Kuinka saada lisää sosiaalista itsevarmuutta ja olla rohkeampi keskusteluissa

 

Kuinka saada lisää sosiaalista itsevarmuutta ja olla rohkeampi keskusteluissaHaluatko olla itsevarmempi keskustelija? Haluatko osata osallistua keskusteluihin rohkeammin? Tänään blogissa uutta juttua sosiaalisen itsevarmuuden kasvattamisesta. Kysy Jevgeniltä -laatikkoon ui jokin aika sitten tällainen kysymys:

(Pahoittelut, blogi on hukannut kysymyksen liittyen keskusteluun)

Kiitos hyvistä kysymyksistä! Nuo ovat kaikki sellaisia asioita, joita itse kävin läpi ujossa nuoruudessani ja jotka olen sittemmin onnistunut ratkaisemaan. Vastaan tämän blogahduksen alkupuolelle yksittäisistä verrattain helpoista tavoista, joiden avulla itsevarmuuttaan ja keskustelutaitojaan voi parantaa ja loppupuolella esittelen pari vähän syvällisempää ajatusmallia, joista on ollut itselleni ja monelle muulle suuresti apua.

(PS. Seuraavalla Itsevarma minä -kurssilla on vielä tilaa. Lue ja ilmoittaudu tästä :))

Kuinka oppia keskustelutaitoja

Keskustelutaidot ovat taitoja ja siksi niitä voi myös oppia, kuten kaikkia taitoja opitaan: Harjoittelemalla. Keskeinen asia on se, että kehitymme siinä mitä teemme paljon. Mitä enemmän keskustelemme, sitä taitavammiksi keskustelijoiksi opimme.

Poikkeuksia toki on. Joidenkin suu käy tuhatta ja sataa koko heidän elämänsä, mutta siitä huolimatta he ovat painostavia, ärsyttäviä, ottavat muita heikosti huomioon,

Kirjoitat tuossa, että vahtaat sanomisiasi. Oletan tämän tarkoittavan, että puhut sen vuoksi vähemmän kuin mitä tekisi mieli. Jos haluat oppia taitavaksi keskustelijaksi, tarkoitus ei ole välttää virheitä, vaan oppia niistä. Kun itse aikoinaan opettelin keskustelemista (teen tätä tosin edelleenkin), varoin myös sanomisiani. En halunnut vaikuttaa tyhmältä. Se kuitenkin hidasti oppimistani todella paljon. Kun en tehnyt virheitä vaan olin hiljaa, en saanut myöskään palautetta, josta olisin voinut oppia.

Kun sitten vihdoin aloin avaamaan suutani useammin, aloin myös oppia. He, jotka tunsivat minut esimerkiksi vuosina 2008-2011 saattavat muistaa, kuinka jäätäviä sammakoita päästelin jatkuvasti suustani. Ja monien reaktio oli nihkeä: Hitto sä olet Jevgeni huono keskustelija.

Minä kuitenkin opin. Kävin läpi jokaisen sammakkoni jälkeenpäin, analysoin mikä meni väärin, korjasin toimintaani ja olin ensi kerralla parempi. Nyt useita vuosia myöhemmin huomaan olevani sosiaalisesti taitavampi kuin moni, joka tuolloin piti minua huonona.

Sosiaalisten taitojen oppiminen tuntuu usein nihkeältä, sillä se vaatii epäonnistumisia. Jos pelaat varman päälle ja opit ainoastaan muiden virheistä, opit hyvin hitaasti. Jos taas avaat rohkeasti suusi ja kestät mahdolliset epäonnistumiset, tulet oppimaan nopeasti. Se ei paljoa lohduta nyt, mutta muutaman vuoden päästä kiität itseäsi siitä, että valitsit rohkeamman polun.

Kuinka olla rohkeampi keskusteluissa?

On tietysti helppo sanoa: avaa rohkesti suusi. Sen tekeminen käytännössä on paljon vaikeampaa. Seuraavaksi jaan pari pikkuniksiä, joista on ollut itselleni (ja on edelleenkin!) paljon apua.

Ehkä tärkein on ymmärtää sitä tärkeysharhaa, johon me useimmat lankeamme. Useimmat ihmiset pitävät itseään aivan ylitsevuotavan tärkeinä. Ajattelemme, että muut ovat niin kiinnostuneita meistä, että he vahtaavat jatkuvasti tekemisiämme ja sanomisiamme. Tämä on (onneksi!) kaukana totuudesta.

Tosiasiassa maapallolla on 7,3 MILJARDIA ihmistä. Siis aivan käsittämätön määrä. Ja jokaisella heistä on oma elämänsä ja omat siihen liittyvät huolet. Useimmilla on paljon parempaa tekemistä kuin pohdiskella kovin paljoa sitä, mitä muut ovat tehneet tai sanoneet. Useimmat ajattelevat valtaosan ajasta itseään ja omia asioitaan. Aivan samalla tavalla kuin sinä ajattelet sitä, mitä muut ajattelevat sinusta, ovat muut huolissaan siitä, mitä sinä ajattelet heistä. Olemme kaikki niin hemmetin huolissamme siitä, mitä muut ajattelevat, mikä on tietyssä mielessä hyvin huvittavaa. Kun keskustelun aikana jännität väärien asioiden sanomista, keskustelukumppanisi saattavat tehdä ihan samaa.

Olen leikitellyt paljon tämän asian kanssa. Olen saattanut mennä kokeeksi vilkkaalle kadulle ja laulaa jonkun hölmön laulun (ja olen muuten jäätävän huono laulaja!). Olen saattanut alkaa tanssia keskellä katua. Olen saattanut ottaa jonkun ystäväni kanssa huutokilpailun keskellä katua (Tiedättekö peenis-leikin elokuvasta 500 Days of Summer?). Ja arvaa mitä? KETÄÄN EI KIINNOSTA! Se on melkeinpä huimaa, miten hämmentäviä asioita tässä maailmassa voi tehdä ilman, että ketään kiinnostaa muutamaa sekuntia pidempään.

Sama pätee keskusteluihin. Voit sanoa jos minkälaisia hölmöjä ja hämmentäviä asioita ja luottaa siihen, ettei todennäköisesti kukaan muista niitä enää lyhyen ajan kuluttua. Tätä on vaikea uskoa, ellei sitä ole itse omien kokemuksien kautta sisäistänyt, mutta tulet huomaamaan tämän itsekin ajan kanssa.

Julkaisin joku aika sitten kirjoituksen aiheesta ”Kuinka oppia osallistumaan keskusteluihin, kun olet ujo”. Se kannattaa myös lukea. Siinä mainitsen seuraavan tekniikan:

”Hyvä pelonhallintakeino on myös seuraava kysymys: Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Jos avaat suusi ja sanot jotain hölmöä, mitä voi tapahtua? Jos avaat suusi ja sekoat sanoissasi, mitä voi tapahtua? Jos avaat suusi etkä saa sieltä mitään ulos, mikä on pahinta mitä voi tapahtua?

Pahimmillaan alkaa ahdistamaan ja harmittamaan ja joku saattaa ajatella, ettet ole kovin hyvä puhuja. Mikään näistä seuraamuksista ei kuitenkaan ole varsinaisesti vaarallinen tai vahingollisen kivulias. Paha mieli kuuluu elämään eikä siltä voi välttyä. Jopa hyvät keskustelijat sanovat tuon tuostakin hölmöjä ja noloja asioita tai jäävät tuppisuiksi, joten et varsinaisesti tee mitään sellaista virhettä, mitä muutkaan eivät jatkuvasti tekisi.

Hyvä asia muistaa on se, että aktiiviset, paljon äänessä olevat keskustelijat tekevät usein paljon, paljon enemmän virheitä kuin hiljaiset henkilöt. Mitä enemmän olet äänessä, mitä enemmän ”isket juttua”, sitä suurempi on todennäköisyys, että väliin mahtuu myös epäonnistumisia. Hiljaiset mokailevat yleensä kaikkein vähiten, mutta se ei varsinaisesti ole hyvä asia. Jos ei mokaile, ei yleensä myöskään opi.”

Äänen ja puheen kehittäminen

Kirjoitat myös siitä, ettet luota ääneesi. Samaistun tähän vahvasti, sillä se oli aikoinaan itsellenikin se vaikein asia. Sen lisäksi etten luottanut ääneeni, en luottanut myöskään lausumiskykyyni sillä tuohon aikaan minulla oli myös liuta puhevikoja, kuten R- ja L-vika. Nykyään sen sijaan puhun hyvin ja esiinnyn työkseni. Jälkeenpäin katsottuna se on täysin sen ansiosta, että olin joskus niin epävarma puhuja.

Koska vihasin huono puhekykyäni, motivoi se harjoittelemaan. Olen käyttänyt ääneni ja puheeni harjoittamiseen satoja tunteja elämästäni. Se harmitti pitkään, sillä koin joutuvani harjoittelemaan jotain, mitä muut osaavat luonnostaan. Koin olevani sosiaalisissa tilanteissa altavastaaja puhevikojeni tähden. Kun harjoittelua jaksaa jatkaa tarpeeksi pitkään, se kuitenkin tuottaa aina tulosta. Niin tässäkin. Jossain vaiheessa huomasin kykeneväni puhumaan ja esiintymään halutessani sujuvammin ja vahvemmin kuin valtaosa ”luonnostaan taitavista”, jotka eivät olleet ikinä puhumista vartavasten harjoitelleet.

Tässä muutamia olennaisia harjoituksia ja niksejä taitavan puheen harjoituttamiseen:

  • Puheen tauotus ja painottaminen. Tämä on mielestäni ylivoimaisesti tärkein puhujan väline, joka huomioidaan yllättävän harvoin. Suomessa edes kaikki ammattipuhujat eivät osaa tauottaa ja painottaa puhettaan taitavasti. Kuitenkin juuri tämä on se, mikä tekee puheesta kiinnostavan ja vaikuttavan.Vertaa:Näin puhuu keskimääräinen ihminen: ”Mämenin aamulla kauppaan ja ostinsieltä litran sinistä maitoa. Maksoinsen ja arvaamitä, se kassa anto mulle kympistä vaa euron takas! Siis ajattele mikämoka! Mä sittensiinä rupesin vaatimaan rahojani ja oli tosikiusallista!”Ja tältä se voisi näyttää tauotuksineen ja painotuksineen: ”Mä menin aamulla kauppaan ja ostin sieltä litran sinistä maitoa. Maksoin sen ja ARVAA MITÄ (tauko…). Se kassa anto mulle kympistä VAA EURON TAKAS. (tauko…) Siis ajattele mikä moka! (tauko…) Mä sitten siinä rupesin vaatimaan rahojani (tauko…) ja oli TOSI KIUSALLISTA!”Jälkimmäinen tapa puhua voi äkkiseltään kuulostaa oudolta ja hämmentävältä, mutta oikein käytettynä se tekee jutuistasi paljon mielenkiintoisempaa kuultavaa kuin keskivertojutuista. Puhumista kannattaa opetella luonnollisesti maailman parhaimmilta puhujilta, siksi suosittelen katselemaan esimerkiksi TED-puheita netistä.
  • Pikasanalorut: Tiedäthän nämä ”vesihiisi sihisi hississä”-tyyliset lorut? Kokeile lausua niitä vartin ajan joka aamu ja huomaat, miten ulosantisi päivän aikana on todella paljon selkeämpi ja itsevarmempi. Nämä myös kehittävät lausumiskykyä pitkällä aikavälillä.
  • Ääneen lukeminen: Luen nykyäänkin vartin päivässä ääneen erilaisia tekstejä. Pyrin lukiessani lausumaan oikein, pitämään ääneni vahvana ja kantavana sekä tauottamaan ja painottamaan oikein. Voit kuvitella, että luet lapsille mukaansatempaavaa tarinaa ja äänesi avulla värität tarinasta vielä mielenkiintoisempaa. (Lapset ovat paras yleisö, toisin kuin aikuiset, he eivät siedä monotonista ylitylsää ääntä, toisin kuin me ylikorrektit aikuiset).
  • Peilin ja videokameran edessä harjoittelu: Tämä on kliseinen ja ikivanha juttu, mutta kliseet ovat kliseita hyvästä syystä. Se peilin tai kameran edessä harjoittelu on niin kiusallista ja ankeaa, että siinä onnistuessasi onnistut kyllä myös sosiaalisissa tilanteissa. Lue peilille tai kameralle vaikka kirjaa tai vaihtoehtoisesti kerro päivästäsi. Aluksi se on todella nihkeää, mutta siihen oppii nopeasti.

Kuinka paljon muiden mielipiteistä kannattaa välittää?

Yleisin syy sosiaaliseen jännitykseen on pelko torjutuksi tulemisesta, hyväksynnän menetyksestä ja arvostelun kohteeksi joutumisesta:

  • Mitä muut ajattelevat minusta? Mitä jos avaamalla suuni saan heidät ajattelemaan jotain ikävää?
  • Mitä jos tulen torjutuksi? Mitä jos jään yksin? Mitä jos kaverini alkavat karttamaan minua?
  • Mitä jos joku suuttuu puheisiini, rupeaa vihaamaan minua, hankaloittaa elämääni ja rupeaa puhumaan paskaa selkäni takana?

Tämän kaltaisia ajatuksia pyörittelemme päässämme hyvinkin usein. Sen seurauksena alamme varomaan sanomisiamme ja tekemisiämme. Monien kohdalla varominen menee liiallisuuksiin: Aiemmin loistava ja kiinnostava ihminen muuttuu harmaaksi hiirulaiseksi. Hiirulaisena ihminen ei tunnu miltään, haise miltään eikä maistu miltään. Hiiruihminen ei tule huomatuksi. Huomatuksi tulemisessa kun on riskejä: Ehkä joku ei tykkäisi hänestä. (Olen kirjoittanut tästä aiemmin jutussa ”Oletko pistaasi vai vanilja?”).

Harmaana hiirenä olemisessa ei ole mitään väärää, mikäli siitä nauttii. Ei ole mitään syytä tuomita harmaita hiirulaisi. Tärkeintä kuitenkin on, että ihminen kokee elämänsä kivaksi. Kohtaan työssäni paljon näitä harmaita hiiriä ja valitettava tosiasia näyttää olevan, että todella monet heistä eivät nauti itsenään olemisesta. Harmaana hiirenä oleminen ei ole heille valinta, vaan jotain, mihin he ovat vastentahtoisesti ajautuneet siksi, että pelkäsivät liiaksi sosiaalisten virheiden tekemistä.

hiiru

Saatan olla toki väärässä, mutta mielestäni sosiaalisten virheiden ja hölmöjen juttujen tekeminen aina välillä on pienempi paha kuin se, että laittaa stopin omalle elämälleen siksi, ettei vahingossakaan ärsyttäisi ketään tai asettaisi itsensä hölmöön ja noloon valoon.

Esimerkiksi minun juttujani pidetään usein todella hölmöinä. Lausahdus, jonka usein kuulen muilta menee näin: ”Sä olet Jevgeni tavallaan tosi viisas kaveri mutta… sanot ja teet toisinaan aivan jäätävän hölmöjä ja typeriä juttuja. Miksi ihmeessä?”

Siksi, että mielestäni elämästä tulee nauttia. Elämää tulee fiilistellä, elämässä tulee pitää hauskaa. Ja ainainen vakavuus, oikein tekeminen ja virheiden välttely on todella kaukana hauskasta. Elämäni (kuten monen muunkaan) elämä ei olisi kovin mukavaa, jos pyrkisin olemaan jatkuvasti korrekti, vakavastiotettava ja välttelemään virheitä. Se, mikä mahdollistaa minun ”höllätä jarruja” eli ottaa rennommin ja varoa vähemmän, on itsevarmuus ja tunne riittävyydestä.

Usein kuulee ihmisten väittävän, kuinka ”minua ei kiinnosta mitä muut ajattelevat minusta!”. Todennäköisesti jokainen meistä on väittänyt jotain tämänsuuntaista jossain vaiheessa elämäämme. Kyseessä on kuitenkin pääasiassa valhe, minkä tiedämme itsekin noin väittäessämme. Sanomme tuollaista uhmanpuuskassa, emmekä edes silloin usko itseämme. Valtaosaa meistä todellakin kiinnostaa, mitä muut meistä ajattelevat. Ja se on ihan okei.

Minua todellakin kiinnostaa mitä mieltä muut ovat minusta. Ero moniin ihmisiin on kohdallani se, että se ei kiinnosta minua  ylitsevuotavan paljon. Useimmat ihmiset ovat ÄÄRIMMÄISEN HUOLISSAAN siitä, mitä mieltä muut heistä ovat. Ja tässä he menevät metsään. Muiden mielipiteistä on oltava kiinnostunut, mutta ei niin paljoa, että se alkaa vaikuttaa kielteisesti omaan elämään.

Minua todellakin kiinnostaa, mitä mieltä esimerkiksi tyttöystäväni, vanhempani, ystäväni ja yhteistyökumppanini ovat minusta. Sen sijaan minua kiinnostaa verrattain vähän mitä satunnainen ohikulkija, joku bileissä tavattu randomi tyyppi tai nettichättikaverini ajattelee minusta. On toki kivaa, jos kaikke he näkevät minut myönteisessä valossa, mutta asia ei ole niin tärkeä, että viitsisin nähdä sen eteen ylimääräistä vaivaa tai varsinkaan jännittää heidän kanssaan käytäviä keskusteluja.

Maailmassa on paljon ihmisiä joiden kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä ja joilta kannattaa oppia, mutta hyvin vähän ihmisiä, joiden seurassa on mitään todellista syytä pelätä ja jännittää.

Hyvin tärkeä on myös pyrkiä kehittämään omaa riittävyyden tunnettaan. Todella moni ihminen kokee, ettei ole riittävä. Ei ole riittävän osaava, kaunis, sosiaalisesti taitava, hyvä ym. Riittämättömyyden tunteessa eläminen on todella rankkaa. Sikäli on todella ahdistavaa, että riittämättömyyden tunteesta tuntuu jossain määrin kärsivän lähes jokainen. Oma elämäni on parantunut todella paljon sen myötä, kun olen ymmärtänyt, että olen riittävä tällaisenakin. Vaikka sanoisin ja tekisin toisinaan hölmöjä juttuja, vaikka sekoilisin ja mokailisin, ihmiset näyttävät pitävän minusta. Olen riittävä epätäydellisenäkin, ja niin ovat useimmat muutkin.

Me ihmiset näemme toisemme usein todella nihkeässä valossa: ”Jos en ole täydellinen, tuo ei tule pitämään minusta”. Näemme muut ihmiset jostain syystä hyvin ankarina ja vaativina. Todellisuudessa me kaikki olemme todella hemmetin epätäydellisiä ja siitä huolimatta näytämme pitkälti tykkäävämme toisistamme ja tulevamme keskenämme toimeen. Epätäydellisyys on okei ja olet riittävä siitä huolimatta.

(Koska mainitset olevasi 15-vuotias, tässä asiaan liittyvä tärkeä sivuhuomio: Tuon ikäisenä sosiaalisuus on todella hemmetin paljon ankeampaa kuin missään muussa vaiheessa elämää. Yläaste ja toisen asteen koulut ovat keskimäärin ylivoimaisesti BRUTAALEIMPIA paikkoja, joihin elämässä joutuu. Kun kouluun pakataan satoja teini-ikäisiä ihmisiä, joiden sosiaaliset taidot ovat vielä kehitysvaiheessa, joiden itsetunto on teini-iän vuoksi usein pohjalukemissa ja joille tärkeimpiä asioita on frendien hyväksyntä ja porukkaan kuuluminen ”oikealla tavalla”, ei jälki ole kaunista. Kun pääsee pois lukiosta/amiksesta, meininki paranee yleensä huimasti. Aikuisten elämässä sosiaalisuus on keskimäärin paljon helpompaa. Ihmiset ovat kypsempiä, välittävämpiä ja empaattisempia. Heidän kanssaan on mukavampaa olla ja tulla toimeen. Moni hieman aikuisempi yhtynee ajatukseen, että nuoruus oli sosiaalisessa mielessä elämän ankeinta aikaa…)

Elämä on komediaa

Keskeinen vaatimus keskustelutaidoissa ja keskusteluitsevarmuudessa loistamisessa on kyky hyväksyä itsensä. Kun pystyt hyväksymään sen, että olet aivan tavallinen ihminen, joka tekee virheitä (kuten muutkin!), sanoo toisinaan hölmöjä asioita (kuten muutkin!) ja toisinaan menee keskusteluissa aivan jumiin (kuten muutkin!), pystyt pääsemään irti jännittämisestä keskustelujen aikana. Kun todella sisäistät

  • ettei useimmilla virheillä ole kovin suurta merkitystä,
  • että muut tuskin huomaavat tai muistavat niitä,
  • ettei virheitä ei voi edes halutessaan välttää,
  • ja että on aidosti okei tehdä kaikenlaisia pieniä virheitä,

kykenet päästämään irti jatkuvasta itsesi tarkkailusta. Pidän itse ihmisiä (itseni mukaanlukien) verrattain hulvattomina olentoina. Meistä löytyy aivan käsittämättömän paljon koomisia puolia. Me hölmöilemme, sekoilemme ja vaikutamme naurettavilta jatkuvasti ja milloin missäkin tilanteissa. Olemassaolomme ja elämämme on aivan räävitöntä komediaa, kun sitä oikealla tavalla katsoo.

Toki on olemassa henkilöitä, joille elämä on Vakavaa. Ihmisiä jotka tekevät kaikkensa, etteivät mokailisi, sekoilisi, hölmöilisi tai tekisi mitään, mikä voitaisiin tulkita edes etäisesti naurettavaksi tai hölmöksi. Näiden ihmisten kohdalla suurin huumoriarvo piilee siinä, etteivät he vakavuudessaan tajua, kuinka naurettavalta (ja usein rasittavalta!) kyseinen ylilyöty vakavuushakuisuus vaikuttaa useimpien muiden silmissä.

Objektiivisesti tarkasteltuna me ihmiset olemme kuitenkin aika naurettavia otuksia. Voimme yrittää elää elämäämme asiallisesti, korrektisti ja virheitä vältellen, mutten toistaiseksi ole tavannut tai kuullut yhdestäkään ihmisestä, joka siihen edes etäisesti kykenisi. Ainoa järkevä toimintatapa onkin mielestäni hyväksyä se, että olemme toisinaan kaikki hämmentäviä hölmöjä. Me kaikki teemme toisinaan virheitä ja sekoilemme mitä oudommilla tavoin. Tässä valossa se, että keskusteluissa tekee toisinaan virheitä ja sanoo hölmöjä asioita, tuntuu täysin luonnolliselta. Sitä tekevät muutkin, joten sinäkin saat tehdä sitä.

Lyhyellä aikavälillä: Keskustele mahdollisimman paljon, sillä keskustelua opitaan keskustelemalla. Avaa suu ja katso mitä sieltä tulee ulos. Jos se on jotan hölmöä tai epäsopivaa, hyväksy se, opi siitä ja luota siihen, etteivät muut muista sitä enää myöhemmin. Ajan kanssa keskustelutaitosi tulevat paranemaan. Kun harjoittelee tarpeeksi kauan, muuttuu pikkuhiljaa mestariksi.

Pitkällä aikavälillä: Anna itsesi olla mitä olet. Sano mitä haluat sanoa. Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka tukevat sinua ja hyväksyvät sinut sellaisenaan kuin olet. Hankkiudu pikkuhiljaa eroon ihmisistä, jotka ovat alttiita tuomitsemaan ja arvostelemaan vihamielisesti: Heidän oma elämänsä on keskimäärin aika perseestä, minkä lisäksi he haluavat että sinunkin olisi. Sellaista porukkaa ei tarvitse eikä kannata katsoa. Ole reilu ja hyväksyvä muita kohtaan, niin saat muilta takaisin pääasiassa samaa.

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Jos kaipaat henkilökohtaisempaa opastusta itsevarmuuden lisäämiseen ja tykkäisit opiskella sitä yhdessä muiden kanssa, tutustu seuraavaan Itsevarma Minä -kurssin toteutukseen ja tule mukaan!

PPS. Eroon ujoudesta -kirjani on myös tiukkaa tavaraa. Lue siitä tästä!

(Visited 2 630 times, 7 visits today)

1 comment… add one

  • pylly Mar 7, 2016, 4:02 pm

    ”Yleisin syy sosiaaliseen jännitykseen on pelko torjutuksi tulemisesta, hyväksynnän menetyksestä ja arvostelun kohteeksi joutumisesta”

    Nämä pelot ovat yleensä sitä voimakkaampia mitä enemmän on eläessään oikeasti saanut osakseen torjutuksi tulemista, hyväksymättömyyttä ja arvostelua. Jotkut saavat enemmän kuin toiset, jolloin sosiaalinen nihkeys voi olla loppuelämän riesa vaikka siitä kuinka yrittäisi päästä eroon. Itse olen ilmeisen elävä esimerkki tästä. Alkaa nuoruus olla jo takanapäin eikä tulevaisuus kovin hohdokkaalta näytä. Kiitos ja hei

Leave a Comment