kokemuksia sarjadeittailusta

Hei!

Tänään haluan kirjoittaa deittailukokemuksistani, pääasiassa vuosilta 2014 ja 2016, jolloin vietin pidempiä aikoja sinkkuna. Ajatus tähän tekstiin syntyi muutamien sinkkuystävieni kanssa keskustellessa. He mainitsivat, kuinka “nyt koronakevään jälkeen” deittielämä tuntuu pitkästä aikaa todella mielenkiintoiselta. Tämä sai muistelemaan omia deittailukokemuksiani: sekä niitä hyviä, että ei niin hyviä.

Olen itse ollut jo neljän vuoden ajan vakaassa parisuhteessa, mutta olen aikoinani ollut hyvinkin aktiivinen deittailija. Kun vuonna 2014 palasin vaihto-opiskelujeni jälkeen Espanjasta Suomeen, olin 24 vuotias ja jossain määrin yksinäinen. Olin kuitenkin jo oppinut, että seuraa saa todennäköisemmin, kun sitä itse hakee aktiivisesti. Lisäksi pidän ihmisten ja varsinkin naisten seurasta, joten miksipä ei deittailisi, ajattelin. Aloin siis käymään aktiivisesti treffeillä.

“Aktiivisesti” tarkoitti omalla kohdallani sitä, että kävin deiteillä usein useammankin kerran (2-4 kertaa) viikossa. Tämä oli toki hieman raskasta, mutta “nuorena sitä jaksaa”. Minua motivoi se, että parhaimmillaan deittailu johtaa upeimpaan mahdolliseen palkkioon: hyvän elämänkumppanin löytämiseen.

Toki motivaatioita oli muitakin. Ymmärsin ihan hyvin, että todennäköisyys löytää elämänkumppani nopeasti ei ole se paras mahdollinen, joten jos se olisi ollut ainoa “tavoitteeni”, niin deittailu olisi varmasti tuntunut todella paljon raskaammalta ja sisältänyt todella paljon enemmän pettymyksiä. Onneksi deittailussa on muitakin hyviä puolia kuin mahdollinen kumppanin löytyminen. Deittailessa pääsee tapaamaan paljon mukavia ihmisiä ja käymään kivoja keskusteluja, vaikka tuttavuus ei johtaisikaan mihinkään sen kummempaan. Joskus tapaamiset johtivat myös kaveri- tai ystävyyssuhteiden syntymiseen, joskus taas erilaisiin seksisuhteisiin.

Toinen merkittävä motivaatio itselleni oli sosiaalisten taitojen oppiminen. Halusin oppia sosiaalisissa tilanteissa olemista sekä varsinkin vastakkaisen sukupuolen seurassa olemista, sillä nämä ovat todella tärkeitä elämäntaitoja. Elämä on usein todella paljon karumpaa, jos ihmisten kanssa oleminen on haastavaa. Tiesin tämän kokemuksesta, sillä olen aikoinaan ollut todella ujo ja sosiaalisesti kömpelö.

Tämän ujoushistoriani vuoksi deittailu tuntuikin aluksi melko raskaalta. Luotin kuitenkin siihen, että siihen pätee sama kuin muihinkin taitoihin: mitä enemmän sitä tekee ja mitä tutummaksi tekeminen muuttuu, sitä kevyemmältä ja palkitsevammalta se tuntuu. Onneksi tämä pitikin paikkansa. Mitä enemmän deittailin, sitä vähemmän se tuntui raskaalta suorittamiselta ja sitä enemmän siitä alkoi nauttimaan.

Deittailessa minulla ei ollut varsinaista “agendaa”. Olin toki pohjimmiltani etsimässä parisuhdetta, mutta olin avoin myös kaikelle muulle. En arvioinut treffikumppaneitani sen perusteella, ovatko he jotenkin “minulle sopivia kumppaniehdokkaita”. Sen sijaan suhtauduin heihin kuin ihmisiin yleensäkin ja olin valmis katsomaan, johtaako kyseinen tuttavuus mihinkään vai ei.

Koen, että tämä avomielisyys johti yleisesti ottaen hyviin asioihin. Tutustuin todella moniin hienoihin tyyppeihin ja sain paljon hyviä kokemuksia. Melkeinpä parasta ei ollut niinkään se, että saiko jonkun kanssa “jotain juttua” aikaiseksi (eli mitään romanttista tai seksuaalista), vaan se, että sai uusia kavereita ja pääsi osaksi heidänkin kaveripiirejään (jotka vuorostaan kasvattivat mahdollisuuksia “sen oikean” löytämiseen. Nykyisen vaimoni tapasinkin lopulta tällaisen kaveripiirin kautta.

Toki myös niitä hyviä romanttisia ja intiimejäkin kokemuksia oli. Tämä tuntuu tulevan monelle ihmiselle yllätyksenä ja aiheuttavan merkittävää moraalista närkästystä, mutta on olemassa muutakin kuin vain kaksi ääripäätä eli sitoutunut yhdessäolo tai sinkkuna oleminen. Erilaisten ihmissuhteiden kirjo on valtava:

Yksi esimerkki olivat vaikkapa “läheisyyssuhteet”, joissa oltiin kyllä intiimisti lähekkäin, halailtiin ja siliteltiin toisiamme, mutta seksiä ei harrastettu. Toinen esimerkki olivat suhteet, joissa keskinäinen viehtymys ja vetovoima perustui jonkinlaiseen älyllisyyteen ja kiinnostaviin keskusteluihin. Seksuaalinen lataus oli ehdottomasti läsnä, mutta seksiä ei harrastettu, esimerkiksi siksi, että jommankumman elämäntilanne (esim. vasta äskeittäin eronnut edellisestä suhteestaan) ei ollut sille oikea. Tällaiset “vaihtoehtoiset” ihmissuhdemuodot olivat hieno kokemus.

Lisäksi erilaisiin ihmissuhteisiin osallistuminen ja aktiivinen deittailu yleensäkin opetti avointa ja rehellistä asennetta muita ihmisiä kohtaan. Keneltäkään ei tarvitse salailla mitään omaan tilanteeseensa liittyvää eikä ketään pidä johtaa harhaan. Tämä ei ole valitettavasti monelle mikään itsestäänselvyys. Moni muutoin skarppi aikuinenkin ihminen syyllistyy valehtelemaan, pettämään ja johtamaan harhaan. Syyt sen takana ovat toki ihan ymmärrettäviä, kun niihin vain malttaa perehtyä ilman liiallista moraalista närkästyneisyyttä, mutta tosi ikävää toimintaahan sellainen silti on. Siitä olen ylpeä, että mitään ei ole tarvinnut salailla, vaan rehellisyys osoittautui aina oikeaksi toimintatavaksi.

Siitä olen myös iloinen, että noiden vuosien aktiivisen deittailun seurauksena sain “kerättyä” sen verran erilaisia kokemuksia juuri romantiikkaan ja seksuaalisuuteen liittyen, että nyt vakaassa parisuhteessa ei tarvitse miettiä sitä, että “jäänköhän jostain paitsi, kun olen vain yhden ihmisen kanssa”. Tämä on yleinen huoli ja se voi olla hyvinkin kipeä joillekin ihmisille. Omalla kohdalla onneksi tiedän melko tarkkaan, mistä jään paitsi ja luulen osaavani elää asian kanssa suhteellisen tyytyväisenä.

Toki kokemusteni joukkoon mahtui niitä ikävämpiäkin juttuja, mutta niitä oli onneksi todella vähän. Myttyyn menneitä tapaamisia, molemminpuolisia väärinkäsityksiä, mokaamista seksin aikana ja yksipuolista ihastumista (milloin minun ja milloin toisen osapuolen). Sinänsä tavallisia asioita, mutta kuitenkin rankkoja. Omaksi onnekseni olen suhteellisen kestävä ja peruspositiivinen yksilö, vieläpä melko hillityllä tunneskaalalla, joten liian rikki en näiden seurauksena joutunut olemaan. Ikävät kokemukset ovat kuitenkin se syy, joiden vuoksi varoisin suosittelemasta tällaista sarjadeittailua vähääkään herkemmille ihmisille. Vaikka ikävät kokemukset ovat hyvin harvinaisia, niitä voi silti sattua omalle kohdalle. Tällöin olisi hyvä, että niiden käsittelyyn on tarpeeksi resursseja.

Kaikkein ylivoimaisin hyöty tästä kaikesta eivät kuitenkaan olleet ihmisten tapaaminen, mukavat keskustelut, villit seksihurjastelut tai mikään muu vastaava. Se oli se, että opin olemaan ihmisten kanssa ja tutustumaan heihin ihan uudella tavalla. Tästä oli valtavaa hyötyä, kun myöhemmin tapasin nykyisen vaimoni. Yhteen päätymisemme ei olisi varmastikaan ollut yhtä varmaa ilman kaikkia aiempia kokemuksiani.

Muutenkin aktiivinen deittailu opetti ihmisten ja erilaisuuden arvostamista. Elämme maailmassa, jossa on ihmisiä vähän joka lähtöön. Sekä niitä aika tavallisia, että ei-niin-tavallisia tyyppejä. Erityisesti erilaisten “taidehenkisten” ihmisten tapailu oli välillä melkoista yllätysten ja ihmettelyn vuoristorataa, koska kyseiset tyypit vain olivat tällaisen peruspulliaisen näkökulmasta niin hemmetin outoja. Silti juuri heidän kaltaisiin tutustuminen on opettanut minulle ihmisyydestä ja erilaisuuden arvostamisesta ehkä eniten.

Deittailun työkalut

Joitakuita saattaa ehkä kiinnostaa se, kuinka sain sovittua niin paljon deittejä. Sovinko niitä livenä vai Tinderissä vai jossain muualla?

Käytin itse perinteisiä nettideittisaitteja (esim. OKCupid) sekä livenä tutustumista. Jos esimerkiksi kaverin kotibileissä tapasin kiinnostavan henkilön, saatoin pyytää häntä myöhemmin treffeille. Sanoisin, että noin puolet treffikumppaneistani olivat livenä tavattuja ihmisiä, noin puolet nettideittisaiteilta tavattuja.

Tinderiä kokeilin pariin otteeseen noin viikon ajan, mutta en pitänyt siitä yhtään. Treffejä sillä toki sai sovittua helposti, mutta Tinder ei oikein mahdollistanut kunnollista “ennakkoseulontaa” eli sitä, että pystyisi jo etukäteen löytämään samanhenkisiä ihmisiä itsensä kanssa. Chatissa kirjoittelusta ja siellä tutustumisesta taas en tykkää, vaan tapaan ihmisen mieluiten mahdollisimman nopeasti livenä. Siksi käytin Tinderin sijaan tuota mainittua OKCupidia, sillä se ohjaa käyttäjänsä kertomaan itsestään pitkästi ja yksityiskohtaisesti.

Yleisesti ottaen en kokenut, että kumpikaan tutustumisen tapa (livenä tai deittisaittien kautta) olisi ollut toistaan parempi tai huonompi. Molemmat toimivat ja tuntuivat hyvältä. Livenä tutustuminen oli yleisesti ottaen rennompaa, sillä nettideittisaiteilla joutuu näkemään aluksi enemmän vaivaa (tutustumisviestin kirjoittaminen tuntui joskus melkeinpä samalta kuin työnhaku: raskaalta ja “torjutuksi tulemisen” tuntemuksille altistavalta, kun ihminen, jolle lähetit vaivalla kirjoitetun viestin ei vastaakaan siihen mitään. Tätä tapahtui todella usein). Toisaalta nettideittisaiteilla tutustuminen on helpompaa siksi, että viestinsä saa kirjoittaa rauhassa. Se helpottaa tutustumista varsinkin heille, joille oikeat sosiaaliset tilanteet ovat jännittäviä.

Oliko sarjadeittailu vaivan arvoista?

Oliko sarjadeittailu kaiken vaivan arvoista? Käytin deittailuun paljon aikaa ja vaivaa ja hyvien kokemusten lisäksi jouduin kokemaan ikäviäkin juttuja. Oliko tämä kaikki lopulta sen arvoista?

Omalla kohdalla vastaus on ehdottomasti kyllä. Sain paljon hyviä kokemuksia, tutustuin upeisiin ihmisiin ja löysin lopulta itselleni kumppanin. Vaikka tämä kaikki oli myös raskasta, en tekisi mitään toisin. Korostan kuitenkin, etten suosittelisi samaa ihan kaikille muille.

Minulle tämä toimi, sillä minulla oli käytössä paitsi paljon aikaa, myös paljon kestokykyä. Olen onnekas kaveri, sillä olen melko kestävä (korkea resilienssi). Kestän vastoinkäymisiä ja pettymyksiä luonnostanikin melko hyvin ja elämäni on muutenkin suhteellisen mallillaan. Jos tilanne olisi toinen, olisin ehdottomasti säästänyt voimiani ja deittailut vähemmän aktiivisesti. Silti koen, että kumppanin löytämisen kannalta aktiivinen lähestymistapa on toimiva. Mitä enemmän ihmisiä kohtaa, sitä todennäköisemmin joku heistä on sopiva pitkäaikaiseksi kumppaniksi.

Iso kohtaamisten määrä on tärkeä siksikin, ettei deittailussa ole kyse vain siitä, sopiiko joku meille kumppaniksi, vain myös siitä, sovimmeko itse jollekulle toiselle. Yksipuolisia ihastumisia tulee paljon. Parisuhteen muodostuminen kuitenkin vaatii molemminpuolista kiinnostusta.

Kiitos lukemisesta. Toivottavasti tekstistä oli apua tai se herätti ajatuksia!

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Olen kirjoittanut myös Onnistu neittideittailussa -kirjan (sähköinen kirja). Jos ajatukset nettideittailusta ja siinä onnistumisesta kiinnostavat, voi kirjan ostaa itselleen parin kahvikupin hinnalla.