IHMISSUHTEET KUNTOON:

LAITA IHMISSUHTEESI HUIPPUKUNTOON ”10 TOIMINTATAPAA PAREMPIIN IHMISSUHTEISIIN” -KIRJASEN AVULLA:

Ankaruus itseään kohtaan tuhoaa itsevarmuuden: 3 tapaa vähentää vaativuutta itseään kohtaan

Ankaruus itseään kohtaan tuhoaa itsevarmuuden 3 tapaa vähentää vaativuutta itseään kohtaan

Oletko usein ankara ja vaativa itseäsi kohtaan? Se e välttämättä ole hyvä juttu. Sanon tämän siksi, että usein itseään kohtaan osoitettua vaativuutta perustellaan juuri sillä, että se on järkevää. Argumentti kuuluu näin: Kun itseltään vaatii paljon, saavuttaa ainakin enemmän, kuin jos ei vaatisi mitään. Otetaan tämä argumentti tarkasteluun ja katsotaan, onko siinä todella järkeä.

1. Vältä ääripää-ajattelua

Ensimmäinen ongelma kyseisessä argumentissa on se, että se on lähtökohtaisesti melko äärimmäinen. Se asettaa vastakkain toisaalta vaativuuden itseään kohtaan ja toisaalta sen, ettei itseltään vaadi mitään. Nämä ovat ääripäitä. Niiden väliin jää paljon tilaa. Itseltään saa ja usein kannattaakin vaatia asioita, mutta sitä ei tarvitse tehdä niin, että vaativuus menisi liiallisuuksiin ja alkaisi aiheuttamaan meissä ahdistusta.

2.  Heikennä sidettä omanarvontunteen ja onnistumisen välillä

Ihminen oppii jo varhain, että onnistumiset tuntuvat hyviltä. Jo pikku taaperoina tulemme sitoneeksi onnistumiset omanarvontunteeseen ja esimerkiksi rakkauteen ja hyväksyntään, sillä niin ihanasti ne äidit meitä kehuvat ja koskettevat, kun eri asioissa onnistumme!

Tällainen side syntyy hyvin helposti ja uskon, että oikeastaan jokainen meistä sellaisen tulee luoneeksi. Valitettavasti aikuisina kyseinen sidos ei enää palvele meitä, sillä se perustuu jo lähtökohtaisesti asioiden väärintulkintaan. Olemme rakastettavia, hyväksyttäviä ja arvokkaita myös silloin, kun emme onnistu asioissa. Olemme hyviä silloinkin, kun mokailemme ja epäonnistumme. (Jos edeltävät lauseet tuntuivat epämiellyttävältä, kannattaa tätä asiaa todellakin mietiskellä…)

Sidettä onnistumisten ja omanarvontunteen välillä ei todellakaan katkaista helposti. Jossain määrin koko kulttuurimme ja yhteiskuntamme suojelee sitä. Ihailemme ja arvostamme ihmisiä pääasiassa siksi, että he ovat onnistuneet jossakin. Voi tuntua hyvin oudolta ja suorastaan valheelliselta väittää olevansa hyvä, hyväksyttävä ja rakastettava myös ilman jatkuvia onnistumisia, kun koko ympäristömme väittää suurinpiirtein päinvastaista.

Tämä on niitä asioita, joita on vaikea uskoa todeksi, vaikka teoriassa tiedämme niiden olevan totta. Se on oikeastaan aika outo tunne. Uskon, että valtaosa meistä tietää olevansa hyviä ihan tällaisinamme, ilman jatkuvia saavutuksia ja onnistumisia. Samalla sitä on kuitenkin oudolla tavalla hyvin vaikeaa uskoa.

Asiaa voi lähteä helpottamaan hitaasti, mutta varmasti sillä, että muistuttaa itseään yhä uudestaan siitä, ettei tarve ja halu oman ihmisarvonsa, hyväksyttävyytensä ja rakastettavuutensa todistamiseen onnistumisten ja saavutusten kautta ole suinkaan se tehokkain keino sen saamiseen. On olemassa tehokkaampiakin keinoja. Vaativuus itseään kohtaan ei myöskään ole tehokkain keino onnistumisten saamiseen. Parempiakin keinoja on. Rationaalisena ja onnistumisia kaipaavana ihmisenä haluat varmasti käyttä mieluummin parempia kuin huonompia keinoja.

3. Ymmärrä, kuinka epäonnistumisen pelko rajoittaa enemmän kuin voimauttaa

Ankaruuteen ja vaativuuteen itseään kohtaan liittyy usein suuri määrä pelkoa epäonnistumista kohtaan. Tätä on helppoa ymmärtää, kun muistaa edellisessä kohdassa esitetyn siteen onnistumisten ja omanarvontunteen välillä. Jos onnistut, olet hyvä ja arvokas. Jos epäonnistut, et ole. Luonnollisesti ihminen ei halua luopua ajatuksesta, että hän edes teoriassa saattaisi olla hyvä, arvokas ja rakastettava. Epäonnistuminen taas toimisi konkreettisena todisteena sille, että hän todentotta on jotain aivan muuta kuin hyvä, arvokas ja rakastettava.

Näin epäonnistumisen pelko saa jatkaa olemassaoloon. Se on ongelma, sillä onnistumisten ja saavutusten kannalta epäonnistumisen pelko on yksi rajoittavimpia tekijöitä. Epäonnistumisen pelko ei nimittäin suojaa niinkään epäonnistumisilta, kuin asioiden tekemiseltä. Avaan hieman, mistä on kyse:

Epäonnistuminen ja onnistuminen eivät ole varsinaisesti toistensa vastakohtia muuta, kuin paperilla. Käytännön elämässä taas yrittämättä jättäminen on usein epäonnistumista huonompi asia. Epäonnistuminen sentään opettaa meille jotain ja näin vie meitä askeleen lähemmäs onnistumista. Yrittämättä jättäminen taas varmistaa sen, ettei onnistumista tapahdu edes jatkossa.

Näin pelko epäonnistumisesta käytännössä aiheuttaa epäonnistumista. Itsevarmuuden vahvistamiseen ja suojaamiseen tähtäävä mekaniikka päätyykin tarkoituksensa vastaisesti vahingoittamaan itsevarmuuttamme. Tämän tiedostaminen taas on askel poispäin liiallisesta vaativuudesta ja ankaruudesta itseään kohtaan.

Hellyys itseään kohtaan

Itseään kohtaan osoitettava hellyys on hieman hankala aihe. Aina kun luen tai kirjoitan siitä, se tuntuu aiheena vähän sellaiselta hölmön pehmoiselta. Siitä tulee mieleen jokin, joka kuulostaa kyllä kivalta, mutta ei välttämättä toimi käytännössä. Mutta niin kovasti kuin yritän sitä aina kyseenalaistaakin, en lopulta onnistu siinä. Kerta toisensa jälkeen näyttää siltä, että hellyys itseään kohtaan ja reilu suhtautuminen omaan itseensä on järkevää ja kannattavaa.

  1. Se, että edes pyrkii olemaan itseään kohtaan mukava (lue: vähemmän ankara) johtaa pidemmällä aikavälillä siihen, että itsensä kanssa oleminen muuttuu helpommaksi ja kevyemmäksi (opimme paremmiksi siinä, mitä teemme paljon).
  2. Mitä helpompaa ja kevyempää itsensä kanssa on olla, sitä enemmän luovaa energiaa ja voimavaroja säästämme.
  3. Mitä enemmän voimavaroja säästyy, sitä enemmän voimme suunnata niitä asioiden tekemiseen sekä onnistumisten saamiseen. Itseään kohtaan hellä ja reilu ihminen näyttää parhaimmillaan olevan moninkertaisesti tuottavampi kuin itseään kohtaan ankara tyyppi, joka kyllä pusertaa kovaa, mutta saa vähemmän aikaan.

Tästä minulla on paljon omaa kokemusta. Nykyään, kun en pelkää epäonnistumista ja muiden ajatuksia, pystyn esimerkiksi tuottamaan ja julkaisemaan valtavan määrän materiaalia lyhyessä ajassa, sillä en joudu jatkuvasti varomaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. (Esimerkiksi tämä teksti on kirjoitettu n. tunnissa.)  Riippumatta siitä, millaisen vastaanoton jokin tekeleeni saa, olen hyvä tyyppi, sillä omanarvontunteeni kumpuaa sisältäni, ei ulkopuolelta. Tämä on hyvä paikka olla.

Vaativuus ja väkisin pusertaminen voi vaikuttaa usein houkuttelevalta, sillä se kyllä tuottaa tuloksia lyhyellä aikavälillä. Pitkällä aikavälillä se kuitenkin kuluttaa mielenterveyttä ja jaksamista. Sen sijaan reiluus ja hellyys itseään kohtaan ei välttämättä tuo tuloksia nopeasti ja voi lisäksi tuntua aluksi hankalalta ja typerältä. Siksi sitä ei välttämättä lähdetä harjoittamaan. Pitkällä aikavälillä se kuitenkin nostaa tuottavuutta ja jaksamista sekä vahvistaa mielenterveyttämme.

(Kuten useimmat asiat maailmassa, ei tämäkään asia ole mustavalkoinen. Vaikka otsikossa väitänkin, että itseään kohtaan osoitettu ankara vaativuus tuhoaakin itsevarmuutta, voi asia toisinaan olla aivan päinvastoin. On olemassa esimerkiksi todellinen mahdollisuus, että itseään kohtaan osoitettu vaativuus johtaakin siihen, että ihminen ajaa itsensä jatkuvasti kohti yhä uusia ja uusia saavutuksia ja onnistumisia, joiden seurauksena itsevarmuus ja usko itseensä lisääntyy. Vaativuus voi siten olla toimiva, joskin raskas tapa nostaa itsevarmuuttaan. Omalta osaltani kuitenkin korostan, että tuollainen näyttää olevan verrattain harvinaista. Yleisemmin itseään kohtaan vaativat henkilöt näyttävät pelkäävän epäonnistumisia ja niiden tuottamia kolauksia omanarvontunteelleen toistuvista onnistumisista ja saavutuksistaan huolimatta. Seuraava potentiaalinen epäonnistuminen piilee aina kulman takana, joten pelkästään saavutustensa ja onnistumistensa taakse piiloutuva ihminen ei ole koskaan lopulta täysin turvassa.)

Tehtävä

  1. Tunnistatko itsestäsi vaativuutta ja ankaruutta itseäsi kohtaan?
  2. Mihin tähtäät sillä? Mitä vaativuus ja ankaruus antavat sinulle?
  3. Jos kuvittelet hetken, ettet pelkäisi epäonnistumista tai muiden taholta tuomituksi tulemista, tarvitsisitko edelleen nykyisenkaltaista vaativuuden ja ankaruuden osoittamista itseäsi kohtaan
  4. Millaisissa oikean elämän tilanteissa niistä on ollu sinulle hyötyä? Entä haittaa? (Haitoiksi voidaan laskea myös kaikki ne asiat, jotka ovat jääneet vaativuuden vuoksi toteutumatta.)
  5. Uskotko, että tuntisit olosi paremmaksi vai huonommaksi, jos onnistuisit asteittain vähentämään vaativuutta ja ankaruutta itseäsi kohtaan?

    Rakkaudella,

    Jevgeni

PS. Pidän myös Itsevarmuus-kursseja ja olen kirjoittanut kirjan ujoudesta vapautumisesta. Vilkaise, jos haluat. Lämmin kiitos jo etukäteen :)

Oman mielenterveyden suojaaminen: Kuinka kuluttamasi materiaali tukee tai TUHOAA mielenterveyttäsi

Pieni video siitä, millainen vaikutus kaikella kuluttamallamme materiaalilla (media, videot, kirjat, blogit, foorumit, keskustely ym) on meidän mielenterveyteen. Tuetko mielenterveyttäsi vai tuhoatko sitä?

Tsekkaa ja kommentoi, lämmin kiitos jo etukäteen! :)

Usein unohtuva parinvalintakriteeri: ”Oletko tarpeeksi aikuinen minulle?”

 

Usein unohtuva parinvalintakriteeri Oletko tarpeeksi aikuinen minulle

Koetko hankaluuksia kumppanin löytämisessä tai parisuhteen säilyttämisessä? Haluan kirjoittaa tänään eräästä tavallaan itsestäänselvästä, mutta usein huomiotta jäävästä aiheesta. Kyseessä on eräs tärkeä kriteeri, jota useimmat soveltavat parinvalinnassa, mutta josta harva puhuu ääneen.

Näin se menee:

”Oletko tarpeeksi kypsä minulle? Oletko viisas, elämää ymmärtävä ja omilla jaloillasi seisova aikuinen ihminen?”

Tätä kriteeriä ei välttämättä tiedosteta aina edes itse, mutta silti se kulkee mukanamme, kun katselemme itsellemme kumppania. Kaipaamme vierellemme mieluummin kypsää aikuista, kuin keskenkasvuista teiniä. Tämä tekee suhteiden muodostamisesta ja säilyttämisestä usein hankalaa, sillä kypsä aikuisuus ei ole varsinaisesti sidottu ihmisen ikään.

Moni ihminen ei kasva koskaan aikuiseksi. Se on sinänsä ihan okei. Tämän ei todellakaan ole tarkoitus olla syyllistävä teksti. Kypsä aikuisuus on vaikeaa ja on enemmän kuin ymmärrettävää, ettei sitä välttämättä koskaan saavuta. Se on kuitenkin asia, joka painaa ihmisen pariutumisessa usein hyvinkin paljon, minkä vuoksi tätä on tärkeää käsitellä.

Korostan, etten tarkoita kypsällä aikuisuudella perinteisen konservatiivista näkemystä aikuisuudesta ja aikuisesta elämästä. Puhun kypsästä suhtautumista maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan, en niinkään siitä, millaista elämäntyyliä joku noudattaa.

Mennään siis aiheeseen. Miksi tämä ”kypsyys” tai ”aikuisuus” on parinvalinnassa niin tärkeä asia?

Aikuisuus tarkoittaa helpompaa elämää

Usein aikuisuus enteilee helppoutta. Parisuhteissa on valtavasti työtä. Me ihmiset taas olemme joko avoimesti tai salaa usein melkoisia työnvieroksujia. Toivoisime usein pääsevämme pienemmällä vaivalla. Tästä syystä kyky olla kypsä aikuinen on niin viehättävää. Kun suhteen osapuoli kykenee huolehtimaan itsestään, kestää elämää ja on mukavalla tavalla itsevarma, on toisen helpompaa olla hänen kanssaan. Kun sietokyky elämää kohtaan taas puuttuu ja epävarmuutta on paljon, päätyy ihminen usein kaipaamaan toisen jatkuvaa tukea ja rohkaisua.

Sinänsä tämä on täysin okei. Tämä teksti ei todellakaan ole kannanotto sen puolesta, että meidän ihmisten tulisi väkisin pyrkiä olemaan jotenkin erityisen vahvoja. Kaikilla on välillä vaikeaa ja jokainen kaipaa välillä tukea. Niin sen kuuluukin olla. Kuitenkin jatkuva ja sairaalloiseksi menevä tuen kaipaaminen saattaa olla toiselle osapuolelle raskasta. Siksi kyky kypsään aikuisuuteen viehättää meitä.

Aikuisuus tarkoittaa vähemmän häiriökäyttäytymistä

 

Suuri epävarmuuden määrä johtaa myös herkästi erilaiseen häiriökäyttäytymiseen. Tämä ei johdu siitä, että epävarmoissa ihmisissä olisi jonkinlaista vikaa. Pikemminkin kyse on siitä, että on usein todella vaikeaa olla hyvä muille, jos itsellään ei ole hyvä olla. Kun ihmisellä on kykyä olla kypsä ja kestää elämän haasteita, erilaisen häiriökäyttäytymisen riski vähenee. Tällaisen ihmisen kanssa on monesti turvallisempaa ja mukavampaa olla.

Aikuisuus on hyveitä

Kyky olla kypsä aikuinen on usein myös osoitus monesta muusta hyveestä. Kypsäksi aikuiseksi kasvaminen ei todellakaan ole helppoa. Se vaatii valtavaa määrää työtä, itsensä kohtaamista ja itsetutkiskelua. Elämämme elämä muovaa meitä jatkuvasti eri suuntiin ja elämän vastoinkäymisten keskellä on aidosti haastavaa ohjata kasvuaan hyväksi ja kypsäksi ihmiseksi.

Koska kypsäksi kasvaminen on haastavaa, opimme kasvun ohessa todennäköisesti monia hyveitä. Lasken kypsän aikuisuuden ”sivutuotteiksi” esimerkiksi

  • rehellisyyden ja myönteisen jämäkkyyden
  • kiltteyden ja hyvyyden muita ihmisiä ja eläimiä kohtaan
  • halun auttaa ja tukea muita
  • halun oppia ja kasvaa yhä paremmaksi ihmiseksi
  • kyvyn kohdata vastoinkäymisiä ja kestää niiden edessä

ja monia muita. Nämä kaikki ovat melko viehättäviä ominaisuuksia. Mitä enemmän näitä ominaisuuksia on onnistunut kasvunsa myötä itselleen kultivoimaan, sitä viehättävältä saattaa vaikuttaa myös muiden silmissä.

(Uskoakseni on myös tärkeää, että suhteen osapuolet ovat verrattain samalla kypsyyden ”tasolla”. Tärkeää se on siksi, että tasoerot (mikäli näin saa sanoa) ovat helposti uskomattoman ärsyttäviä molemmille osapuolille. Toista osapuolta ärsyttää se, kun toinen vaikuttaa lapselliselta ja vastaavasti liiallinen kypsyys on sekin ihan uskomattoman ärsyttävää.)

Aikuisuus on turvaa

Kolmanneksi, on tärkeää muistaa, että me ihmiset olemme pohjimmiltamme aika haavoittuvia, pehmeitä ja epävarmoja olentoja. Tämä pätee niin heikoimpiin kuin vahvimpiinkin meistä. Maailma on haastava paikka ja sen edessä tutisevat usein rohkeimpienkin polvet. Myönnämme sitä itsellemme tai ei, kaipaamme ympärillemme turvaa tuovia asioita.

Perinteisiä esimerkkejä turvasta ovat esimerkiksi hyvä työpaikka, hyvä taloudellinen tilanne, oman asunnon omistaminen ja turvaa tuova kumppani. Perinteisesti ollaan puhuttu siitä, että hyvän miehen ominaisuuksiin kuuluu kyky turvata ja suojata omaa naistaan. Tämä on totta, joskin ajatus kaipaa päivitystä nykypäivään. Toimivampi muotoilu voisi olla tämä: Hyvien kumppaneiden tehtävä on tuottaa toisilleen turvaa ja auttaa toinen toistaan.

Tämän vuoksi kyky kypsään aikuisuuteen on viehättävää. Koska kypsä aikuinen on luotettava, vahva ja turvallinen hahmo, näemme hänet potentiaalisena turvallisuuden tunteen lisääjänä. Se on meistä usein viehättävää, jos ei tietoisella, niin alitajuisella tasolla.

Tämä on kiinnostava ajatus myös siksi, että tietoisella tasolla me usein vastustamme tätä. Moni ajattelee, että turvallisuuden tunteen kaipaaminen on merkki jonkinlaisesta heikkoudesta ja siksi sellaista tulee väheksyä. Itse olen vahvasti eri mieltä. Me ihmiset olemme laumaeläimiä ja kaipaamme muiden tukea ja turvaa. Siinä ei ole mitään heikkoa tai noloa.

Kuinka kasvaa kohti kypsää aikuisuutta ja lisätä omaa viehättävyyttään?

Tämä on tietysti se kiinnostavin kysymys. Kuinka kasvaa kypsäksi aikuiseksi?

En tiedä, en voi väittää eläneeni tätä elämää vielä niin pitkään, että ymmärtäisin tästä mitään. Uskallan kuitenkin esittää muutamia havaintoja, jotka näyttävät pitävän vahvasti paikkaansa.

Yksi suurista kasvutekijöistä näyttää olevan peloton itsetutkiskelu. Jokaisessa meistä on valtavasti erilaisia vikoja, heikkouksia, outoja ajatus- ja toimintamalleja ja kaikkea sellaista, joka tekee meitä ympäröivien ihmisten elämän hankalammaksi. Se on ihan luonnollista ja ihan okei, mutta on muistettava, että meillä on myös mahdollisuus kasvaa kohti parempaa ihmisyyttä. Ensimmäinen askel sillä tiellä on peloton ja ennakkoluuloton itsetutkiskelu. Mitä paremmin tunnemme itsemme, sitä paremmin voimme ohjata kasvuamme hyvään suuntaan.

Tämä on helpommin sanottu, kuin tehty. Itsetutkiskelu nimittäin sattuu. Se, mitä itsestään joskus löytää, on usein niin uskomattoman epämiellyttävää, että mieluummin kiellämme kuin kohtaamme sen.

Käytännössä tämä ilmenee esimerkiksi muiden syyttelemisenä ongelmistaan, vastuusta luopumisena ja ”olen uhri”-mielialan harjoittamisena. Elämämme viat ovat olosuhteissa ja muissa ihmisissä, ei meissä itsessämme.

Joskus näin onkin, mutta oman kokemukseni mukaan itsetutkiskelu kantaa paljon parempaa hedelmää, kun antaa mahdollisuuden sille epämiellyttävälle ajatukselle, että vika saattaakin loppujenlopuksi olla minussa itsessäni. Tämän ei ole tarkoitus olla syyllistävää, vaan voimauttavaa. Kun vika löytyy meistä, sitä voi alkaa korjaamaan tai opetella elämään sen kanssa.

Omassa kasvuprosessissa olen havainnut erityisen tärkeiksi

  • rehelliset ja avoimet keskustelut muiden ihmisten kanssa
  • suoran ja epämiellyttävänkin palautteen pyytämisen
  • muiden mielipiteiden ja näkemysten kyselemisen omaan toimintaani liittyen
  • itsensä puolustelemisesta luopumisen (”mutta kun… mutta kun!”)
  • erilaiset itsetutkiskelevat kirjoitus- ja reflektointiharjoitukset
  • keskusteluavun erilaisten ammattilaisten kanssa (suosittelen ihan jokaiselle)
  • itsensä jatkuvan haastamisen, asioiden kokeilemisen ja epäonnistumisista oppimisen.

Samat periaatteet näyttävät pätevän melko laajasti muillakin ihmisillä. Miellyttävää tuo kaikki ei useinkaan ole, mutta kehittävää ja kasvattavaa kyllä. En vaihtaisi mistään hinnasta pois läpikäymiäni epämiellyttäviä hetkiä, sillä ne ovat johtaneet siihen, että lopultakin elämä maistuu todella hyvältä.

Olisi mielenkiintoista myös kuulla teidän ajatuksianne aiheesta. Mistä syystä kypsä aikuisuus viehättää? Entä kuinka kypsäksi ihmiseksi voisi kasvaa?

Rakkaudella,

Jevgeni

1 2 3 164 165