Älypuhelimen ongelmakäyttö parisuhteessa: Meidän ratkaisumme

Älypuhelimen ongelmakäyttö parisuhteessa

Hei!

Toissaviikolla Ylellä oli – jälleen kerran – juttu älylaitteiden liikakäytön vaaroista. Tällä kertaa parisuhteiden näkökulmasta. Asiantuntijoiden mukaan älylaitteiden liikakäytön ongelmat ovat yleistyneet ja parisuhteissa ne näkyvät puheen ja kosketuksen vähenemisenä. Saman olen huomannut omassa työssäni. Oman kumppanin kännykän näpräily tuntuu ahdistavan ja ärsyttävän monia.

Sama koettiin omassa parisuhteessani puolisentoista vuotta sitten. Käytämme kumppanini kanssa puhelimiamme netin selailuun, sometteluun ja koulu/työjuttujen hoitamiseen. Ja mikäs siinä käyttäessä, huippukäteviä laitteitahan nämä ovat. En näe tarkoituksenmukaisena syyllistää ketään kännykkänsä näpräilystä, sillä eihän näistä enää paluuta ole. Älylaitteet tulevat jäämään aktiiviseksi osaksi keskimääräisen nykyihmisen elämää.

Omassakin suhteessamme niiden läsnäolo tuntui kuitenkin rasittavalta. Kumpikaan meistä ei varsinaisesti käyttänyt kännykkää liikaa, vaan kyse oli pikemminkin käytön huonosta rytmittämisestä. Esimerkiksi näin:

  • Toinen tulee kotiin ja haluaa kertoa kuluneesta päivästään, mutta toinen kuuntelee vain puolella korvalla, sillä osa keskittymisestä on suunnattu kännykkään. Tästä tuli helposti hieman “epäarvostettu” olo.
  • Toisen kännykkä piipaa kesken hyvän keskustelun. Keskustelu katkeaa ja pian unohtuu tyystiin, sillä kännykkään on tullut viesti, jonka vuoksi huomio suuntautuu muualle. Tämä toistuu pahimmillaan useaan kertaan päivässä.
  • Illaksi on sovittu rentoa nautiskelua ja leffan katsomista. Ennen sitä vilkaistaan tottumuksesta “ihan vain nopeasti” kännykkää. Watsapissa joku on lähettänyt ryhmächättiin viestin, jonka sävy on tulkittavissa piilovittuilevaksi. Ikävä välikohtaus kummittelee mielessä koko loppuillan ja pilaa hieman fiiliksiä.

Ei siis mitään elämää kaatavaa, mutta “lievästi ärsyttävää”. Kun nämä toistuivat pahimmillaan joka päivä ja jopa useaan kertaan päivässä, voitiin puhua jo pienestä ongelmasta. Pidimme molemmat kuitenkin “arkiviihtyvyyttä” parisuhteessa sen verran tärkeänä, että sovimme älylaitteiden käytölle selkeät ja molempia miellyttävät säännöt.

Sopimamme säännöt ovat kevyitä, eikä niitä ole paljoa, sillä mitään sääntönatseilua ei omaan parisuhteeseen toivoisi. Nämä muutamat säännöt ovat kuitenkin osoittautuneet hyvin toimiviksi ja siksi haluan jakaa ne tänään täällä. Ehkä joku saa näistä vastaavassa tilanteessa jonkinlaista ideaa tai inspiraatiota.

1. Somettelua vain somehetkinä

Pääasiallinen ongelmamme oli sosiaalisen median tuijottelu “väärinä hetkinä” (ts. kun toisella on asiaa elävän elämän puolella tai kun olemme tekemässä jotain yhteistä toimintaa) ja siitä johtuva heikentynyt keskittymiskyky. Siksi sovimme, että otamme jokaiselle päivälle muutamia pelkästään kännykän räpläilylle omistettuja “somehetkiä”.

Somehetkinä kännykän tuijotteluun on varattu sovitusti yleensä 5-15 minuuttia aikaa. Silloin somea tuijotellaan rauhassa ja kumpikin osapuoli tietää olla aloittamatta mitään sen tärkeämpiä keskusteluja elävän elämän puolella. Näin somen tapahtumat eivät “tunkeudu” kutsumatta oikean elämän puolelle, vaan niistä saa nauttia keskeytyksettä ja laadukkaasti somehetkien aikana.

“Kännykkää saa käyttää vain sovittuina hetkinä” voi kuulostaa aika radikaalilta rajanvedolta, mutta käytännössä se ei ole tuntunut siltä. Meillä on molemmilla elämässämme koko ajan aika “paljon meneillään”. Teemme täysillä töitä ja opiskeluja, harrastamme, kehitämme itseämme, urheilemme, vietämme sosiaalista elämää, näemme perhettä ja niin edelleen. Käytännössä somea ei tule tämän aktiivisuudenkaan vuoksi käytettyä ihan niin paljoa, että sille tarvitsisikaan antaa enempää kuin ne “pari somehetkeä päivässä”.

2. Somehetki aloitetaan mainitsemalla siitä

Kännykän näpräilyssä meitä ärsytti ennen kaikkea se, että toinen osapuoli alkaa ihan yhtäkkiä, kesken jonkin muun tekemisen katsomaan puhelimestaan jotakin ja sitten uppoaakin sinne kokonaan. Kännykkä siis ikään kuin “vie mukanaan”, vaikka tarkoitus olikin ihan vain vilkaista sitä nopeasti.

Sen sijaan, että rajoitettaisiin puhelimen katselua, päätimme lähinnä tehdä siitä “näkyvää”. Sovimme, että puhelinta saa tottakai tarpeen tullen aina katsoa, mutta että siitä mainitsee ääneen, jotta tilanne ei tule toiselle ikään kuin “kesken kaiken ja yllätyksenä”. Käytännössä siis somehetken aloittamiseen riittää ihan vain nopea pyyntö: “hei, jos mä nopeasti vilkaisen tästä vaikka parin minuutin ajan nää yhdet viestit?”

Tämän takana ovat seuraavat ajatukset:

Kun toiselta kysyy nimellisesti lupaa nykyisen toiminnan keskeyttämiseen ja somehetken aloittamiseen, viestii samalla, että arvostaa toista kuitenkin sen verran, ettei nyt ihan tuosta noin vain kesken kaiken ala puuhailemaan kännykkänsä kanssa jotain ihan omaansa. (Esim. tilanteissa, joissa keskustellaan vaikka siitä, kuinka toisen päivä on mennyt).

“Luvan kysyminen” on tässä lähinnä nimellistä. Lupa tottakai heltiää aina. Sen kysymisellä lähinnä rytmitetään tilannetta. Somehetki ei ala yllättäen ja ärsyttävästi, kun toisen huomio ihan yhtäkkiä suuntautuukin jonnekkin puhelimensa syövereihin.

Vastaavasti toinen osapuoli tietää somehetken alettua, ettei somea selailevaa kumppania tarvitse hetkeen häiritä arkisella liirumlaarumilla. Näin hän saa nauttia kännykästään täysillä, eikä joudu puolella korvalla keskittymään toisen puheisiin. Tämä on tärkeää meidän tapauksessamme, sillä olemme molemmat ihmisiä, jotka puhua pulputtavat samassa tilassa ollessaan oikeastaan taukoamatta aamusta iltaan (eikä edes mitään kovin olennaista asiaa). Emme ymmärrä pitää suutamme kiinni, ellei ole erikseen sovittu hetkistä, jolloin puhumistaan voi hieman rauhoittaa.

3. Äänimerkit pois puhelimista

Kun kännykkä kilahtaa uuden viestin merkiksi, niin kyllähän sen viestin nyt haluaa katsoa. Siellähän voi olla vaikka mitä tärkeää. Todella harvoin siellä mitään oikeasti tärkeää lopulta kuitenkaan on. Kumpikaan meistä ei esimerkiksi ole työssä, joka vaatisi jonkinlaista päivystävää otetta, eikä meillä vielä ole lapsia, joiden mahdollisia yhteydenottoja tarvitsisi tarkkailla. Siksi päädyimme siihen, että viestiäänet ja kaikenlaiset kilahdukset (poislukien soitot) kytketään pois.

Tämä on ollut loistava valinta. Kännykkä häiritsee hyvin paljon vähemmän sekä itseään, että muita, kun se ei jatkuvasti kilise. Sitä kohtaan tunnettua vetoa on myös paljon helpompaa vastustaa, kun ei ole tietoa, onko siellä viestien puolella tapahtunut yhtään mitään. Itseltäni meni tosin aikaa, että opin eroon tavastani kaivaa kännykkä viiden minuutin välein taskusta ja katsoa, onko siellä mitään uutta. Tavasta eroon päästyäni en kyllä todellakaan kaipaa sitä enää. Rasittavaahan se oli.

4. Kännykältä rauhoitetut hetket

Tämä kännykän käytön vähentäminen on ainakin itselläni ollut osa suurempaa teemaa. Olen vähentänyt pikkuhiljaa kaikkea muutakin sähköistä viestintää elämästäni. Syy siihen on se, että nettimaailma tuntuu nykyään melko myrkylliseltä. Ihmiset riitelevät somessa, sanomalehtien kommenttiosastoissa ja muualla. Mustavalkoiset maailmankuvat, töykeä kielenkäyttö ja pahantahtoisuus näkyvät monessa paikassa.

On toki hienoa, että kaikenlaisista yhteisistä asioista keskustellaan, mutta itse en viitsi lukea myrkkyä päivästä toiseen. Siksi olen yksi kerrallaan vähentänyt elämästäni kaikenlaiset nettichätit, irkit, somesyötteet ja muut. Niistä kun tuntuu tulevan useammin paha, kuin hyvä mieli. Pahinta on huomata, ettei itsekään ole aina ollut syytön myrkyllisen ilmapiiriin syntymiseen. Siksi somejen ja ryhmien vähentäminen yksi kerrallaan on tuntunut hyvältä ratkaisulta.

Samaa ilmiötä on pienemmissä määrin havaittavissa myös kaikenlaisissa välttämättömissä ryhmächäteissä, jotka liittyvät esimerkiksi työhön tai kouluun. Pääasiassa ihan kivassa työ- tai koulukavereiden watsapp-ryhmässäkin tulee vastaan ikäviä hetkiä. Joku asettelee sanansa taitamattomasti ja loukkaa jotakuta tai joku on yhtäkkiä vihainen jostain työpäivän aikana sattuneesta sosiaalisesta kömmähdyksestä ja purkaa pahan olonsa muihin.

Koska kyseessä ovat usein ryhmät, joista ei voi, ei kannata tai ei halua erota, joutuu näitä hetkiä tietysti sietämään, vaikka ne ikäviä ovatkin. On kuitenkin merkitystä, kuinka tällaiset ikävät hetket rytmittää. Olemme itse päätyneet siihen, että jätämme somet ja chätit katsomatta esimerkiksi silloin, kun suunnitelmissa on rauhallinen illanvietto tai vaikkapa nukkumaanmeno. Itseltään ja toiselta ei halua pilata hyvää hetkeä siksi, että nettielämän puolella on meneillään jonkinlaista raskasta draamaa.

Lopputulos

Olemme olleet molemmat hyvin tyytyväisiä näiden sääntöjen vaikutukseen. Niistä kiinnipitäminen ei tuota haastetta, sillä ne eivät varsinaisesti rajoita mitään, vaan lähinnä rytmittävät. Kännykkää saa käyttää sydämensä kyllyydestä, kunhan sitä ei tee kaikkein epäsopivimpina hetkinä. En ole kännykkävastainen, vaan päinvastoin lasken itseni älypuhelimen aktiivikäyttäjäksi. On vaikeaa kuvitella enää elämää ilman älypuhelinta. Uskon kuitenkin siihen, että tässäkin asiassa jonkinlainen “kultainen keskitie” on suhteellisen hyvä paikka olla. Älypuhelinten edut ilman niiden haittoja. Se on tällä hetkellä ainakin oma tavoitteeni.

Millaisia ratkaisuja muut ovat tässä asiassa tehneet? Kertokaa kommenteissa, aihe on kiinnostava!

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia