Miksi haluat olla tehokkaampi?

olla tehokkaampi

Olen kirjoittanut tässä blogissa jonkin verran ajanhallinnasta ja tehokkuudesta. Kuinka tehdä enemmän vähemmässä ajassa? Kuinka olla tehokkaampi? Kuinka lakata tuhlaamasta aikaa turhuuksiin ja oppia keskittymään vain tärkeisiin tehtäviin?

Nämä ovat tärkeitä taitoja, mutta mikään niistä ei ole mielestäni itseisarvo. Tehokas ja aikaansaava ihminen ei ole sen arvokkaampi kuin laiskurikaan. Tehokkuudessa itsessään ei ole mielestäni mitään ihailtavaa. Sen sijaan niissä asioissa, joita tehokkuuden avulla voi elämäänsä saada, voi jo ollakin.

Itse tavoittelen arjessani tehokkuutta, mutta en sen itsensä vuoksi. Minulle tehokkuus tarkoittaa sitä, että saan mahdollisimman tehokkaasti työt ja muut velvollisuudet alta pois, jotta voin viettää aikaa perheeni, ystävieni ja harrastusteni kanssa.

Tehokkuus – monien mielestä hieman paradoksaalisesti – myös vähentää kokemaani stressiä. Moni pitää tehokkuuden tavoittelua stressaavana, mutta mielestäni kokemus on pikemminkin päinvastainen. Se, että saan esimerkiksi tehokkaasti hoidettua velvollisuudet alta pois ja ansaitsen sillä enemmän vapaa-aikaa ja vältän ikävän kiireen ja hädän tunteen, on mielestäni ehdottomasti rentoa ja mukavaa elämää edistävä juttu.

Onkin tärkeää kysyä, miksi itse oikein tavoittelee tehokkuutta. Miksi haluat olla tehokkaampi ja antaako tehokkuus sinulle ja läheisillesi tosiaan paremman elämänlaadun, vai onko tehokkuudessa kyse lähinnä erittäin tehokkaasta, mutta pohjimmiltaan turhasta sätkimisestä?

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti on julkaistu 02.06.2013 ja päivitetty 10.4.2021)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia