Mukava ja omannäköinen joulu: Näin taistelet sukulaisten painostusta vastaan

mukava joulu

Kuinka luoda itselleen mukava ja omannäköinen joulu?

Jälleen yksi joulu tuli ja meni. Itselläni oli kivaa. Minulla on onni kuulua perheeseen, jossa joulunvietto ei ole koskaan ollut ahdistavaa, sillä joulu ei ole koskaan ollut kovin suuri juttu. Ei ole ollut niin justiinsa, pidetäänkö juhlallisuudet juuri tiettynä päivänä, annetaanko juhlissa lahjoja tai nähdäänkö juuri tiettyjä sukulaisia. Jokainen on saanut olla oma itsensä, antaa tai olla antamassa lahjoja, valmistella tai olla valmistamatta ruokaa ja muutoinkin nauttia mukavasta juhlasta ilman, että se on kenellekkään ahdistavaa suorittamista.

Nyt istun lukemassa joulun aikana saamiani viestejä ihmisiltä, joille joulu ei ole ilon, vaan kauhun juhla. Ihmisiä, joille joulu tarkoittaa sukuriitoja, pelkoa uusista välirikoista, uuvuttavaa ja stressaavaa suorittamista, väsymystä, ahdistusta, kyyneliä ja perinteitä, joista ilo on imetty tyhjiin. Tämä on aihe, joka toistuu vuosittain ja koskettaa valtavaa määrää ihmisiä. Siksi haluan itsekin ottaa siihen nyt kantaa.

Mikä joulussa ahdistaa?

Jos katson vuosien aikana saamiani, jouluahdistukseen liittyviä viestejä, mitkä ovat eniten esiin nousevia aiheita?

Ainakin orjallinen, kaikkia mahdollisia perinteitä kunnioittava suorittaminen. Joulun pitää näyttää juuri tietynlaiselta, sisältää juuri tiettyä toimintaa, tiettyjä ihmisiä ja tiettyjä ruokia. Ja koska päivään on ladattu valtavasti odotuksia, kaiken pitää tietenkin olla just, eikä melkein. Ja tämä vaatii tietysti paljon voimia vievää valmistautumista.

Pitää lähettää kutsuja, kokata ruokia, siivota, majoittaa, pärjätä sosiaalisesti, valita, ostaa ja paketoida lahjoja, välttää riitoja, näyttää iloista naamaa…

Kaikki mukavia juttuja, kun niistä tykkää ja kun ne hoituvat hyvin. Jos näistä taas ei tykkää, on näiden tekeminen pelkän perinteen ja muiden painostuksen vuoksi aivan hirveää. Kun lisäksi ottaa huomioon, että vuoden loppu on yleensä kiireistä, kylmää, pimeää ja väsyttävää aikaa, ei tätä kaikkea ole mukavaa läpikäydä.

Toinen toistuva aihe ovat perhe ja sukulaiset, nuo jokaisen elämän tärkeimmät ihmiset, joita on aina yhtä mukavaa tavata ja joiden tapaaminen on riemukas, lämmin ja mukava tapahtuma. Paitsi sitten, kun ei ole. Sukulaiset ja perheenjäsenet kun ovat toisinaan uskomattoman ahdistavia, ärsyttäviä, hallitsevia, ylipedantteja, vaativia, raskaita, irrationaalisia, outoja, painostavia tai muuten vain jotenkin hankalia tyyppejä.

Hankalien tyyppien kanssa toimeen tuleminen on muutenkin raskasta, mutta joulu nousee monille tässäkin ihan erityiseksi virstanpylvääksi. Paitsi, että hankalien tyyppien kanssa pitää pärjätä, pitää samalla onnistua vaikuttamaan aidosti iloiselta, onnelliselta, olla mukava, osata miellyttää ja muutoinkin antaa mielikuva siitä, että tämä kaikki on niin ihanaa ja mukavaa. Ei tarvitsisi varmaan erikseen mainita, kuinka vaikeaa tämä voi pahimmillaan olla.

Ja silti tätä tehdään vuodesta toiseen, sillä ajatus mahdollisista välirikoista, muiden mielen pahoittamisista ja niiden seuraamuksista tuntuu vieläkin raskaammalta, kuin ylläkuvatun kaltainen suorittaminen. Näin mielenterveystyötä tekevän ihmisen näkökulmasta haluan sanoa, että onnekkaita ovat he, joiden mielestä joulun viettäminen on oikeasti ja aidosti mukavaa. Löytyy nimittäin valtavan paljon heitä, joille se on melkoista painajaista.

Joulu ilman ikäviä sukulaisia ja muita öklömönkiäisiä

Juuri omannäköinen ja mukava joulu. Kuinka se luodaan, ja ennenkaikkea, kuinka se luodaan ilman, että pahoitetaan turhaan muiden mieltä ja aiheuteta välirikkoja?

Sillä juuri tämä on keskeinen esiin nouseva aihe. Tykättäisiin viettää kerrankin ihan omannäköinen joulu, jossa ehkä nähdään sukulaisia vähän vähemmän, suoritetaan ja esitetään vähän vähemmän ja ehkä ihan vain ollaan rauhassa kotona. Mutta samalla pelätään, mitä sukulaiset ja perheenjäsenet siitä oikein ajattelisivat. Mitä Kyllikki-mummo ajattelee, jos hänen luokseen ei tullakaan kylään, tuleeko hänelle hylätty ja rakkaudeton olo? Mitä Tiina-täti kokee, jos häntä varten ei olekaan valmistettu hänen lempilaatikkoaan? Mitä lapset ajattelevat, jos eivät saa juuri toivomiaan lahjoja?

Joulu on kuin ahdistava sosiaalinen supersuorite, jossa jokaista tulisi miellyttää, vaikka sitten oman onnellisuuden ja jaksamisen kustannuksella.

Tässä tekstissä haluan tarjota yhden ratkaisuvaihtoehdon. Se on monesti toimivaksi todettu, mutta ei helppo. Jos kuitenkin haluat tässä vaikeassa asiassa tuloksia, näyttää se vaativan vaivannäköä.

Seuraavaa ratkaisutapaa on testattu monen perheen kohdalla ja monesti se on myös toiminut. On ollut myös tapauksia, joissa se ei ole toiminut. Näissä tapauksissa tosin ei ole kyse siitä, että jotain olisi tehty väärin, vaan siitä, etteivät muut ihmiset ole olleet yhtä kypsiä asian suhteen.

Kokemani ja näkemäni perusteella suosittelen nimittäin yhteistä, kypsää keskustelua aiheesta.

Kyllä. Sellaista oikein ällöttävän asiallista, aikuismaista ja rehellistä keskustelua siitä, miltä joulunvietto omasta mielestään oikeasti tuntuu ja mitä siltä toivoisi. Sellaista “puhelin käteen ja soitto äiskälle/mummolle/lapsille/sukulaisille” -tyyppistä keskustelua, jossa kerrotaan omista fiiliksistä ja toiveista ja vastaavasti aidosti kuunnellaan sitä, miltä toisesta osapuolesta tuntuu.

On muutamia syitä, miksi tämä on mielestäni parempi ratkaisu kuin omaan pahaan oloonsa tyytyminen ja ahdistavien jouluperinteiden suorittaminen oman hyvinvoinnin kustannuksella myös ensi vuonna:

1. Ihmiset ovat yllättävän kypsiä ja yhteistyökykyisiä

Monien on tähän hankala uskoa, mutta keskimäärin ihmiset ovat ihan hyviä, yhteistyökykyisiä ja älykkäitä tyyppejä, joiden kanssa tulee kyllä toimeen, kun keskustelua käydään asiallisella sävyllä ja hyväntahtoisesti. Hyvin vähän on ollut elämän aikana tilanteita, joissa jonkun kanssa ei vain millään ole löytynyt järkevän keskustelun kautta hyvää, molempia tyydyttävää lopputulosta.

Kun omille läheisilleen uskaltautuu kertoa rehellisenä, aitona ja hyväntahtoisena (mm. muita syyttelemättä!) itsenään omista fiiliksistään, toiveistaan ja odotuksistaan, ne kyllä pyritään yleensä ottamaan jatkossa huomioon. Toki toisellakin osapuolella on omia toiveita, joita vuorostaan meidän itsemme tulee kuunnella ja ottaa huomioon. Täytyy muistaa, että tässä ei olla neuvottelemassa parempaa joulua vain itsellemme, vaan myös muille.

Voi olla, ettei tällainen rehellinen ja hyväntahtoinen keskustelu johda haluttuun tulokseen, mutta edes jonkinlaisia osatuloksia se voi tuottaa. Ehket onnistu vapautumaan ahdistavien jouluperinteiden ikeestä aivan kokonaan, mutta ehkä seuraava yhteinen joulunne on edes hieman enemmän sinun näköisesti.

Tällaiseen rehelliseen kommunikaatioon sisältyy ilman muuta riskejä. Monet aikuisetkaan ihmiset eivät ole ihan niin aikuisia, että tällaiseen rehelliseen keskusteluun kykenisivät. Tällaisesta voi seurata lisää kiistoja, riitoja ja välirikkoja. Riski siihen on aina olemassa. Siksi onkin hyvä miettiä, kuinka “vastaanottavaisia” ne omat läheiset tällaiselle viestinnälle todennäköisesti ovat.

Toisaalta varmaa on kuitenkin se, että ellei yritä, niin sitten ainakaan mikään ei muutu.

2. Pieni, kertaluontoinen tuska on parempi kuin jokavuotinen tuska

Toinen syy siihen, miksi suosin tällaista “härkää sarvista” -tyyppistä lähestymistapaa tässä tai elämän muissa vastaavissa konfliktitilanteissa, on se, että tämä on kahdesta pahasta yleensä pienempi. Kun käsillä on tilanne, joka toistuu ja tuntuu aina yhtä pahalta, voi olla varma, että se tuntuu pahalta myös jatkossa. Myös ensi joulusi saattaa olla ihan yhtä kamala. Ajattele, uskomattoman ahdistava ja kivulias joulu vielä monena, monena, monena vuonna, ehkä koko loppuelämäsi ajan.

Tällaisen rehellisen keskustelun käyminen taas sattuu yleensä vain kerran. Tällaisista aiheista puhuminen on yleensä haastavaa, ahdistavaa ja pelottavaa, mutta hyvän ja hedelmällisen keskustelun jälkeen sitä ei tarvitse ehkä enää koskaan käydä. Sen sijaan sen käymättä jättäminen johtaa siihen, että kivulias jouluperinne jatkuu myös seuraavana vuonna.

3. Oikein toimiminen vahvistaa itsetuntoa

Kun puhutaan itsevarmuudesta ja omanarvontunnosta, nousee esiin usein se, kuinka ihmisen arvio omasta kyvykkyydestään heijastuu siihen, kuinka arvossa itseämme pidämme. Tämä taas on yhdistetty henkiseen jaksamiseemme. Ihminen, joka ei pidä itseään kovinkaan korkeassa arvossa, voi henkisesti todennäköisemmin huonommin, kuin itseään hyvänä ja arvokkaana pitävä henkilö.

Kun onnistumme toimimaan mielestämme hyvin, oikein, asiallisesti ja suoraselkäisesti, olemme itseemme yleensä tyytyväisempiä kuin silloin, kun toimimme mielestämme väärin, huonosti, epäasiallisesti ja selkärangattomasti. Varsinkin toistuva “selkärangaton” toiminta näyttää viestivän ihmiselle itselleen siitä, kuinka heikko ja riittämätön hän on. Tällainen heikko ja riittämätön minäkuva taas ei näytä tekevän ihmiselle kovinkaan hyvää.

Siksi on tärkeää, että osoitamme ainakin tärkeissä asioissa itsellemme, että pystymme ja kykenemme toimimaan siten, kuin on “oikein”. Useimpien mielestä on oikein pitää omia puoliaan, huolehtia omasta jaksamisestaan ja toimia rehellisesti ja hyväntahtoisesti. On oikein kertoa omille läheisilleen, miltä esimerkiksi yhteiset joulunvietot oikeasti tuntuvat ja mitä niiltä oikeasti toivoisi. On oikein suojata itseään sukulaisten asiattomilta vaatimuksilta ja huolehtia siitä, ettei tee asioita, joita ei halua tehdä.

Tällaisen kuuleminen voi tuntua ikävältä ja uhkaavalta erityisesti ihmisistä, joille muiden miellyttämisestä on tullut oman arvon mittari. Muiden miellyttäminen nousee tärkeämmäksi, kuin oma hyvinvointi. Ja paperillahan tällainen kuulostaakin jollain tasolta melko jalolta. Käytännön elämässä se kuitenkin pidemmän päälle rikkoo ja uuvuttaa.

Asiakkaistani ja kurssilaisistani moni puhuukin siitä, kuinka miellyttäminen on mukavaa silloin, kun sitä tekee omasta, aidosta halustaan, mutta valtavan raastavaa silloin, kun sitä tekee pelon ja pakon sanelemana. Voikin olla hyvä miettiä, miksi juuri sinä miellytät muita. Ilostako vai pakosta käsin?

Mitä seuraavaksi?

Tällaisen “rehellisen ja hyväntahtoisen” keskustelun aloittaminen on usein hyvin hankalaa ja epämiellyttävää. Siksi se jää helposti tekemättä. Jos kuitenkin haluat asioiden muuttuvan kohti parempaa, se vaatii yleensä sitä, että jokin tehdään eri tavoin, kuin ennen. Asiat eivät muutu itsestään, vaan jonkun muuttamina. Sinä joko omaksut tämän muutosvoiman, tai jätät muutoksen osaltasi tekemättä.

Toivon, etten kuulosta turhan jyrkältä noin sanoessani. Olen kuitenkin itsekin sortunut niin monesti mieluummin välttämään hankalaa tilannetta ja toivomaan, että se muuttuisi jotenkin itsestään. Yleensä se ei kuitenkaan muutu. Myöhemmin, kun hankala tilanne on jälleen käsillä, sitä aina toivoisi, että olisi ottanut sen kivuliaan, mutta kertaluontoisen askeleen ja tehnyt asialle jotain.

Jos siis olet yksi heistä, joille joulu ei ole ilon, vaan kauhun juhla, ehdotan seuraavaa. Pohdi tosissasi, voisiko tällainen ongelman läpikäyminen yhdessä ja asiallisesti johtaa siihen, että tulevat joulunne paranevat edes jollain tavoin. Tällaisesta puhuminen voi tuntua kiusallista, pelottavalta ja muutenkin turhalta ruikuttamiselta, mutta ei se ole. Jos jokin asia aidosti vaivaa, se kannattaa selvittää, riippumatta siitä, mitä muut siitä ehkä ajattelevat. Selvittämättömistä asioista me maksamme usein omalla mielenterveydellämme.

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Tämäkin on pohjimmiltaan itsevarmuuskysymys. Oletko tarpeeksi varma asettamaan omat rajasi ja käymään asiasta hankalia keskusteluja? Jos et, niin voit tulla hakemaan rohkaisua pian ilmestyvältä Itsevarmuus -verkkokurssilta, jossa tällekin aiheelle tullaan antamaan paljon huomiota. Klikkaa ja tutustu tarkemmin :)!

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia