Mitkä elämäsi pitkäaikaiset ongelmat korjaantuisivat yllättävän helposti?

Mitkä elämäsi pitkäaikaiset ongelmat korjaantuisivat yllättävän helposti

Useimmat elämässämme pitkään vaikuttaneet ongelmat ovat pitkäaikaisia juuri siksi, ettei niitä saa helposti korjattua. Ehkä kyseessä on jokin pitkäaikainen sairaus, jota ei helposti paranneta. Tai ehkä kyseessä on vaikutuspiirimme ulkopuolella olevasta syystä johtuva mielenterveyden ongelma. Tai jotain muuta vastaavaa, ikävää ja hankalasti korjattavaa. Mutta elämässä on toisinaan myös sellaisia pitkäaikaisia ongelmia, joihin ratkaisu voi löytyä yllättävänkin helposti, kun sitä vain lähtee tosissaan etsimään.

Tunsin esimerkiksi nuorempana erään miespuolisen henkilön, jolla oli rinnassaan sellainen isohko, tummanpunainen ihottuma, jota kesti vuosien ajan. Kyseistä kaveria hävetti tämä ihottuma niin paljon, että hän vältteli esimerkiksi uimahallissa ja rannalla käyntiä, eikä esimerkiksi kokenut oloaan mukavaksi deittailessakaan, sillä ajatus siitä, että illan päätteeksi pitäisi ottaa paita pois toisen ihmisen nähden, oli ahdistava. Tämä vaiva ja siihen liittyvä ahdistus kulki hänen mukanaan vuosia, kunnes hän keksi kysyä apteekista neuvoa. Hän sai mukaansa kymmenisen euroa maksaneen voiteen, jolla ihottuma otti ja katosi, eikä tietääkseni uusiutunut enää koskaan. Vuosien häpeä ja ahdistus ongelmasta, joka lopulta korjaantui yhdellä tiedustelulla ja muutaman päivän hoidolla.

Elämänhallinta- ja mielenterveystyössä vastaavia “helposti korjaantuvia” tapauksia tulee aina toisinaan vastaan.

  • Joku kärsii vuosia nukkumisvaikeuksista, kunnes kokeilee ensimmäistä kertaa säännöllistä ja tarpeeksi raskasta liikuntaa, jonka aloittamisen jälkeen univaikeudet ovatkin yhtäkkiä tiessään.
  • Joku kärsii vuosia vatsavaivoista ja kehnosta olosta, kunnes selviää, että hänen kehonsa ei tykkää vaikkapa gluteenista. Ruokavalion muuttamisen jälkeen olo paranee.
  • Jollakulla on rahat aina loppu, kunnes hän ottaa käyttöön järkevän budjetointi- ja seurantasysteemin, jolloin hänen ymmärryksensä omasta taloudesta paranee ratkaisevasti.
  • Jollakulla on meneillään pitkäaikainen ja ahdistava ihmissuhde-riita, joka lopulta ratkeaa, kun riidan osapuolet istuutuvat alas ja käyvät yhden hyvän, pitkän keskustelun.

Tässä ei ole missään tapauksessa tarkoitus väheksyä kaikkia niitä tapauksia, jotka eivät ratkea näin helposti. Usein elämänsä ongelmiin etsitään tosissaan ratkaisuja pitkiäkin aikoja, kuitenkaan löytämättä niitä. Onnekkaita ovat he, joilla ratkaisu löytyy kohtuullisen etsinnän jälkeen.

Kirjoitan tämän tekstin kuitenkin siksi, että moni meistä on vain tottunut elämään ongelmiensa kanssa. Tätä tapahtuu paljon erityisesti silloin, kun ongelmat ovat vain lievästi epämukavia. Tällainen ongelma saattaa kyllä vaivata, mutta se ei vaivaa ihan niin kipeästi, että joutuisimme tarttumaan tuumasta toimeen ja etsimään siihen ratkaisua ihan tosissamme. Tämä teksti toimikoot pienenä “herättelynä”. Voit halutessasi pohtia, mitkä ovat oman elämäsi ongelmia, joita olet tottunut sietämään, mutta joita et ole aktiivisesti pyrkinyt korjaamaan.

Omassa elämässäni näitä ovat olleet esimerkiksi:

  • Ärrävika! Puhuminen ahdisti 18-vuotiaaksi asti, kunnes aloin harjoittelemaan ärrän lausumista. Opin sen lopulta parissa viikossa. Olisi siis ollut ihan kiva, jos olisin äkännyt aloittaa sen harjoittelemisen paljon aikaisemmin.
  • Puhelinpelko. Puhelimella soittaminen ahdisti vuosien ajan todella kovasti ja pelkäsin puhelimeen puhumista. Sitten kokeilin viikon ajan puhelinmyyntiä, totuin puhelimen käyttöön ja pelko poistui, palaamatta koskaan.
  • Istumisesta johtuvat selkäkivut. Nämä vaivasivat vuosien ajan, sillä useimpien nykyihmisten tavoin vietin valtaosan päivästäni tietokoneella tai sohvalla kykkien. Sitten aloitin säännölliset, päivittäiset venyttelyt ja säännöllisen urheilun. Selkäkivut eivät palanneet.

Jälleen kerran, ei ole tarkoitus saada näitä tai vastaavia ongelmia kuulostamaan vähäpätöisiltä tai helposti korjattavilta kaikissa tilanteissa. Omalla kohdallani ne onneksi korjaantuivat helposti. Usein meillä ihmisillä on vain tapana päättää jo etukäteen, että kärsimys on osamme, eikä edes kokeilla ongelman korjaamista. Itsekin uskoin vuosien ajan, että minulla nyt vain on huono selkä ja etten ikinä opi ärräviasta eroon. Onneksi annoin itselleni lopulta mahdollisuuden olla väärässä.

Millaisia ongelmia omassa elämässäsi on? Entä onko olemassa mitään, pienintäkään mahdollisuutta, että jokin niistä korjaantuisi helpommin, kuin olet tottunut ajattelemaan? Ehkä ei, mutta tälle kannattaa ihan vain varmuudenkin vuoksi suoda muutama ajatus.

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Eräs tällaisista “yllättävän helposti” korjaantuvista ongelmista on monien kohdalla sosiaalisten tilanteiden pelko. Itsevarmuus -verkkokurssilla ja Eroon ujoudesta -kirjassa olen käsitellyt näistä peloista vapautumista. Vilkaise, jos aihe kiinnostaa :)!

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia