Onko sinulla tylsää töissä? Tässä 5 tapaa tehdä umpitylsästä työpäivästä vähemmän tylsä

tylsää töissä
tylsää töissä

Onko sinulla tylsää töissä? Tuntuuko jälleen yhden työpäivän läpi kahlaaminen turhauttavalta ja puuduttavalta? Jos kyllä, tervetuloa joukkoon. Töissä oleminen on aina tuntunut minusta tylsältä. Lopulta ratkaisin ongelman ryhtymällä yrittäjäksi, mutta sitä ennen turvauduin alla esiteltyihin keinoihin.

Monet näistä keinoista eivät ole kovinkaan kummoisia, mutta ei niiden tarvitsekaan. Pienikin viihdyke tai ilo tekee tylsästä työpäivästä edes hieman vähemmän tylsän. Tarkoitus ei siis ole tehdä työpäivästäsi riemuntäytteistä ilotulitusta, vaan tehdä päivästä edes hieman mielenkiintoisempi.

Varoituksen sananen. Työnantajasi ei tule pitämään seuraavista neuvoista, joten nämä kannattaa luonnollisesti pitää omana tietonaan. Me ihmiset emme kuitenkaan ole tunteettomia robotteja, jotka ajattelevat vain sitä, mitä työnantaja haluaa meidän työpäivän aikana ajattelevan. Olet aikuinen ihminen, joka tekee omat päätöksensä.

Jos sinulla on tylsää töissä, kokeile näitä keinoja

1. Opiskele

Eniten minua nakersi työssä olemisessa se, että työt söivät aikaani, mutta eivät rarjonneet vastineeksi kovinkaan kummoista korvausta. Pelkkä palkan saaminen ei ole koskaan lämmittänyt mieltäni, vaan haluan, että työ auttaisi myös oppimaan uutta. Moni työni oli kuitenkin tylsää rutiinien puurtamista, josta uuden oppiminen oli kaukana.

Tämän vuoksi tein oppimisesta eräänlaisen leikin. Tehtävänäni oli työpaikan epäinspiroivasta ympäristöstä ja tylsistä työtehtävistä huolimatta oppia päivän aikana kolme uutta asiaa aivan mistä tahansa aiheesta. Jotta päivän aikana ehtisi oppia kokonaiset kolme asiaa, oli sen eteen nähtävä hieman vaivaakin:

Piti esimerkiksi jutella itselleen uusista aiheista työkavereiden kanssa tai esimerkiksi lukea työpaikan taukohuoneessa lojuvia aikakauslehtiä. Kun joka päivä oppii uutta, viikkojen, kuukausien ja vuosien myötä sitä kautta saamasi tietomäärä voi olla valtava!

Vaihtoehto on myös se, että varaat työtehtäviesi välille pienen hetken aikaa esimerkiksi opettavaisten sisältöjen tai blogien lukemiseen netistä. Opittavat asiat eivät maailmasta lopu, joten voit opiskella tällä tavoin juuri ja tasan sitä, mikä itseäsi kiinnostaa.

2. Keksi pieniä leikkejä

Kun lapsella on tylsää, se leikkii. Vaikka leikkiminen jääkin monilta lapsuuteen, ei sen teho tylsyyden poistamisessa suinkaan vähene myöskään aikuisuuden myötä. Vuosien tylsyyden aikana tuli kokeiltua jos jonkinmoisia leikkejä, pääasiassa yksin, mutta toisinaan myös läheisimpien työkavereiden kanssa.

tylsää töissäYksi esimerkki leikeistäni, ehkäpä hölmöin sellainen, oli irvistely. Kun satuin olemaan toisen ihmisen kanssa samassa tilassa ja hän oli kääntynyt poispäin minusta, minulla oli tapana väännellä naamaani hänen suuntaansa. Kun hän kääntyi takaisin, naamani oli tietysti palautunut jo normaaliksi. Hauskan tästä teki se, että ihmiset kääntyilevät usein varsin äkkinäisesti, joten kiinnijäämisen mahdollisuus oli alati läsnä. Annoin itselleni lisäpisteitä, kun sain onnistuneesti irvisteltyä erityisesti sellaisille ylivakaville tyypeille, jotka eivät moista käytöstä katsoisi hyvällä.

Toinen esimerkki leikeistäni oli valokuvakokoelma. Tavoitteeni oli napata jokaisena työpäivänä työpaikaltani jokin hieno, hauska tai muuten mielenkiintoinen valokuva. Kun kuvia oli tarpeeksi, järkkäsin pienen näyttelyn lähimmille kollegoilleni. (Oikealla yksi kuva silloisen työpaikkani Fortumin tornista kesäaamuna nappaamani otos.)

3. Pelillistä työpäiväsi

Pelillistäminen tarkoittaa arkitilanteiden ja rutiinien muuttamista pelimäisiksi. Edustan itse videopelisukupolvea, joten pelaaminen on minulle luonnollisesti rakasta. Koska arki harvemmin on yhtä kivaa kuin pelit, on siihen hyvä tuoda välillä pelimäisiä elementtejä.

Kun minulla oli tylsää töissä, ”pelasin” esimerkiksi seuraavasti:

  • Asetin aamulla tavoitteita sille, kuinka monta tiettyä toimenpidettä saisin tehtyä päivän aikana. Eräässä työssäni sopimuskäsittelijänä pyrin esimerkiksi saamaan käsiteltyä 100 sopparia päivässä (hyvä suoritus!). Saatoin asettaa myös työhön liittymättömiä, mutta silti työpaikalla suoritettavia tavoitteita: Yritin esimerkiksi jutella joka päivä vähintään yhden uuden, minulle ennestään tuntemattoman kollegan kanssa.
  • Harrastin myös keräilyä. Työssäni Turva-Tapiolan autovakuutusosastolla keräilin asiakkaita, jotka onnistuin rauhoittamaan puhelimessa. Asiakaspalvelutilanteet olivat valitettavan usein sellaisia, että asiakkailla meni ns. tunteisiin. He olivat esimerkiksi mälläneet juuri autonsa ja kokivat oikeudekseen raivota sen vuoksi vakuutusyhtiön viattomalle asiakaspalvelijalle. Minä taas tein taiteenlajin heidän rauhoittelemisestaan.
  • Samassa työssä keräilin hauskoja syytteitä. Kun vakuutusyhtiön asiakkaat täyttävät vakuutushakemusta (mällättyään ensin autonsa), on heidän vastattava kysymykseen ”Kuka oli mielestäsi syyllinen vahinkoon?” Yllättävän harva ilmoitti itsensä syylliseksi, vaan syyllinen oli milloin ”lumipenkka”, milloin ”huono keli”, milloin ”kivi liukkaalla tiellä” ja milloin ”se toinen kusipääkuski”.

4. Harrasta hyötyliikuntaa

Mikäli olet perinteinen nykyaikainen tietotyöläinen, istut todennäköisesti paikallasi lähes koko työpäiväsi ajan. Se on muuten ihan okei, mutta ajan kanssa siihen kuolee. Ihmisen kehon hyvinvointi edellyttää liikettä ja jos sitä ei ole, vooi seurauksena olla vaikkapa ylipainoa tai jokin ikävä liike- ja tukielinten sairaus.

Se taas ei ole sinun, eikä myöskään työnantajasi etujen mukaista. Sairas työntekijä keventää työnantajan taskua paljon enemmän kuin terve työntekijä.

Sen sijaan, että istuisit kuuliaisena toimistohamsterina paikallasi lähes koko päivän, suosittelen päivän oheen ihan reiluakin liikuntaa. Se, että varastat työajasta ylimääräisen vartin siihen, että pidät itsesi kunnossa on mielestäni hyväksyttävää. Joku työnantaja saattaa toki olla tästä kovastikin eri mieltä, mutta suhtautuisin varauksella sellaisten henkilöiden mielipiteisiin, jotka haluavat pitää sinut puoliväkisin paikallasi istumassa, vaikka se on kiistattomasti todistettu aivan hemmetin epäterveelliseksi toiminnaksi.

Oma lempiurheilusuoritukseni oli porraskiipeily. Olin aikoinaan töissä energiayhtiö Fortumin tornissa (tiedäthän, se järkyttävä betonimöykky Espoon Keilaniemessä). Osastomme sijaitsi 12. kerroksessa ja itse torni oli muistaakseni 16. kerrosta korkea. Pari kertaa työpäivän aikana poistuin lokerostani, marssin portaat alakertaan ja sitten nousin ne ylös asti, minkä jälkeen palasin tekemään töitä. Yhteensä suoritukseen meni noin 10 minuuttia.

