Yhteishaku: Stressaako kouluun hakeminen ja oikean valinnan tekeminen? (videoblogi)

yhteishaku

On taas se aika vuodesta, että yhteishaku puskee päälle. Moni nuori on yhden elämänsä tärkeimmän päätöksen edessä. Mille alalle hakea opiskelemaan? Mitä ammattia lähteä tavoittelemaan? Koska päätös on suuri, voi se luonnollisesti tuntua myöskin hyvin pelottavalta ja ahdistavalta. Ei ole helppoa päättää koko tulevasta elämästään!

Tämä on aihe, jonka suhteen haluan hieman rauhoitella heitä, joita tämä tilanne ahdistaa. Tämänkertaisessa videoblogissa puhun siitä, kuinka tämä suuri päätös ei oikeastaan ole ihan niin suuri, kuin miltä se 16-vuotiaana tuntuu. Yhteishaku saattaa tuntua ahdistavammalta asialta, kuin mitä se oikeastaan onkaan. 

Heti ei tarvitse onnistua “valitsemaan oikein”. Moni ihminen käy elämänsä aikana useita kouluja ja työskentelee useassa eri ammatissa. Tämä on yleistä varsinkin nykyään. Ennen oli tavallista, että ihminen saattaa työskennellä koko uransa yhdessä ja samassa paikassa. Nykyään tällainen on hyvin harvinaista. Useimmat läpikäyvät elämänsä aikana useita eri työpaikkoja ja jopa ammatteja.

Vaikka ensimmäinen ammatinvalinta menisikin “pieleen”, on myöhemmin reilusti aikaa vaihtaa parempaan. Myöhemmin todennäköisesti myös tiedät paremmin sen, mistä olet oikeasti kiinnostunut ja mistä et. Ei ole maailmanloppu, vaikka nyt hankkisit koulutuksen, joka ei vastaa “unelma-ammattiasi”. Harva koulutus menee myöskään lopulta ihan täysin hukkaan, vaan tärkeitä tietoja ja taitoja oppii kyllä jokaisessa koulussa ja jokaisella alalla!

 

Rakkaudella,

Jevgeni

(PS. Lisää videoita löydät blogini videoarkistosta. Kiitos ja mukavia katseluhetkiä!)

(PPS. Olen myös erittäin kiitollinen, jos tilaat Youtube-kanavani. Kiitos paljon!)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia