Kunnioitus ja sen saaminen kiinnostaa monia, vaikka sitä ei ole soveliasta ääneen myöntääkään. Haluatko sinäkin saada muilta ihmisiltä enemmän kunnioitusta? Vähennä valittamista.
Valittaminen on inhimillinen ja ymmärrettävä tapa. Kun valitamme, ilmaisemme huolemme meitä vaivaavasta asiasta. Tässä mielessä valittaminen on itseilmaisun muoto, joka voi olla jopa terapeuttinen. Voi tuntua hyvältä tulla kuulluksi ja kohdatuksi, varsinkin samanmielisen ihmisen toimesta.
Kaikki valittaminen ei ole myöskään turhaa, sillä monet asiat, joista valitamme, ovat ihan oikeita ongelmia. Siksi en usko siihen, että kaikkeen valittamiseen pitäisi suhtautua kielteisesti.
Valittaminen on myös varsin addiktoivaa. Olen koukuttunut siihen useita kertoja elämässäni. Kerran ystäväni jopa teetättivät minulle paidan, johon oli präntänny sanat ”AHDISTAA, AHDISTAA, AHDISTAA”. Valitin silloin kaikesta ja minulla oli tapana aloittaa lauseet sanoilla ”Ahdistaa muuten se, että…”.
Vaikka valittaminen onkin inhimillistä ja joskus jopa terapeuttista, on sillä myös haittapuolia. Yksi niistä on se, että muut ihmiset saattavat kokea ainaisen valittajan uuvuttavana pahanilmanlintuna, jonka seurassa on raskasta olla. Tämä altistaa ihmisen yksinäisyydelle ja pahimmillaan jopa syrjäytymiselle.
Tämänkertaisessa tekstissä haluan kuitenkin pohtia valittamisen toista haittapuolta. Sitä, että valittaminen voi vähentää sitä kunnioitusta, jolla muut ihmiset meihin suhtautuvat.
Kunnioitus: Kuinka valittaminen voi laskea saamamme kunnioituksen määrää?
Kunnioituksen menettäminen perustuu asemaan, johon valittaminen meidät asettaa. Valitamme usein asioista, joita olemme voimattomia muuttamaan. Joskus taas valitamme ongelmista, jotka voisimme kyllä ratkaista, jos tekisimme jotakin asian eteen. Emme kuitenkaan aina tee, vaan ongelmien ratkaisemisen sijaan tyydymme vain valittamaan niistä.
Näin tehdessämme saatamme joidenkin silmissä näyttäytyä joko voimattomina olosuhteiden uhreina tai passiivisina toimijoina, jotka eivät saa ongelmiaan ratkaistua. Kumpikaan ei ole kovin imarteleva mielikuva.
On tärkeää huomata, että kyse on nimenomaan mielikuvista, ei totuudesta. Joissain tilanteissa on aivan totta, että olemme olosuhteiden uhreja tai kohdanneet sellaisia ongelmia, jotka olemme voimattomia ratkaisemaan. Totuus ei kuitenkaan aina pelasta epäimartelevan mielikuvan syntymiseltä. Valittaja näyttäytyy muiden silmissä usein heikkona hahmona, vaikka ei oikeasti sellainen olisikaan.
(Jonkinlainen poikkeus saattavat olla tilanteet, joissa valittamalla jostakin asiasta tulemme nostaneeksi esiin epäkohtia, joiden esiin nostamisesta muut ovat kiitollisia.)
Valittamisen ja kunnioituksen yhteys kuuluu myös ihmisten puheissa. Toisinaan kuulee, että jotakuta kunnioitetaan siksi, ettei hän koskaan valita, vaikka hänellä olisikin vaikeaa. Huoliensa kantaminen hiljaa näyttäytyy siis jonkinlaisena vahvuuden merkkinä.
Tätä ei tule ymmärtää kehotuksena lopettaa huolistaan ja harmistuksensa aiheistaan puhuminen. Kuten todettu, se on usein hyvin terapeuttista. Kuitenkin on tärkeää pohtia sitä, kenen kanssa, missä tilanteissa ja kuinka usein valittamista harrastaa.
Merkitystä on myös sillä, mistä valitamme ja mihin sävyyn
Kyse on myös asiasta, josta valitamme ja sävystä, jossa sen teemme. Pikkuasiasta valittaminen suureelliseen sävyyn näyttäytyy helposti yltiödramaattisena ruikuttamisena. Mielikuvien tasolla tämäkin saattaa leimata ihmisen heikoksi tai kyvyttömäksi. Jos jokin pikkuasia on ihmiselle näin suuri ongelma, mikä kaikki muu on hänelle suuri tai jopa ylitsepääsemätön ongelma?
(Dramaattinen hupivalittaminen on toki asia erikseen. On hauskaa tehdä pienestä epäkohdasta dramaattisen suuri, kun se tehdään huumorimielessä. Ongelmaksi asia siis muuttuu vasta tosissaan olemisen myötä.)
Toistan tekstin pääajatuksen väärinymmärrysten välttämiseksi: kyse ei ole siitä, onko valittaminen perusteltua vai ei, eikä siitä, onko se oikein tai väärin. Valittaminen on inhimillistä ja ymmärrettävää, joskus jopa terapeuttista. Siitä huolimatta ainainen valittaja on vaarassa antaa itsestään mielikuvan, joka ei ole imarteleva eikä kunnioitusta herättävä. Tämä on tärkeää huomioida, mikäli kunnioituksen saaminen tuntuu tärkeältä.
Onko kunnioituksen saaminen niin hemmetin tärkeää?
Kunnioituksen tarve on yksi niistä tarpeista, joita ei kulttuurissame ole oikein sopivaa myöntää ääneen. Jos ihmisiltä kysyy sitä, välittävätkö he muiden mielipiteistä, vastaus on yleensä tiukka ei. ”En välitä tippaakaan siitä, mitä muut minusta ajattelevat”.
Totuus vaikuttaa olevan varsin erilainen. Muiden mielipiteet ja kunnioitus vaikuttavat merkitsevän paljon. Tämä on sinänsä perusteltua, sillä kunnioitettuna ihmisenä on kevyempää ja mukavampaa elää kuin silloin, kun muut suhtautuvat meihin epäkunnioittavasti tai väheksyvästi. Olemme yhä laumaeläimiä ja sosiaalinen asema on meille keskimäärin melko tärkeä. Turhasta valittamisesta luopuminen on yksi mahdollinen väylä, jolla tätä asemaansa voi vahvistaa.
Rakkaudella,
Jevgeni