Yleisimpiä valmennustyössä kohdattavia tilanteita ovat ne, joissa ihmiset ovat osittain tai täysin tyytymättömiä sen hetkiseen ura- ja työelämäänsä. Työ on heille joko “ei ihan oma juttu”, joko jotain täysin merkityksetöntä, tai ikävän usein, täysin epämiellyttävä, kärsimystä ja ilottomuutta aiheuttava rutiini, jossa käydään vain rahan vuoksi.
Pystyn samaistumaan tähän hyvin, sillä olen yksi heistä (joskin onneksi yhä vähenevissä määrin).
Rakastan valmennustyötäni koko sydämestäni, mutten täysin kykene nykyisen elintasoni huomioonottaen elättämään sillä itseäni. Tämän vuoksi työskentelen myös “oikeassa työssä”, joka on minun tapauksessa erään tunnetun sähköyhtiön toimisto.
Itse työssä tai työtehtävissä ei ole mitään vikaa ja työkaverit ovat hyvää porukkaa. Silti vielä muutama kuukausi sitten koin kyseisessä työssä käymisen äärimmäisen epämiellyttävänä ja hetkittäin jopa vihattavana asiana. Miksi?
Siksi, että monien muiden samassa tilanteessa olevien lailla koin, että ajan ja energian käyttäminen kyseisessä työssä oli pois kaikesta minulle paljon tärkeämmästä (tässä tapauksessa valmennustyöstä ja oman yrityksen kehittämisestä). En myöskään kokenut pelkkää rahaa tarpeeksi suureksi motivaattoriksi. Näistä syistä joka-aamuinen, viideltä töihin herääminen ja siellä kahdeksan tunnin (erityisesti kesäpäivien parhaat tunnit!) viettäminen oli jotain todella, todella epämiellyttävää. Koska työ itsessään ja työkaverit olivat kuitenkin kivoja, kyseistä työtä jaksoi tehdä jos ei muuta niin tottumuksen vuoksi.
Koska jonkin (vieläpä usein) tekemänsä vihaaminen on kuitenkin hyvin epämiellyttävää ja koska asioiden vihaaminen ei muutenkaan ole ihan lempijuttuni, päätin hieman selvittää fiiliksiäni tämän työnteon suhteen.
Erään teorian mukaan kielteisten tunteiden tarkoituksena on joko motivoida meitä johonkin tai suojata meitä joltakin. Tähän tilanteessa vihani tarkoituksena (kuten se usein näyttäisi muillakin saman ongelman kanssa painivilla olevan) oli motivoida minua luopumaan epämieluisasta työstä tai vähintäänkin näkemään enemmän vaivaa sen eteen, että voisin jossain kohti niin tehdä.
Auttoiko viha minua?
Voi olla, voi olla ettei. En rehellisesti sanottuna tiedä.
Tarvitsinko oikeasti vihaa motivoimaan minua siihen, mitä yritin? Enkö tosiaan voisi kehittää omaa yritystäni ilman, että samalla vihaisin päivätyötäni?
No en tarvinnut ja kyllä voisin. Viha ei tässä tapauksessa antanut todennäköisesti mitään lisäarvoa pyrkimyksilleni. Lisäksi tuntemalla vihaa aiheutin itse itselleni toistuvasti pahaa mieltä, saamatta siitä mitään kivaa vastineeksi.
Miksi minun (tai kenenkään) oikeastaan tarvitsisi vihata vain rahan vuoksi hetken (edes parin vuoden mittaisen) aikaa tekemäänsä työtä? Eikö päinvastoin ole hyvä, että minulla on työ, joka sponsoroi pyrkimyksiäni sen aikaa, kun kehitän omaa yritystäni? Eikö ole kiva, ettei minun tarvitse miettiä rahaa tai sen puuttumista samalla, kun työstän omaa unelmaani?
No onhan se aika kivaa. Ja nyt tämän tajuttuani, on työssä käyminen ollut muutaman kuukauden ajan huomattavasti mukavampaa. En väitä että kellon viiden aamuherätykset saisivat minua riemusta hyppimään, mutta edistys aiempiin vihakärsimysaamuihin on valtava.
Tarvitseeko sinunkaan vihata mahdollista epämieluisaa työtäsi?
Mukavaa kevätpäivää juuri sinulle ;)
Toivoo,
