Koetko olevasi muita parempi? Se on yleinen merkki epävarmuudesta

ylimielisyys

Hyödyllinen tapa elämässä on se, että katsoo välillä taaksepäin ja rehellisesti arvioi omaa aiempaa toimintaansa. Kaikkihan meistä tekevät välillä ikäviä juttuja ja kaikenlaisia virheitä. Kun niitä uskaltautuu tarkastelemaan, osaa välttää niitä paremmin tulevaisuudessa.

Omalla kohdallani yksi menneiden vuosien perisynti on ollut ehdottomasti sellainen epämiellyttävä, mihinkään perustumaton paremmuuden ja ylemmyyden tunne. Jonkinlainen nihkeä ylimielisyys. Viimeisen parin vuoden aikana olen tarkastellut tätä paljon. Koska tästä kaikesta on jo aikaa, sitä pystyy viimein tarkastelemaan ilman, että defenssit nousevat heti pintaan.

Kun mietin syitä sille, miksi niin helposti tunsin ennen ylimielisyyttä, havaitsen, että kyseessä oli jonkinlainen puolustusreaktio omaa epävarmuuttaan vastaan. Koska oli sisimmissään hyvin epävarma (usein sitä itse tiedostamattaan!), päätyi usein turvautumaan jonkinlaiseen ylimieliseen uhmakkuuteen tämän epävarmuuden peittämiseksi.

Kyse on jonkinlaisesta ”hyökkäys on paras puolustus”-tyyppisestä ajatusmallista. Kun itsellään on asiat huonosti, on niitä helpompi kestää, kun verhoaa epävarmuuden ja pelon tunteet mieluummin uhmakkuuteen ja kiukkuun. Jollain tavalla näiden sivutuote näyttää usein olevan ylimielisyys.

Kirjoitan tästä siksi, etten ole suinkaan ainoa, joka tähän sortuu tai on sortunut. Olen käyttänyt viime aikoina paljon aikaa vaativuuden tunnelukkojen ymmärtämiseen. Vaativuudesta olen kirjoittanut esimerkiksi täällä ja täällä. Aihe kiinnostaa siksi, että se tuntuu olevan paitsi pelottavan yleinen, myös aidosti iso nykypäivän ongelma. Tämän päivän aiheeseen vaativuus liittyy siten, että kaikkein eniten tähän uhmakkaan ylimieliseen asenteeseen koen törmääväni juuri vaativuudesta ja perfektionismista kärsivien ihmisten kohdalla.

Liiallista itseensä kohdistuvaa vaativuutta ja siihen liittyvää perfektionismia esiintyy epävarmuuden sivutuotteena. Kun on epävarma ja esimerkiksi kokee itsensä riittämättömäksi ja vääränlaiseksi, on luonnollista vastata siihen vaatimalla itseltään enemmän ja parempaa. Ihminen on siitä ihailtava olento, että se pyrkii aktiivisesti ratkaisemaan oman elämänsä haasteita. Valitettavasti ratkaisukeinot usein vievät meidät lähinnä ojasta allikkoon.

Mainitsemani ylimielisyys oli omalla kohdallani juuri tällaisen huonon keinon sivutuote. Koska olin epävarma, vaadin itseltäni aina vain enemmän. Usein se toikin tuloksia: pärjäsin monessa asiassa paremmin, kuin moni muu. Onnistuminen ja pärjääminen taas nousee helposti päähän, kun siihen ei ole tottunut. Omalla kohdallani se valitettavasti tuli näkyviin ylimielisyytenä.

Nykyään, kun alkaa olemaan – toivottavasti – terveellä tavalla itsevarma, huomaa selkeän eron entiseen. Kun aiemmin onnistumisista piti pitää kovaa melua (”minä onnistuin, huomatkaa minut!”), osaa nykyään taas onnistua ”hiljaisesti”. Onnistumisia kyllä tulee, mutta mieluummin niitä tuo esiin hillitysti, jos tuo ollenkaan. Usein huomaan pitäväni ne jopa täysin omana tietonani, enkä kerro niistä edes ystävilleni, sillä tarve ulkoapäin saatavalle hyväksynnälle on vähentynyt niin rajusti.

Kun sitten joskus vanha ylimielisyys nostaa harvakseltaan päätään, huomaan, mistä se johtuu. Se liittyy lähes poikkeuksetta tilanteisiin ja asioihin, joissa olen tavallaan hyvä, mutta pinnan alla todella epävarma. Tämä ylimielisyys on sellaista uhmakasta asian todistelua lähinnä itselleen. ”Kylläpäs minä olen hyvä tässä, kylläpäs minä osaan!” Tätä uhmakasta todistelua tekee siksi, ettei oikeasti luota osaavansa ja pärjäävänsä. Todistelu on ennen kaikkea yritys rauhoittaa itse itseään.

Tätä omaa ylimielisyyden tunnetta tuleekin nykyään käytettyä eräänlaisena kompassina. Kun joskus harvoin tunnen ylimielisyyttä, pyrin heti katsomaan, millaisen epävarmuuden ääreen se johtaa. Tämä mahdollistaa usein piilossa olevien pelkojen ja epävarmuuksien tunnistamiseen ja siten mahdollistaa niiden kanssa työskentelyn.

Kokeile tätä, mikäli haluat. Voit esimerkiksi pohdiskella, millaisissa tilanteissa tai asioissa koet olevasi jotenkin parempi kuin muut? Missä tilanteissa tunnet ylenkatsetta muita kohtaan? Missä tilanteissa huomaat väheksyväsi muita? Tarkastele, mitä tämän paremmuudentunteen taustalta löytyy.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 465 times, 1 visits today)

5 Comments

  • Toni

    Reply Reply 29.06.2017

    Miten löytää tasapaino liiallisen ylpeyden ja liiallisen itsensä vähättelyn välillä?

    Eikö omat vahvuutensa ole hyvä tunnistaa? Milloin tästä tulee vääränlaista ylimielisyyttä? Koska onhan ihmisillä toki erilaisia lahjakkuusprofiileita ja eri taitoja ollaan treenattu… Olet jossakin asiassa absoluuttisesti huomattavasti parempi kuin minä tai suurin osa ihmisistä, onko väärin että tiedostat tämän faktan myös itse?

    • Jevgeni

      Reply Reply 29.06.2017

      Kiitti viestistä, oot aivan oikeassa. Toki jokainen meistä osaa eri juttuja ja osassa jutuissa olemme ihan faktuaalisestikin joitakuita muita parempia. Eli tarkoitus ei ollut todellakaan kieltää minkäänlaista fiilistä paremmuudesta, kunhan se perustuu jollekin. Omalla kohdallani se vain oli ennen sellaista mihinkään perustumatonta, ”yleistä” paremuudentunnetta, ”oon parempi kuin toi tyyppi”. Ei nyt niinkään mitään ihmiarvon vertailua, mutta jonkinlaista nokkimisjärjestyksen arviointia kai.

      • Jevgeni

        Reply Reply 29.06.2017

        Tuli sattumalta eri yhteydessä vielä hyvä laini tohon, mitä alunperin ehkä hain:

        ”Häpeä kääntyy joko ulos- tai sisäänpäin. Dynamiikat voivat vaihdella eri tilanteissa ja ihmissuhteissa. Ihminen voi olla itseä alistava tai toista kritisoiva ja tuomitseva. Sisäänpäinkääntynyt häpeä voi näkyä alakuloisuutena, vetäytymisenä, mökötyksenä, riittämättömyydentunteina, itsensä piilotteluna ja huonona itsetuntona. Kun häpeä kääntyy ulospäin se näyttäytyy arroganssina: itseä vertaillaan toisiin ja koetaan joko ylemmyyttä tai alemmuutta. Ihminen saattaa käyttäytyä itseriittoisesti, röyhkeästi tai häpeilemättömästi.”

        (http://tunnejataida.fi/yleinen/mika-ihmeen-hapea/)

  • Toni

    Reply Reply 31.07.2017

    Suuri kiitos vastauksestasi!

    Haluaisin vielä avata kysymystäni vähän enemmän. Itse olen nimittäin oikeasti monissa asioissa huomattavan lahjakas (esim. loogis-matemaattisesti, kielellisesti, musikaalisesti, kuvallisesti…), ja opin asioista todella helposti. Yliopistollakin saan parhaita arvosanoja melkeinpä lukematta, kun moni muu joutuu käyttämään valtavasti aikaa edes selvitäkseen… Saan lähes poikkeuksetta erinomaista tai ylistävää palautetta monissa erilaisissa yhteyksissä, niin työelämässä kuin harrastuksissakin. En tietenkään ole hyvä tai lahjakas kaikilla osa-alueilla… Sosiaalisia taitojani olen joutunut aktiivisesti kehittämään vuosikausia, mutta nykyisin saan niistäkin todella hyvää palautetta.

    Ongelmani onkin järkyttävä ylimielisyys, tunnen olevani kykenevämpi ja ”parempi paketti” kuin suurin osa ihmisistä. Jopa jollakin tapaa parempi tai arvokkaampi ihmisenä. Toisaalta kärsin myös perfektionismista ja järkyttävän huonosta itsetunnosta. Kuitenkin, huomaan usein katsovani muita vähän (tai aika paljonkin) alaspäin.

    Miten oppia arvostamaan muita ja itseäni, mutta samalla kuitenkin arvostamaan ja kehittämään omia kykyjäni? Ja myös olemaan häpeilemättä tai piilottelematta omia lahjojani (mihin minulla oli varsinkin nuorempana taipumusta)? Harvoin kehun itseäni ääneen, nämä asiat ovat enemmänkin oman pääni sisällä.

    • Jevgeni

      Reply Reply 03.08.2017

      Pystyn samaistumaan tuohon jonkin verran. En ole luonnostani ehkä ihan noin hyvä, mutta monissa asioissa olen varsinkin nuorempana saanut vähällä vaivalla parempia tuloksia kuin moni muu, varsin vähällä yrittämisellä. En samalla kuitenkaan kokenut itseäni kovin kummoiseksi kaveriksi, vaan minulla oli huono itsetunto. Ehkä se juuri vaikutti siihen, että pyrin suojelemaan sitä tuollaisella ylimielisyydellä. Tämä ajatus, että suojelin itseäni on tosin vasta jälkeenpäin muotoutunut, silloin koin vain aidosti olevani kova tyyppi. Paradoksaalisesti eroon sillä pääsin pikkuhiljaa ja aluksi huomaamattanikin sillä, että nostin yleistä itsevarmuuttani, mikä auttoi suhtautumaan muihin ihmisiin sallivammin, ymmärtävämmin ja empaattisemmin (koska nyt itsevarmempana ihmisenä en joutunut jatkuvasti jotenkin ”kilpailemaan” kenenkään kanssa, eli ylimielisyyden tarve väheni siinäkin), mikä sitten taas vuorostaan mahdollisti sen, että pystyin näkemään muissa yhä enemmän hyviä puolia ja se taas johti tajuamiseen, että monissa on aivan yhtä paljon tai usein jopa enemmän hyviä puolia kuin minussa (positiivisesa mielessä!). Eli tuo oman itsevarmuuden nousu oli ainakin tämänhetkisen ajatteluni mukaan se lähtölaukaus ylimielisyydestä vapautumiselle.

Leave A Response

* Denotes Required Field