IHMISSUHTEET KUNTOON:

LAITA IHMISSUHTEESI HUIPPUKUNTOON ”10 TOIMINTATAPAA PAREMPIIN IHMISSUHTEISIIN” -KIRJASEN AVULLA:

Mitä jos ghostaaja onkin ihan hyvä tyyppi ja muita asiattoman inhimillisiä ajatuksia Hesarin mielipidekirjoituksista

Mitä jos ghostaaja onkin ihan hyvä tyyppi ja muita asiattoman inhimillisiä ajatuksia Hesarin mielipidekirjoituksista

Hesarin mielipidepalstoilla ja naamakirjan pimeänkaaottisessa mielipidekurimuksessa on viime päivinä käyty kuumaa keskustelua parisuhdemarkkinoista.

Ensin lääketieteen tohtori Markus Sormaala sohaisi pörriäispesää esittämällä (mitä ilmeisimmin puolivitsillä, mutta myös puolitosissaan), että kulttuurissamme naiset on opetettu nirsoiksi ja miehen tehtävä on tulla torjutuksi. Osa fiilisteli kirjoitusta turhan paljon, osa pahastui siitä turhan paljon. Ei mitään uutta länsirintamalta 2017.

Opiskelija Ville Hämäläinen esitti tähän väliin jotain objektiivisia näkemyksiä, mutta koska ne olivat järkeviä ja objektiivisia ja koska kärjistävä hölmöys loisti poissaolollaan, kukaan ei niistä tainnut kiinnostua.

Sitten Nainen 47 vee kertoi, että on ikävää, kun deittailessa tehdään jo ensitreffeillä liian nopeita johtopäätöksiä ja sitten ghostataan eli kadotaan mitään ilmoittamatta. Tämä ghostaus on niin kiinnostava ja kapeasti ymmärretty aihe, että siihen palaan alempana. Tähän tuli vastaus nimimerkiltä Sinkku 21 v, joka toteaa, että taitaapi kyse olla vain yleisesti huonoista sosiaalisista taidoista niin miesten kuin naistenkin kohdalla. Tähänkin palaan hieman alempana, sillä olen todella vahvasti samaa mieltä.

Onneksi apuun riensi tänä aamuna super-menestyjä-business-development-manager-taiteen-maisteri Milka Asikainen. Hän on sitä mieltä, että huonoille parisuhteille saa sanoa ei. Ajatushan ei ehkä ole tasan millään tapaa vallankumouksellisen uusi, mutta noin yleensä hyvin terve kannanotto. Kiitos Milka.

Olen seuraillut tätä keskustelua suurella nautinnolla, sillä tykkään salaa draamasta ja koska keskustelu sivuaa niin vahvasti myös omaa työtäni rohkeuskouluttajana (miten? Siten, että valtaosa asiakkaistani ovat kiinnostuneita kehittämään juuri sosiaalisia taitojaan ja itsevarmuuttaan onnistuakseen ihmissuhteissaan tai sellaisten saamisessa).

Tämän kannanoton kirjoitan kuitenkin siitä syystä, että mielestäni tätä koko keskustelua (ja muitakin vastaavia avauksia) vaivaa tietynlainen väärinymmärtävä mulkkuus. Kaikkia keskustelun koskettamia ryhmiä (miehiä, naisia, ghostaajia, penkittäjiä ym.) käsitellään epämääräisen mulkkuun sävyyn. Koska itse tykkään sellaisesta kiusallisen kirkasotsaisesta inhimillisyydestä, haluan käsitellä asiaa juuri tämän inhimillisyyden näkökulmasta.

Avaanpa siis ajatuksiani näihin mainittuihin ryhmiin liittyen:

1. Ne nirsot naiset

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun törmään väitteeseen, että naiset olisivat jotenkin epäreilun nirsoja miehiä kohtaan. Joka kerta yllätyn tästä väitteestä. Itse ihmettelen toistuvasti pikemminkin sitä, miten herkästi niin naiset kuin miehet löytävät itselleen seuraa. Sellaisetkin, joista ei rehellisesti sanottuna oikein uskoisi, että seuraa löytyisi ihan helposti. Kokemukseni mukaan ihmiset ovat yllättävänkin suvaitsevaisia ja hyväksyviä toisiaan kohtaan, puutteineen kaikkineen.

Puhun työssäni näistä asioista niin naisten kuin miesten kanssa. Sekä niiden, joilla seuraa riittää yllinkyllin että sellaisten, joille sitä ei tahdo löytyä. Tästä väitteestä saa vapaasti pahastua, mutta kaiken kokemani perusteella väitän, että seura ei jää useimmissa tapauksissa uupumaan siksi, että olet liian köyhä, lyhyt, lihava, laiha, heikko, kalju, liian kiltti, kunnollinen, kohtelias jne. jne. ym. ym. Miksikö? No siksi, että monet muut köyhät, lyhyet, lihavat, laihat ja kiltit kyllä löytävät seuransa. On suorastaan hämmästyttävän itsekeskeistä ajatella, että juuri sinussa on jotain, minkä vuoksi et sitä seuraa tule löytämään.

Missä siis vika?

Ainakin aktiivisuudessa. Kun puhun erityisesti miesten kanssa, jotka sanojensa mukaan tulevat ”jatkuvasti torjutuksi”, on aina pakko kysyä, että mitä tämä ”jatkuvasti” tarkoittaa. Sitten yleensä kuulen, että ollaan tultu torjutuksi viimeiset kymmenen tai parikymmentä kertaa, joista niistäkin osa oli kännisiä sähläyksensekaisia ehdotteluja jossain lähipubissa.

Parikymmentä ikävää kokemusta ei ole ”jatkuvasti”, eikä niin pieni otanta anna mitään todellisia perusteita todeta, että ne naiset nyt vaan on kamalan nirsoja ja epäreiluja akkoja, kun eivät minua tahdo. Jonkin verran myyntityötä tehneenä tulee näistä selityksistä mieleen se, että puhelinmyyjä irtisanoutuisi työstään, kun parikymmentä asiakasta ovat olleet ilkeitä. (Sellaistakin tosin tapahtuu, ehkäpä tätäkään asennoitumista ei pidä siksi ihmetellä.)

Toki pienikin määrä torjutuksi tulemista on ihan perseestä. Opettavaista ja kasvattavaakin, mutta silti aika perseestä. Ei todellakaan ole tarkoitus lyödä lyötyä, mutta en vain rehellisesti näe, kuinka olisi naisten, miesten tai minkään ryhmän vikaa, että tulee useammin torjutuksi kuin onnistuu. Luulisi sen nyt olevan ihan luonnollista, että oma kumppani halutaan valita ajatuksella. Olisi ihan inhimillistä antaa kaikille tämä valinnan mahdollisuus ilman, että heitä syyllistettäisiin siitä.

On oikeastaan outoa odottaa, että deittailussa voisi saavuttaa 1:1-onnistumistodennäköisyyden. Torjuntoja kuuluukin tulla enemmän kuin onnistumisia. Haluan tosin vähän kannustaakin tässä erityisesti miehiä. He osoittavat mielestäni kunnioitettavaakin sisua, että jaksavat jatkaa yrittämistä lukuisista epäonnistumisista huolimatta. Ainakin omassa työssäni on noussut esiin, että naiset kestävät torjutuksi tulemista huomattavasti heikommin, mikä ainakin oman mustatuntuu-teoriani mukaan saattaa johtua siitä, että he yksinkertaisesti altistuvat sellaiselle keskimäärin hieman miehiä harvemmin.

Loppuun vielä yksi myyntivertaus. Se, että asiakas ei osta sitä kaupittelemaasi pölynimuria ei johdu siitä, että olet paska tyyppi, jossa on jotain olennaista vikaa. Todennäköisesti se johtuu siitä, ettei asiakas nyt vain tarvitse juuri sellaista pölynimuria juuri tällä hetkellä. Torjutuksi tulee tuote, ei suinkaan itse myyjä. Samoin deittailessa tulemme torjutuksi siksi, että tarjoamamme kokonaisuus ei ole sitä, mitä juuri nyt toivottiin. Se ei tarkoita, että itse kokonaisuus olisi huono. Torjutuksi tuleminen on hyvin harvoin henkilökohtaista, vaikka se siltä helposti tuntuukin.

2. Ne sosiaalisesti urpot miehet

Miehiä on tässä keskustelussa syytetty heikoista sosiaalisista taidoista. Myös naiset ovat saaneet osansa. En sano tätä ilkeillen, mutta pääasiassa olen noiden väitteiden kanssa samaa mieltä. Sekä miesten, että naisten sosiaaliset taidot ovat mielestäni keskimäärin aika alhaisella tasolla. Se vain ei ole mielestäni mikään ongelma, vaan täysin okei ja ihan luonnollista.

Sosiaalisia taitoja ei opeteta oikein missään. Niiden oppiminen jätetään yksilön omalle vastuulle. Tämän huomioonottaen olen oikeastaan yllättynyt siitä, kuinka korkealle me keskimäärin näissä taidoissa pääsemme. Hajonta on toki suurta, mutta valtaosa on sosiaalisilta taidoiltaan kuitenkin vähintään sitä ”ihan okei”-luokkaa. Ei tässä ole mitään hätää, ei naisilla kuin miehilläkään.

Tuntuu, että keskustelussa jätetään huomiotta se, että se deittailu on oikeasti aika haastavaa puuhaa! Vaikka ihmisellä olisi enemmänkin kuin vain ”ihan okei”-tason sosiaaliset taidot, kysyy deittailu molemmilta osapuolilta monesti niin ketterää tilannetajua, kykyä käsitellä sanan säilää ja muutenkin niin kypsää ymmärrystä ihmisyydestä, että on täysin luonnollista, että mokia ja väärintulkintoja sattuu. En koe reiluksi syyllistää ketään siitä, ettei saa haastavassa lajissa jatkuvasti täydellisiä tuloksia.

Parasta niin sosiaalisissa taidoissa, deittailussa kuin elämässä yleensäkin on se, että niitä kaikkia oppii harjoittelemalla. Jos jotain ei ole harjoitellut, miten voi olettaakaan, että onnistuisi siinä suht heti? Ei maailma ole meille velkaa yhtään mitään. Jos jotain haluaa, on ihan okei, että joutuu vähän harjoittelemaan sen saamista. Jotkut toki syntyvät tässäkin kultalusikka suussa, mutta sellainen meidän epäreilu maailmamme on, sen kanssa on vain diilattava.

3. Ne laskelmoivat penkittäjät

En ollut kuullut termiä ”penkittäminen” tätä ennen, mutta ilmiö on kieltämättä tuttu. Penkitys on ilmeisesti sitä, että kokee jonkun ihmisen ihan viehättävänä, mutta koska on esimerkiksi sattunut jo tapaamaan jonkun vielä kiinnostavamman, mutta ei tiedä, tuleeko tästä jutusta mitään, päätyy pitämään toista ikään kuin ”vaihtopenkillä” odottamassa. Penkitetylle tämä voi tietysti olla riipivää: vaihtopenkillä kun pääsee kokemaan epätietoisuutta, torjutuksi tai väheksytyksi tulemisen tunnetta, riittämättömyyttä ja muuta vastaavaa.

En ala puolustella penkittämistä sinänsä. Onhan se nyt aika ikävää toimintaa, kun sen irrottaa kaikesta kontekstista. Ei ole kivaa, että aiheutetaan muille mitään noista yllälistatuista ikävistä fiiliksistä. Haluan kuitenkin korostaa, että aika harva sellaista tekeekään puhtaasta mulkkuudestaan. Ihmiset näyttävät olevan lähtökohtaisesti yllättävänkin hyväntahtoisia olentoja ja päätyvät ikäviin tekoihin ihan inhimillisistä syistä: koska ei osata, koska pelottaa, koska ei osata valita ja niin edelleen. Näistä tarkemmin lisää seuraavassa kohdassa. Koen, että on epäreilua mulkkuuttaa ketään siksi, että taidot tai rohkeus ei vain riitä asian hoitamiseen ”kunniakkaasti”.

4. Ne mulkut ghostaajat

Ja sitten niihin mitä ilmeisimmin mulkuimmista mulkuimpiin ja myös lukumäärällisesti yleisimpiin deittailuskenen pahantekijöihin, eli ghostaajiin. Ghostaus eli ”haamuttaminen” on sitä, ettei esimerkiksi enää yhden tai parin tapaamisen jälkeen olla yhteydessä toiseen osapuoleen, vaan kadotaan jälkiä jättämättä. Puff. Toinen jää sitten ihmettelemään, että mitä oikein tapahtui ja missä se vika tällä kertaa sitten oli.

Koska ghostaajien haukkumiseen maan rakoon olen törmännyt lukuisilla muillakin nettifoorumeilla, koen tarpeelliseksi tuoda tähän vähän tätä inhimillistäkin näkökulmaa. Miksi ghostaaja ghostaa ja miksi hän saattaa olla ghostailuistaan huolimatta ihan hyvä tyyppi?

Olennainen pointti on ainakin se, että jokainen ihminen toimii sillä sosiaalisten ja henkisten taitojen tasolla, jolla sillä hetkellä sattuu olemaan. Voisimmeko sallia jokaiselle ihmiselle omaa tasoaan vastaavan inhimillisen kohtelun? Jokainen ihminen on sosiaalisen ja henkisen kehityksensä jossain vaiheessa ja usealla ihmisellä on tähän vaiheeseensa perustuvat syyt toiminnalleen.

