Eroon ujoudesta: Opi sosiaalisesti taitavilta tyhjäpäiltä

opi sosiaalisesti taitavilta

Hei! Kuten olen monesti tässä blogissa kertonut, olen ollut aikoinaan hyvin ujo ja epävarma. Tänään haluan puhua tähän aiheeseen liittyen eräästä isosta virheestä, jonka tein teini-ikäisenä. Tämä virhe osaltaan esti minua vapautumasta ujoudestani ja piti minua kiinni kielteisessä ja kiukkuisessa maailmankuvassa paljon pidempään, kuin olisi ollut hyväksi.

Haluan puhua siitä, sillä tämä virhe on hyvin yleinen. En suinkaan ole ainoa, joka on sen tehnyt. Ja vaikka itselläni nämä tapahtumat sijoittuivat pääasiassa teini-ikään, voi tähän samaan ajautua minkä ikäisenä tahansa.

(Kuvasin tämän tekstin muuten myös videoblogiksi. Voit katsoa sen tämän linkin takaa!)

Kun olin aikoinaan ala-asteella, oli silloinen ”nokkimisjärjestys” melko tasainen. Kaikenlaiset ihmiset viettivät koulussa aikaa keskenään, eikä erityisen korostunutta dominanssihierarkiaa vielä ollut. Tämä muuttui yläasteelle siirryttäessä. Siellä alkoi nopeasti huomaamaan, kuinka jotkut olivat ”viileitä”, ”cool”, ”suosittuja” ja muutenkin kai sellaisia, mitä silloin pidimme yleisesti ottaen tavoiteltavana.

Nämä olivat näitä tyyppejä, joilla oli aina paljon kavereita ympärillä, jotka heittivät välitunneilla keskenään kovaan ääneen kaikkenlaista hyvin sujuvalta kuulostavaa läppää, hengasivat tupakkaringissä ja flirttailivat hauskan oloisesti vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa. Tiedät varmaankin ihmistyypin. ”Koulun suositut tyypit”. Nämä tuntuvat olevan kaikkialla melko samankaltaisia.

Kuten arvata saattaa, en itse ollut yksi näistä suosituista tyypeistä. Sen sijaan olin ujo, epävarma ja vetäytyvä. Ainoa sosiaalinen valttini oli kai se, että koin olevani kovakin ajattelija ja melkoinen intelligentti. Jälkikäteen ajatellen en ollut kyllä kumpaakaan, mutta keskimääräinen taso itä-Helsinkiläisellä yläasteella tällä nimenomaisella osa-alueella tuskin oli kovin korkea. Aikaani vietin lähinnä muiden samanlaisten joukossa. Olin ihan hyvää pataa muiden ujojen ja hiljaisten kanssa ja meillä taisi olla keskenämme ihan mukavaa.

Luulen kuitenkin, että monet meistä tunsivat kuitenkin jonkinlaista alemmuudentunnetta näitä koulun suosittuja tyyppejä kohtaan. Emme me sitä itsellemmekään varmaan mitenkään tietoisesti myönnetty, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen tämä alemmuudentunteemme nousi kyllä esiin puheissa ja asenteissa.

Me nimittäin kovasti keskenämme väheksyimme näitä koulun suosittuja tyyppejä. Puhuimme ja ajattelimme heistä kaikenlaista ikävää.Tätä ei tapahtunut ihan jatkuvasti, mut toisinaan ja toistuvasti kuitenkin.

Me esimerkiksi olimme kovasti sitä mieltä, että ne suositut tyypit ovat melkoisia tyhjäpäitä. Väheksyimme siis kai heidän älyään ja ajatteluaan. Ja tottakai ajattelimme heidän olevan myöskin todella pinnallisia, sillä he tuntuivat miettivän vain jotain epämääräisiä bilejuttuja ja tyttö- tai poikaystävien löytämistä. Niin pinnallista!

Taisimme myös jonkinlaisella kiukunsekaisella ylemmyydentunteella ajatella, että kerta nuo suositut ovat tuollaisia ihan tyhmiä ja pinnallisia, niin heh heh, heistä ei tule elämässä varmaan yhtään mitään.

Suosittuja tyyppejä väheksymällä ja ilkkumalla me siis otimme käyttöömme ne keinot, joilla pystyimme tuntea olevamme heitä parempia. Ehkäpä siksi, että itseltämmekin salaa tunsimme itsemme heitä huonommiksi ja valtatasapaino piti palauttaa edes jollain tavalla.

Nyt jälkiviisaasti ajatellen tämä oli puhtaasti meidän virheemme. Henkilökohtasesti hieman kadun sitä, että ajattelin näistä ”suosituista tyypeistä” ikäviä asioita. Paitsi että ikävien asioiden ajattelu oli osaltani hölmösti tehty, esti se minua itseäni myös kehittymästä itsevarmemmaksi ja sosiaalisesti taitavammaksi.

Tässä tulee oleellinen juttu:

Nämä ”suositut tyypit” olivat jo silloin tajunneet sosiaalisesta kanssakäymisestä jotain, mikä itseltäni oli vielä oppimatta, mutta jonka olisin kovasti kyllä halunnut osata. En vain silloisessa epävarmassa ylimielisyydessäni sitä tajunnut. Sen sijaan, että olisin pitänyt mieleni avoimena ja oppinut heiltä edes jotain hyödyllistä, päätinkin sen sijaan mieluummin väheksyä heitä. ”Heh heh, te pinnalliset tyhjäpäät, teistä ei tuu elämässä mitään.”

Nämä suositut tyypit olivat nimittäin jo silloin tajunnut sen, kuinka ihmisten kanssa ollaan, kuinka muiden kanssa puhutaan, kuinka heitetään hyvää ja rentoa läppää ja muutenkin nautitaan arkisesta sosiaalisuudesta. He olivat tajunneet, että muiden ihmisten kanssa oleminen voi olla rentoa ja mukavaa, ja ettei sen tarvitse olla aina niin hemmetin älyllistä ja vakavaa. Ei tarvitse koko ajan pingottaa ja koittaa tuoda puoliväkisin esiin sitä, kuinka ”kypsä ja älykäs tyyppi minä tässä nyt olenkaan”, vaan voi ihan vaan nauttia sosiaalisista tilanteista ja pitää hauskaa.

Ja joo. Tiedän kyllä kokemuksesta, että tämän tajuaminen on paljon helpommin sanottu, kuin tehty. Jos minulle olisi tuolloin tultu sanomaan, että Jevgeni hei, älä oo niin hemmetin ylitärkee ja vakava, vaan ota iha rennosti ja pidä hauskaa, niin en varmaankaan olisi edes ymmärtänyt, mitä tällä tarkoitetaan. Tiedän kyllä kokemuksesta, että sosiaalisesta epävarmuudesta vapautuminen on usein ihan hemmetin raskasta ja vaikeaa puuhaa.

(Olen muuten luonut näiden kokemusteni pohjalta Eroon ujoudesta -kirjan sekä Itsevarmuus -verkkokurssin)

Ujoudestaan vapautuminen vaatii hyvin paljon asioiden ajattelua uudelleen ja paljon käytännön harjottelua. Sitähän myös monet niistä ”suosituista tyypeistä” siellä keskenään tekivät. Nyt jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että kaikki heistä eivät todellakaan olleet siinä vaiheessa mitään yli-itsevarmoja sosiaalisten taitojen supermaistereita, vaan ihan tavallisia tyyppejä. Siellä ne röökiringissään koittivat heittää keskenään läppää ja siinä sivussa oppia itsevarmuutta ja sosiaalisia taitoja.

Ja juurikin tuollasella harjottelulla sitä itsevarmuutta ja sosiaalisia taitoja myös opitaan. Meidän ujojen ja epävarmojen ei olisi kannattanut väheksyä heitä, vaan pikemminkin miettiä, että olisikohan tässä tilanteessa nyt jotain sellaista, mistä voisi ottaa mallia myös omaan elämääni.

Ja ennen kuin kukaan muuta väittää, niin ei, en varsinaisesti kehota ketään liittymään sinne suosittujen tyyppien tupakkarinkiin (tai sen aikuismaailman vastineeseen) ja tekemään muutakaan turhan haitallista ja asiatonta. Ehdotan lähinnä otettavaksi huomioon, että ne ”suositut tyypit” eivät ole lähtökohtasesti mitään pinnallisia tyhjäpäitä, vaan usein ihan hyviä ihmisiä, joilta voi oppia ainakin tätä sosiaalista olemista.

Tänään kirjoitan tästä siksi, että tiedän, ettemme me olleet suinkaan ainoita, jotka tämän saman virheen aikoinaan tekivät. Useampikikin nykyinen ystäväni on maininnut, että heilläkin oli aikoinaan oman koulunsa suosituista tyypeistä juurikin tämä sama, kielteinen mielikuva. Luulen, ettei tämä ole mikään erityisen harvinainen asenne.

Senpä takia: jos silloisen minun laillani koet, että sosiaaliset tilanteet ovat vaikeita, niin katsele välillä ”suosittuja tyyppejä” (joita kyllä löytyy aikuisten maailmasta ihan samalla tavoin kuin aikoinaan koulustakin) ja tarkkaile, kuinka he sosiaalisen kanssakäymisensä hoitavat. Ei heitä välttämättä matkia tarvitse, mut usein jo pelkkä tarkkailu voi opettaa paljon.

Tsemppiä!

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 1 times, 2 visits today)

Leave A Response

* Denotes Required Field