potkujen saaminen hävettää

Hei!

(Ja pahoittelut klikkiotsikosta, en keksinyt parempaakaan.)

Käsittelen työssäni paljon häpeään liittyviä asioita. Pääasiassa kohtaan tilanteita, joissa käsittelemme ihmissuhteisiin liittyvää häpeää. Tänään haluan kuitenkin kirjoittaa toisenlaisesta tilanteesta, johon usein liittyy häpeää. Haluan kirjoittaa häpeästä, jota tunnetaan potkujen saamisen yhteydessä.

Kun potkut tulevat, on häpeä siinä tilanteessa hyvin ymmärrettävä tunne. Vaikka potkut eivät olisikaan tulleet “omien mokailujen” takia, vaan esimerkiksi YT-neuvottelujen ohessa, asettavat ne ihmisen kuitenkin epäilyttävään valoon. Yhtäkkiä olet se poispotkittu, karkoitettu, poissuljettu. Jotenkin pilalle mennyt.

Poispotkittuna olet epäilyttävä. Ihan riippumatta siitä, oliko itsessäsi minkäänlaista syytä potkuihin. Ei ehkä ollut, mutta mitä jos kuitenkin vähän olikin? Sitä kun ei aina tiedä itsekään.

Epäonnistumisen, huonouden ja häpeän tuntemukset ovat tässä tilanteessa täysin luonnollisia ja ymmärrettäviä. Niiden kanssa on kuitenkin oltava tarkkana, sillä ne altistavat meidät vieläkin pahemmmille seuraamuksille, kuin pelkille potkuille.

Häpeä ja sen sisartunteet voivat nimittäin myös tehokkaasti estää meitä pääsemästä takaisin jaloillemme. Ne voivat estää meitä löytämästä uutta työpaikkaa menetetyn tilalle.

Näin se käy.

Mitä enemmän potkujaan häpeää, sitä todennäköisemmin ne jäävät vain pienen piirin tietoon. Mitäpä sitä kadulla huutelemaan, että fudut tuli. Mitä harvempi tietää, sen parempi. Vai mitä?

Häpeän tunnetta parhaillaan kokevan ihmisen mielestä asia on usein juurikin näin. Mitä harvempi tietää, sen parempi. Vaan onko kuitenkaan? Jotta asiaa ymmärtäisi hieman paremmin, katsotaan hetken aikaa sitä, kuinka häpeä vaikuttaa ajatteluumme. Häpeähän on tunne, jota kuvataan usein seuraavin sanankääntein:

  • “Siinä tilanteessa halusin vajota maan alle
  • “Silloin toivoin, että olisin näkymätön
  • Olisi helpompaa vain kadota pois!”

Häpeä on tunne, joka saa meidät haluamaan piiloutumista muiden katseilta ja tietoisuudesta. Häpeästä kärsivä ihminen kokee muiden katseet ja ajatukset usein syyllistävinä, epäilevinä ja raskauttavina. Ei ole todellakaan mukavaa olla sellaisten kohteena.

Piiloutumisen tarve on luonnollinen ja ymmärrettävä, mutta uran ja työllisyyden jatkumisen kannalta hyvin vaarallinen. Erityisesti tämä koskee aloja, joissa töiden löytäminen ei ole helppoa. Vielä vahvemmin ehkä sellaisia aloja, joilla työpaikka löytyy yleensä henkilökohtaisten verkostojen ja suositusten kautta.

Kun piiloudumme muilta ihmisiltä, piiloudumme myös omilta verkostoiltamme. Moni ihminen olisi ehkä valmiina auttamaan meitä, mutta he eivät edes tiedä, että tarvitsisimme töitä, sillä emme ole kertoneet potkuistamme. Moni työpaikka saattaa etsiä juuri tällä hetkellä meidän kaltaisiamme osaajia, mutta meistä näissä paikoissa tuskin kuullaan, sillä emme ole kertoneet potkuistamme.

Häpeä on tunne, joka kukoistaa pimeydessä. Mitä yksityisempää häpeästämme teemme, sitä paremmin se voi. Mitä harvempi kyseenalaistaa häpeämme, sitä pidempään se saa jatkaa olemassaoloaan.

Osittain tähän perustuu esimerkiksi ryhmäterapia. Kun ihmiset kertovat muiden kuullen häpeällisinä pitämistään kokemuksistaan, he saattavat huomata, etteivät he olekaan kokemustensa kanssa yksin, ja ettei niissä edes ole niin paljoa hävettävää, kuin itsestään on tuntunut. Tehokas ase häpeää vastaan on sen paljastaminen. Päivänvalossa häpeä pienenee ja menettää voimiaan.

Häpeä saa osin voimansa kielteisen erityisyyden tunteesta. Siitä, että koemme olevamme jotenkin erityisen huonoja ja epäonnistuneita. Muilla menee hyvin, mutta juuri me olemme mokanneet. Juuri me olemme saaneet potkut, omaamme päihdeongelman tai emme selviä arjesta.

Tästä kielteisen erityisyyden tunteesta on paljon hankalampaa pitää kiinni, kun näkee ympärillään jatkuvasti todisteita siitä, ettemme todellakaan ole tilanteemme kanssa yksin. Kanssaveljiä- ja sisaria on todella paljon. Heistä ei vain usein kuule, sillä hekään eivät puhu tilanteestaan.

Jos siis olet saanut potkut ja häpeät sitä, pyri ottamaan valta takaisin. Häpeä on ymmärrettävä ja luonnollinen tunne, mutta se ei ansaitse valtaa ylitsesi. Se ei ansaitse kykyä estää sinulta uusien töiden saamista. Se ei ansaitse valtaa pitää sinua hiljaisena. Kerro ystävillesi, tutuillesi ja verkostollesi, että nyt kävi näin ja että hyvät vinkit ja tuttavuudet kelpaisivat juuri nyt. Kerro, että olet yhä käytettävissä ja haluat uusia töitä.

Tsemppiä!

Rakkaudella,

Jevgeni

(PS. Toki on ihan hyvä miettiä tapauskohtaisesti, mihin potkuistaan avoimesti kertominen voi johtaa. On varmasti myös niitä tilanteita, joissa niistä kertomalla on vaarassa joutua esimerkiksi ikävällä tavalla leimatuksi. Lähinnä tekstin pointti on se, että on tärkeää muistaa ottaa sekin huomioon, että tarve sulkeutua ja pitää irtisanomisensa salassa ei viesti automaattisesti siitä, että sen salassa pitäminen on kannattavaa, vaikka se häpeän vuoksi siltä tuntuisikin.)