Suorittaja ei ole sankari

suorittaja ei ole sankari1

Moi!

Olen tässä viimeaikoina lueskellut juttuja aiheesta suomalaisten suhtautuminen työhön. Joissain noissa jutuissa on listattu “työntekijätyyppejä” ja eri tapoja suhtautua ja tehdä työnsä.

Joku on vastuullinen puurtaja, joku hälläväliä-meiningillä hutkija, joku “vain töissä täällä”, joku tekee töitä kevyesti ja hyvällä mielellä, joku raskaasti raataen ja suorittaen. Ja juuri näistä suorittajista haluaisinkin kirjoittaa pari sanaa.

Suorittajalla tarkoitan siis tätä ihmis- ja työntekijätyyppiä, joka näkee työnteon niin valtavana hyveenä, että sitä tulee tehdä täysillä, riippumatta siitä onko siinä mitään järkeä ja tykkääkö sitä tehdä. Tälläinen henkilö saattaa aloittaa lauseensa kertomalla kuinka hänellä on “aina niin raskasta” ja lopettaa sen sanoihin “mutta ei tässä auta, nyt pitää painaa, eläkkeellä levätään”. Hän saattaa omaksua uhriasenteen (“olosuhteet ovat mua vastaan, pakko painaa duunia että pärjää”) ja samalla tuntea jonkinlaista ylpeyttä siitä kuinka uuttera ja väsymätön työntekijä onkaan.

Tälläinen henkilö ei välttämättä mieti, onko hänen työssään tai suorittamisessaan mitään järkeä. Työ itsessään on korkea hyve ja sitä tehdään sen tekemisen takia. Usein sitä tehdään myös siksi, että “muut eivät jaksa”. Näillä ihmisillä (ja miksei muillakin kuin heillä) saattaa olla mielikuva rauhallisemmin/kevyemmin työskentelevistä turhina laiskottelijoina ja itsestään sankareina, jotka pitävät firmat pystyssä ja yhteiskunnan rattaat pyörimässä.

No ovatko he sankareita?

Mikäli itsensä ja elämänsä kuluttaminen tehden suuria määriä epämielekästä työtä on sankaruutta, niin ehdottomasti. Mikäli se on vähän hölmöä – miltä se ainakin omiin korviini kuulostaa – he sitten lienevät vähän hölmöjä.

En sano tuota ilkeillen. En oikeastaan edes pidä liiallista(kaan) pahalla mielellä puurtamista suoranaisena paheena. Pidän sitä hölmönä lähinnä siksi, että muutamalla asennemuutoksella se sama puurtaminen voi alkaa tuntumaan kivalta ja kevyeltä. Vietän muuten itsekin päiväni sellaisessa yhtiössä, jonka tavoitteiden kanssa en ole oikein samaa mieltä ja teen työtä, jota en pidä todellakaan tärkeänä tai tarkoituksellisena. Silti viihdyn ja teen ihan hyvää tulostakin. Ja haluaisinkin nyt ehdottaa muutamaa ajatusta, jotka tekevät ainakin omat päiväni huomattavasti mielekkäämmiksi.

1. Asenne

Vielä puolitoista vuotta sitten ollessani vastaavassa päivätyössä käytin huomattavan paljon aikaa ja tarmoa ihan vain siihen, että nillitin kuinka perseestä kaikki on, kuinka haluaisin sen jo loppuvan ja kuinka ikävää on että “joutuu” painaa duunia. Olin siis oikein ratkiriemukasta seuraa uhriasenteeni ja ainaisen kitinäni kanssa.

Nykyisessä työssäni – joka on muuten hyvin samankaltainen kuin tuo edellinenkin – päätin koittaa hieman erilaista lähestymistapaa. Lopetin epäkohtien aktiivisen hakemisen, opettelin suomaan huomiota pienimmillekin kivoille asioille joihin työssäni tai työpaikalla törmään sekä ihan vain omaksuin sellaisen “hei, tää on oikeastaan ihan jees”-asenteen. Ehkä kyseessä on jonkinlainen plasebo, mutta pelkästään noin mitättömällä muutoksella töissäolo alkoi tuntua aika uskomattoman paljon kivemmalta.

2. Vastuun ottaminen

Sitten tämä ainainen uhriasenne. Monien muiden lailla minä tykkäsin kovasti toistella kuinka maailma ja olosuhteet ovat muka minua vastaan ja kuinka minun on “pakko” olla työssä, josta en pidä. Vaikka uhrina on surkeaa, tuntui tuollainen nillittäminen tavallaan myös hyvältä. Oli ihan kivaa luopua vastuusta ja syytellä kaikkea muuta kuin itseään. Jälkeenpäin vain hävetti, kun ymmärsin kuinka harvinaisen pihalla olin ollut.

En nimittäin todellakaan ollut minkään muun kuin itseni uhri. Jokainen valinta jonka olin tehnyt oli lähtöisin itsestäni. Olin itse valinnut työpaikkani, olin itse selviytynyt haastatteluista ja ihan itse minä sinne töihin joka aamu päätin marssia. Kukaan ei pakottanut tai painostanut. Ei todellakaan ollut “pakko”.

Joku voisi sanoa tätä hiusten halkomiseksi ja saivarteluksi, mutta ainoa asia mitä meidän on elämässämme pakko tehdä, on kuolla. Edes syöminen ja juominen ei ole pakollista. Teemme sitä, koska haluamme pysyä hengissä. Samoin käymme töissä, koska haluamme pitää yllä tiettyä elintasoa ja koska haluamme maksaa velkamme. Ei siksi, että meidän olisi jotenkin mystisesti “pakko”. Työskentelemme, koska haluamme jotain.

Tutkimuksissa on muuten todettu, että ihmiset ovat onnellisempia, kun tiedostavat valintojensa olleen vapaaehtoisia (kuten ne useimmissa tapauksissa ovat). Eli vastuun ottamisesta valinnoistaan saattaa olla ihan konkreettistakin hyötyä, mikäli mielii onnellinen olla.

3. Sponsoriajattelu

Kun näiltä raatajilta joskus kysäisee että hei, mihin sä pyrit ton kaiken valituksen avulla, niin vastaus on välillä mallia “koitan motivoida itseäni vaihtamaan johonkin mielekkäämpään työpaikkaan”. Okei, ihan kiva aikomus, minullakin on samanlainen. En vain onnistu näkemään miten epämielekkäästä työpaikasta kitiseminen edesauttaa siinä onnistumista. Paremmin se onnistuu kun ei käytä puolta ajastaan siihen kitinään. Ja mikä pahinta, se kitiseminen saattaa luoda tunteen, että sitä oikeasti tekee jotain (puhuu) tavoitteensa eteen, minkä takia saattaa jättää tekemättä jotain paljon merkityksellisempää.

Olenkin alkanut ajattelemaan kaikista epämielekkäistä työpaikoista eräänlaisina sponsoreina. Sen sijaan että eläisin rutiköyhänä sossupummina jotain suurta unelmauraa suunnitellen, voin yhtä hyvin käydä töissä ja elää leveästi samalla kuin rakennan itselleni jonkin mielekkäämmän uran. Eikös päinvastoin ole hienoa, että löytyy jokin (olkoot sitten epämielekäskin) työpaikka, joka ylläpitää minua tämän vaihtoperiodin yli? 

4. Hyvien asioiden löytäminen

No okei, ehkä nuo kaikki edellä mainitut lohduttavat vähän, mutta miten saada muutettua tylsät puurtajapäivät mielekkääksi töissäoloksi?

Täysin en voi väittää tässä onnistuneeni, sillä osana päivistä minulla on ehdottoman tylsää. Mutta hyvin monet ennen tylsät hetket olen onnistunut muuttamaan myös hyvinkin kiinnostaviksi. Ja sen olen tehnyt ihan vain tunnistamalla kaikki kivat asiat, joita voin sen muuten tylsän työpäivän aikana toteuttaa.

Nämä todennäköisesti vaihtelevat jokaisella arvojen ja kiinnostuksenkohteiden mukaan, mutta minulla ainakin nousi suurimpana esiin tämä itsensä kehittäminen. Koska suhtaudun itseni kehittämiseen hyvinkin intohimoisesti, yritän nähdä työpäiväni ikään kuin sen kannalta, mitä kaikkea voin oppia ja missä kehittyä.

Olen esimerkiksi kiinnostunut kehittämään puhe- ja kommunikaatiotaitojani. Kun sitten päiväni aikana soitan asiakkaalle puhuakseni hänen sopimuksistaan (mikä ei noin itsestään kiinnostaisi minua tasan yhtään), kiinnitän huomiota siihen, että puheteknillinen suoritukseni olisi mahdollisimman onnistunut.

Tai toinen esimerkki. Koska olen kiinnostunut kehittämään fyysistä kuntoani, niin sen sijaan, että pitäisin taukoni löhöten kahvikuppi kädessä työpisteelläni (mikä toki olisi tylsää), niin nousenkin sen sijaan portaat ensimmäisestä kerroksesta kahdenteentoista. Paitsi että tämä on ollut kivaa, se on myös tehnyt ihmeitä istumaosalleni Silmänisku

Nojoo, kellon lähenee kuutta ja alkaa olemaan aika vetää vähän vaatetta päälle ja lähteä oravanpyörään pyörimään, joten päätän tämän aamun reportaasin tähän. Oikein kivaa työpäivää kaikille!

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia