laiskuus

Laiskuus on okei. Todella okei. Siitä huolimatta sitä pidetään usein kielteisenä ominaisuutena, josta tulisi tuntea huonoa omaatuntoa. Kulttuurimme sisältää paljon sanontoja, jotka varoittelevat laiskuuden vaaroista. “Ahkeruus palkitaan”, “laiskaa ei ruoki luojakaan” ja “ahkeruus kovankin onnen voittaa” ovat vain muutamia esimerkkejä.

Tuollaiset sanonnat eivät toki ole tuulesta tempaistuja, vaan niissä on paljon järkeä. On kylmä tosiasia, että työteliäs ja ahkera ihminen pääsee todennäköisemmin elämässään pidemmälle kuin patalaiska henkilö. Ongelmaksi nousee kuitenkin usein se, että viemme tällaisen ajattelun aivan ääripäähän, eli päädymme ajattelemaan, että laiskuus on huono ominaisuus aivan kaikissa tilanteissa.

Laiskuuden voi nähdä kuitenkin myös toisin. Koska sananlaskut ovat kivoja, niin otetaan vielä yksi sellainen:

Tuli on hyvä renki mutta huono isäntä.

Korvataan kuitenkin tuli laiskuudella, niin päästään totuuden ääreen. Kyllä, laiskuus on huono ominaisuus, mikäli se hallitsee elämää ja mikäli sen takia jättää tekemättä asioita, jotka aidosti haluaisi tehdä. Laiskuus ei saisi olla ihmisen isäntä.

Sen sijaan renkinä laiskuus on mitä loistavin asia. Laiskat ihmiset osaavat ottaa rennosti. He myös osaavat todennäköisemmin asettaa rajoja työlle ja vaivannäölle ja näin ollen huolehtivat jaksamisestaan. Tämä on tärkeää maassa, jossa neljäsosa työssäolevasta väestöstä on kokenut vähintään lievän loppuunpalamisen.

Laiskuus, miksi siitä tulee huono omatunto?

Kulttuurissamme laiskuudesta on tullut hyvin latautunut käsite. Laiskuus ei ole vain laiskuutta, vaan se viestii ihmisen yleisestä huonoudesta. Laiska ihminen ei ole ahkera, eli hänessä on jonkinlaista vikaa. Lisäksi laiskuudella nähdään olevan korkea ja kielteinen hinta. Laiskan ihmisen ajatellaan olevan huono saamaan aikaiseksi tärkeitäkään asioita.

Näin mustavalkoinen asia ei todellisuudessa tietenkään ole. Tunnustaudun itse läpilaiskaksi ihmiseksi, mutta siitä huolimatta saan paljon aikaiseksi. Opiskelen, pyöritän omaa yritystä, urheilen, huolehdin ihmissuhteistani ja niin edelleen. Lisäksi olen näissä kaikissa ilmeisesti jopa melko hyvä, mikäli näin saa itsestään sanoa. Siitä huolimatta koen olevani laiska ihminen. Laiskuus ei siis suoraan tarkoita sitä, etteikö elämässään voisi saada paljon aikaiseksi.

Koen laiskuuden pikemminkin parantavan elämääni. Koska tekemistä on loputtoman paljon, olisi varsin helppoa polttaa itsensä loppuun. Laiskuus kuitenkin vetää minua kohti rentoutumista ja siten muistuttaa palautumisen tärkeydestä. Jos en jatkuvasti palautuisi työn ja opiskelun rasituksista, niin en saisi näin paljoa aikaiseksi. Tämä on tavallaan itsestäänselvää, mutta siitäkin huolimatta laiskuutta pidetään kielteisenä ominaisuutena.

Siksi haluan omalta osaltani tässä tekstissä muistuttaa, että laiskuutta ei tarvitse demonisoida ja pitää pelkästään kielteisenä ominaisuutena. Laiskuudesta ei saa antaa tulla itselleen isäntää, mutta renkinä laiskuus on mitä loistavin ominaisuus. Hyvää laiskottelua siis itse kullekin!

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti “Laiskuus on okei!” on julkaistu alunperin 2.11.2011 ja sitä on päivitetty 25.5.2021. Lisää vastaavia tekstejä löytyy blogin arkistoista. Kiitos ja mukavia lukuhetkiä!)

Mikä fiilis tekstistä jäi?
Sai ajattelemaan!
Sai ajattelemaan!
0
Tykkäsin!
Tykkäsin!
0
En tykännyt!
En tykännyt!
0