Verkostoituminen: Nuoren ammattilaisen kokemuksia verkostoitumisesta

Nuoren ammattilaisen kokemuksia verkostoitumisesta

Kuinka verkostoitumista kannattaa lähestyä, jos sattuu olemaan vastavalmistunut, nuori ammattilainen? Tässä tekstissä käyn läpi omia kokemuksiani ja sitä, mikä on omalla kohdallani toiminut hyvin.

Olen itse tällä hetkellä pari vuotta sitten valmistunut, nyt 27-vuotias yrittäjä. Olen elättänyt itseni omalla yritykselläni parin vuoden ajan ja verkostoitumisesta on kyllä ollut siinä valtava apu.

Koska sana “verkostoituminen” saa monet ihmiset näkemään punaista, haluan mieluummin puhua tästä lähtien ihan vain tutustumisesta. Verkostoituminen ei tosiasiassa eroa yhtään mitenkään aivan arkisesta ja tavanomaisesta muihin ihmisiin tutustumisesta. Siksi tästä v-sanasta voitaisiin omasta mielestäni pikkuhiljaa luopua, sillä se ei rohkaise, vaan pikemminkin karkoittaa ihmisiä ammatillisten verkostojen luomisen ääreltä.

Idea tähän kirjoituksiin syntyi, kun sain postilaatikkooni seuraavan viestin. Nimimerkki Ville kirjoittaa:

“Eräs asia, joka minua on askarruttanut viime aikoina, on ammatillinen verkostoituminen. Näin vastavalmistuneena ja uran alkuvaiheilla olevana koen, että olisi hyvin tärkeää verkottua ja tutustua ihmisiin. Haluaisin kuulla ihan käytännönläheisesti, miten itse lähtisit laajentamaan ammatillista verkostoasi, oli ammatti mikä tahansa. Usein saatamme kyllä jutella tuntemattomille ihmisille erinäisissä tapahtumissa, ja ehkäpä lisätä heidät Linkedin/Facebook-kontakteihimme, mutta varsin usein suhteiden kehittyminen jää tälle asteelle. Mikä olisi luonteva tapa viedä tutustumista eteenpäin?”

Kiitos Ville viestistä! Olen itsekin kokenut, että valtaosa tapahtumissa tapahtuvasta verkostoitumis-tutustumisesta jää juuri tuohon. Vaihdetaan LinkedIn- ja Facebook-kontakteja, mutta itse homma jää siihen. Tässä muutama ajatus, jotka olen itse parin vuoden aikana huomannut toimiviksi:

Kohdistettu tutustuminen päihittää satunnaisen tutustumisen

Jos lähtee tutustumaan ihmisiin siksi, että voisi kehittyä ja edetä ammatillisesti, on hyvä olla jonkinlainen näkemys siitä, mitä oikeastaan haluaa saavuttaa. Itse toimin pitkään niin, että pyrin tutustumaan ihmisiin ihan vain tutustumisen itsensä takia, vailla mitään ajatusta siitä, kuinka se hyödyttää minua ammatillisessa kehittymisessä.

Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, päinvastoin. Tutustuin moniin loistaviin tyyppeihin, joista joidenkin kanssa olemme jälkeenpäin päätyneet tekemään pientä yhteistyötäkin. Joistakin taas on tullut kavereitani, mikä sekin on ollut todella kivaa. Jos kuitenkin haluaa verkostoitumiselta nimenomaan apua ammatilliseen kehitykseensä, tätä aihetta voi ja kannattaakin lähestyä hieman suunnitelmallisemmin.

Tässä muutama kysymys, jotka voivat auttaa alkuun:

  • Keitä alasi ihmisiä ihailet? Voisiko joku heistä opettaa sinulle jotain?
  • Mitä taitoja sinun kannattaisi kehittää? Missä ja keneltä voisit oppia niitä?
  • Keiden ihmisten kokemuksista olisit kiinnostunut kuulemaan?
  • Keiden työhön sinulla voisi olla jotain annettava?

On yleistä, että ensialkuun tällainen kohdennettu tutustuminen tuntuu kylmältä ja hyväksikäyttävältä. Siksi tulee omaksua jo varhaisessa vaiheessa se asenne, että tavoittelet aina vain ja ainoastaan ns. win-win-diilejä, eli toimit ainoastaan siten, että kaikki osapuolet voittavat. Vältä sitä, että haet hyötyä vain itsellesi.

Moni tuntee myös syyllisyyttä siitä, että haluaa “edetä urallaan”. Tästä kannattaa mielestäni tuntea syyllisyyttä vain, jos uralla etenemisesi ei hyödytä ketään muita, kuin itseäsi. Jos työstäsi taas on hyötyä muille ihmisille ja ympäröivälle maailmalle, on päinvastoin hienoa, että etenet. Koen itse, että tehtävämme tässä maailmassa on tehdä muiden elämästä tavalla tai toisella mukavampaa. Jos tämä toteutuu työssäsi, upeaa! Ihmisiin tutustuminen kannattaa, sillä se edesauttaa tätä päämäärää.

Kun tutustut ihmisiin kohdennetun suunnitelmallisesti, pääset kehittymään nopeammin. Ottamalla yhteyttä heihin, jotka ovat jo siellä, missä sinä haluaisit olla, opit heiltä testatun ja toimivan reitin. Kun tiedät, mitä taitoja sinun tulisi osata, voit ottaa yhteyden niihin ihmisiin, jotka niitä voisivat opettaa. Kuuntelemalla itseäsi kokeneempia tekijöitä voit saada ideoita omaan työhösi ja opit myös välttämään muiden tekemiä virheitä. Auttamalla muita taas kehityt paitsi itse, myös tuotat hyötyä muille, mikä kyllä ajan kanssa maksaa itsensä lähes aina takaisin.

Muista, että ihmiset ovat hyviä tyyppejä

Itseäni kokeneempiin tekijöihin tutustumisessa minua pelotti pitkään se, etten uskonut minulla olevan mitään annettavaa heille. Mitä minulla, aloittelevalla pikkuyrittäjällä, olisi antaa paljon taitavammille ja kokeneemmille tekijöille?

Tästä lukosta pääsin yli sen oivalluksen myötä, että ihmiset ovat yllättävänkin hyviä, avokätisiä ja avuliaita tyyppejä. Kokeneet auttavat ainakin yrittäjä- ja liiketalouskuvioissa todella mielellään uusia ja kokemattomia tekijöitä. Moni on saanut itse aikoinaan apua ja haluaa nyt vuorostaan antaa sitä eteenpäin uusille tulokkaille. Kun sinusta tulee aikoinaan kokenut tekijä, on vuorosi antaa apua sen ajan uusille tulokkaille. Tämän vuoksi tutustumista ja avunpyytämistä kokeneemmilta tekijöiltä ei tule hävetä. Maksat kyllä ajan kanssa takaisin, kunhan vain säilytät avuliaan ja yleisinhimillisen asenteen. Me rakennamme tätä maailmaa kaikki yhdessä, toinen toistamme opettaen.

Ilmaise kunnioitusta ja ihailua

Yksi toimintamalli, joka on osoittautunut itselleni paitsi hyödylliseksi, myös inhimillisen miellyttäväksi on se, että pyrin osoittamaan muita ihmisiä kohtaan kokemaani kunnioitusta ja ihailua mahdollisimman paljon ja avoimesti.

Jos esimerkiksi nettiä selatessani huomaan jonkin tuotteen tai palvelun, josta tykkään, laitan usein heti viestiä sen kehittäjälle. “Moi, huomasin, että sulla on tuollainen palvelu XYZ. Halusin vain sanoa, että toi on mun mielestä tosi hyvä idea, huippua että teet tuollaista! Big respect.

Eli kerron ihan avoimesti, kun jokin juttu on mielestäni hyvä. Usein tällaisiin viesteihin ei tule vastausta, usein ne taas käynnistävät jonkin kivan keskustelun, jonka aikana opin uutta tai saan jopa uuden tuttavan. Ihmiset tykkäävät saada hyvää palautetta toiminnastaan, siksi muita kehuminen on hieno tapa omaksua. Aina kun jotain ihailet, siitä kannattaa kertoa.

Ole avoimen nöyrä ja halukas oppimaan

Monesti näin aloittelevana yrittäjänä on ollut se fiilis, että ei oikein osaa yhtään mitään. Se on toki luonnollista, sillä kokemus tulee vain ajan ja tekemisen myötä. Omaa osaamattomuuttaan ei tule hävetä, vaan päinvastoin muuttaa se voimavaraksi.

Pyrin olemaan itse täysin avoin sen suhteen, että olen yhä uusi ja kokematon. Olen halukas oppimaan jokaiselta, joka on minua parempi missä tahansa. Arvostan suuresti kaikkia saamiani neuvoja ja apua. Kun tällainen asenne näkyy ihmisestä ulospäin, se myös tekee tämän ihmisen auttamisesta mukavaa.

(Käytännön esimerkki on jo tämäkin kirjoitus. Laitot minulle vilpittömältä kuulostavan viestin, joten tottakai siihen tekee mieli vastata mukavasti!)

Suhteita tulee kehittää tietoisesti

Mainitsit viestissäsi sen, että usein nämä verkottumisen seurauksena tavatut ihmiset jäävät vain kontakteiksi sosiaalisessa mediassa, mutta todellista tutustumista ei tapahdu. Tämä johtuu oman kokemukseni mukaan parista syystä.

Ensimmäinen on usein se, että ollaan jo lähtökohtaisesti tutustuttu ihmisiin, joiden kanssa meillä ei ammatillisesti ole kauheasti yhteistä. Eli ollaan ikään kuin tutustuttu tutustumisen vuoksi, mutta mitään todellista pohjaa järkevän yhteistyön tekemiselle ei oikein ole.

Olen itse kohdannut paljon sellaista “käydään kahvilla ja katsotaan, josko keksittäisiin joskus jotain pientä yhteisprojektia…“-meininkiä. Tuo on lause, jota olen sittemmin hieman oppinut varomaan, sillä se kielii yleensä siitä, että yhteyttä ottava taho ei ole joko miettinyt asiaa sen pidemmälle, odottaa että sinä keksit, mitä voisitte tehdä, tai ei ole edes kovin tosissaan tekemässä mitään, kunhan haluaa jutella.

Ihan vain juttelukin on mukavaa, mutta kun oma projekti kasvaa, sitä huomaa, että aikaansa joutuu käyttämään yhä järkevämmin, jotta saisi tehtyä kaiken haluamansa. Näin ollen sellaiset “katsotaan josko joskus ehkä jotain pientä yhteistyötä“-henkiset tapaamiset eivät enää oikein ole järkeviä, sillä ne eivät näytä lähes koskaan johtavan mihinkään. Sellaisia voi järjestää, jos haluaa harjoitella ihmisiin tutustumista, mutta hyödyn kannalta kannattaa mieluummin itse paikallistaa ihmisiä, joiden kanssa oikeasti haluaa tehdä yhteistyötä ja ehdottaa sitä heille rohkeasti.

Kun otat ihmiseen yhteyttä jo valmiin ehdotuksen kanssa, se herättää kunnioitusta, sillä olet selvästi jo nähnyt vaivaa siihen, että yhteistyöstä voisi ehkä tullakin jotain. Olet ikään kuin osittain jo todistanut, että olet tosissasi ja luottamuksen arvoinen.

Muutenkin kannattaa jo lähtökohtaisesti yhteistyökuvioita miettiessä pohtia todella kriittisesti sitä, oletko oikeasti valmis sitoutumaan viemään yhteistyöprojektin loppuun. Todella paljon olen kohdannut ja joskus itsekin syyllistynyt siihen, että ensin lähdetään tekemään jotain yhdessä, kunnes jommankumman tai molempien mielenkiinto lopahtaa ja projekti unohtuu vähin äänin. Näin voi saada tuhlatuksi paitsi paljon aikaa, myös jättäneeksi itsestään mielikuvan epäluotettavana tyyppinä.

Toinen syy sille, miksi suhteet jäävät lähinnä kontaktin tasolle on se, ettei niiden kehittymisen eteen oikein tehdä mitään. Ainakin yrittäjäpiireissä useimmilla on sen verran kiire, että yksittäiset kontaktit helposti unohtuvat muiden kiireiden lomassa. Kun ne sitten muistaa muutaman viikon tai kuukauden kuluttua, saattaa usein tuntua vaikealta enää lähteä niitä kehittämään. Siksi suosittelen itse sitä, että ehdottaa uutta tapaamista mahdollisimman pian alkuperäisen tapaamisen jälkeen.

Lopuksi

Toivottavasti ylläolevista ajatuksista oli pientä iloa. Sinänsä nämä asiat ovat kaikki ilmeisiä ja itsestäänselviä, mutta ne unohtuvat helposti käytännön elämässä. Siksi näistä kirjoittelu on itsellenikin hyödyllistä, sillä tämä muistuttaa siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Viimeisin ajatus, jonka haluan tässä jakaa on ihan vain se, että kyselee mahdollisimman paljon. Ympärillämme on jatkuvasti ihmisiä ja muita tahoja, jotka ovat valmiita auttamaan meitä tavalla tai toisella, kunhan vain itse osoitamme, että haluamme tulla autetuiksi. Avomielinen asenne oppimista kohtaan ja aktiivinen kysely ihan jokaiselta ihan kaikista asioista jotka vähääkään kiinnostavat, johtaaa kyllä nopeasti tuloksiin. Siten löydät tehokkaasti ihmisiä, joilta voit oppia ja toisaalta myös ihmisiä, jotka voivat vuorostaan oppia sinulta.

Kaikkea hyvää ja menestystä urallesi! :)

– Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia