Koetko rajojen asettamisen vaikeaksi? Ahdistaako se, että henkilökohtaisia rajoja asettaessasi saatat aiheuttaa muille pettymyksiä, tai jopa loukata heitä?
Tänään haluan kirjoittaa rajojen asettamisesta. Syy siihen on se, että se tuntuu olevan aihe, joka on hyvin hankala melkeinpä kaikille. En muista tavanneeni yhtäkään ihmistä, joka olisi sanonut, että rajojen asettaminen olisi helppoa.
Syy tähän on sinänsä ilmeinen: rajojen asettamiseen liittyy valtava sosiokulttuurinen ristiriita. Sinänsä kulttuurimme kannustaa meitä jatkuvasti epäitsekkyyteen ja muiden ihmisten auttamiseen ja palvelemiseen. Toisaalta se kannustaa meitä pitämään kiinni omista rajoistamme ja muistamaan terveen itsekkyyden.
Kumpi näistä on tärkeämpää? Se on tietysti tilannekohtaista. Oikean elämän tilanteet taas ovat alati muuttuvia ja monimutkaisia, joten on todellakin vaikea löytää toimiva suhde rajojen asettamisen ja toisaalta epäitsekkään toiminnan ja muiden miellyttämisen välille.
Sille, miksi rajojen asettaminen on niin hankalaa, löytyy 4 eniten esiin nousevaa syytä:
1. Pelkäämme, että saatamme omista rajoista huolehtiessamme loukata jotakuta, tai aiheuttaa heille jonkin pettymyksen (jos esimerkiksi kieltäydymme tapaamisesta jonkun kanssa).
2. Pelkäämme, että rajojen asettamisesta seuraa jotain ikävää (esim. potkujen saaminen, jos kieltäydymme esimiehemme vaatimasta ylityöstä tai jonkin ihmissuhteen huononeminen, jos emme toimi jonkun toiveiden mukaan).
3. Pelkäämme, etteivät perustelumme sille, miksi asetamme rajoja, ole muiden mielestä tarpeeksi päteviä (huomaan esimerkiksi ajattelevani usein, onko tarpeeksi perusteltua kieltäytyä työpalaverista siksi, että olen ihan sairaalloisen väsynyt pitkän viikon jälkeen).
4. Pelkäämme, että itsemme asettaminen ”muiden edelle” on jo lähtökohtaisesti väärin, mulkkua, itsekästä ja narsistista, emmekä halua leimautua sellaisiksi (omissa tai muiden silmissä).
Kaikkien noiden käsittely vaatisi liudan pelkästään kyseiselle aiheelle omistattuja kirjoituksia. Tänään haluan kuitenkin käsitellä erästä sosiaalista toimintatapaa, joka tekee rajojen asettamisesta helpompaa erityisesti silloin, kun rajojen asettaminen pelottaa siksi, että joku suuttuu meille, loukkaantuu tai epäsuorasti uhkaa meitä ikävillä seuraamuksilla.
Jämäkkä ystävällisyys -tekniikka + esimerkki
Käytän itse rajojen asettamisen apuna tekniikkaa, joka hyödyntää kulttuurimme ”sosiaaliseen säännöstöön” keskeisesti kuuluvaa ajatusta. Sitä, että toisille ihmisille kuuluu olla ystävällinen. Sosiaalisiin sääntöihinhän kuuluu ajatus, että se ihminen, joka kulloisessakin sosiaalisessa tilanteessa käyttäytyy ensimmäisenä epäystävällisesti, on se, joka tekee sosiaalisen virheen.
Koska useimmat ihmiset eivät halua tehdä näkyviä sosiaalisia virheitä, joutuvat he alistumaan tälle säännölle: muita kohtaan on oltava ystävällinen myös silloin, kun sitä ei välttämättä haluaisi.
Rajojen asettamiseen tämä voi käytännön tilanteessa liittyä seuraavasti.
Esimerkki: Pomoni kysyy, voisinko jäädä tänäänkin ylitöihin. Vaikka asia on puettu ystävällisen kysymyksen muotoon, on kuitenkin selvää, mistä tilanteessa on kyse: minuun nähden esimiesasemassa oleva henkilö ehdottaa, että jäisin ylitöihin ja ehdotuksesta suoraan kieltäytyminen on epätoivottavaa. Vaikka sitä ei koskaan ääneen sanottaisikaan, molemmat osapuolet ymmärtävät tämän.
Koska en halua tai uskalla käydä suoraan pomoani vastaan, en uskalla asettaa rajaani selkeästi ja kieltäytyä ylitöistä suoraan. Tässä vaiheessa yleinen taktiikka on vedota kaikenlaisiin tilannekohtaisiin selityksiin, kuten siihen, että olen jo luvannut perheelle, että tänää käytäisiin ehkä jossain ulkona syömässä ja jooooooo kyllähän minä muuten jäisin mielelläni ylitöihin mutta kun on jo nyt noita plus-tunteja tullut tehtyä ja tuota kun illalla täältä ei mene oikein bussejakaan kunnolla…
Tällainen kiemurtelu kyllä tekee selväksi, että en halua jäädä ylitöihin, mutta se myös näyttää selkeästi, etten kehtaa edes sanoa sitä ääneen. Se jättää minusta heikon mielikuvan ja heikkoja ihmisiä käytetään erityisesti työympäristöissä herkästi hyväksi. Tällä kertaa selitykseni ehkä menee läpi, mutta seuraavan kerran pomo saattaakin ehdottaa ylitöihin jäämistä jämäkkäämmin, sillä hän näkee, etten silloin uskaltaisi kieltäytyä.
Ratkaisu tällaiseen saattaa olla ns. jämäkkä ystävällisyys -tekniikka, joka toimii näin:
Kun pomoni pyytää (tai siis suosittaa) minua jäämään ylitöihin, vastaankin esimerkiksi näin: Ymmärrän, että ylitöihin tarvittaisiin porukkaa, mutta en itse tänään rehellisesti haluaisi jäädä, sillä olen sopinut treffit tyttöystäväni kanssa. Toivottavasti tämä on ok eikä haittaa, pahoittelen, etten voi jäädä!
Mitä tuossa käytännössä tapahtuu?
1. Ensinnäkin, osoitan sanoillani suoraan, että ymmärrän pyytäjän kantaa, tottakai ihmisiä tarvitaan ylitöihin. Näin otan pyytäjältä pois sen fiiliksen, etten muka ymmärtäisi ja siten välittäisi hänen pyynnöstään. Ts. vältän sitä, että hän tältä osin kääntyisi minua vastaan ymmärtämättömyyteni vuoksi. En voi toki estää sitä tapahtumasta, mutta näin vähennän sen tapahtumisen todennäköisyyttä.
2. Toiseksi ilmaisen oman asemani suoraan ja rehellisesti. En osoita heikkoutta kiemurtelemalla ja antamalla selityksiä, joista molemmat tiedämme, etteivät ne ole täysin totuudellisia. Sanon suoraan miksi en halua jäädä ja alleviivaan sanomaani sanalla ”rehellisesti”. Koska sosiaalinen kulttuurimme suorastaan rakastaa (puheiden tasolla) rehellisesti toimivia ihmisiä, ei pyytäjälle muodostu maaperää sille, että minua voisi pitää epärehellisenä kiemurtelijana (jollaisista ei muuten tykkää kukaan, vaikka ei ääneen sitä sanokaan), vaan ihmisenä, joka toimii asiallisesti ja suoraan. Pomo ei toki tästä välttämättä pidä, kun ei saanut suostuteltua ylitöihin, mutta hänellä ei ole sosiaalista maaperää tehdä tästä mitään numeroa.
3. Kolmanneksi alleviivaan tuossa sitä, että toimin tässä ystävällisesti ja huomioonottavasti pyytäjän toiveita kohtaan: ”Toivottavasti tämä on ok eikä haittaa, pahoittelen, etten voi jäädä!”. Koska toimin tässä alleviivatun ystävällisesti ja huomioonottavasti, velvoittaa sosiaalinen säännöstö pyytäjää siihen, että se tosiaan on ookoo ja hänenkin tulee reagoida ystävällisyydellä. Mikäli pomoni tässä tilanteissa sanoisi, että ”ei ole ok”, niin hänestä tulee ilmiselvästi se pahantekijä. Näin ollen tällainen tapa asettaa rajoja menee lähes aina läpi.
Tärkeää tässä jämäkkä ystävällisyys -lähestymistavassa on se, että se voi perustua vain ja ainoastaan sille, että olet ihan oikeasti rajojen asettamisessa hyväntahtoinen ja kaikkia osapuolia kunnioittava. Heti kun tätä alkaa käyttää valtapelailuun ja omien etujen ajamiseen, tulee siitä lähinnä mulkkua. Jokainen meistä on varmasti kohdannut henkilöitä, joista mulkkuus ja itsekkyys paistaa kauas, mutta jotka pukevat kaiken sanomansa yliystävälliseen ja maireaan lirkutteluun, jolloin heitä ei voi vaatia tilille asenteestaan.
Jos ja kun tätä tekniikkaa käyttää kuitenkin hyvään, on sillä pariki myönteistä vaikutusta:
- Se voi nostaa omanarvontuntoamme, koska huomaamme, että toden totta uskallamme välillä asettaa rajoja ja pitää puoliamme.
- Se voi nostaa muiden meitä kohtaa tuntemaa kunnioitusta. Koska jämäkkä käytös on aina riski, herättää se myös enemmän kunnioitusta kuin kiemurteleva selittely.
Entä millaisia kokemuksia tai haasteita sinulla liittyy rajojen asettamiseen? Aihe on kiinnostava ja haluaisin oppia hahmottamaan sitä paremmin, joten kuulisin mielelläni ajatuksia ja kommentteja :)!
Rakkaudella,
Jevgeni
