Hei!
Olen vuodesta 2011 lähtien kirjoittanut pienen katsauksen kuluneesta vuodestani. Nyt on vuorossa katsaus vuodesta 2023. Kirjoitan näitä muistoksi itseäni varten, mutta mikäli luet tätä, toivottavasti saat tästä myös jonkinlaisia itsellesi hyödyllisiä ajatuksia!
Edellisvuosien katsaukset
- 2011 katsaus & tavoitteet vuodelle 2012
- 2012 katsaus & tavoitteet vuodelle 2013
- 2013 jäi väliin!
- 2014 katsaus & tavoitteet vuodelle 2015
- 2015 katsaus & tavoitteet vuodelle 2016
- 2016 katsaus & tavoitteet vuodelle 2017
- 2017 katsaus & tavoitteet vuodelle 2018
- 2018 katsaus & tavoitteet vuodelle 2019
- 2019 katsaus & tavoitteet vuodelle 2020
- Kuulumisiani vuodelta 2020
- Kuulumisiani vuodelta 2021
- Kuulumisiani vuodelta 2022
Kuulumisiani vuodelta 2023
Tässä vuodessa oli mielenkiintoinen fiilis. Toisaalta mitään erityistä ei tapahtunut. Suoritin opintojani, elelin rauhallista perhe-elämää, kasvatin lasta ja tein töitä.
Toisaalta taas tässä vuodessa oli jonkinlaista haikeaa luopumisen ja muutoksen fiilistä. Tämä johtui osittain siitä, että psykologin opintoni ovat loppusuoralla ja olen astumassa siltä osin jonkinlaiseen uuteen elämänvaiheeseen.
Osittain taas kyse oli siitä, että tein päätöksiä nykyisen urani suhteen. Tein teknologian kehittymisestä (lue: tekoälyjen tulemisesta) sen johtopäätöksen, että tämän blogini rooli elantoni tuottajana on auttamatta jäämässä taakse. Tämä tuntuu isolta muutokselta, koska olen tehnyt tätä vuodesta 2011 alkaen. En ole toki blogia tai youtube-kanavaani lopettamassa, mutta en kehitä niitä enää ammatillisessa mielessä. Tavallaan tämä tuntuu jopa virkistävältä!
Seuraavaksi eri elämän osa-alueista yksi kerrallaan.
Työ
Työrintamalta ei paljoakaan uutta. Olen tehnyt samoja hommia kuin aiemminkin: terapiaa ja valmennusta, puhe- ja koulutuskeikkoja, Youtube-kanavaani, podcastiani sekä myös kirjoittanut uudestaan sosiaalista ahdistuneisuutta käsittelevän verkkokurssini, joka oli päässyt vuosien varrella pahasti vanhenemaan.
Keväällä heräsin viime vuoden kiistatta suurimpaan ilmiöön, eli tekoälyjen tulemiseen. Seuraan tulevaisuuteen liittyviä aiheita melko aktiivisesti ja oma johtopäätökseni on selvä: jos oma työ tai liiketoimintamalli liittyy sisällöntuotantoon, niin vaihtoehtona on joko siirtyä itse hyödyntämään tekoälyä mittavissa määrin tai sitten lopettaa. Jos jatkaa entiseen tapaan, niin ennen pitkää häviää kilpailun heitä vastaan, jotka osaavat tekoälyjä hyödyntää.
Itselleni tämän blogin kirjoittaminen on ollut antoisaa nimenomaan siksi, että kirjoitan kaiken “vanhalla tavalla” käsin. Ajatus siitä, että työni olisi jatkuvasti tekstin ja videoiden tehokasta tuottamista tekoälyn kanssa, tuntuu vähän tylsältä ja uuvuttavalta. Siksi päätin, että alan siirtämään urani painopistettä muualle.
(Muutoin olen kyllä tekoälyjen käytöstä nauttinut todella paljon, mutta en halua, että jokainen työpäiväni on sitä täynnä. Sisällöntuottajana se olisi kuitenkin ennen pitkää kuitenkin edessä, joten parempi valmistautua vaihtamaan polkua ajoissa.)
Seuraavaksi ajattelin perustaa uuden firman, josta kirjoitan varmasti lisää tulevaisuudessa. Tämä tapahtunee tämän vuoden toisen puoliskon aikana, sillä täysipäiväiset opintoni kestävät kesäkuun loppupuolelle asti.
Tätä blogia ja muita kanaviani en tosiaan ole lopettamassa, sillä kyllähän nämäkin rahaa tuottavat. En vain aio enää käyttää paljoa aikaa näiden kehittämiseen, vaan tuotan sisältöjä enemmän omaksi ilokseni. Todennäköisesti lukijoiden suuntaan tämä ei näytä kovin paljoa erilaiselta kuin tähänkään asti. Julkaisujen tahti varmaankin vain hieman harvenee.
Opiskelu
Opinnotkin sujuvat. Olen nyt viimeisen vuoden psykologian maisteriopiskelija. Useimmat kurssit ja työharjoittelut on suoritettu ja jäljellä on enää pari kurssia, gradu sekä viimeinen työharjoittelu (opiskelen Latviassa ja täällä työharjottelu on joka vuosi, kun taas Suomessa vain yksi työharjoittelu viimeisenä opintovuotena). Näiden suhteen on tuskin mitään ongelmia luvassa.
Eräästä yksittäisestä onnistumisesta haluan mainita. Yleisesti ottaen yliopisto-opinnot ovat todella helppoja, mutta eräs kurssi oli tähän todella raju poikkeus. Kyseessä oli tilastollisten metodien viimeinen kurssi, joka oli paitsi vaikea, myös äärimmäisen aikaavievä. Enpä ole koskaan istunut useaa tuntia joka päivä kahden kuukauden ajan tekemässä vain yhden kurssin tehtäviä hattu hiessä.
Mutta kokemus oli kyllä kasvattava. Koen, että työmoraalini nousi ihan uusiin sfääreihin, eli voisi sanoa, että tuo kurssi hakkasi minusta paljon laiskuutta pois! Rankka kokemus, mutta ehdottomasti arvokas.
Esiinnyin vuoden aikana myös parissa tiedekonferenssissa, jossa esittelin edellisvuonna julkaisemaani tutkimusta itsetunnon, ahdistuneisuuden sekä saavutusmotivaation yhteyksistä. Sinänsä on siistiä ja suhteellisen epätavallista, että jo opiskelijana pääsee osallistumaan vanhempien tieteentekijöiden tilaisuuksiin. Omalla kohdallani nämä kuitenkin menevät osittain hukkaan, sillä en ole erityisemmin kiinnostunut akateemisesta urasta. Talon puolesta minua on useamman kerran houkuteltu jatkamaan tohtoriopintoihin, mutta työelämä vetää minua enemmän puoleensa. Olen istunut pulpetissa 7-vuotiaasta asti eli suurinpiirtein viimeiset 26 vuotta. Nyt kaipaa jo taukoa tästä ikuisesta opiskelusta.
Perhe-elämä
Parisuhteessa ja perheessä sujuu oikein hyvin. Uutta on tuonut lähinnä lapsen kasvaminen, mikä on myös tehnyt sen kanssa ajan viettämisestä entistä mielekkäämpää. Lapsi puhuu jo oikein hyvin ja sen pystyy vihdoinkin laittaa tekemään myös yksinkertaisia kotitöitä.
Tässä vaiheessa huomaa myös isän roolin merkittävästi kasvavan. Ensimmäiset pari vuotta lapsi oli kuitenkin pääasiassa äidissä kiinni, mutta nyt kelpaa jo erinomaisesti myös isin seura. On ollut kiva päästä kasvattelemaan sitä ja opettamaan kaikenlaisia asioita.
Samalla on tullut kohdattua se, että tämä kasvattaminen onkin yllättävän monimutkaista puuhaa. En ole näitä perfektionistivanhempia, jotka hätäilevät sen vuoksi, että eivät osaa kasvattaa täydellisesti. Ei tässä kukaan täydellinen ole, ottakaa ihan rennosti vaan. Mutta kyllä näitä kasvatuspäätöksiä joutuu kuitenkin yllättävän pikkutarkasti miettimään.
Selvästi olen huomannut tämän niinkutsutun “kaverivanhemmuus”-ilmiön, josta myös media on viime aikoina kirjoitellut. Siis sen, että nykyvanhemmat eivät uskalla asettaa rajoja ja olla lapsilleen vanhempia, vaan toimivat ennemmin kavereina. Olen pitänyt itseäni melko natsifaijana, mutta ilmeisesti olen edelleenkin liian pehmeä.
Heräsin ajattelemaan tätä, kun 88-vuotias mummoni ilmoitti meidän olevan ihan nössöjä tissiposkia, jotka eivät uskalla olla kunnon vanhempia. Mummoni on skarppi tyyppi, joten rupesin tarkkailemaan asiaa. Ja kieltämättä, vaikka olen esimerkiksi tuttavapiirini muihin vanhempiin verrattuna varsin kova, niin suuressa kuvassa taidan olla edelleenkin vähän ylipehmo.
Aiheen pohtiminen on minusta tärkeää, sillä tämä ylipehmeä nykymeininki, rajattomuus ja lapsien yli-ymmärtäminen ei oletettavasti johda pitkällä aikavälillä mihinkään hyvään. Tämä on mielipiteeni myös psykologina. Pehmeys ja ymmärtäminen ovat todella hyviä asioita, mutta on tärkeää hahmottaa sitä, milloin homma menee liiallisuuksiin. Ainakin omassa tuttavapiirissä näen sitä, että pikkuskidit pyörittelevät vanhempiaan ihan miten haluavat.
Liikunta ja kunto
Tälläkään alueella ei mitään uutta. Olen moderniksi ihmiseksi ihan aktiivinen ja hyvässä kunnossa, mutta vain, jos vertailukohtana ovat muut keskimääräiset modernit ihmiset. Oikeasti taas olen surkeassa kunnossa, koska modernina tietotyöläisenä kunnostaan huolehtiminen tuntuu olevan vaikeaa. Jos viettää 8 tuntia joka päivä koneella istuen sekä vielä pari vapaa-ajankin tuntia paikallaan löhöten, ei kunto (eikä oletettavasti myöskään terveys) tule olemaan hyvä, vaikka muun ajan kuinka pumppaisikin salia ja lenkkiä.
Eli ei tässä kyllä mikään ylpeä olo itsestään ole, mutta kyllä asiat paljon huonomminkin voisi olla. Kaiken kaikkiaan pitäisi kai olla ihan okei tämän asian suhteen. Mutta kummallisen maailman me kädellisten jälkeläiset olemme itsellemme rakentaneet! Ei varmaan puusta laskeutuneet esivanhempamme arvanneet, että seuraamukset olisivat tällaisia.
Ajatuksia maailman tilanteesta
Mielenkiintoisia aikoja eletään. Tuttu maailmanjärjestys horjuu kiihtyvään tahtiin ja historian heiluri on tuomassa meidät jälleen suurten sotien aikakauteen. Kun historiaa tarkastelee tarpeeksi kaukaa, tässä ei ole mitään uutta. Siksi ihmettelenkin kerta toisensa jälkeen sitä, kuinka vaikeaa monien ihmisten tuntuu olevan hyväksyä aikojen muuttuminen. Mieluummin työnnetään aktiivisesti päätä hiekkaan ja äksyillään heille, jotka pyytävät huomaamaan tämän ympärillä tapahtuvan muutoksen.
Ihminen on hassu olento, jolle on todella tärkeää, että asiat eivät muutu. Niin tärkeää, että muutokselta on helpompaa sulkea silmänsä kuin hyväksyä sen olemassaolo ja ruveta ajoissa sopeutumaan siihen muutokseen. Unesta herääminen on kivuliasta, mutta aika hemmetin tärkeää.
Suomalaisena sentään ilahduttaa se, että meillä valtiovalta tuppaa olemaan edes jotenkuten hereillä ja sotaan valmistautuminen näyttää vihdoin päässeen edes jonkinlaiseen vauhtiin. Ruohonjuuritasolla nukkujia on kuitenkin vielä paljon. Heidän mielestään tällaiset puheet ovat sodan lietsomista, kuten olen viimeisen muutaman vuoden aikana monesti kuullut. He heräisivät oletettavasti silloin, kun venäläinen sotilas jo raaputtaa tulitikkua heidän talonsa kulmalla.
Ugh.
Suunnitelmia vuodelle 2024
Tämä ’24 vaikuttaa miellyttävän selkeältä vuodelta. Muutama keskeinen juttu on tehtävä:
- Yliopistosta valmistuminen
- Nykyisen firman laittaminen “ylläpito-moodiin”, eli pyörimään mahdollisimman automaattisesti.
- Seuraavan firman aloittaminen
Tavallaan muutos tuntuu suurelta, tavallaan ei ollenkaan. Oikeastaan tässä tapahtuu todella vähän mitään uutta. Olen valmistunut kouluista ennenkin ja olen aloittanut firman ennenkin. Mutta kai tämä on jotenkin hauskaa ihan itse lietsoa itsensä olotilaan, että jotakin uutta ja suurta on tapahtumassa, vaikka oikeasti ei edes ole x)!
Erinomaista vuotta myös sinulle! Todella paljon tsemppiä ja kaikkea hyvää, olkoon maailma sinulle antelias!
Rakkaudella,
Jevgeni
