Tekniikka sosiaalisen epävarmuuden vähentämiseen: Huomion siirtäminen pois itsestään

Tekniikka sosiaalisen epävarmuuden vähentämiseen Huomion siirtäminen pois itsestään

Tänään haluan kirjoittaa jälleen sosiaalisesta rohkeudesta ja itsevarmuudesta. Nostan esiin erään hyvin yleisen ja hyvin haitallisen toimintamallin, joka vaikeuttaa sosiaalisista tilanteista selviämistä.

Tämä toimintamalli on liiallinen itseensä keskittyminen ja itsensä huomioiminen. Mitä sosiaalisesti epävarmempia olemme ja mitä enemmän erilaisia pelkoja liitämme sosiaalisiin tilanteisiin, sitä enemmän hallinnan tarvetta usein tunnemme. Syntyy tarve tarkkailla itseään:

  • mitä puhun?
  • mitä sanoisin seuraavaksi?
  • miten reagoin muiden puheisiin?
  • ajoitanko omat kommenttini oikein?
  • millainen kehonkieleni on?
  • onko tilannetajuni kohdillaan?
  • teenkö jotain väärin?
  • vaikutanko jotenkin nololta?
  • onnistunko tekemään vaikutuksen?

Näiden asioiden huomioimisessa ei itsessään ole mitään vikaa. Jokainen ihminen tarkkailee näitä. Sosiaalisesti kokemattomilla ja epävarmoilla näihin kaikkiin saattaa kuitenkin liittyä liiaksi häiritseviä ja kielteisiä uskomuksia ja ajatusmalleja. Mitä enemmän niitä on, sitä vaikeammaksi oleminen sosiaalisissa tilanteissa voi muuttua.

Sosiaalisesti itsevarma ihminen saattaa esimerkiksi ymmärtää, ettei sillä ole loppupeleissä väliä, onko hänen kehonkielensä täysin kohdillaan tai onko hänen puheittensa ajoitus täydellinen. Hän tietää, ettei oikein kukaan lopulta välitä pienistä virheistä. Yleensä niitä ei edes huomata. Hän tietää, että sosiaalinen tilanne etenee omalla painollaan ja hän tietää, ettei sosiaaliseen täydellisyyteen todellakaan tarvitse pyrkiä. Siksi hänelle ei koidu haittaa lievästä itsensä tarkkailusta. Hän ei jumitu itsensä tarkkailuun.

Sosiaalisesti epävarmemmalla henkilöllä taas on (päänsä sisällä) enemmän pelissä. Kokemattomuutensa tai epävarmuutensa vuoksi hänelle on liiallisen tärkeää onnistua sosiaalisessa tilanteessa. Hän pelkää osoittautuvansa sosiaalisesti taitamattomaksi tai tulla leimatuksi jotenkin nolona tai kiusallisena henkilönä. Näin hän päätyy tarkkailemaan itseään ja läpikäymään jatkuvasti pelkojaan päässään:

  • mitä jos sanon jotain tyhmää tai noloa?
  • mitä jos en saa sanaa suustani?
  • mitä jos en heti keksi, mitä vastata?
  • mitä jos reaktioni muiden juttuihin on jotenkin väärä?
  • mitä jos ajattelen liian hitaasti ja ajoitukseni vaikuttaa tyhmältä?
  • vaikuttaako kehonkieleni oudolta?
  • mitä jos minua pidetään tyhmänä ja nolona enkä tee vaikutusta?

Ja niin edelleen ja niin edespäin. Ja tämä on usein todella stressaavaa. Sosiaalisesti epävarman ihmisen mieli on täynnä häntä uhkaavia kauhuja. Tämä oli ainakin itselleni ehkä kaikkein raskain asia ujona olemisessa. Vaikka ulkoisessa maailmassa kaikki oli hyvin ja ihmiset pitivät ympärilläni hauskaa, koin itse jatkuvia kauhunhetkiä oman pääni sisällä.

Tässä toimintamallissa eli ylenpalttisessa itsensä tarkkailussa voidaan nähdä myös eräs sosiaalisesti hyvin arvelluttava puoli. Kun keskitymme itseemme sen sijaan, että keskittyisimme keskustelukumppaneihimme, tulemme tehneeksi eräänlaisen arvovalinnan. Huomion suuntaaminen kertoo aina siitä, mitä mielestämme on kyseisessä hetkessä tärkeintä huomioida. Kun keskitymme itseemme, viestimme, että olemme tässä tilanteessa se itsellemme tärkeämpi osapuoli. Keskustelukumppanimme tulee sitten toisena.

Tämä on toki sinänsä ihan luonnollista. Tarkastelemme maailmaa itsemme läpi, joten totta kai ajattelemme uskomattoman paljon itseämme. Sosiaalisissa tilanteissa liiallinen itseensä keskittyminen on kuitenkin helposti hyvin epätarkoituksenmukaista. Mitä enemmän keskitymme itseemme, sitä vähemmän keskitymme muihin ja sitä itsekeskeisimmiltä ja poissaolevammilta vaikutamme. Se taas ei yleensä ole hyvä ihmissuhteidemme kannalta.

(Kuulen usein siitä, kuinka ujoiksi tietämiäni ihmisiä on luultu ensikohtaamisen yhteydessä ylimielisiksi ja tylyiksi. Tämä mielikuva rakentuu osittain juuri siksi, ettei sosiaalisessa epävarmuudessaan itseensä keskittyvä ihminen anna kauheasti ulospäin, jolloin hänestä syntyy tyly ja itsekeskeinen kuva.)

Yksi mahdollinen ratkaisu

Yksi osaratkaisu, josta ainakin itselleni on ollut hyötyä, on tietoinen huomion siirtäminen itsestään muihin. Kun huomion riuhtaisee väkisin irti itsestään ja yhtä väkisin keskittää sen toiseen ihmiseen (mieluusti hänen sanoihinsa, mutta myös äänenpainoihin, asentoon, käytökseen tai mihin tahansa, mistä saat kiinni), saa stressireaktiotaan edes hieman hallintaan.

Puhun väkisin riuhtaisemisesta siksi, että ainakin itselleni se oli hyvin vaikeaa. Tuntui, että huomion siirtäminen itsestään pois vaati suoranaisen henkisen väkivallan harjoittamista itseään kohtaan!

Jälkeenpäin tajusin sen johtuvan pelosta. Pelkäsin, että jotenkin epäonnistun paljon todennäköisemmin silloin, kun en jatkuvasti tarkkaile ja ”hallitse” itseäni. Pelkäsin, että huomion siirtäminen itsestään pois jättää minut ikään kuin tuuliajolle ja ”autopilotille”, minkä seurauksena päädyn tekemään jotain tyhmää ja noloa.

Jälkiviisaasti voin todeta, että pelko oli teoriassa perusteltu, mutta käytännössä turha. Kyllä, silloin kun itseään tarkkailee vähemmän, on juurikin jonkinlaisessa ”autopilotti”-moodissa. Silloin tekee niitä asioita, joita on tottunut tekemään. Jos on tottunut seisomaan ryhti lysähtäneenä, se todennäköisesti lysähtää, sillä et jatkuvasti itseäsi tarkkailemalla ylläpidä sitä. Jos olet tottunut tekemään käsilläsi hermostuneita liikkeitä ja lakkaat tarkkailemasta itseäsi, saatat päätyä tekemään hermostuneita liikkeitä.

Tämä on kuitenkin paljon pienempi ongelma, kuin miltä se itsestään tuntuu. Muita ihmisiä ei suoraan sanottuna ihan hirveästi kiinnosta, liikutatko käsiäsi oudosti tai onko ryhtisi vähän huono. He keskittyvät todennäköisesti omaan puheeseensa, omiin liikkeisiinsä ja omaan olemukseensa. Kun tämän todella käsittää, se on hyvin vapauttavaa.

Autopilotti on ihan mukiinmenevä hinta siitä, että kykenet keskittymään sosiaalisissa tilanteissa enemmän muihin ihmisiin ja unohtamaan hetkeksi päänsisäiset kauhukuvat sosiaalisista epäonnistumisista. Sosiaaliset taidot ja itsevarmuus kyllä hioutuvat ajan kanssa, kunhan vain maltat mennä kerta toisensa jälkeen mukaan sosiaalisiin rientoihin. Aikaa ja vaivaa siihen menee, mutta tuloksiakin onneksi tulee :)

Mikäli siis kärsit liiallisesta sosiaalisesta stressistä ja itsesi tarkkailusta, suosittelen kokeilemaan tätä:

Kun huomaat jälleen kerran tarkkailevasi itseäsi, huomioi tilanne ja vetäise huomiosi väkisin keskustelukumppaniisi. Tee tätä yhä uudestaan ja uudestaan, sillä huomiosi tulee jatkuvasti riistäytymään takaisin ikävään itsesi tarkkailuun. Ajan ja kokemuksen myötä huomion siirtäminen tulee helpottumaan ja kokemasi sosiaalisen stressin määrä laskemaan.

Rakkaudella,

Jevgeni

Muuta aiheeseen liittyvää:

Lämmin kiitos lukemisesta!

(Visited 404 times, 5 visits today)

4 comments… add one

  • Evelia Maa 22, 2017, 7:55 am

    Mulla on itsetunnon huonoina aikoina ollut lähinnä huomion kiinnittämistä itsessä ulkonäköön.
    Onko mun hiukset huonosti? Näytänkö mä nyt kauhean rumalta? Annanko mä ittestäni tän näkösenä huonon kuvan? Oisko mun pitäny laittaa enemmän meikkiä?

    • Jevgeni Maa 22, 2017, 6:36 pm

      Oletko onnistunut pääsemään tuosta yli? Jos joo, niin olisi huippua kuulla joitain ajatuksia siitä, miten teit sen! :)

      • Evelia Maa 23, 2017, 7:05 am

        Pohjautuu vissiin vaan itseluottamuksen kasvuun. :) Voidaan puhua tästä sitten, kun tavataan?

Leave a Comment