Näin totut kosketukseen: 9 ajatusta kosketuksesta ja siitä nauttimisesta

 

KOSKETUS

Kosketus ja koskettaminen on mielestäni eräs ihmiselämän ylivoimaisesti hienoimmista asioista. Se on myös herkkä ja hankala aihe, jonka ymmärtäminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Sain kolmisen kuukautta takaperin aiheeseen liittyen seuraavan viestin:

Hei,

Viime viikkoina olen yllättynyt hyväksynnän ja läheisyyden tarpeestani. Siitä, kuinka hyvältä ystävälliset sanat, kännihalailut ja tahattomatkin kosketukset tuntuvat, ja vastaavasti kuinka pahalta ärsyyntyneet kommentit kuulostavat.

Tiedän, että tällainen halu olla toisten lähellä tai tuntea olevansa rakastettu jne. on inhimillistä, mutta tunnen silti olevani kovin itsekäs jos saan mielihyvää esimerkiksi siitä, että kaverini taputtaa rohkaisevasti selkääni.

Niin, ongelmani on kai tämä itsekäs tunne ja itseinho siitä, että minulla on tarpeita, joita vain toiset ihmiset voivat täyttää. Koen myös välillä olevani tarpeineni säälittävä ja likainen olento, vaikka ajatukseni kanssaihmisistäni todella harvoin ovat mitenkään seksuaalisia. (enkä väitä että seksuaalisuus on väärin, ja joo kaikki me ollaan seksuaalisia, mutta ehkä tajuat mitä tarkoitan)

Itse olen kovin huono koskettamaan toisia ihmisiä ja osoittamaan että välitän.

Niin järjetöntä kuin se onkin, pelkään, että muille paljastuu minun ihmisyyteni, se kuinka järjettömästi ilahdun kehuista, tai kuinka pitkään muistelen arkisiakin koskettamisia.

Kiitos viestistä! Aihe on hyvin laaja ja päästyäni kirjoittamisen alkuun huomasin, että tekstini käsittelee pääasiassa sitä, kuinka oppia sinuiksi koskettamisen ja kosketuksen tarpeen kanssa. En siten käsittele tässä kirjoituksessa kaikkia viestissäsi mainitsemiasi aiheita, mutta uskon että saat kirjoituksesta ainakin jotain ajatuksia.

Joukossamme on myös paljon ihmisiä, jotka eivät aidosti pidä kosketuksesta. Se on mielestäni ihan yhtä hyväksyttävää kuin tarve koskettaa. Tämä artikkeli on myös heille. Kirjoitusteknisistä syistä kirjoitan seuraavat ajatukset ja vinkit todennäköisen enemmistön eli kosketusta kaipaavien luettavaksi, mutta samoja periaatteita voit soveltaa myös kosketuksesta kieltäytymiseen.

Toivottavasti koet seuraavat ajatukset hyödyllisinä. Johtakoot ne sinut miellyttävämmän, nautinnollisemman ja lämpimämmän elämän äärelle!

1. Opi myöntämään halusi koskettaa. Ole sinut halujesi kanssa.

 

Jos haluat antaa ja saada kosketusta, on tämä tarve hyvä myöntää ensin itselleen. Tämä saattaa olla itsestäänselvältä kuulostava neuvo, mutta on todellisuudessa helpompi sanoa kuin tehdä.

Kosketuksen tarpeen (tai päinvastoin) myöntäminen itselleen voi olla vaikeaa siksi, että olemme tottuneet liittämään koskettamiseen erilaisia kielteisiä merkityksiä. Minä esimerkiksi arastelin ihmisten koskemista aivan viime vuosiin asti mm. seuraavista syistä:

  • Uskoin, että paljon kosketusta kaipaavat ainoastaan epätoivoiset läheisriippuvaiset ripustautujatyypit, enkä halunnut itse vaikuttaa sellaiselta.
  • Uskoin, että kosketusta kaipaavat ainoastaan ne, jotka eivät saa sitä elämässään tarpeeksi, mikä kertoo henkilökohtaisesta epäonnistumisesta omissa ihmissuhteissaan. Tietenkään en halunnut vaikuttaa tyypiltä, jonka ihmissuhteet eivät ole riittävän hyviä.
  • Uskoin että vastakkaisen sukupuolen koskeminen tulkitaan lähtökohtaisesti seksuaaliseksi, enkä halunnut olla epäilyttävä naisia räpläävä limanuljaska.
  • Uskoin että ihmissuhteissaan taitava henkilö osaa antaa ja vastaanottaa kosketusta juuri oikean määrän. Ei liikaa, ei liian vähän. Koska tiesin olevani hyvin kokematon ihmissuhdeasioissa, en luottanut siihen että osaisin, enkä halunnut vaikuttaa hölmöltä ja kömpelöltä. Mieleeni ei silloin tullut, että oikea määrä kosketusta on asia, joka kyllä löytyy suhteen osapuolten välisten kokemusten ja keskustelujen myötä.
  • Uskoin, että koskettaminen kuuluu lähinnä parisuhteisiin ja ja urheiluun. En täysin käsittänyt, että myös arkielämään pystyy sisällyttämään paljon kosketusta ilman, että se on millään tavoin outoa.

Jälkeenpäin tarkasteltuna nämä uskomukseni olivat pääosin vääriä ja hyödyttömiä. Todellisuudessa kaikenlaiset ihmiset voivat pitää kosketuksesta, todellisuudessa kaikki kosketus ei ole lähtökohtaisesti seksuaalista ja todellisuudessa kukaan meistä ei ole luonnostaan sosiaalisesti niin taitava, että tietäisi aina, milloin kosketus on sopivaa ja milloin ei.

Koska tuolloin en tätä kaikkea tiennyt, kosketuksen tarpeeni oli minulle ongelma. En osannut olla sinut sen kanssa. Suhteeni koskettamiseen ja kosketetuksi tulemiseen oli vääristynyt.

Kun sitten vuosien, itsensä kehittämisen ja oikeanlaisen seuran myötä opin olemaan sinut koskettamisen kanssa, huomasin muutoksen johtuvan erityisesti yhdestä asiasta: Kyvystäni olla liittämättä kosketukseen merkityksiä, joilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

Olin alkanut uskoa, että kosketuksen haluaminen on täysin normaalia. Olin huomannut, että kosketusta kaipaavat kaikenlaiset ihmiset, eivät ainoastaan he, jotka eivät sitä tarpeeksi saa. Olin oppinut, ettei koskettaminen ole useinkaan lähtökohtaisesti seksuaalista. Olin ymmärtänyt,  että toisinaan kuka tahansa saattaa tulkita tilanteita väärin ja tehdä sosiaalisia virheitä, joissa ei lopulta ole mitään hävettävää.

Kun olin näin oppinut eroon rajoittavista uskomuksista ja paikkaansa pitämättömien merkitysten liittämisestä kosketuksen tarpeeseeni, tuli koskettamisesta ja kosketetuksi tulemisesta minulle paljon helpompaa. Nyt kehtaan avoimesti myöntää koskettamisen ja kosketetuksi tulemisen olevan minulle tärkeää. Haluan antaa ja saada kosketusta. Kosketus on kivaa ja tekee elämästäni paljon nautinnollisemman.

Pohdittavaa: Millaisia merkityksiä liität koskettamiseen ja kosketetuksi tulemiseen? Millaiset uskomukset saavat sinut ajattelemaa kosketusta tai haluttomuuttasi kosketukseen kielteisenä asiana? Minkä vuoksi et halua myöntää, että kaipaat kosketusta?

2. Opi viestimään avoimesti koskettamiseen liittyvistä ajatuksistasi, haluistasi, epävarmuuksistasi ja epäilyksistäsi.

image

Kun puhutaan kosketuksesta, et todennäköisesti ole ainoa, joka on liittänyt kosketukseen esimerkiksi edellisessä kohdassa mainittuja kielteisiä merkityksiä. Useimpien ihmisten suhtautuminen koskettamiseen ja kosketetuksi tulemiseen on kaikkea muuta kuin mutkatonta. Tämän vuoksi kosketusta voi pitää hyvin herkkänä ja hienovaraisena asiana, jossa laadukas ja rehellinen viestintä nousee arvoon mittaamattomaan.

Koskettamiseen ja kosketetuksi tulemiseen liittyy aina riskejä itsensä tai toisen osapuolen loukkaamisesta, omien tai toisen rajojen ylittymisestä, vääränlaisesta kosketuksesta tai jostain muusta kielteisestä. On yhteinen etu, ettei tällaista tapahtuisi. Siksi kannattaa nähdä sen verran vaivaa, että opettelee viestimään omista ajatuksistaan, haluistaan, epävarmuuksistaan ja epäilyksistään kosketukseen liittyen.

Kannattaa toisin sanoen opetella olemaan verrattain rehellinen sekä itselleen että muille siitä, mitä ajattelet ja miltä sinusta tuntuu. Tällä tavoin tulet välttämään valtaosan turhasta mokailusta ja säästämään itsesi ja muut täysin turhalta pahalta mieleltä. Kannattaa tosin luopua myös siitä ajatuksesta, että kaikenlaista mokailua voisi välttää täysin. Mokia tulee, vaikka olisit kuinka taitava viestijä tahansa. Tämä on ikävä tosiasia, joka on vain opittava hyväksymään.

Mitä se avoin viestiminen käytännössä sitten on?

Ensisijaisesti se on omien ja vastapuolen rajojen kunnioittamiseen sekä halujen ja toiveiden ilmaisuun tähdättyä viestintää. Se on asioiden sanomista ääneen silloin, kun niiden ääneen sanominen on aidosti tärkeää. Seuraavassa muutamia esimerkkitilanteita:

  • Jos makoilen hippiystävieni kanssa bileiden päätteeksi epämääräisessä ihmiskasassa, jossa kaikki silittelevät toisiaan ja huomaan, että jonkun kosketus tuntuukin jollain tavoin epämiellyttävältä, voin sanoa ystävälliseen ja lämpimään sävyyn jotain sen suuntaista kuin “hei, voisitko koskea mieluummin tuosta, eikä tuosta mistä nyt?” tai “hei, voisitko hetken ihan vain pitää kättä tuossa?”. Vaihtoehto olisi pitää suunsa kiinni ja kestää epämiellyttävää kosketusta, mutta se on jotain mitä yksikään osapuoli tuskin haluaa.
  • Jos olen viettämässä iltaa baarissa ja joku juuri tapaamani ihminen tulee kietomaan kätensä hartioilleni ja olemaan turhan läheinen, pyydän häntä – jälleen kerran ystävällisesti – ottamaan kätensä pois, sillä en pidä siitä että minulle tuntematon henkilö koskettelee minua. Vaihtoehto olisi kosketuksen sietäminen, mikä olisi kaikin puolin epämiellyttävää.
  • Jos olen viettämässä aikaa tyttöystäväni kanssa ja huomaan kaipaavani kosketusta, sanon esimerkiksi “hei, mulla on sellainen fiilis että olisi kivaa jos tulisit tähän viereen vähän halailemaan.”
  • Jos vietän aikaa kavereideni kanssa ja huomaan, että hartiani ovat totaalisen jumissa, saatan kysyä kavereiltani hierontaa. “Hei, mulla on noi hartiat aika jumissa, onko ookoo jos hierot niitä vähän? Voin sen jälkeen hieroa sua. :)”
  • Jos olen juuri tutustunut uuteen ja hyvin miellyttävään ihmiseen ja haluaisin halata häntä, sanon sen. “Hei, sä oot mun mielestä tosi kiva, saako sua halata?”
  • Jos vietän aikaa jonkun kanssa ja huomaan, että hänen kosketuksensa alkavat minusta olla turhan seksuaalissävytteisiä, saatan sanoa esimerkiksi “hei, toi on tosi kivaa kun silittelet, mutta mulle tulee jotenkin sellainen tunne, että tuossa on jotain seksuaalista, mitä en ehkä itse juuri nyt tahtoisi. Onko ookoo jos pidetään tämä ihan kaveritasolla?” Vaihtoehtona olisi sietää seksuaalista kosketusta jota en halua, ja tuntea täysin turhaa ahdistusta.

Tarkoilla sanamuodoilla ja lauserakenteilla ei luonnollisesti ole merkitystä. Tärkeää on ystävällisyys, lämpö ja hyväntahtoisuus. Kosketusta ei pidä vaatia tai tarjota yli-innokkaasti. Sellainen on lähinnä luotaantyöntävää ja kiusallista. Ystävällinen ja lämmin pyyntö tai ehdotus riittää.

Nämä eivät ole helppoja asioita. Ei ole mukavaa ohjata, kieltää tai torjua muita ihmisiä. Ihan yhtä ikävää on tulla itse kielletyksi tai torjutuksi. Se on kuitenkin pienempi paha kuin kyvyttömyys kunnioittaa omia tai toisen rajoja. Tämän vuoksi rehellisesti viestiminen on tässä asiassa yleensä kaiken riskin arvoista.

Opettele siis kuulostelemaan omia fiiliksiäsi kosketustilanteissa ja toimimaan niiden mukaan. Jos haluat jotain, pohdi, voisiko sen sanoa ääneen? Jos et halua, voisiko senkin sanoa? Jos jokin epäilyttää, voisiko siitä kertoa?

3. Opi kunnioittamaan rajojasi ja viesti niistä myös muille

Koska kosketus on useimmille meistä jossain määrin herkkä asia, on tärkeää osata asettaa rajoja ja viestiä niistä muille. Tämäkin on itsestäänselvältä kuulostava asia, mutta sen toteuttaminen käytännössä on kaikkea muuta kuin helppoa.

Kun asetamme rajan, käytännössä kiellämme toista ihmistä tekemästä jotakin. Jos kerron ystävälleni, etten oikein välitä siitä, että minua taputellaan hartioille kahden minuutin välein, käytännössä kiellän häntä tekemästä jotain, mistä hän ilmeisesti nauttii. Vaikka kielto onkin täysin perusteltu, ei minusta ole kivaa sitä asettaa.

Rajan asettaminen on tulkittavissa myös vaatimukseksi. Kuvitellaan, että harkitset seurustelun aloittamista kivan tyypin kanssa ja sanot hänelle esimerkiksi “kosketus on mulle sitten tosi tärkeetä, mua alkaa ahdistamaan helposti jos en saa kunnolla kosketusta päivittäin.” Näin sanomalla käytännössä vaadit häntä antamaan kosketusta päivittäin, jotta voisit hyvin. Tällainen vaatiminen ei luonnollisesti tunnu hyvältä.

