Ajatus itsekritiikin vähentämiseen: Olet parempi tyyppi kuin luuletkaan

Ajatus itsekritiikin vähentämiseen Olet parempi tyyppi kuin luuletkaan

Kamppailetko liiallisen itsekritiikin kanssa? Löydätkö itsestäsi usein aivan liian helposti kielteisiä puolia? Estävätkö nämä kriittiset ajatukset sinua tekemästä haluamiasi asioita ja nauttimasta elämästäsi? Tässä tekstissä haluan jakaa erään ajatusmallin, josta saattaa olla pientä apua itsekritiikin vähentämisessä!

Itsekritiikki on hankala ilmestys. Osittain se perustuu järkeen ja on hyödyllinenkin ominaisuus. Osittain se taas perustuu vääristyneeseen minäkuvaan, heikkoon itsetuntoon ja on siten yksi elämämme rajoittavimmista tekijöistä. Kuten sen läheinen ystävä perfektionismikin, on itsekritiikkiä hankala tulkita, sillä se on samaan aikaan sekä hyvä, että huono asia.

Tässä kirjoituksessa haluan jakaa erään ajatuksen, joka perustuu usein hyvin monista itsekriittisistä ihmisistä tekemälleni huomiolle.

Tapaan sekä työssäni, että sen ulkopuolella paljon ihmisiä, joilla on haasteita liiallisen itsekritiikin ja heikon itsetunnon vuoksi. Lähes poikkeuksetta nämä ihmiset ovat hyviä tyyppejä, joissa ei näytä olevan sen kummempaa vikaa. Siksi onkin aina outoa kuulla, kuinka kielteinen näkemys heillä on itsestään. Kun minä näen edessäni ihan tavallisen, hyvän tyypin, näkevät he paikallaan turhan epäonnistujan.

Ajatusmalli, jonka haluan tänään jakaa, on tämä: Monet ihmiset ovat todellisuudessa huomattavasti parempia tyyppejä, kuin mitä itse kokevat olevansa.

Tämä ei tietenkään pidä aina paikkaansa, mutta näyttää pätevän sen verran usein, että koen tarpeelliseksi kirjoittaa tästä. Ihmiset ovat pääosin yllättävänkin hyviä tyyppejä. Sanoisin, että aihetta itsekritiikkiin on useimpien kohdalla huomattavasti vähemmän, kuin mitä he itse näyttävät kuvittelevan.

Liiallista itsekritiikkiä on kyllä tavallaan helppo ymmärtää. Ihmisten vaatimukset itseään kohtaan, yhteiskunnan ja kulttuuri-ilmapiirin vaikutukset ihmistä kohtaan, lapsuuden ja nuoruuden käsittelemättömät traumat, lähtökohtaisen huono itsetunto sekä kaikenlaisen erinomaisuuden jatkuva korostaminen mediassa ja internetissä ovat yhdessä oikein tehokas yhdistelmä itsekriittisten tunteiden muodostumiseen. Kun elää tällaisessa ympäristössä, ei ole mikään ihme, että alkaa suhtautumaan itseensä kriittisesti.

Tämän lisäksi itsekritiikkiä voi helposti lisätä se, kuinka ylikorostuneen pahalta erilaiset huonot kokemukset ja epäonnistumiset meistä itsestämme tuntuvat. Kun onnistumme jossain, tuntuu se usein ihan kivalta, mutta saattaa unohtua nopeasti. Kun taas epäonnistumme, tuntuu se usein todella pahalta ja pysyy mielessä pitkään. Näin kielteisyys saa meistä helposti ja luonnollisista syistä yliotteen ja luo näin hedelmällistä maaperää itsekritiikin kasvamiselle.

Tätä voidaan jossain määrin selittää inhimillisellä itsesäätely- ja puolustusjärjestelmällämme. Koska psyykeemme varjelee meitä kielteisiltä ja vaarallisilta asioilta, on se virittynyt tarkkailemaan ja huomaamaan näitä potentiaalisia uhkia itsestämme ja ympäristöstämme. Käytännössä siis huomaamme kielteisiä asioita paljon tehokkaammin, kuin myönteisiä.

Tämän tarkoitus on lähtökohtaisesti hyvä: Kun jotain ikävää tapahtuu (esim. epäonnistun jossain asiassa), psyykeeni panee tämän vahvasti merkille, jotta välttyisin tekemästä samaa virhettä uudestaan. Valitettavasti ihmisen on vaikeaa nähdä epäonnistuminen neutraalissa valossa, joten lähden tekemään herkästi omia tulkintojani tilanteesta. Epäonnistuin, koska olen turha ja kyvytön tyyppi, joka ei ikinä, koskaan onnistu yhtään missään.

Mitä enemmän erilaisia epäonnistumisia koen, sitä enemmän ne syventävät identiteettiäni turhana epäonnistujana, jolla onkin aihetta suhtautua itseensä kriittisesti. Ja vaikka koenkin samalla onnistumisia, ne eivät tunnu yhtä hyviltä kuin mitä epäonnistumiset tuntuvat pahalta. Minäkuva ja sen myötä omanarvontuntoni vääristyy ajan kanssa yhä enemmän. Itsekritiikki kasvaa ja kukoistaa.

Tämän vuoksi haluan vielä kerran korostaa tätä: Moni ihminen on parempi, osaavampi ja mukavampi tyyppi, kuin mitä itse kuvittelee olevansa. Itsensä näkeminen realistisessa valossa vain on usein ihan hemmetin vaikeaa.

Kun ensi kerran huomaat sättiväsi itseäsi, suhtautuvasi itseesi kriittisesti ja muutenkin pitäväsi itseäsi jonkinlaisena turhana epäonnistujana, harkitse tätä. Mitä jos todellisuudessa olet kaikin puolin ihan jees, eikä harjoittamasi itsekritiikki ole oikeasti ainakaan ihan täysin ansaittua? :)

Rakkaudella,

Jevgeni

Muuta aiheeseen liittyvää:

Lämmin kiitos lukemisesta!

(Visited 165 times, 3 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment