Tee tarpeeksi hyvin, älä enempää. Tämä on tärkeä lausahdus, jossa riittää pohdiskeltavaa erityisesti meille, joilla on perfektionistisia taipumuksia.
Keskuudessamme elää uskomus, että asiat tulisi tehdä mahdollisimman hyvin. Niin järkevältä kuulostava ja kaunis ajatus kuin tämä onkin, on se myös monilta osin täysin järjetön. Kun elämässään pyrkii tekemään aivan kaiken mahdollisimman hyvin, on tuloksena usein uupumusta tai jopa loppuunpalaminen. Usein järkevämpää onkin tehdä monet hommat tarpeeksi hyvin, mutta ei tippaakaan sen paremmin.
Tarpeeksi hyvin tekeminen säästää aikaa ja vaivaa
Olet ehkä kuullut 80/20-säännöstä eli Pareton periaatteesta. Sen mukaan 80% työn tuloksesta syntyy siitä, että teemme vain 20% kyseisen tehtävän vaatimasta työmäärästä. Loput 20 % tuloksesta taas saadaan tekemällä 80% kyseisen tehtävän työmäärästä. Tarpeeksi hyvän tuloksen siis saavuttaa usein jo viidesosalla siitä työmäärästä, joka vaaditaan täydelliseen tulokseen.
Pareton periaate on luonnollisestikin vain suuntaa-antava malli, eikä se sellaisenaan päde kaikissa työtehtävissä. Usein se kuitenkin pätee ja siksi siihen kannattaa suhtautua vakavasti.
Nämä blogitekstini ovat hyvä esimerkki tarpeeksi hyvin tekemisestä. Tekstini ovat kaikkea muuta kuin kaunokirjallisia taidonnäytteitä ja jokainen tekstini voisi olla tehty paljon paremminkin. Mutta kyllä nämä asiansa kuitenkin ajavat. Niistä saa tarpeeksi hyvin selvää ja ne ovat monien mielestä hyödyllisiä. Mikäli taas tavoittelisin näissä teksteissä täydellisyyttä, saisin valmiiksi vain yhden tekstin siinä ajassa, jossa nyt saan kolme. Koen, että lukijani saavat yhteensä enemmän hyötyä kolmesta tarpeeksi hyvin tehdystä, kuin yhdestä erittäin hyvin tehdystä tekstistä.
Täydellisesti tekemisestä ei usein saa ylimääräistä kiitosta
Työelämä on opettanut minulle, että esimiesten ja asiakkaiden silmissä riittävän hyvin tehty työ on useimmiten yhtä arvokas kuin täydellisesti tehty työ. Vaikka jotakin työtehtävää pyrkisikin tekemään aivan täydellisesti, ei siitä tunnu useinkaan saavan sen suurempaa kiitosta kuin riittävän hyvin tehdystäkään työstä. Tämän vuoksi itseään ja voimavarojaan voi säästää, sillä esimiesten ja asiakkaiden reaktio on sama sekä riittävän hyvin että täydellisesti tehtyyn työhön.
Työpaikan ylisuoriutuja ei välttämättä saa myöskään sen enempää palkkaa kuin keskivertotyöntekijäkään. Sen sijaan hän saattaa kokea työssään suurempaa stressiä ja uupumusta. Tämä ei vaikuta kovinkaan hyvältä diililtä.
Täydellisesti tekemisellekin on hetkensä
En missään tapauksessa halua väittää, ettei koskaan pitäisi pyrkiä täydellisyyteen. Täydellisesti tekemiselle on hetkensä. Jos mahdollisimman hyvin tekeminen tuo sinulle iloa ja sinulla on käytössäsi tarpeeksi aikaa ja voimavaroja täydellisesti tekemiseen, ei siinä ole tietenkään mitään vikaa. Perfektionismin kirous on kuitenkin siinä, että ihmisen voi olla vaikeaa luopua täydellisyyden tavoittelusta silloinkaan, kun aikaa ja voimavaroja mahdollisimman hyvin tekemiseen ei olisi.
Muistan, että huomasin tuon aikoinaan jo koulussa. Jonkin kurssin arvosana saattoi määräytyä 70% kokeen tuloksen, 20% tuntiaktiviisuuden ja 10% tunnilla pidettävän esitelmän perusteella. Nämä luvut vihjaisivat siihen suuntaan, että eniten voimavaroja kannattaisi panostaa kokeeseen, toiseksi eniten tuntiaktiivisuuteen ja kaikkein vähiten esitelmän valmisteluun (olettaen, että aikaa ja voimavaroja on vain rajallisesti). Silti tuon tuostakin näki opiskelijoita, jotka eivät olleet tippaakaan aktiivisia tuntien aikana, mutta laittoivat valtavat määrät aikaa ja vaivaa esitelmän hiomiseen. Mitään väärää tässä ei toki ole, mikäli tekemisestä nauttii, mutta koska aika ja voimavarat olivat usein kortilla, niin järkevämpää olisi ollut panostaa enemmän tuntiaktiivisuuteen kuin esitelmään.
Lisäksi on hyvä muistaa, että harva edes odottaa meiltä täydellisyyttä. Useimmille taas kelpaa riittävän hyvä tulos.
Rakkaudella,
Jevgeni
(Teksti “Perfektionisti: Tee tarpeeksi hyvin, älä enempää” on ilmestynyt alun perin