Nämä kiellot ja vaatimukset ovat kuitenkin se pakollinen paha, jolla varmistamme oman viihtyvyytemme ja yhteiset pelisäännöt. Lisäksi on hyvä muistaa, että valtaosa ihmisistä reagoi perusteluihin kieltoihin ja vaatimuksiin hyvin myönteisesti, erityisesti kun ne esitetään rakentavassa ja ystävällisessä hengessä.

Epäonnistuminen rajoistaan viestimisestä ei myöskään ole kaikissa tapauksissa vain henkilön oma asia, vaan sillä voidaan vahingoittaa itsensä lisäksi myös muita. On hyvin epämiellyttävää kuulla rikkoneensa jonkun rajoja vain siksi, ettei toinen osapuoli osannut tai uskaltanut viestiä niistä ajoissa. Siispä, oman sekä muiden hyvinvoinnin ja hyvän mielen vuoksi, pyri viestimään rajoistasi ajoissa. Muutoin otat riskin siitä, että loukkaat itsesi lisäksi myös muita. Helppoja nämä asiat eivät ole, mutta niitäkin oppii.

4. Opi luottamaan ja heittäytymään

Kosketuksessa on pohjimmiltaan kyse luottamuksesta. Luotammeko toiseen ihmiseen niin paljon, että uskallamme päästää hänet lähellemme koskettamaan meitä?

Kyse on myös heittäytymisestä. On mahdotonta ennustaa etukäteen, kuinka sosiaaliset tilanteet kehittyvät. Tilanteet voivat kehittyä yllättäviin suuntiin ja vaatia nopeaakin päätöksentekoa. Kuinka toimia, heittäytykö vai vetäytyäkö tilanteesta?

Vetäytyminen on usein varmempi ja turvallisempi vaihtoehto, mutta usein myös tylsempi ja epätyydyttävämpi. Osa elämän ihanuutta kun perustuu juuri sen yllättäviin ja mielekkäisiin käänteisiin. Varman päälle pelaava ihminen välttyy ehkä toisinaan pahalta mieleltä, mutta välttää myös osan upeista ja mielekkäistä tilaisuuksista nauttia elämästä.

Vaikka ihmisiin luottamisessa ja heidän lähelleen päästämisessä on aina omat riskinsä, olen itse kokenut luottamuskyvyn parantaneen elämänlaatuani hyvin paljon. Mitä enemmän annan itseni luottaa ihmisiin, sitä helpompaa ja rikkaampaa elämäni tuntuu olevan. Mitä vähemmän epäilevästi suhtaudun ihmisiin, sitä paremmin hekin tuntuvat suhtautuvan minuun ja sitä läheisempiä suhteita saamme heidän kanssaan luotua.

Edellistä kappaletta ei toki kannata lukea kuin piru raamattua. En sano, että luottaminen on läheskään aina järkevää tai johtaisi vain hyviin asioihin. Oma kokemukseni on kuitenkin ollut vahvan myönteinen. Välillä on toki käynyt myös vähän ikävämmin ja olen tullut satutetuksi ja huijatuksi. Nämä ikävät kokemukset ovat kuitenkin yksittäisiä tapauksia muuten hyvin myönteisten kokemusten joukossa.

Miten siis oppia luottamaan?

Mitään nopeita ja helppoja keinoja tähän tuskin on. Oma kykyni luottaa on parantunut seuraavien osa-alueiden myötä:

  • Itsetuntoni ja rohkeuteni kehittymisen myötä minun on ollut helpompi heittäytyä ja luottaa, sillä olen oppinut uskomaan selviämiseeni ja elämän jatkumiseen myös siinä tapauksessa, että jossain tilanteessa hommat eivät mene aivan nappiin.
  • Hyvien ja huonojen kokemusten kerääntymisen seurauksena. Hyvien kokemusten ylivertainen määrä on osoittanut, että yleensä luottaminen poikii hyviä seuraamuksia. Yksittäisistä kielteisistä kokemuksista selviäminen taas on osoittanut, että kielteiset kokemukset eivät ole olleet mikään maailmanloppu, ja että todennäköisesti kestän niiden toistumisen.
  • Ihmistuntemuksen kasvamisen myötä. Mitä paremmin olen vuosien myötä oppinut tuntemaan ja lukemaan ihmisiä, sen varmemmin olen oppinut suhtautumaan arviointikykyyni siitä, kehen kannattaa ja kehen ei kannata luottaa. Toisinaan huomaan arvioineeni väärin ja käy ikävästi, mutta minkäs tekee. Parempaa en osaa.

Mikäli haluat oppia luottamaan ja heittäytymään, kehitä itsetuntoasi ja rohkeuttasi, kerää kokemuksia ja opettele tuntemaan ihmiset. Tämä tulee todennäköisesti parantamaan elämääsi kosketusmyönteisyyden lisäksi myös lähes kaikilla muilla osa-alueilla.

5. Opi ymmärtämään ja arvostamaan eri tahoilta tulevaa kosketusta

Kun puhun ihmisten kanssa kosketuksesta, nousee usein esiin kokemus siitä, että erityyppinen kosketus on eri arvoista. Esimerkiksi käden puristaminen bisnestapaamisen päätteeksi on ihan okei, kaverin taputtaminen olalle ihan kivaa, ystävän halaaminen tosi kivaa ja oman rakkaan pitäminen sylissä ylivoimaisesti miellyttävintä.

Periaatteessa olen tästä täysin samaa mieltä. Saan itsekin paljon enemmän irti tyttöystäväni halaamisesta kuin siitä, että taputan kaveriani olalle. Tässä ajattelussa piilee kuitenkin ansa, jota kannattaa välttää, mikäli haluaa oppia täysin sinuiksi kaikenlaisen koskettamisen suhteen.

Kun arvostamme tiettyä kosketuksen tyyppiä ylitse muiden, alkaa tämä ajattelutapa ohjata toimintaamme. Kun esimerkiksi tiedän, että illalla pääsen tyttöystäväni silitettäväksi, jätän helposti muut päivän mittaan tarjoutuvat tilaisuudet koskettamiselle käyttämättä. En esimerkiksi viitsi välttämättä halata muita ystäviäni heistä erotessani, sillä tiedän saavani pian “parempaa” kosketusta.

Pienessä määrin toteutettuna tässä ei toki ole varsinaisesti vikaa (vaikka tuskin ystävistäni tuntuu hyvältä, että pidän heidän kosketustaan jotenkin “vähempiarvoisena”). Ongelma syntyy silloin, kun tällaisesta toiminnasta tulee tapa. Kun opimme tyydyttämään kosketuksentarpeemme yhdestä ja samasta lähteestä, vieraannumme muista lähteistä. Ystävien, työkavereiden ja muiden ihmisten koskettamisesta tulee pikkuhiljaa outoa, sillä teemme sitä yhä harvemmin ja harvemmin. Pahimmillaan saatamme vieraantua siitä kokonaan, mikä vaikuttaa koko suhtautumiseemme koskettamista kohtaan. Koskettamisesta tulee epäluontevaa.

Tämän vuoksi suosittelen suhtautumaan kaikenlaiseen kosketukseen myönteisesti ja arvostaen. Vaikka jotkin kosketuksen tyypit antavatkin enemmän, se ei poissulje myös muiden tyyppien nautittavuutta. Kaikenlaisen kosketuksen arvostamisella ja harjoittamisella on selkeä hyöty:

Mitä enemmän jotain asiaa teemme, sitä paremmiksi siinä opimme ja sitä mutkattomammin siihen yleensä suhtaudumme. Jos haluat olla sinut kosketuksen kanssa, kosketuksen on hyvä olla tuttua ja tavanomaista toimintaa. Mitä tottuneempi ja kokeneempi olet, sitä helpommaksi kosketus yleensä muuttuu.

6. Älä aseta ennakko-odotuksia siitä, millaista ja kuinka paljon kosketusta pitäisi olla

image

Eräs koskettamiseen liittyvä ajattelun ansa, johon huomaan itsekin toisinaan haksahtavani, on ennakko-odotusten asettaminen. Tilanne voi olla esimerkiksi seuraava:

En ole tavannut tyttöystävääni viikkoon, sillä olen ollut matkoilla. Hänen luo suunnatessani rakentelen päässäni valmiiksi mielikuvia illasta, johon tulee kuulumaan paljon halailua, silittelyä, pussailua ja muuta kivaa. Kun vihdoin tapaamme, halauksia ja pusuja ei tulekaan sitä määrää, mitä etukäteen suunnittelin. Pahastun tai alan ihmetellä: Onko kaikki ok, onko tyttöystävä ehkä vihainen jostain, eikö hän tänään pidäkään minusta?

Todennäköisestihän kaikki on tietysti hyvin. Hänellä ei nyt vain juuri sillä hetkellä sattunut olemaan ehkä yhtä läheisyyttä kaipaava olo, ehkä hänellä oli työstressiä, ehkä vain jotain muuta mielen päällä.Tämä on tietysti täysin normaalia, eikä minkäänlaista todellista syytä pahastumiselleni ja huolestumiselleni ole, mutta luomani ennakko-odotukset johtavat kuitenkin jonkinasteiseen pettymykseen.

Tämä on hyvin yleinen ilmiö. Luomme ennakko-odotuksia ja mielikuvia siitä, kuinka jokin tilanne tulee etenemään. Kun se ei sitten todellisuudessa etenekään suunnitelmiemme mukaan, hämmennymme tai jopa pahastumme. Kun kyse on tilanteesta, jossa on toinenkin ihminen, mukaan astuu helposti epäily ja syyllistäminen: “Mikset sä tee kuten tässä tilanteessa kuuluisi?”

Todellisuudessa tämä “kuuluisi” esiintyy vain omassa päässämme, eikä toisen ihmisen kuulu tehdä asioita mitenkään muutoin kuin hän itse haluaa. Luonnollisesti useimmista ei tunnu hyvältä se, että heiltä vaaditaan tietynlaista käytöstä. Tällainen toiminta pikemminkin tappaa halun läheisyydelle ja koskettamiselle.

Ole siis avoin koskettamiselle, mutta älä luo ennakko-odotuksia siitä, millaista kosketusta tilanteessa pitäisi olla, tai pitäisikö sitä olla ollenkaan. Näin tilanne pääsee kehittymään luonnollisesti ja sulassa sovussa, jolloin molemmat voittavat.

7. Vietä aikaasi kosketusmyönteisten ihmisten kanssa

Kosketusrunsaan elämän eläminen on helpompaa, kun ympärilläsi on ihmisiä, jotka suhtautuvat myönteisesti ja itsevarmasti kosketukseen. Vastaavasti kosketusta välttelevien ja sen suhteen epävarmojen ihmisten kanssa oleminen tekee koskettamisesta ja kosketetuksi tulemisesta huomattavasti hankalampaa ja harvinaisempaa. Mikäli kosketus on sinulle tärkeää, kannattaa uhrata muutama ajatus sille, suhtautuvatko ympäristösi ihmiset kosketukseen samoin kuin sinä.

Minä esimerkiksi asun hippikommuunissa ja valtaosaa ystävistäni voisi kutsua jonkin tason hipeiksi. Olen sikäli onnekas, että valtaosa heistä on hyvin kosketusmyönteisiä. Meillä halataan paljon, silitellään ja rapsutellaan, tykätään olla lähekkäin. Koska valtaosa näistä ihmisistä suhtautuu tällä tavoin kosketukseen, on porukan henki melko helppo ja välitön. Koskettaminen on tavanomaista ja siksi helppoa. Useimmissa tapauksissa en edes joudu olemaan se, joka tekee aloitteen kosketukselle, sillä useimmat muut nauttivat kosketuksesta yhtä paljon (tai jopa enemmän) kuin minäkin.

Jos kuitenkin vietät aikaasi pääasiassa kosketusta välttelevien ihmisten seurassa, ei hätää. Sinun ei luonnollisesti tarvitse hankkiutua heistä eroonkaan. Kun kaipaat enemmän kosketusta, mutta ympärilläsi on lähinnä kosketuskielteisiä ihmisiä, on sinulla tällöin kaksi vaihtoehtoa:

Ensimmäinen vaihtoehto on opetella olemaan sinut sen kanssa, ettei tietyiltä ihmisiltä saa kosketusta. Tässäkään vaihtoehdossa ei ole mitään vikaa. Koskettelu ei mielestäni ole mikään itseisarvo, jota pitäisi esiintyä jokaisessa ihmissuhteessa. Vietän yrittäjänä myös paljon aikaa muiden yrittäjien kanssa ja pyörin ns. yrittäjäpiireissä. Pääosin näissä piireissä kosketukseen suhtaudutaan todella paljon varautuneemmin ja väkinäisemmin kuin omissa hippipiireissäni. Tämä ei johdu siitä, että yrittäjäpiireissä pyörisi lähtökohtaisesti sen kylmempiä ihmisiä, vaan ei ehkä olla totuttu olemaan läheisesti vähääkään tuntemattomien ihmisten kanssa, tai ei osata nähdä kosketuksen kuuluvan työkuvioihin.

Tämä ei ole minulle ongelma. Vaikka mielelläni halailisin myös yrittäjätuttaviani, olen täysin sinut sen kanssa, ettei heillä ole samanlaista tarvetta siihen. Jokainen suhtautukoon kosketukseen kuten parhaaksi näkee, eikä sen kyseenalaistaminen ole kenenkään muun asia. Jos ympäristösi ihmiset eivät kaipaa kosketusta samoin kuin sinä, pyri oppimaan sinuiksi sen kanssa.

Tämän lisäksi on kuitenkin olemassa myös toinen, tietyssä mielessä hyvin paljon mielenkiintoisempi vaihtoehto. On hyvä tiedostaa, että valtaosa ihmisistä – jopa kaikkein “kylmimmän” oloisista tyypeistä – vaikuttaa sisimmissään olevan melko kosketusmyönteisiä. Ihmiset saattavat vaikuttaa kylmiltä tai haluttomilta kosketukseen useasta syystä, kuten tottumuksen puutteesta, sosiaalisesta epävarmuudesta, erilaisesta kasvatuksesta, erilaisista arvoista, aiempien kokemuksien vuoksi ja niin edelleen. Mikään näistä ei kuitenkaan poissulje sitä, että varautuneen pinnan alla nämä ihmiset pitävät kosketuksesta ja haluavat kosketusta ihan yhtä paljon kuin muutkin. Usein he kaipaavat vain sopivan ympäristön tai muulta kuin omalta taholta tulevan aloitteen koskettamiseen. Juuri sinä voit olla tämä aloitteentekijä.

Olen itse menneisyydessä tehnyt tämän esimerkiksi seuraavasti:

Uuteen työporukkaan saavuttuani olen avoimesti puhunut siitä, kuinka omissa piireissäni halailu ja läheisyys on hyvin normaalia ja esimerkiksi kertonut tarinoita siitä, millaisia halailurinkejä olemme esimerkiksi kotibileissämme harrastaneet. Näiden puheiden ja tarinoiden tarkoitus on osoittaa, että maailmassa on myös yhteisöjä, joissa kosketus on hyvin normaalia, sekä että ainakin minä itse suhtaudun kosketukseen hyvin myönteisesti ja epätuomitsevasti. Näin osoitan muille, etten ainakaan suhtaudu nihkeästi siihen, että ihmiset nauttivat toistensa koskettamisesta.

Jos koen saavani henkistä vastakaikua, jos huomaan uudessa porukassa olevan edes osittain samanmielisiä ihmisiä, voin ottaa kosketuksen mukaan esimerkiksi joihinkin erityisiin tilanteisiin. Jos esimerkiksi työporukka kokee yhdessä tavallista suuremman onnistumisen, voi sitä juhlistaa ryhmähalauksella. Pikkuhiljaa tuttuuden ja luottamuksen lisääntymisen myötä kosketusta voi ottaa mukaan myös tavanomaisempiin tilanteisiin. Olen huomannut, että kosketus on muille harvoin vastenmielistä, kun olet itse sen suhteen varma, avoin, ystävällinen etkä omaa mitään piilotettua agendaa. Vältä siis ns. creepy person-tyyppistä käytöstä, älä ole se epämääräisen ahdistava tyyppi, joka pyrkii koskettelemaan muita ilman lupaa ja jolla on selvästi mielessään jotain, mitä hän ei paljasta muille.

8. Opi olemaan sinut seksuaalisuutesi kanssa

image

Vaikka valtaosa kosketuksesta ei ole seksuaalista, myös seksuaalista kosketusta on paljon. Mikä vielä tärkeämpää, on paljon tilanteita, missä ero epäseksuaalisen ja seksuaalisen kosketuksen välillä on hyvin epäselvä. Kun esimerkiksi naispuolinen henkilö tulee halaamaan ja paijailemaan minua baarissa, en voi ennakkoon tietää, onko ele ystävällinen vai seksuaalinen.

Monilla meistä menee vastaavissa tilanteissa pasmat helposti sekaisin. “Mitä toi nyt koittaa? Miks se tekee noin? Haluaakohan se jotain? Uskallanko mä antaa sen koskea muhun? Entä jos se ajattelee siitä jotain?”

Tällaiset ja vastaavat tilanteet ovat ymmärrettävistä syistä haastavia, eikä niihin ole olemassa aina toimivia yleisratkaisuja. Olen monien muiden lailla kuitenkin huomannut, että vastaavien tilanteiden kanssa on sitä helpompaa tulla toimeen, mitä seksuaalisesti itsevarmempi olen. Kun tiedän mitä haluan ja mitä en, kun seksuaalisuus on minulle tuttua ja tavanomaista, kun olen sinut omien ja muiden halujen ja toiveiden kanssa, on minun helppo asettaa rajoja sekä ottaa selville, mitä muut minusta ajattelevat.

Voi olla hyvin raskasta olla sellaisen ihmisen seurassa, jonka tarkoitusperät ovat hämärän peitossa. On rasittavaa arvuutella, haluaako hän minusta ehkä jotain, mitä en itse välttämättä halua. Oma seksuaalinen itsevarmuus auttaa tulemaan toimeen näissä tilanteissa. Kun tiedän, että voin minä hetkenä tahansa kysyä toiselta tämän haluista ja kun tiedän, että voin minä hetkenä tahansa kertoa hänelle, ettei jokin asia tunnu juuri nyt oikealta, kaikki tilanteeseen liittyvä epävarmuus ja kuumotus poistuu. En siten joudu kokemaan tilannetta yhtä hämmentävänä, jolloin pääsen suhtautumaan siihen huomattavasti luonnollisemmin ja rakentavammin. (Tässä on toki hyvä muistaa, että olen mies, joka ei yleensä joudu esimerkiksi baarissa diilaamaan kaikenlaisten pellejen kanssa, jotka eivät suostu uskomaan, että ei tarkoittaa ei. Vaikka elämme periaatteessa tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, käytännössä tilanne on usein toinen.)

Toinen syy seksuaalisen itsevarmuuden harjoittamiselle on seuraava. Seksuaalinen kokemus ja perehtyneisyys aiheeseen mahdollistaa sen, että osaat lukea ja tulkita erilaisia tilanteita paremmin ja tarkemmin. Osaat helpommin erottaa, milloin kosketukseen antautuminen on okei ja milloin ei. Erilaiset kosketustilanteet muuttuvat näin ollen hyvin paljon helpommiksi ja kevyemmiksi, kun et joudu jatkuvasti olemaan varuillasi ja epäilemään vastapuolen tarkoitusperiä.

9. Harjoittele koskettamista kuin mitä tahansa muutakin taitoa

image

Koskettaminen on taito siinä missä mikä tahansa muukin. Koska se on taito, se on opittavissa. Kuten muutkin taidot, koostuu se useista alataidoista joita ovat esimerkiksi

  • ymmärrys siitä millainen kosketus tuntuu hyvältä
  • ymmärrys siitä millainen kosketus kuuluu mihinkin tilanteisiin
  • ymmärrys siitä mitä muut ihmiset ajattelevat koskettamisesta, ja miten eri tavoin eri henkilöt siihen suhtautuvat
  • kyky kunnioittaa erilaista kosketusta tai koskemattomuutta arvostavia ihmisiä
  • kyky olla kosketettavana, kyky vastaanottaa kosketusta
  • kyky suhtautua kosketukseen rakentavasti ja kypsästi. Hyväntahtoisuus ja kosketuksen eettisyys.
  • erilaiset kosketukseen perustuvat taidot kuten hieronta
  • rohkeus koskettaa ja olla kosketettavana.

Kuten muidenkin taitojen kohdalla, edistymisesi vauhti riippuu harjoittelusi määrästä. Mitä enemmän harjoittelet yllämainittuja taitoja, sitä itsevarmempi sinusta tulee ja sitä mutkattomammin kykenet kosketukseen suhtautumaan. Mitä mutkattomammin ja hyväntahtoisemmin kosketukseen suhtaudut, sitä myönteisempiä kokemuksia pystyt tarjoamaan myös muille.

Onkin tärkeää muistaa ettei kosketuksessa ole kyse vain sinusta. Tehtäväsi on tehdä kosketuksesta toiselle yhtä hyvä kokemus kuin se on sinullekin.

Todellinen ymmärrys mistä tahansa taidosta tulee vasta kokemuksen ja ajan kanssa. Vaikka kuinka ymmärtäisit aiheen teoriassa, saatat olla (tai siis todennäköisesti olet) käytännössä kömpelö ja kokematon. Tämän vuoksi jatkuva harjoittelu on tärkeää.

Moni saattaa kokea tällaisen analysoinnin hieman “kylmänä”, sillä kosketusta ollaan totuttu pitämään lämpimänä ja hienona asiana joka tapahtuu oikeissa tilanteissa kuin itsestään. Kaikenlainen analysointi ja kosketuksen opettelu taas saatetaan kokea manipulatiivisena ja “epäaitona”. Haluan kuitenkin katkaista tällaiselta ajatukselta siivet. Jos olet yksi niistä onnekkaista, joille koskettaminen on helppo ja itsestäänselvä asia, upeaa. Kehotan kuitenkin ymmärtämään, että monille muille se ei sitä ole. Koska kosketus on asia jolla on tärkeä osa useimpien elämässä ja koska ihminen yleensä kaipaa kosketusta ja voi pahoin kärsiessään sen puutteesta, pidän tärkeänä sitä, että myös nämä ihmiset voisivat päästä nauttimaan kosketuksentäytteisestä elämästä. Se taas onnistuu vain itsensä kehittämisen ja harjoittelemisen kautta.

Mikäli ajatus kosketuksen harjoittelemisesta tuntuu siitä huolimatta kylmältä, ajattele asiaa näin: Harjoittelun ei tarvitse olla sitä, että etenet läpi elämän ajatellen kuinka “tänään minun on halattava ainakin viittä ihmistä” ja “tänään minun on pyrittävä koskettamaan sitä uutta työkaveriani”. Ei todellakaan. Harjoittelulla tarkoitan asioita kuten kaikkeen kosketukseen liittyvän pohdiskelua, aiheesta käytäviä keskusteluja ja kosketuksia sopivissa, ei-väkinäisissä tilanteissa.  Tämä on epämääräinen neuvo, mutta osaat varmasti löytää juuri sinulle sopivan tavan harjoitella. Ihmissuhdetaidot ovat asia, jossa muiden tekojen ja ajatusten matkiminen ei aina ole paras reitti. Ole mieluummin paras mahdollinen versio itsestäsi kuin tosien luokan versio jostakusta muusta.

Lopuksi

image

Runsas määrä kosketusta on asia, joka on suuresti rikastuttanut ainakin omaa elämääni. Toisille meistä kosketus on enemmän ja toisille vähemmän tärkeää. Jos kuitenkin minun laillani kuulut heihin jotka rakastavat kosketusta, suosittelen perehtymään aiheeseen ja oppimaan tarvittavan asenteen ja taidot joilla saat elämääsi juuri sen verran kosketusta kuin sitä kaipaat. Miellyttävä elämä on parempi kuin epämiellyttävä. Tässä tapauksessa sen toteutuminen on paitsi mahdollista, myös verrattain helppoa. Älä siis turhaan kärsi kylmyydestä ja kosketuksenpuutteesta, vaan pyri tekemään elämästäsi juuri sellaisen kuin haluat sen olevan :)

Rakkaudella,

Jevgeni

ps. Kuten aina, Rohkeuskoulu auttaa sinua myös sosiaaliseen rohkeuteen ja itsensä hyväksymiseen liittyvissä haasteissa. Olehan yhteydessä meihin, niin katsotaan mitä voimme yhdessä saada aikaan!

(Visited 3 195 times, 5 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment