5 hyödytöntä, mutta samalla hyödyllistä tapaa käyttää aikaa

hyodyllisia tapoja kayttaa aikaa

Hyödyllisiä tapoja käyttää aikaa on paljon, mutta valitettavan moni niistä on todella tylsä ja ikävä. Useimmat meistä eivät nauti ajankäyttönsä maksimoimisesta, vaan arvostavat ennenkaikkea lepoa ja rentoutumista. Tämä on mielestäni varsin tervehenkistä. Iloinen asia on onneksi se, että myös monet näistä rennoista ja rentouttavista ajankäyttötavoista voivat olla samaan aikaan myös hyödyllisiä. Tässä tekstissä listaan 5 sellaista asiaa.

1. Television katsominen

Moni väheksyy television katsomista, sillä ”sieltä tulee nykyään vain turhaa viihdettä”. Itse en voisi olla enempää eri mieltä. Televisiosta tulee paljon sekä aidosti hyödyllistä (esim. tiededokumentit) että näennäisen hyödytöntäkin ohjelmaa (esim. Big Brother, Temptation island, ostos-TV). Itse koen myös jälkimmäiset ohjelmat aidosti hyödyllisinä, sillä ainakin itse saan niitä katsoessani rutkasti uusia ideoita sekä mielenkiintoisia ajatuksia.

2. Lukeminen

Lukeminen toki nauttii yhteiskunnassamme toki suurempaa arvostusta kuin television katsominen, mutta mielestäni nämä ovat keskenään täysin verrannollisia. Molemmissa altistumme muiden tuottamalle materiaalille, joka herättää meissä tunteita, opettaa ja viihdyttää. Kaunokirjallisuuden lukeminen auttaa myös jumppaamaan mielikuvitustamme, mikä sekin on paitsi mukavaa, myös hyödyllistä.

3. Netin selailu

Nettiä selailemalla sitä vasta poimiikin mukaansa vaikka mitä järkevää. Lukemattomia ovat myös ainakin omalla kohdallani ne tapaukset, jolloin olen päättömän selailun yhteydessä löytänyt aivan uusia ja pitkäaikaisiksi osoittautuneita harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita, eli oikeastikin tärkeää sisältöä elämääni!

4. Lepääminen ja laiskottelu

Kattoon syljeskelyllä on huono maine, mutta sopivissa määrin se on mitä järkevintä toimintaa. Enkä tarkoita vain akkujen lataamista ja omasta jaksamisesta huolehtimista. Silloin kun keskitymme tekemään ei mitään, jää meille oikeasti aikaa olla aidosti läsnä ihan vain omassa seurassamme, ilman tuhatta ulkopuolista ärsykettä. Monet omista parhaista ajatuksistani syntyvät juurikin laiskottelun hetkinä.

5. Ajanvietto muiden ihmisten kanssa

Tämä on ehdottomasti oma lempparini. Muilta ihmisiltä saa loistavan ja viihdyttävän seuran lisäksi ajatuksia, tukea, mahdollisuuksia, apua, ideoita ja vaikka mitä muuta. Oma elämäni ei olisi lähelläkään nykyistä pistettä ilman sitä kaikkea, mitä olen saanut muilta.

“Hyödyttömien” asioiden tekemisestä ei mielestäni tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, sillä eivät ne oikeasti ihan täysin hyödyttömiä ole!

Rakkaudella,

Jevgeni

(Hyödyllisiä tapoja käyttää aikaa -teksti on alunperin ilmestynyt 14.11.2011 ja sitä on päivitetty 22.4.2021. Lisää vastaavia tekstejä löytyy blogin arkistosta. Mukavia lukuhetkiä!)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia