Oletko pistaasi vai vanilja?

oletko pistaasi vai vanilja

Haluan esittää sinulle kysymyksen. Pidätkö vaniljajäätelöstä?

Todennäköisesti kyllä. Lähes kaikki pitävät. Vaniljan maku on mukava, miellyttävä, hieman yllätyksetön, mutta silti varsin hyvä. Voi olla todella hankalaa löytää henkilöä, joka ei vaniljasta välittäisi.

Entä pistaasijäätelöstä?

Voi olla että pidät kovasti, voi olla, ettet ollenkaan. Pistaasijäätelö jakaa mielipiteitä. Jotkut rakastavat sen omaperäistä, verratonta ja erottuvaa makua. Jos pistaasijäätelöä ei saa lähikulmilta, ovat he valmiina ajamaan pidemmänkin matkan saadakseen suussasulavan, upean annoksen rakastamaansa pistaasia. Toiset taas eivät taas laittaisi pistaasijäätelöä suuhunsa, vaikka heille siitä maksettaisiin. Sen maku koetaan voimakkaana, outona ja epämiellyttävänä.

Tämä jäätelöanalogia kuvaa onnistuneesti myös meitä ihmisiä. Toiset meistä ovat lähes kaikkien mielestä miellyttäviä, mukavia ja ihan kivoja tyyppejä. He ovat ihmisten vanilja. Toiset taas jakavat mielipiteitä voimakkaammin: He ovat värikkäitä ja erottuvia. He ovat pistaasejamme.

Kumpikaan laji ei ole itsessään toista parempi tai huonompi. Molemmilla on omat vahvuutensa sekä omat heikkoutensa.

Tunnen paljon vaniljaihmisiä, jotka ovat hyvin sinut vaniljaisuutensa kanssa. He ovat hyvin tavallisia, aina korrekteja ja miellyttäviä ja heistä on hyvin helppo pitää. He ovat kaikille mukavia ja he ovat kaikkien muiden mielestä mukavia. He tietävät tämän ja kantavat itsensä ylpeydellä. Heillä ei ole halua eikä tarvetta erottautua. He eivät herätä suuria tunteita, mutta ovat äärimmäisen sinut asian kanssa. Minusta heidän asenteensa on ihailtava.

Kaikki vaniljat eivät kuitenkaan kuulu tähän ryhmään. Aitojen, todellisten vaniljojen lisäksi ympäriltämme löytyy lukuisia valevaniljoja.  He näyttävät päällepäin kovin vaniljaisilta, mutta syvällä sisällään sykkii pistaasinen sydän. Tämän pistaasisen sydämensä he salaavat tarkoin, joskus jopa itseltään.

Miksi?

Siksi, että sen paljastaminen tekisi heistä kertaheitolla värikkäämpiä. Ja kuten jokainen tietää, värikkyys ei ole kaikkien mieleen. Mitä värikkäämpi olet, sitä suurempia reaktioita huomaat sinua ympäröivissä henkilöissä aiheuttavasi. Osa näistä reaktioista ovat kannaltasi hyvin myönteisiä, osa taas hyvin kielteisiä.

Omalla kohdallani loistava esimerkki on korostettu epäperinteikkyyteni. Olen taipuvainen ajattelemaan monista asioista hyvin epäperinteisin tavoin, murtamaan totuttuja ajatusmalleja ja lähestymään asioita uusista kulmista. Tästä pitävät ihmiset kuvailevat minua rohkeaksi, kekseliääksi, raikkaaksi, vallattomaksi ja mielenkiintoiseksi. Sen sijaan hyvin perinteisten ihmisten mielestä saatan olla röyhkeä, hävytön, julkea ja epäkunnioittava.

Toinen esimerkki on taipumukseni kannustaa ihmisiä parempiin suorituksiin. Toiset kokevat tämän tapani voimauttavana, innostavana ja ihailtavana. Saan usein kehuja siitä, kuinka “jaksan aina olla niin valoisa ihminen ja kannustaa muita”. Toiset kuitenkin kokevat saman ominaisuuden ärsyttävänä, tungettelevana tai painostavana.

En väitä nauttivani siitä, että olen jonkin ihmisryhmän mielestä hävytön tai epäkunnioittava tai ärsyttävä. Olisin mielelläni hieman vaniljaisempi. Valitettavasti tällä vaniljaisuudella olisi hintansa: Aitouteni, rehellisyyteni, suoraselkäisyyteni. Muita miellyttääkseni joutuisin luopumaan siitä, mitä todellisuudessa olen. Se on hinta, jota on pidemmän päälle sietämätöntä maksaa.

“Jos et ikinä aiheuta kenessäkään kielteistä reaktiota, voit olla varma, ettet myöskään lumoa ketään”. En muista, mistä olen kyseisen lausahduksen alunperin kuullut, mutta sen sisältö on mielestäni pohtimisen arvoista.

Tietysti osaan olla halutessani diplomaattinen seurassa kuin seurassa. Osaan piilottaa särmäni, osaan miellyttää, osaan hurmata. Se, että olen pistaasi, ei tarkoita, että minun olisi oltava sitä jokaisessa tilanteessa. Tärkeintä on se, että tuntee olevansa aito. Se, ettei manipuloi ja esitä. Se, ettei salaa itseään niin, että se tuntuu pahalta.

Sillä juuri tämä näyttää vaivaavan useimpia valevaniljoita. He tietävät, etteivät ole oikeasti pelkästään sitä, mitä näyttävät ulospäin. He haluaisivat kyetä näyttämään kaikki puolensa, mutta eivät uskalla ottaa riskiä. Epärehellisyys ja selkärangattomuus itseään kohtaan taas on todella, todella epämiellyttävä ja erityisesti pidemmän päälle jäytävä tunne.

Useimmat valevaniljat ovat paljon enemmän. Heissä on monia upeita, kauniita, miellyttäviä piirteitä, joiden he ehkä haluaisivat antaa loistaa, mutta joita eivät uskalla tuomituksi tai arvostelluksi tulemisen pelon vuoksi näyttää.

Markkinoinnin parissa työskenteleville tämä kaikki kuulostanee tutulta. Yritys, joka erottuu markkinoinnillaan (ts. joka uskaltaa olla pistaasi) synnyttää vahvoja mielipiteitä suuntaan tai toiseen. Muistele esimerkiksi DNA:n “Elämä on” ja “Kaamea kapula”-mainoksia. Aivan hemmetin ärsyttäviä tekeleitä, mutta todella, todella mieleenpainuvia!

HARJOITUS

Haastan sinut vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

Oletko sinä aito vanilja tai pistaasi? Vai tunnistatko itsestäsi valevaniljan, joka ei ole vielä kerännyt tarpeeksi rohkeutta antaa valonsa ja todellisten väriensä näkyä? Mitä tapahtuisi, jos uskaltautuisit olemaan oma aito itsesi?

Mikäli koet olevasi valevanilja, mitkä ovat ne ominaisuutesi, joiden et anna näkyä?

Entä mitä tapahtuisi, jos uskaltaisit olla enemmän oma itsesi? Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Entä parasta? Entä mitä todennäköisesti tapahtuisi?

(Visited 652 times, 1 visits today)

4 comments… add one

  • Noora Korppi Hel 24, 2014, 12:21 pm

    Oi miten herkullinen jäätelöanalogia. <3 Pienestä lähtien olen pitänyt vaniljaa vähän tylsänä jäätelömakuna, ja sen värikin on mitäänsanomaton. Olin tarhaiässä peräti jollain tapaa allerginen semmoiselle keinotekoiselle kasvirasvavaniljajäätelölle. Siitä tuli vain paha olo ja päänsärkyä! Joskus teinimpänä olin sitten jossain määrin allerginen tylsille ja hitaille ihmisille. Voisikohan näissä asioissa olla jokin yhteys? :D

    Sittemmin kun opettelin tekemään kreisihyviä jäätelöannoksia huomasin, että niissä neutraali pohjamaku, kuten vanilja tai jokin pähkinäinen vanilja on aivan paras. Sen rinnalla kaikki jännät jäätelöannostäytteet, kuten hedelmät, marjat ja pähkinät ja suklaasoosit, pääsevät hienosti oikeuksiinsa. Tästäkin varmaan saisi johodetuksi analogiaa ihmisten suhteen.

    Pistaasista en pienempänä tykännyt yhtään, sen makuun olen päässyt vasta nyt isompana. Se on tapahtunut varmaankin samoihin aikoihin, kun olen uskaltanut ruveta kuuntelemaan omaa pistaasisydäntäni ja näyttää sitä muillekin.

    Tänään haluaisin olla (ja syödä) matcha-jäätelöä, joka on väriltään keväisen vihertävää ja jonka maussa on hieno vivahdus vihreää teetä. :)

    • Jevgeni Hel 24, 2014, 6:38 pm

      No nyt haluun sitten jätskiä :( Tämä on ongelma, koska täällä Espanjassa nää ei oikein suostu myymään jäätelöä ”talvella”. Pitää odottaa kevään alkua että saa mitään kunnollista.

      Tykkään kovasti tuosta johtamastasi analogiasta. Nimenomaan sellainen vaniljainen ydin on varmasti ihmisissäkin tärkeintä. Tunnen ihmisiä, jotka ovat pelkkää pistaasia, ja heidän seuransa on kieltämättä pidemmän päälle raskasta. Sen sijaan valtaosin vaniljaiset, mutta sopivasti muilla ainesosilla maustetut tyypit ovat kevyttä seuraa, mutta samalla innostavia ja kiinnostavia ja särmikkäitä.

  • Maiju Hel 24, 2014, 8:21 pm

    Vähän aiheen sivusta (vai onko?):
    Espanjan Valencian kaupunki on mahtavan makuisten ja edullisten artesaanijäätelöiden mekka, keskustassa on siellä täällä jäätelökioskeja ja ne ovat auki viimeistään maaliskuussa.
    Testattu on esim. vuohenjuusto- ja kurpitsajäätelöt :D

    • Jevgeni Hel 24, 2014, 10:05 pm

      Ei ollenkaan aiheen sivusta ;–) Oon kanssa kuullu kehuja noista ja suunitelmissa olisi katsastaa tarjonta. Myös nykyisessä kotitalossani sijaitsee tällainen kivijalkajäätelöpuoti, jossa kaikki valmistetaan käsin ja jota kehutaan kovasti. Mutta eipä kuulemma aukea ennen kevättä :/!

Leave a Comment