Onko okei olla hiljainen ja epäsosiaalinen?

hiljainen ja epasosiaalinen

Tunnetko syyllisyyttä siitä, että olet hiljainen ja epäsosiaalinen? Tämä on aihe, jota pohdimme usein yritykseni Rohkeuskoulun asiakkaiden kanssa. Moni tuntuu häpeävän omaa hiljaista olemustaan tai haluttomuuttaan hakeutua sosiaalisiin tilanteisiin.

Ymmärrän, mistä tämä syyllisyys saattaa johtua. Yhteiskuntamme nostaa jalustalle ne ihmiset, jotka ovat sosiaalisia, sanavalmiita ja taitavia ihmisten seurassa olemisessa. En usko, että tämä on varsinaisesti tarkoituksellista, mutta koen, että näin tapahtuu. Sosiaalisesti lahjakkaat koetaan haluttavammiksi esimerkiksi työnhaussa sekä parinvalinnassa.

On ymmärrettävää, että tätä taustaa vasten hiljainen ja epäsosiaalinen ihminen voi kokea olevansa jonkinlainen “toisen luokan kansalainen”. Sosiaalisuus ja sanavalmius on standardi, johon saatamme kokea painetta yltää. Ja kun emme siihen syystä tai toisesta kykene, voi seurauksena olla itseensä kohdistuvaa pettymyksen tunnetta, syyllisyyttä ja häpeää.

Maailmassa, joka ihailee ulospäinsuuntautuneisuutta ja sosiaalisuutta, hiljainen ja epäsosiaalinen ihminen leimaantuu vääränlaiseksi, joko itsensä tai muiden silmissä. Usein molemmissa.

Mutta onko hiljainen ja epäsosiaalinen ihminen oikeasti jotenkin vääränlainen? Onko häpeään ja syyllisyyteen aihetta?

Ainoa hyväksyttävä vastaus tähän on tietenkin ei. Kaikki meistä ovat samalla viivalla ja omalla tavallaan arvokkaita. Tämä on kuitenkin blogi, jossa haluan käsitellä asioita hieman syvemmällä tasolla, enkä siksi halua tässä tapauksessa tyytyä tähän “kaikki ovat omalla tavallaan arvokkaita” -vastaukseen.

On toki ilmiselvää, että jokaisen ihmisarvo on kiistaton. Sosiaalinen ja sanavalmis ihminen ei ole itsessään tippaakaan sen arvokkaampi kuin epäsosiaalinen ja hiljainenkaan. Samalla on kuitenkin vaikeaa kiistää sitä, etteikö sosiaalinen taituruus antaisi jonkinlaisen etulyöntiaseman hyvin monella elämän osa-alueella. Vaikka hiljaisena ja epäsosiaalisena olemisessa ei ole itsessään mitään väärää, ei se ole useinkaan se paras lähtökohta elämässä pärjäämiseen.

Tiedän karvaasta kokemuksesta, ettei tätä tarvitsisi mainita hiljaisille ja epäsosiaalisille henkilöille. Olen itsekin ollut joskus sellainen. Silloin olin kyllä kivuliaan tietoinen siitä, että lähtökohtani elämässä pärjäämiseen ovat huonompia kuin sosiaalisemmilla ja sanavalmiimmilla ihmisillä. En tarvinnut ketään kuuluttamaan minulle tätä ongelmaa, sillä asia vaivasi minua muutenkin jatkuvasti.

Onnekseni voin sanoa, että lopulta kyllästyin voivottelemaan maailman epäreiluutta ja sitä, että minulla pitäisi olla ujona ja hiljaisena samanlaiset mahdollisuudet kuin muillakin ihmisillä. Pitäisi kyllä, mutta kun ei ole. Maailma ei toimi tässä asiassa siten, kun minä haluaisin. Siksi tein sen ainoan asian, jonka pystyin. Opettelin sosiaalisuutta ja sosiaalisia taitoja. En olisi halunnut, mutta mitäpä muutakaan olisin voinut tehdä?

Tämä on kiusallista myöntää, sillä kirjoitan tätä blogia ihmisille, jotka kamppailevat esimerkiksi itsensä hyväksymisen kautta. Tästä syystä olisi hyvä, jos myös nyt kirjoittaisin, ettei elämäni lopulta muuttunut näiden taitojen oppimisen myötä. Tällöin kuitenkin valehtelisin. Sanon suoraan, että sosiaalisuuden ja sosiaalisten taitojen oppimisen myötä elämäni parani todella, todella paljon.

Myös muut ihmiset alkoivat suhtautumaan minuun myönteisemmin, kuin aiemmin. Tämä tosin tuskin johtui siitä, että minusta olisi tullut jotenkin aiempaa parempi tyyppi. Ihan samanlainen olin yhä edelleenkin. Ennemmin kyse oli siitä, että nyt muut vain huomasivat sen, että olen ihan tavallinen ja mukava kaveri. Aiemmin, kun olin hiljainen ja vetäytyvä, en antanut ihmisille tätä mahdollisuutta. Mistäpä he olisivat voineet tietää, että se aina yksin ja hiljaa nurkassa kyhjöttävä tyyppi olisi mukava ja kiinnostava?

Mitä jos haluaakin olla hiljainen ja epäsosiaalinen?

Minä muutuin, koska halusin muuttua. Mutta tämän muutoksen ei pitäisi olla pakollinen. Moni ihminen nauttii aidosti siitä, että on hiljainen ja epäsosiaalinen. Siksi olisi vääryys, jos heitäkin painostettaisiin muutokseen.

Itse ihailen ihmisiä, jotka ovat aidosti ja ylpeästi sellaisia kuin ovat. Jos olet hiljainen, etkä kaipaa muiden seuraa, ei minulla ole siihen mitään nokankoputtamista. Päinvastoin, se on mielestäni erittäin kunnioitettavaa. Vaikka en halunnut sitä omalle kohdalleni, en koe sitä itsessään huonoksi asiaksi.

Omasta puolestani haluankin sanoa, että on täysin okei olla hiljainen ja epäsosiaalinen. Tämä ei tarkoita, että se olisi toimiva tapa kaikkiin tilanteisiin, mutta mitään väärää siinä ei ole. On myös tilanteita, joissa hiljainen ihminen saattaa pärjätä merkittävästi paremmin kuin aina äänessä oleva moottoriturpa. Tästäkin syystä näiden kahden ryhmän arvottaminen tuntuu turhalta. Kaikilla on hetkensä ja kaikkia tarvitaan.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti “Onko okei olla hiljainen ja epäsosiaalinen?” on julkaistu 8.4.2013 ja sitä on päivitetty 15.8.2021. Lisää vastaavia tekstejä löytyy blogin arkistosta ja videoita videoarkistosta. Kiitos, mukavia luku- ja katseluhetkiä!)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia