laiskuus on okei

Käsi ylös ne, jotka ovat oppineet pitämään laiskuutta huonona ominaisuutena.

Nousiko? Ei se mitään. Laiskuuden pitäminen huonona juttuna on äärimmäisen yleistä. Siihen oppii oikein hyvin kun kuuntelee parinkymmenen vuoden ajan kaikkia näitä “ahkeruus palkitaan”, “laiskaa ei ruoki luojakaan” ja “ahkeruus kovankin onnen voittaa”-juttuja.

En sano että he olisivat väärässä, päinvastoin. Ahkeruus on upea ominaisuus ja ahkerat ihmiset pääsevät aika todennäköisesti laiskoja pidemmälle ihan missä vain. Mutta ei laiskuus ole pelkästään huono asia, eikä siitä todellakaan pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa!

Koska sananlaskut ovat kivoja niin otetaan vielä yksi sellainen.

Tuli on hyvä renki mutta huono isäntä.

Korvataan vain tuli laiskuudella niin päästään totuuden ääreen. Kyllä, laiskuus on huono ominaisuus, mikäli se hallitsee elämää ja mikäli sen takia jättää tekemättä asioita, jotka aidosti haluaisi tehdä.

Sen sijaan renkinä laiskuus on mitä loistavin asia. Laiskat ihmiset osaavat ottaa rennosti. He myös osaavat todennäköisemmin asettaa rajoja työn ja muun sykkimisen suhteen ja näin ollen huolehtia jaksamisestaan. Viime vuosinahan on alettu kivasti heräilemään siihen, että omasta jaksamisestaan olisi ihan hyvä huolehtiakin.

Miksi laiskuudesta tulee huono omatunto?

Emme tee, tai edes ajattele mitään turhaan, kaikella on tarkoituksensa. Mutta mikä olisi järkevä selitys laiskuudesta johtuvalle huonolle omatunnolle, mitä yritämme saavuttaa sillä?

Syy on hiukan yllättäen sama kuin stressaamisellakin. Stressaamme (eli käytännössä peloittelemme itseämme), jotta saisimme motivoitua itsemme toimimaan. “Apua, jos mä en nyt saa tota raporttia tehtyä niin saan varmaan potkut!”. Koska potkuja ei haluta, raportti tehdään.

Laiskuusperäisen huonon omatunnon kohdalla on kyse samasta ilmiöstä. Koska joko tietoisesti tai alitajuisesti uskomme, että laiskuus johtaa toimettomuuteen ja sitä kautta muihin huonoihin asioihin, koitamme motivoida itseämme pois laiskuudesta huonon omatunnon avulla.

Eli ajatuskaava tässä on yksinkertaisesti

laiskottelen –> olen toimeton –> apua, toimettomuus johtaa ikäviin asioihin! –> huono omatunto –> haluan eroon huonosta omatunnosta, teenpä jotain!

Mutta kuten stressinkin kohdalla, tässäkin voi miettiä, että eikö toimettomuutta voi lopettaa ilman sitä huonoa omaatuntoakin? Onko huono omatunto oikeasti välttämätön, jotta jotain saisi tehtyä? Emmekö koskaan tee mitään, ennen kuin alamme tuntea huonoa omatuntoa siitä, ettemme ole vielä tehneet sitä?

Tai mitä jos lähestytään tätä asiaa toisesta näkökulmasta. Mitä jos et edes halua olla joku supermenestyvä liikemies tai vastaava, jonka pitäisi jatkuvasti paiskia jotain hommia. Mitä jos vain tykkäät ottaa rennosti. Siinähän ei ole mitään väärää. Miksi sinun silloin pitäisi edes pitää laiskuutta huonona ominaisuutena, kun se ei sitä ole? Jos sinun ei tarvitse kokoaikaa sykkiä (ja kenenkään ei oikeasti tarvitse), niin laiskottelu on ihan järkeenkäypä vaihtoehto.

Eikä vain järkeenkäypä, vaan suorastaan järkevä. Pitäähän niitä akkuja ladata.

Onnellisuus on helppo juttu. Olemme onnellisia, kun saamme tehdä niitä asioita joista pidämme. Mikäli se on sinun kohdallasi laiskottelu, niin luojan tähden, laiskottele! Viimeinen asia mitä sinun tulisi tehdä, on antaa erinäisten tehokkuussaarnaajien aiheuttaa sinulle ikäviä fiiliksiä uskottelemalla, että laiskuus olisi väärin!

Hyvää laiskottelua ; )