Muutama sana rakkaudesta: Sinä olet jo täydellinen

MUUTAMA SANA RAKKAUDESTA

On taas se aika vuodesta, kun kauppojen näyteikkunoista löytyy mitä monimuotoisempia sydäntuotteita ja Facebook-syötteestäni hämmentävä määrä rakastamiseen ja ystävyyteen liittyviä artikkeleja. Koska olen tietysti hyvin ajan hermoilla oleva bloggaaja, haluan kantaa korteni kekoon ja kirjoittaa rakkaudesta. Erityisesti minua on viimeisen parin vuoden ajan mietityttänyt konsepti nimeltä ehtorakkaus:

Kulttuurissamme on tapana eritellä rakkauden tyyppejä. On ystävien välistä rakkautta, puolisojen välistä rakkautta, sukurakkautta, lasten ja vanhempien välistä rakkautta, äidinrakkautta…

Yleensä tällä erottelulla haetaan sitä, että rakkauden intensiteetti vaihtelee rakkauden tyypistä riippuen. Esimerkiksi isotäti Marttaa kyllä saatetaan rakastaa, mutta ei samalla intensiteetillä kuin omaa puolisoa.

Lopulta rakkaudessa on kuitenkin sen tyypistä riippumatta kyse samoista asioista. Kun rakastaa toista ihmistä, haluaa hänelle hyvää, haluaa hänen olevan onnellinen ja sallii tämän tavoitella onneaan siten, miten katsoo itselleen sopivaksi. Yksinkertaistan toki asioita, mutta tämähän se rakkauden ydin on, vai kuinka?

Olen kuullut sanottavan, että jokainen tarina on rakkaustarina ja jokainen laulu rakkauslaulu. Rakkautta tulvii yhteiskunnassamme muutenkin kaikkialta, mikä ei ole suinkaan huono asia. Olemme tehneet rakkaudesta elämän tavoiteltavimman asian. Olemme suorastaan rakastuneet rakkauteen.

Tästä syystä ihmettelenkin, miten rakkautta palvovana kansana olemme saaneet tehtyä rakkaudesta niin saamarin epämiellyttävää!

Elokuvan sankari saa naisen, laitettuaan ensin päiviltä pari kilpailijaansa. Ridge Forrester lyö kilpakosijaansa pataan ja nai Brooken. Yleisö on liikuttunutta. Kuinka kaunista, vain aito rakkaus saa tekemään tuollaista! Kaikki on sallittua sodassa ja rakkaudessa!

Vaan onko sittenkään?

Viimeksi kun tarkistin, vuosiluku osoitti numeroita 2014. Useimmat periaatteessa ymmärtävät, ettei kilpakosijan lyöminen naamaan oikein kuulu tähän aikaan, mutta koska olemme kaikki silloin tällöin vähän mustasukkaisia, pystymme samaistumaan Ridgeen varsin oivallisesti. Saatammepa toivoa, että olisimme itsekin niin miehekkäitä, että uskaltaisimme tehdä saman perjantaina baarissa naistamme lääpivälle lihaniskalle.

Mustasukkaisuus, toisen ihmisen omiminen ja hallitseminen henkisen väkivallan keinoin on mielestämme jostain syystä paitsi sallittua, myös rakkauteen kuuluvaa. Olen mustasukkainen, uhkaava ja hallitseva mulkku, koska rakastan sinua niin kovin! Käy järkeen, vai mitä?

Onkin hämmentävää, että juuri romanttisesta rakkaudesta on tehty suurimman ihailun kohde. Minä taas nostaisin kyseiselle palkintopallille äidinrakkauden. Miksi?

Koska äidinrakkaus on puhdasta, hyväksyvää ja ehdotonta. Äiti rakastaa lastaan, vaikka tämä ei aina toimisikaan hänen toiveiden mukaan. Äiti rakastaa lastaan vaikka lapsi olisi täysi mulkku, rikollinen tai massamurhaaja. Tämä on rakkautta. Aitoa, oikeaa ja ehdotonta rakkautta.