Se, että sinut ghostataan, penkitetään tai feidataan ei lähtökohtaisesti johdu siitä, että muut ihmiset ovat epäsensitiivisiä mulkkuja. Kokemukseni mukaan keskimääräiselle ihmiselle on hyvinkin tärkeää, että hän toimii oikein. Jos ja kun ei toimita oikein, on siihen yleensä jokin ainakin kyseiselle ihmiselle painava syy. Ihmiset yrittävät kovasti olla hyviä ja oikeanlaisia, mutta eivät vain usein onnistu siinä.

Millainen tämä epäonnistumiseen johtava syy voi sitten olla?

Hyvin usein kyse on peloista. Kun puhun ghostaamista harrastavien ja harrastaneiden tyyppien kanssa, harva on varsinaisesti ylpeä siitä, mitä on tullut tehtyä. Eivät ihmiset tyhmiä ole, he tietävät kyllä, ettei se haamuilu ole ihan hyvä juttu. Monille jää siitä koviakin morkkiksia. Sitä kuitenkin tehdään ja usein sen tekemisen syynä ovat erilaiset pelot ja epävarmuudet.

Mitä jos en osaa valita sanojani oikein? Mitä jos toinen loukkaantuu siitä, etten halua jatkaa? Mitä jos aiheutan hänelle ilmoituksellani jonkinlaisia mikrotraumoja, kuten itsetunnon vähenemistä? Mitä jos tilanteesta tulee kiusallinen? Pelkojen ja epävarmuuksien vuoksi ei uskalleta toimia suoraselkäisesti, jolloin pelon hinnaksi muodostuu oma ghostaamisesta seuraava morkkis ja toisen osapuolen epätietoisuus ja paha mieli.

Onko ikävä toiminta sitten ihan okei ja perusteltua, jos sen tekee pelon vuoksi? Ei toki. Korostan vain sitä, että tällöin kyseessä on epävarman ihmisen, ei suinkaan mulkun toiminta. Me teemme pelkojemme vuoksi hyvin monia mulkkuja ja toisinaan suorastaan pahojakin asioita. Pelot ovat todellakin ongelma, mutta ne ovat inhimillinen ongelma. Siksi niihin tulisikin suhtautua mielestäni nykyistä inhimillisemmin.

Usein kyse on myös elämäntilanteista. Ghostaamisen taustalla on usein jäätäviä kiireitä, elämänhallinnan haasteita, väsymystä, jopa masennusta. Moni kyllä haluaisi toimia oikein, muttei vain löydä itsestään voimavaroja. Näitä taustoja nähneenä tuntuu oikeastaan aika brutaalilta, kuinka hyökkäävään sävyyn haamuilijoista puhutaan. Se, että on käynyt jonkun kanssa kerran tai pari deiteillä kun ei välttämättä paljasta sitä, millaisessa henkisessä tilassa ghostaamiseen päätyvä on.

Toki ehkä useimmiten kyse on ihan vain itseluodusta stressikiire-elämäntilanteesta, josta ei voi syyttää kuin itseään. Myönnän itse viimeisten vuosien aikana ghostanneeni pari kolme ihmistä tästä syystä. Olisin hyvin voinut ilmoittaa siitä, ettei deitteilu jatku ja niin olisikin kuulunut tehdä, mutta koska ”aina oli muuta”, se jäi tekemättä. Eikä tuollaisesta itselleenkään mikään hyvä fiilis jää, sillä oman elämänhallinnan puute ei mielestäni ole mikään maailman pitävin syy toimia mulkusti.

Tulee mieleen erityisesti yksi keissi, jossa olin tehnyt aikoinaan erään todella asiattoman ja hävyttömän ghostauksen. Päädyin sattumalta nettideiteille pari kerrosta alempana asuvan naapurini kanssa. Deittien jälkeen harrastettiin hävytöntä naapuriseksiä. Vaikka kyseessä olikin huipputyyppi ja vaikka olikin kivaa, en oman elämäntilanteeni vuoksi oikein kiinnostunut enemmästä. Olin juuri eronnut edellisestä suhteesta ja olin ylikiireinen töissä. Tarkoitus oli jatkuvasti laittaa naapurille viestiä, mutta ”se aina jäi”. Kun aikaa oli sitten kulunut pari viikkoa, alkoi tuntumaan että tässä vaiheessa viestin laittaminen tuntuisi lähinnä oudolta, koska moka oli jo tapahtunut. Päädyin ghostamaan.

Se taas oli siinä välissä ihan hemmetin huono veto muutoinkin kuin sen vuoksi, että ghostaaminen on ikävää. Joka ikinen kerta naapurin kerroksen ja asunnon oven ohittaessani koin kauhunhetkiä: mitä jos satumme törmäämään ja sitten onkin todella kiusallista? Tätä psykologista hintaa maksoinkin seuraavat viisi kuukautta, kunnes muutin muualle. Paljon vähemmällä olisi päässyt, jos olisi vain heti ilmoittanut, mikä tilanne on. Ei me ghostaajatkaan ylpeitä teoista olla. Tekojen syynä vain on yleensä jokin verrattain inhimillinen syy, eikä se kylmänharkittu mulkkuus, jota ghostaajien ja muiden päälle sovitellaan.

Ja ilman muuta kaikki ylempänä sanottu on yleistystä. On ihmisiä, jotka ovat enemmän tai vähemmän mulkkuja ihan vain siksi, ettei heitä oikeasti muiden fiilikset hirveästi kiinnosta. Sellaisia on kuitenkin oman kokemukseni mukaan paljon vähemmän, kuin yleisesti tykätään ajatella. Ehkä olen elänyt onnellisessa kuplassa, ehkä taas oma myönteinen ja kannustava asenne elämään johtaa siihen, että saan elämältä pääasiassa myönteisiä ja kannustavia kokemuksia.

Lopuksi vähän yleistä inhimillisyyshehkutusta:

Mitä me tässä elämässä haemme? No ainakin sitä rakkautta, hyväksyntää, välittämistä ja muuta vastaavaa niin kovin tärkeää. Eikä sen löytäminen ole helppoa kovinkaan monelle meistä. Käymme yhdessä samaa taistelua parhaamme mukaan. Yritämme, teemme mokia, yritämme uudestaan ja ehkä toisinaan myös onnistumme. Ihmettelen sitä, miksi niin kovasti tykkäämme nähdä toisemme tämän taistelun vastapuolilla, vaikka periaatteessa haluammekin kaikki enemmän tai vähemmän samoja asioita. Se, että jatkuvasti tavalla tai toisella mokailemme, ei tee meistä laskelmoivia mulkkuja tai muuta vastaavaa. Henkilökohtaisesti haluan päinvastoin osoittaa kunnioitusta sille, että me sentään jaksamme yrittää jatkuvista vastoinkäymisistä ja epäonnistumisista huolimatta. Hyvä me!

Rakkaudella,

Jevgeni

Näin nautit seksistä enemmän: 3 ajatusta nautinnon hyväksymiseen

nain-nautit-seksista-enemman-3-ajatusta-nautinnon-hyvaksymiseen

Olin joitakin viikkoja sitten eräässä tilaisuudessa, jossa Smile Makers-brändi esitteli tuotteitaan, joita on alkanut tuomaan nyt myös Suomeen. Mitä tuotteita? No hieromalaitteita. Kyllä, juuri sellaisia hieromalaitteita, jotka laitetaan sinne paikkaan.

Tilaisuudessa oli myös puhumassa Havaintoja parisuhteesta –blogin pitäjä Sami Minkkinen, joka paljastui niin hyväksi tyypiksi, että haluan mainita tässä hänen erinomaisen bloginsa. Kannattaa lukea :)

Seksivälineistä ja niiden käytöstä puhuttaessa päästään yhä nykypäivänäkin sen olennaisen kysymyksen ääreen: Onko tämä ihan okei? Onko tämä hyväksyttävää?

smilepuska-182843

”Onko tämä ihan okei…?”

Jos aihetta tarkastelee hieman syvemmin, ei kyse edes ole siitä, onko seksivälineiden käyttö itsessään ok (se on!), vaan siitä, kuinka me jatkuvasti ja huomaamattamekin arvotamme nautintoa.

Kulttuurissamme on runsaasti epämääräisiä, kirjoitamattomia sääntöjä siitä, millainen nautinto on OK ja millainen nautinto ei. Nautintoa ei käsitellä pelkkänä nautintona, vaan siihen liitetään herkästi ylimääräinen arvo: kuinka ”oikeanlaista” jonkin tyyppinen nautinto on? Kuinka hyväksyttävää on nauttia juuri tällä tavoin?

Esitän yksinkertaistetun esimerkin:

Lauantai-iltana saunan jälkeen pimeässä huoneessa tapahtuva lähetyssaarnaaja-muotoinen parisuhdeseksi on helposti hyväksyttävää nautintoa. Se on tuttua, turvallista ja jopa varovaisimmat meistä nautiskelevat siitä tai jostain siihen verrattavissa olevasta.

Vaan millaisten kysymysten eteen joudut, jos suosikkitapasi kokea seksuaalista nautintoa onkin jotain hieman marginaalisimpaa, kielletympää ja taatusti enemmän mielipiteitä jakavaa? Mitä jos ykköstapasi nautiskella on esimerkiksi raju, vahvasti kinkyhenkinen seksi, johon sisältyy fyysistä ja verbaalista alistamista ja/tai alistumista, kipua sekä liikkumisen ja itsemääräämisoikeuden rajoittamista? Vaikka 50 Shades of Grayn kaltaiset popkulttuuri-ilmiöt ovatkin tehneet siitä jossain määrin hyväksyttävämpää, aiheuttaa sellainen edelleen ihmettelyä, taivastelua, ymmärtämättömyyttä ja muunlaista kielteistä suhtautumista.

Mieleen nousee helposti kysymys: Onko tämä oikeasti ihan OK?

”Mikäli tämä olisi oikeasti täysin okei, kokisivatko niin monet muut ihmiset sen niin epänormaalina? Herättäisikö se niin vahvoja tunteita muissa, aiheuttaisiko se niin paljoa ihmettelyä?

Ehkäpä se on kuitenkin jossain määrin jotenkin, jollain tavalla väärää? Entä jos minulta onkin vain jäänyt jotain ymmärtämättä, kun erehdyn luulemaan, että se muka olisi OK? Entä jos se oikeasti onkin vähän epänormaalia? Entä jos olenkin jotenkin outo ja seksuaalisuudeltani kieroutunut?”

Ottaen huomioon, että seksuaalisuus on meille ihmisille muutenkin hyvin herkkä ja siten vaikea aihe, eivät nuo ole mitään pikkukysymyksiä. Koska seksuaalisuus on niin henkilökohtaista, niin lähellä meitä itseämme, emme sen kyseenalaistaessamme tule kyseenalaistaneeksi ainoastaan tapaamme kokea nautintoa. Kyseenalaistamme samalla itsemme kokonaisuudessa: onko meissä itsessämme jotain vikaa?

Lähtökohtaisesti haluamme olla hyviä, oikein toimivia ja oikeanlaisia ihmisiä. Emme halua, että meissä on vikaa. Emme halua, että olisimme vääränlaisia. Seksuaaliseen nautinnon hyväksyttävyyteen liittyvät kysymykset kuljettavat meidät kuitenkin nopeasti juuri tämän kysymyksen ääreen: Olemmeko me hyviä ja oikeanlaisia?

Kun sitten H-hetkellä huomaatkin jälleen kerran ajautuneesi pohdiskelemaan omaa mahdollista vääränlaisuuttasi, ei hetkessä oleminen ja nautinnolle antautuminen olekaan kovin helppoa. Kun alamme epäillä omia tapojamme kokea nautintoa, sen kokeminen vaikeutuu huomattavasti.

Miksi nautinto on vaikeaa?

Mikä sitten tarkalleen ottaen vaikeuttaa nautinnon kokemista? Mitkä ajatukset ja tunteet tulevat nautinnon eteen? Millaiset huolet nostavat H-hetkellä päätään ja häiritsevät hetkeen heittäytymistä? Tässä muutamia esimerkkejä.

  • Tarve onnistua: Osaanko olla seksuaalisesti kykenevä ja taitava? Olenko oikealla tavalla tässä, teenkö oikeita asioita, tunnunko hyvältä? Mitä jos teenkin jotain väärää?
  • Tarve miellyttää: Osaanko olla sellainen, kuin partnerini haluaisi minun olevan? Tiedänkö edes tarpeeksi hyvin, mistä hän tykkäisi? Mitä jos en onnistu miellyttämään?
  • Tarve tulla koetuksi hyvänä ja kokonaisena ihmisenä: Luottaako partnerini minuun ihan oikeasti, kokeeko hän minut luottamuksen arvoisena? Entä pitääkö hän minua hyvänä tyyppinä? Arvostaako hän minua? Entä jos olen hänelle vain merkityksetöntä hetken huvia?
  • Tarve toteuttaa sosiaalista ohjelmointia, käytännössä tarve olla ”oikeanlainen”: Olenko sellainen ihminen, jollainen minun ”kuuluisi olla”? Käyttäydynkö ”oikealla” tavalla?
  • Tarve toimia omien arvojen mukaisesti: Toiminko siten, kuin syvällä sisimmässäni koen oikeaksi? Teenkö juuri nyt jotain, minkä takana en ehkä seiso enää myöhemmin? Tulenko katumaan tätä? Tuntuuko tämä oikealta?
  • Kyky hyväksyä partneri: Voinko olla varma että partnerini on hyvä, arvostettava, luottamuksen arvoinen tyyppi? Onko OK, että olen tässä hänen kanssaan? Voiko tässä käydä jotenkin ikävästi?

Lopulta se suuri, häiritsevästi ratkaisematon ja usein itsellemmekin tiedostamaton kysymys on juuri tämä: Olenko minä oikeanlainen?

3 ajatusta nautinnon hyväksymiseen

Lukemattomien keskustelujen sekä omien kokemusteni perusteella väittäisin, että oma tapa kokea nautintoa voidaan oppia hyväksymään ja kokemaan hyvänä. Se onnistuu siitäkin huolimatta, että tällä hetkellä se tuntuukin vaikealta. Mitenkään nopeaa ja helppoa se ei kuitenkaan vaikuta olevan. Voisin hyvin kuvitella, että kyseessä voi olla vaikka koko elämänmittainen prosessi.

Tämän prosessin edistämiseksi haluankin tarjota tänään 3 ajatusta, joista on ollut ainakin itselleni apua oman seksuaalisuuden hyväksymisessä.

1. Tiedosta, että tapasi nauttia on myös lukemattomien muiden tapa

Moni kantaa mukanaan ajatusta siitä, että olisi jotenkin yksin oman ”epätavallisen” seksuaalisuutensa kanssa. ”Olen varmaan ainoa, joka on tällainen, normaalit ihmiset toimivat ja kokevat ihan eri tavalla!”

Uskon, että yksi syy tällaisen älyttömän uskomuksen syntymiseen on se, ettemme ihan hirveän helposti tule puhuneeksi muiden kanssa näistä asioista. Kun emme useinkaan kuule siitä, miten muut kokevat asioita ja mistä he todellisuudessa tykkäävät, syntyy helposti tämä ikävä kokemus omasta erilaisuudesta. Ironista on tietysti se, että muut eivät jaa näitä kokemuksiaan ja mieltymyksiään kanssamme, koska hekin ehkä pelkäävät paljastuvansa erilaisiksi ja oudoiksi.

Onneksi nykyään käytässämme on sellainen asia kuin internet. Sieltä voi helposti tarkistaa, kuinka yksin oikeasti oletkaan omien mieltymystesi kanssa. Ottaen huomioon, kuinka yllättäviä mieltymyksiä ja tapoja kokea nautintoa ihmisillä on, et todennäköisesti ole edes lähellä sitä ”oudointa” ääripäätä. (Vai miltä kuulostaa esimerkiksi se, että jotkut kiihottuvat siitä, kun seksileikkeihin otetaan mukaan ilmapalloja, joita sitten hyväillään tai jotka kliimaksin hetkellä räjäytetään? Kyllä, tämäkin on todellinen ilmiö.)

Kun tiedostamme, että myös lukemattomat muut ihmiset jakavat oudoimmatkin mieltymyksemme tai tapamme nauttia, on enää vaikea uskoa sen olevan väärin ainakaan sen vuoksi, ettei ”kukaan muu” ei ole samanlainen. Oikeasti tätä palloamme asuttaa 7,4 miljardia piilopervoa ihmistä. Ja se on todella okei.

2. Ihmiset osaavat pääasiassa huolehtia itsestään

 

Koska seksissä me ikään kuin avaamme itsemme, päästämme toiset äärimmäisen lähelle itseämme ja asetumme hyvin haavoittuvaiseen asemaan, kiinnostaa meitä tietysti se, mitä se toinen ajattelee meistä. Kuinka partnerimme kokee meidät?

Olenko hänen silmissään okei? Teenkö hänen mielestään oikeita asioita? Olenko hänen mielestään hyvä? Kokeeko hän minut miellyttävänä?

Ymmärrämme toki, että todellista vastausta näihin on vaikea saada, sillä emme pääse toisen pään sisään. Se ei kuitenkaan estä meitä olemasta huolissamme aiheesta. Ja kieltämättä samaistun itsekin tähän huoleen. Ajattelen paljon sitä, mitä minusta ajatellaan. Vuosien varrella olen kuitenkin oppinut päästämään siitä pääosin irti seuraavien oivallusten avulla:

a) Hallitsen tilannetta vain itseni osalta. Voin päättää ainoastaan omasta toiminnastani. Voin tehdä parhaani ollakseni mukava, viehättävä, haluttava, arvostettava ja niinedelleen, mutta muutoin en voi vaikuttaa tilanteeseen. On lopulta aina toisen osapuolen asia, kuinka hän kokee minut. Koska tiedostan, etten voi hallita hänen kokemustaan, kannattaako minun olla siitä niin aktiivisesti huolissani? Toki toivon hänen pitävän kaikesta mitä teen, mutta en voi oikeasti tietää, joten ainoa mitä voin tehdä, on luottaa.

b) Ihmiset osaavat pääasiassa huolehtia itsestään. Kokemukseni mukaan useimmat ihmiset osaavat viestittää jollain tavoin siitä, mistä pitävät tai eivät pidä. Viestintä voi olla verbaalista tai kehollista, se voi olla sanoja, ilmeitä, lähentymisiä, vetäytymisiä, vaihtoehtojen tarjoamista tai jotain muuta. Sen havaitseminen voi toki vaatia tilannelukutaitoa, jota kaikilla ei välttämättä ole.

Jos tämä tilannelukutaito kuitenkin löytyy, voi valtaosan ajasta luottaa siihen, että partneri kyllä osoittaa, onko kaikki okei vai ei. Aina näin ei toki ole ja on kieltämättä ikävää jälkeenpäin kuulla, jos jokin asia ei olekaan ollut okei. Pääasiassa kuitenkin ihmiset kykenevät viestimään omia toiveitaan, joten voin luottaa siihen, että tilanteesta voi nauttia ilman, että jatkuvasti tarvitsisi stressata sitä, mitä toinen ajattelee juuri nyt.

3. Ihmiset ovat yllättävänkin hyväksyviä, avomielisiä ja hyväntahtoisia

 

Ihmisolento on hyvin taipuvainen projisoimaan omia epävarmuuksiaan muihin. Projisointi on psykologiassa käytetty termi, joka tarkoittaa taipumustamme yleistää omia ajatuksiamme, toiveitamme ja pelkojamme myös muita koskeviksi. Jos olen esimerkiksi epävarma jostain tavastani kokea nautintoa, ajattelen herkästi, että myös muut ihmiset suhtautuvat kyseiseen asiaan epäillen. Käytännössä siis uskon muiden ajattelevan ja kokevan asioita samoin kuin minä itse.

Näin ei kuitenkaan ole. Todellisuudessa muut ihmiset ajattelevat ja kokevat asioista usein aivan eri tavoin, kuin me itse. Tämä voi päteä niin hyvässä, kuin pahassakin. Jokin meille vaikea tai kielteinen aihe voi olla jollekulle muulle hyvin helppo ja myönteinen. Jokin meille helppo ja myönteinen taas voi olla jollekulle toiselle vastaavasti vaikea.

Itse yllätyn jatkuvasti hyvin myönteisesti siitä, kuinka myönteisiä ja avomielisiä muut ihmiset usein ovatkaan. Erityisesti vaikkapa omaa seksuaalisuutta pohtiessani sorrun helposti ajattelemaan, että muut ihmiset ovat jotenkin erityisen sulkeutuneita, tuomitsevia ja syyllistäviä ja eivät varmasti tykkää siitä, mistä itse tykkäisin.

Ja kerta toisensa jälkeen huomaan olevani väärässä! Ihmiset yllättävät minut jatkuvasti avoimuudellaan, hyväksyvyydellään ja hyvyydellään. Ihmiset osoittavat kerta toisensa jälkeen olevansa parempia tyyppejä, kuin ennakkoon odotin.

En tarkoita sitä, että kaikki olisivat kaikissa tilanteissa samaa mieltä asioista. Eivät toiveet ja mieltymykset käy aina täysin yhteen. Se on täysin luonnollista ja jopa todennäköistä, ettei niin käy. Olen kuitenkin kokenut, että eriävätkin mieltymykset osataan hyväksyä ja nähdä myönteisessä valossa yllättävänkin usein. Ei tule mieleen kovinkaan montaa tilannetta, missä en olisi kohdannut hyvyyttä ja hyväksyntää. Ja juuri tämä tieto ihmisten keskimääräisestä myönteisyydestä ja avomielisyydestä mahdollistaa ainakin itselleni sen, että voin suhtautua luottavaisesti siihen, että omatkin tapani kokea nautintoa ovat okei :).

Rakkaudella,

Jevgeni

1 2 3 150 151