Itsevarmuus tekee meistä “parempia ihmisiä” (Voisiko kiltti ja rakastava asenne olla coolia?)

Voisiko kiltti ja rakastava asenne olla coolia

Hei!

Vuosi on vaihtunut ja sen myötä on mukavaa hieman aloitella elämää taas “puhtaalta pöydältä”. Minun lempiuudenvuodenlupauksiani ovat ne, joissa joku pyrkii olemaan parempi tyyppi ja “parempi ihminen” kaikkia muita kohtaan. Kuten useimmat meistä kuitenkin tietävät, on hyvänä ihmisenä oleminen ja oikein toimiminen usein todella vaikeaa. Elämä tuntuu olevan usein sellaista, että siinä on helppo toimia väärin.

Tehokkaimpia tapoja olla “hyvä ihminen” ja olla osallistumatta tuhmaan ja väärään toimintaan, on kehittää itseään suuntaan, jossa tarvetta tälle tuhmalle toiminnalle ei ole:

Ei tarvitse valehdella, jos uskaltaa puhua totta. Ei tarvitse kyykyttää muita, jos on aidosti tyytyväinen itseensä. Ei tarvitse alistua ja rikkoa itseään vastaan, jos uskaltaa asettaa rajoja ja pitää puoliaan. Ei tarvitse pettää, jos uskaltaa kertoa tarpeistaan avoimesti. Muita ei tarvitse hallita, ohjata ja manipuloida, jos uskaltaa ilmaista toiveensa avoimesti. Ja niin edelleen. Valtaosa tuhmasta toiminnastamme perustuu sille, ettemme osaa tai uskalla hoitaa näitä tilanteita “oikein”.

Kysymys on siis ainakin osittain kyvyistä, ja itsevarmuudesta. Jos uskaltaisimme ja kykenisimme, sekä itsemme, että ihmisten meidän ympärillämme, olisi usein parempi olla. Siksikin itsevarmuuteen ja kyvykkyyteen on tärkeää pyrkiä.

Tänään haluankin puhua siitä, kuinka itsevarmuus tekee meistä “parempia ihmisiä”. Parempia siinä mielessä, että uskaltaisimme ja kykenisimme olemaan reilumpia, ystävällisempiä, kiltimpiä, huomioonottavampia ja ymmärtävämpiä toisiamme kohtaan.

Itsevarmuus ja terve itsevarmuus

Eikä puhuta vain itsevarmuudesta, vaan nimenomaan terveestä itsevarmuudesta.

Pelkkä termi “itsevarmuus” tunnutaan käsitettävän usein sellaisena mulkuhkona, omaa etua tavoittelevana ja muista välittämättömänä toimintana. Sellainen stereotyyppinen, viisikymppinen, dominoiva ja kovaääninen miespuolinen businessjohtaja, joka kyykyttää alaisiaan ja menee eteenpäin mistään ja kenestäkään välittämättä, näyttää ulospäin itsevarmalta. Todellisuudessa hän ei usein sitä ole. Tarve näkyvillä olemiseen, loistamiseen, dominoivaan käyttäytymiseen ja muiden kyykyttämiseen päinvastoin usein viestii erityyppisistä omanarvontunnon ongelmista.

Sen sijaan puhutaan terveestä itsevarmuudesta. Sellaisesta, joka mahdollistaa oman itsensä ja muiden hyväksymisen, eettisesti ja moraalisesti toimimisen, muiden arvostamisen ja huomioonottamisen sekä ystävällisen ja kiltin, mutta tarvittaessa jämäkän sosiaalisen läsnäolon.

Olen itse ehtinyt olemaan sekä mulkulla tavalla “itsevarma”, että nykyään, toivottavasti, itsevarma hieman terveemmällä tavalla. Mulkuhko itsevarmuus tuntui aikoinaan hyvältä siksi, että ainoa vertailukohtani siihen oli aiempi elämäni, jolloin olin hyvin epävarma, vetäytyvä, ujo ja pelokas. En vain tiennyt paremmasta, joten mulkku ja dominoiva itsevarmuus tuntui tähän verrattuna hyvältä.

Näin jälkeenpäin tarkastellen se ei kuitenkaan ollut mitään oikeaa itsevarmuutta. Olin näkyvillä, olin äänessä, olin suosittu, olin pidetty ja niin edelleen, mutta tarvitsin noita asioita ikään kuin paikkaamaan sitä oman, syvältä kumpuavan arvokkuuden tunteen uupumista. Syvältä epävarma ihminen elää usein kuin vamppyyri. Hän pyrkii imemään sosiaalisesta ympäristöstään sen, mitä ei kykene löytämään itsestään.

Sittemmin opin löytämään juuri tuon “omanarvontunteen” ihan omastakin takaa. Ihminen voi kokea olevansa ihan hyvä tyyppi silloinkin, kun ei ole jatkuvasti huomion keskipisteenä ja muiden ihailun kohteena. Tällainen syvältä itsensä sisältä kumpuava itsevarmuus tuntuu – siis ihan konkreettisesti tuntuu! – erilaiselta, kuin tuo aiemmin kuvattu dominoiva itsevarmuus. Kun aiempi itsevarmuus tuntui sellaiselta väkinäiseltä ja raskaalta, sellaiselta, jota täytyi ruokkia ja ylläpitää, tuntuu tämä nykyinen rauhalliselta ja rennolta. Sitä vaan jotenkin kelluu hyvässä olossa.

Pehmeys, kiltteys, läheisyys, ymmärrys ja hyväksyntä

Miksi ihminen on kova, dominoiva, etäinen ja mielipiteiltään vahva ja äkkijyrkkä? Yksi näitä yhdistävä tekijä on hallinnan tarve ja oman haavoittuvuuden pelko.

Kun olemme korostetun kovia, emme joudu kohtaamaan omia heikkouksiamme ja haavoittuvuuttamme. Kun olemme dominoivia, pystymme pitämään sosiaaliset tilanteet omissa käsissämme ja estämään niitä menemästä kohti asioita, joiden kohtaamista pelkäämme. Kun olemme etäisiä, hallitsemme sitä, kenen kanssa lähennymme. Näin vältämme läheisyyteen erottamattomasti liittyvän heikkouksien ja haavoittuvuuden paljastumisen. Kun katsomme maailmaa mustavalkoisesti, omaamme vahvoja ja äkkijyrkkiä mielipiteitä, hallitsemme maailmankuvaamme, pidämme sen selkeänä ja ymmärrettävänä. Emme joudu elämään maailmassa, joka on ylivoimaisen moniulotteinen, monimutkainen ja monitulkintainen – ja siten arvaamaton ja vaarallinen – paikka.

Kun pyrimme suojelemaan itseämme korostetun vahvasti tältä arvaamattomalta ja vaaralliselta maailmalta, tulemme estäneeksi itseltämme paljon kauniimpia ja palkitsevampia asioita. Itsensä pitäminen “turvassa” on laiha lohtu, jos se saadaan näiden muiden asioiden kustannuksella.

Kaikissa näissä mainituissa asioissa, kuten pehmeydessä, kiltteydessä, läheisyydessä, muiden ymmärtämisessä ja hyväksymisessä on jotain syvästi pelottavaa. Kaikkiin näihin sisältyy jonkinlaisia riskejä. Pehmeä voi tulla satutetuksi, kiltti hyväksikäytetyksi, läheisyyteen uskaltautuneen sydän särjetyksi. Ja silti nämä ovat niitä asioita, jotka tuntuvat liittyvän elämän parhaisiin hetkiin. Ilman itsevarmuutta moni näistä elämän parhaista asioista jää kokematta.

Jos taas kykenemme olemaan kaikkea tätä, jos kykenemme näyttämään avoimesti oman ihmisyytemme ja haavoittuvuutemme, jos uskallamme olla kilttejä ja suhtautua ymmärryksellä ja hyväksynnällä muihin ympärillämme, tulemme antaneeksi enemmän myös muille. Muilla ihmisillä on todennäköisemmin parempi olla meidän lähellämme. Tällä tavoin olemme kaikki yhdessä “vastuussa” siitä ilmapiiristä, joka maailmassamme vallitsee. On reilu ja inhimillinen teko pyrkiä kohti kiltteyttä, reiluutta ja ymmärrystä.

(PS. Jos tällainen kiltti ja ymmärtävä ote itsevarmuuteen kiinnostaa, tutustu pian ilmestyvään Itsevarmuus: Eroon sosiaalisesta jännittämisestä -verkkokurssiin. Siellä puhutaan tästä aiheesta paljon.)

Epävarmuudestamme saattavat kärsiä myös muut

Vielä yksi hyvin kiinnostava, itsevarmuuden “kiltti” ominaisuus on se, että itsevarmuutta tarvitaan myös muiden suojeluun tai auttamiseen. Tämä nousee esiin esimerkiksi koulu- ja työpaikkakiusaamisen yhteydessä. Kiusaaminen on usein myös sivullisten tiedossa, mutta sen annetaan jatkua, sillä ei uskalleta puuttua siihen. Ei haluta ottaa riskiä, että puuttumalla kiusaamiseen jouduttaisiin itse hankaluuksiin. Mitä jos kiusaaja vaikka ottaa meidät seuraavaksi kohteekseen?

Muistan itse tuon tunteen aika elävästi. Erityisesti yläasteella oli tapauksia, joissa kiusaamista näki sivusta ja tiesi, että tässä tulisi nyt tehdä jotain. Ja silti jokin pelko kuiski korvaan, että anna tapahtua, nyt olet ainakin sivussa ja turvassa, jos puutut, niin olet ehkä seuraava uhri. Tällä tavoin itsevarmuuden puuttuminen ei ole vain ihmisen oma asia, vaan siitä voivat välillisesti kärsiä myös muut hänen ympärillään.

Edellisiä lauseita ei ole tarkoitettu syyllistämään ketään, sillä todennäköisesti aivan jokainen meistä on toiminut elämässään toisinaan “väärin” oman epävarmuutensa vuoksi. Pikemminkin tarkoitus on herätellä. Meidän omalla itse- tai epävarmuudella on toisinaan ihan oikeasti merkitystä myös muille. Se ei ole vain oma asiamme.

Voisiko “kiltti ja rakastava” asenne olla coolia?

Kuten olen monesti kertonut, olen vähän tällainen “hippihenkinen” ihminen. Olen asunut hippikommuuneissa ja vietän aikaani melko boheemeissa porukoissa. Ja näissä porukoissahan on mitä stereotyyppisemmillä tavoin läsnä tämä “kiltti ja rakastava” elämänasenne. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, pyritään hyväksymään sekä itsensä, että muut ja yritetään katsella elämää mahdollisimman ymmärtävin silmin.

Kaikesta stereotyyppisyydestä huolimatta tällainen tuntuu keskimäärin aika hyvältä. Ei kyseessä koskaan mikään hippiutopia ole ja näissäkin porukoissa on paljon erilaisia ongelmia, mutta keskimäärin olo on kyllä rakastetumpi, hyväksytympi ja pehmoisempi kuin keskimäärin muissa piireissä. Toiset “piirit”, joissa hengailen paljon, ovat kaikenlaisia yrittäjä- ja businesspiirejä, joista nautin kyllä ihan yhtä paljon, mutta niissä tämä ihmisten “pehmoinen, hyväksyvä ja ymmärtävä asenne” on kyllä selkeästi vähäisempää, vaikka onneksi kuitenkin läsnä.

Tarkoitus ole mitenkään arvoittaa näitä, tai muitakaan “piirejä”. Kaikissa on puolensa ja itse nautin kyllä hyvin monenlaisissa porukoissa olemisesta. Pikemminkin haluan kysyä: voisiko tämä olla toisinkin?

Koska me ihmiset kuitenkin tunnumme yleisesti arvostavan kaikenlaista kilttiä, reilua, rakastavaa, ymmärtävää ja inhimillistä käytöstä, voisimmeko edes omalta pieneltä osaltamme edistää sitä myös tilanteissa, joissa se ei ole alleviivatun tarkoituksellista, kuten näissä mainitsemissani “hippipiireissä”?

Voisimmeko pyrkiä olemaan esimerkiksi edes hitusen “inhimillisempiä” esimerkiksi työpaikoillamme? Tai harrastusporukoissamme? Tai lähikaupassa käydessämme? Voisimmeko edes hieman luopua yleisestä ajatuksesta, että kaikki tällainen lämmin inhimillisyys on hieman hölmöä ja naiivia ja johtaa usein satutetuksi tulemiseen? Voisimmeko löytää tarkemman tasapainon toisaalta oman turvallisuuden ja toisaalta terveen itsevarmuuden välille?

Tässä muutamia hyvin keskeneräisiä, mutta mielestäni tärkeitä ajatuksia näin vuoden alkuun. Millaisia ajatuksia sinulle tulee tästä mieleen, mitä mieltä olet?

Huippua alkanutta vuotta!

Rakkaudella,

Jevgeni

(PS. Jos tällainen kiltti ja ymmärtävä ote itsevarmuuteen kiinnostaa, tutustu pian ilmestyvään Itsevarmuus: Eroon sosiaalisesta jännittämisestä -verkkokurssiin. Siellä puhutaan tästä aiheesta paljon.)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia