Ovatko suomalaiset ujoja? Lähes jokainen lienee kohdannut väitteen suomalaisten ylikorostuneesta ujoudesta. Kuvailemme usein itsemme ujoiksi ja juroiksi metsäläisiksi, joille muiden ihmisten kanssa oleminen on vaikeaa. Mutta onko tässä väitteessä oikeasti perää, vai onko kyseessä vain hauska tarina, johon tykkäämme uskoa?
Ajatus siitä, että olemme ujoja, tuntuu olevan monelle myös yllättävän rakas. Olen käynyt muutaman keskustelun, joissa esitin ajatuksen, että suomalaiset eivät ole oikeastaan sen ujompia kuin muutkaan kansat. Muut paikallaolijat vastustivat tätä raivokkaasti, sillä “kaikkihan tietävät, että me olemme tosi ujoja!”.
(Lue myös: Voiko suomalaiseen ujouteen uskominen olla haitaksi?)
Pyrin löytämään aiheeseen liittyviä tieteellisiä tutkimuksia, mutta en löytänyt ainakaan sellaisia, missä suomalaisten ujoutta vertailtaisiin suoraan toisten kansojen ujouteen. Sen sijaan tutkimukset, joissa tarkasteltiin varsinaista ujouden ja sosiaalisten tilanteiden pelon määrää, eivät näyttäneet Suomessa sen korkeampia lukuja kuin keskimäärin muuallakaan. Tieteen näkökulmasta voikin melko rohkeasti väittää, että me suomalaiset emme ole keskimäärin sen ujompia kuin muutkaan kansat.
Se, että emme ole muita ujompia, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meillä voisi olla moniakin sellaisia kulttuurillisia toimintamalleja, jotka ulospäin antavat meistä ujon mielikuvan. Esimerkiksi se, ettei meillä ole tapana moikata naapureitamme tai se, että emme ole yleensä ensimmäisten joukossa aloittamassa keskusteluja, voidaan helposti tulkita ujoutena. Tämä on kuitenkin ajatusvirhe. Ihminen voi olla itsevarma, mutta silti vältellä liiallista äänessä olemista, sillä sellainen ei yksinkertaisesti ole maassamme tapana.
Uskonkin itse, ettei kyse ole siitä, että suomalaiset olisivat oikeasti sen ujompia kuin muutkaan. Voin kuitenkin hyvin uskoa siihen, että olemme tottuneet käyttäytymään tavalla, joka vaikuttaa ujolta sekä meidän itsemme, että muiden mielestä.
Samaan hengenvetoon kuitenkin totean, että moni “suomalaiseksi” mielletyistä tavoista kukoistaa myös ulkomailla. Välillä törmää esimerkiksi väitteeseen, että tapamme olla istumatta bussissa toisen ihmisen viereen, jos bussissa on edes yksi toinen penkkirivi vapaana, olisi juuri suomalaisille ominainen tapa. Minun on vaikeaa uskoa tähän, koska olen asunut myös Espanjassa ja Latviassa, joissa molemmissa tehdään aivan samaa.
Muutenkin kokemukseni espanjalaisista ja latvialaisista ovat sellaisia, että eivät he ainakaan meitä itsevarmempia ole. Esimerkiksi Espanjaan muuttaessani olin varma, että espanjalaiset ovat hyvin äänekkäitä ja ulospäin suuntautuneita, sillä sellaisen mielikuvan olin saanut esimerkiksi kirjallisuudesta ja elokuvista. Totuus oli toisenlainen. Arkisessa elämässä espanjalaiset vaikuttivat käytännössä melkolailla samanlaisilta kuin suomalaiset. Eivät tippaakaan sen suoremmilta, äänekkäämmiltä tai itsevarmemmilta. Latvialaiset taas tuntuvat mielestäni keskimäärin selvästi ujommilta kuin suomalaiset. Myöskään näiden kokemusten perusteella minun on vaikeaa uskoa suomalaisten ujouteen.
Taivunkin siihen, että väite suomalaisten ujoudesta on ensisijaisesti tarina, jonka kertomisesta me nautimme suuresti. Ja hauska tarinahan se on. Minustakin on mukavaa kertoa tuota tarinaa ulkomaalaisille, vaikka en siihen varsinaisesti uskokaan. On hauskaa olla kotoisin ujojen ja hiljaisten ihmisten maasta!
Rakkaudella,
Jevgeni
PS. Jos ujouden vähentäminen kiinnostaa, suosittelen sähköistä Eroon ujoudesta -kirjaa!
(Teksti “Ovatko suomalaiset ujoja, vai onko se vain myytti?” on julkaistu