5. Fantasioi hävyttömistä aiheista

Harva tästä puhuu, mutta moni tätä tekee. Eri tutkimusten mukaan n. 80 % työntekijöistä ovat joko todistaneet tai olleet osallisina erilaisissa työpaikkaromansseissa tai seksisuhteissa. Työpaikkaromanssin aloittaminen tylsyyden pakenemiseksi saattaisi olla melkoinen ylilyönti, enkä muutenkaan ihan varauksetta suosittelisi sellaista.

Sen sijaan erilaisten fantasioiden pyörittely päässä on paitsi harmitonta, myös aivan hemmetin kivaa. Lisäksi sitä tekevät vähän kaikki, vaikka eivät sitä suoraan välttämättä myönnäkkään. Kun oma parisuhde on arkistunut vuosia sitten ja toimistolla pyörii päivästä toiseen mukavia ja viehättäviä ihmisiä, ei ole kuin ajan kysymys, milloin mieleen hiipii epäpuhtaita ajatuksia.

Tarkoitus ei ole varsinaisesti järkyttää ketään tai saada ketään ahdistumaan, mutta todennäköisyys sille, että joku työpaikallasi on jo ehtinyt ajatella sinua ”siinä mielessä” on varsin korkea. Sellaisia me ihmiset olemme, likaisia ja hävyttömiä. Sitä voi pitää kamalana ja asiattomana, tai sen voi nähdä voimavarana. Jos kykenet näkemään sen voimavarana ja piristämään työpäiviäsi hävyttömillä fantasioilla, on sinulla duunissa todennäköisesti paljon vähemmän tylsää.

(Mutta pliis! Älä ole se työpaikan ällöttävä ja kuolaava setä tai täti, joka ei osaa pitää hävyttömiä ajatuksiaan harmittomasti omassa päässään, vaan osoittaa niiden olemassaolon puhumalla irstaita juttuja tai silmäilemällä kollegoiden kehoja. Ajatuksesi eivät vahingoita ketään, sen sijaan toimintasi voi sen tehdäkin. Kukaan ei halua työpaikalleen seksuaalista häirintää.)

BONUS: Varasta aikaa omille projekteillesi

Tässä mennään jo todella vahvasti harmaalle alueelle, mutta mainitsenpahan silti: Jos sinulla on tylsää töissä, niin voit tehdä muutakin kuin työnantajan määräämiä töitä. Työnantajasi tuskin tykkää tästä ollenkaan, mutta jos joka tapauksessa aiot keskittyä välillä muuhun kuin töihisi, mikset suoraan keskittyisi johonkin itsellesi tärkeään?

Useimmissa alemman- ja keskitason työpaikoissa on yksi hieno puoli. Kukaan siellä ei oikein odota sinulta muuta kuin ”ihan riittävää” suoritusta. Jos olet vähääkään tehokkaampi, osaavampi ja älykkäämpi yksilö, saavutat monessa työssä riittävän tavoitetason helposti, jolloin sinulla jää reippaasti aikaa käytettäväksi muuhunkin kuin työntekoon. Teoriassa ylitse jääväkin aika tulisi käyttää työnantajan määräämien töiden tekemiseen, mutta valitettavan usein ylimääräisestä työstä ei saa tippaakaan ylimääräistä kiitosta tai kunniaa. Tällöin vaihtoehtona on käyttää ylitse jäävä aika omien projektiesi tekemiseen.

Hieman harmaalla logiikalla ajateltuna tässä jopa voittavat kaikki: Sinä jaksat töissä pidempään kun välillä pääset tekemään jotain kivaakin ja työnantaja saa kuitenkin rahoilleen riittään hyvää vastinetta sekä astetta tyytyväisemmän työntekijän.

Lopuksi

Pitkällä aikavälillä järkevä ratkaisu on tietysti hankkiutua mahdollisimman kauas tylsistä ja puuduttavista duuneista, mutta se on paljon helpommin sanottu kuin tehty. Jos satut olemaan jumissa ankeassa duunissa, toivotan sinulle voimia ja toivottavasti ylempänä mainitsemani tylsyydentappokeinot jaksavat viihdyttää edes pienen hetken.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti ”Onko sinulla tylsää töissä? Tässä 5 tapaa tehdä umpitylsästä työpäivästä vähemmän tylsä” on julkaistu

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia