemmän palkkaa? Oletko valmis kuolemaan siksi, että osakkeenomistajat saisivat enemmän rahaa? Näitä asioita sopii miettiä, sillä ylivireystilan tappavuuteen voit kyllä luottaa.
Rakkaudella,
Jevgeni
