näin saat töitä

Näin saat töitä -sanoilla alkavia tekstejä löytyy netissä hyvin paljon. Olen viime kuukaisina kahlannut niitä uutterasti läpi, sillä minua on kiinnostanut se, miksi osa ihmisistä saa töitä todella helposti, kun taas osalle edes yhden työn saaminen osoittautuu äärimmäisen vaikeaksi.

Näitä tekstejä lukiessani olen oppinut valtavasti työnsaantia helpottavia toimintamalleja. Yksi toimintamalleista näyttää kuitenkin olevan ratkaisevassa asemassa. He, jotka sitä käyttävät, näyttävät työllistyvän todella paljon tehokkaammin kuin he, jotka eivät.

(Olen julkaissut aiheeseen liittyen myös tekstin (“8 syytä, miksi et saa töitä”)

Tämä toimintamalli on halukkuus nähdä edes hieman ylimääräistä vaivaa. Näyttää siltä, että useimmat työnhakijat tekevät työnsaannin eteen juuri ja juuri riittävästi eli menevät siitä, mistä aita on matalin.

Tarkoitukseni ei ole missään tapauksessa syyllistää, sillä syyt tähän aidan matallimasta kohdasta menemiseen ovat ymmärrettäviä ja inhimillisiä. Työnhaku on kuluttavaa ja aikaa vievää puuhaa, joten on täysin ymmärrettävää, ettei siihen haluta panostaa tippaakaan sen enempää, kuin on pakko.

Joka tapauksessa tämä asia saattaa nousta ongelmaksi, joka estää meitä työllistymästä. Käytännössä tarkoitan esimerkiksi seuraavia tilanteita:

1. Useimpien työnhakijoiden hakemustekstit ja CV ovat ihan hyviä. Selkeitä, verrattain hyvin rakennettuja ja kaiken olennaisen informaation sisältäviä. Todella harvan hakemus ja CV on kuitenkaan erinomainen. Todella harva on nähnyt ylimääräistä vaivaa oppiakseen tekemään “ihan hyvän” sijaan erinomaista.

2. Moni myös tietää, että nykypäivänä perinteisen hakemuksen oheen on hyödyllistä liittää videohakemus, jossa hakija pääsee erottautumaan myös olemuksensa ja puheensa avulla. Harva kuitenkaan näkee tätä ylimääräistä videhakemuksen luomisen vaivaa. (Tähän on tosin tullut jonkinlainen muutos tätä tekstiä seuranneina vuosina, sillä videohakemuksesta on tullut yhä yleisempi osa työnhakua, minkä yhä useammat työnhakijatkin tiedostavat)

3. Useimmat tietävät, että työhaastatteluun kannattaa valmistautua etukäteen. Niin he tekevätkin. He selvittävät millaisesta yrityksestä on kyse ja he mietiskelevät sitä, kuinka tulevat vastaamaan haastattelukysymyksiin. Harva kuitenkaan tutustuu yritykseen niin syvällisesti, että etsii siitä kaiken netissä liikkuvan tiedon, tutustuu sen historiaan ja merkittäviin vaiheisiin tai soittaa yrityksen edustajalle selvittääkseen etukäteen, millaisia asioita yrityksessä arvostetaan. Harva myöskään sparraa työhaastattelutilannetta etukäteen esimerkiksi kavereidensa avustuksella.

4. Useimmat tietävät, että hakemuksen lähettämisen jälkeen tehty pikainen puhelinsoitto ja “onkohan se hakemukseni saapunut perille” -kysymys nostavat joissain tapauksissa työllistymisen todennäköisyyttä. Verrattain harva tuon puhelun kuitenkin tekee, sillä soittaminen koetaan jännittävänä tai ahdistavana.

Mikään ylläluetelluista esimerkeistä ei tietystikään yksistään ratkaise mitään. Työnhaussa on kuitenkin kyse kymmenistä vastaavista pienistä asioista. Kun toteutamme useimmat niistä kilpahakijoitamme paremmin, nostamme todennäköisyyttämme valikoitua voittajaksi. Tämän taustalla on yksinkertainen totuus: Tapa, jolla haemme töitä, kertoo usein siitä, miten teemme töitä.

Jos työnhakumme on juuri ja juuri riittävää, lähettää se potentiaaliselle työnantajallemme tai tämän rekrytoijalle viestin, että suoriutumisemme töissäkin saattaa olla juuri ja juuri riittävää. Erityisen valitettavaa tämä voi olla siksi, että saatamme todellisuudessa olla aivan hemmetin hyviä työntekijöitä, mutta puolivillaisella työnhaullamme pilaamme mahdollisuutemme ennen aikojaan.

Onkin tärkeää muistaa, että hyvä ammattitaito ja hyvät työnhakutaidot ovat kaksi eri asiaa. Se, että ammattitaidon on oltava rautaista, on useimmille itsestäänselvä asia. Se, että työnhakutaitojenkin on oltava korkealla tasolla, on selvää yllättävän harvoille.

En tosin todellakaan syyttäisi tässä ketään minkäänlaisesta tyhmyydestä. Pikemminkin syy on esimerkiksi valitettavan heikossa koulujärjestelmässämme (ensimmäinen koulutukseni on liiketalouden alalta, eikä edes siellä työnhakua opetettu kovinkaan tehokkaasti). Myöskään netistä löytyvistä “Näin saat töitä” -artikkeleissa toistetaan useimmissa samoja asioita, jotka ovat usein sinänsä hyödyllisiä, mutta käsitelty niin pintapuolisesti, että työnhakijan on vaikeaa saada niistä todellista hyötyä.

Jos haluat töitä, ole valmis olemaan hieman parempi kuin muut hakijat. Ei vain ammattitaidossa, vaan myös työnhakutaidoissa. Tällainen kilpaileminen on toki hemmetin ankeaa, sillä täydellisessä maailmassa töitä riittäisi kaikille. Maailmamme on kuitenkin tästä täydellisyydestä kaukana, joten työllistyäkseen on nähtävä lisävaivaa.

Onnea ja menestystä alkaneelle vuodelle ja mahdolliseen työnhakuusi!

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti “Näin saat töitä: Toimintatapa, jolla on valtava vaikutus työllistymiseesi” on julkaistu 5.1.2016 ja sitä on päivitetty 12.7.2021. Lisää vastaavia tekstejä löytyy blogin arkistosta ja videoita videoarkistosta. Kiitos, mukavia luku- ja katseluhetkiä!)

Mikä fiilis tekstistä jäi?
Sai ajattelemaan!
Sai ajattelemaan!
0
Tykkäsin!
Tykkäsin!
0
En tykännyt!
En tykännyt!
0