Harvat meistä muista pystyvät vastaavaan rakkauteen. Parisuhteissamme ei useimmiten ole rakkautta, ei ainakaan puhdasta sellaista. Se rakkaus, mikä parisuhteissamme esiintyy, tunnetaan tietyissä piireissä nimellä ehtorakkaus. Tämä ei tarkoita, että tällainen rakkaus olisi jotenkin huonoa tai toimimatonta. Se ei vain ole niin puhdasta, kuin annamme usein ymmärtää.

Nimensä mukaisesti ehtorakkaus on rakastamista ehtojen kanssa. Rakastan sinua niin kauan, kun pysyt minulle uskollisena! Niin kauan kun teet kuten toivon! Niin kauan kuin rakastat minua! Niin kauan kun et katsele muita naisia/miehiä! Niin kauan kuin hoidat kotityöt kunnolla! Niin kauan kun et jätä viikon käyttämiäsi sukkia sohvalle haisemaan!

Äskeinen lause saattaa kuulostaa vitsiltä, mutta sitä se ei ole. Lemuavat sukat päätyvät aiheuttamaan riidan, äkkipikaisia sanoja vaihdetaan puolin ja toisin ja seuraa vartin mykkäkoulu. Rakkautta pihdataan hetken ja annetaan sen palata suhteeseen vasta, kun sukat löytävät paikkansa muun likapyykin joukosta. Ottamalla rakkautemme hetkeksi pois, saimme vastapuolen toimimaan kuten haluamme, viemään sukkansa pois.

Ja olisipa kyse aina vain mitättömistä sukista! Mitä toisinaan tapahtuu, kun toinen puolisoista erehtyy harrastamaan lihallisia iloja kolmannen osapuolen kanssa? Muutoin kaikin puolin upea suhde räsähtää rikki! Luottamus on mennyttä! Liitto natisee ja rikkoutuu. Miksi? Koska pettäjä hieroi sukuelimiään väärää ihmistä vasten?

Kyseinen teko on parisuhteessa toki yleensä varsin ikävä ja sopimaton, mutta eroon se ei johda. Katsokaa vaikka pareja, joiden suhteessa on joskus esiintynyt pettämistä, mutta jotka ovat sopineet asian ja joiden suhde on noussut uuteen kukoistukseen. Tämä ei ole mikään puolustuspuhe pettämiselle. En hyväksy pettämistä sen enempää kuin useimmat muutkaan. Kyse vaan ei ole näissä tapauksissa ainoastaan siitä, että sattui panemaan väärää henkilöä.

Ei, kyse on sopimuksen rikkomisesta, ehtoja vastaan toimimisesta. Perinteiseen länsimaiseen parisuhteeseen sisältyy juurikin tämä “rakastan sinua kun pysyt minulle uskollisena”-ehto. Kun ehtoa rikotaan, on kyse pettämisestä. Luottamus rikkoontuu ja rakkaus katoaa vähitellen.

(Lisäys: Ylläolevassa pettämisesimerkissä lähdin alunperin siitä, että todellisen rakkauden olemassaolo antaisi osapuolille halua selvittää asia, kuroa menetetty luottamus takaisin ja jatkaa suhdetta. Voin toki myös nähdä tilanteen menevän niin, että tosirakkaudenkin tapauksessa rakkaus säilyy, mutta osapuolet eivät halua jatkaa suhdetta tapahtuneen jälkeen. Näin ollen ehto koskee ennemiinkin parisuhdetta eikä itse rakkautta).

Koska rakkauden poisottaminen tällaisessa tapauksissa on täysin hyväksytty ja normaali toimintamalli, ei tästä ole tietenkään soveliasta nostaa hälyä. On kuitenkin tervettä tiedostaa, että kyse on tällöin ehtorakkaudesta, ei todellisesta rakkaudesta.

Ei tarvitse erehtyä luulemaan, että olisin itse tässä sen parempi. En ole. En ehkä lopettaisi hyvää parisuhdetta siksi, että kumppanini erehtyisi käymään vieraissa, mutta kyllähän sitä saa itsensä välillä kiinni kaikenlaisten ehtojen asettamisesta. Pidän tätä kuitenkin varsin valitettavana, enkä millään tasolla “rakkauteen kuuluvana”. Yritän tehdä myös aktiivisesti töitä sen eteen, että osaisin vielä jonain päivänä rakastaa aidosti ehdoitta.

Miksi asetamme ehtoja

Miksi alunperin edes sorrumme asettamaan yllämainitun kaltaisia ehtoja? Miksi emme tunne oloamme turvalliseksi ilman niitä?

Pohjimmiltaan kyse on tietysti pelosta. Koska uskomme, että onni on lähtöisin muista ihmisistä (ps. ei ole), pelkäämme, että menetämme tämän onnen, jos sallimme toisten käyttäytyä ihan miten sattuu. Näin ollen kontrolloimalla toista varmistamme, että saamme onnenannoksemme kyseisestä ihmisestä myös jatkossa.

(Joku totesi myös osuvasti, että ehtoja asetetaan paitsi toisen menettämisen pelon vuoksi, myös siksi, ettei jouduttaisi itse kärsimään suhteessa toisen osapuolen taholta sellaista, mitä ei tahdo kokea. Tämä on tietysti pelkästään järkevää, mutta tällöinkin kyse on ehdosta suhteen jatkumiselle, ei rakkaudelle. Mikäli rakkautta löytyy, väärinkäytökset voidaan ainakin yrittää selvittää.)

Yleiset asenteet ja esimerkiksi naistenlehdet suorastaan mässäilevät tällä. “Näin saat kumppanisi tekemään mitä tahdot!”. Ihan hirveää, valitettavaa roskaa, mutta minkäs teet kun lukijoita löytyy. Miestenlehdet eivät ole tässä sen parempia, aihe vaan esiintyy niissä hieman harvemmin.

Toinen syy taas on luomassamme kulttuurissa, jonka tahaton lieveilmiö on se, että se pyrkii tekemään meistä läheisriippuvaisia.  Mieti esimerkiksi seuraavia sanoja tai lausahduksia:

“Tarvitsemme toisen ihmisen täydentämään itsemme.”

“Etsin toista puoliskoani.”

“Parempi puolisko”

Minusta on valitettavaa, että jo puhekielemmekin heijastelee sitä, että olemme yksinämme jotenkin vajavaisia tai epätäydellisiä.

Tiedätte varmaan sellaiset kahtena kappaleena myytävät kaulakorut, joissa toisessa on sydämen toinen puolisko ja toisessa toinen? Toinen kaulakoru menee toisen rakastavaisen kaulaan, toinen toisen. Ja kun he ovat yhdessä, on heillä ehjä sydän. Minusta näiden kaulakorujen valtava menekki on todella synkkää ja surullista, eikä edes huvittavalla tavalla. Tavallaan ihan söpö ideahan tuo on, mutta valitettavasti se osaltaan edistää tätä “yksin olen epätäydellinen”-ajattelua.

Arvaa mitä?

Sinä olet täysin ehjä ja täydellinen, riippumatta siitä, oletko yksin vai jonkinlaisessa parisuhteessa. Et tarvitse ketään “täydentämään itseäsi”, tekemään itsestäsi kokonaista. Paitsi että tämä on tärkeä tajuta jo oman mielenterveydenkin kannalta, vaikuttaa tämä myös ulkoiseen viehättävyyteen. Ihminen, joka on sinut itsensä kanssa myös yksin ollessaan on muiden silmissä moninkertaisesti viehättävämpi kuin tyyppi, joka suorastaan säteilee epätoivoa ympärilleen.

Voisitko antaa itsesi kokea olevasi ehjä ja täydellinen? Voisitko nähdä parisuhteen kokonaisuutena, jossa kaksi jo itsessään täydellistä ihmistä luovat vielä itseään suuremman kokonaisuuden?

 

(Visited 805 times, 1 visits today)

2 comments… add one

  • Anne Maa 26, 2014, 6:30 pm

    Olipas hyvä kirjoitus taas! Toit hienosti esiin sellaisia asioita, joita ei yleensä tule ajateltua, mutta jotka olisi kuitenkin hyvä tiedostaa.

  • Darja Mar 18, 2014, 10:27 am

    Kiitos, tämä oli oivalluksia herättävä.

Leave a Comment