Hei!
Olen vuodesta 2011 lähtien kirjoittanut pienen katsauksen kuluneesta vuodestani. Nyt on vuorossa vuoden 2020 katsaus. Kirjoitan näitä pääasiassa muistoksi itseäni varten, mutta mikäli luet tätä, toivottavasti saat tästä myös joitain itsellesi hyödyllisiä ajatuksia.
Edellisvuosien katsaukset
- 2011 katsaus & tavoitteet vuodelle 2012
- 2012 katsaus & tavoitteet vuodelle 2013
- 2013 jäi väliin!
- 2014 katsaus & tavoitteet vuodelle 2015
- 2015 katsaus & tavoitteet vuodelle 2016
- 2016 katsaus & tavoitteet vuodelle 2017
- 2017 katsaus ja tavoitteet vuodelle 2018
- 2018 katsaus ja tavoitteet vuodelle 2019
- 2019 katsaus ja tavoitteet vuodelle 2020
Kuulumisiani pahamaineiselta vuodelta 2020
Huhhuh, olipas vuosi! Kuulun niiden henkilöiden joukkoon, jotka vielä vuoden alussa naiivisti ajattelivat, että 2020 jäisi historiaan Australian maastopaloista, Brexitistä tai jostakin vastaavasta. Pandemian keskellä eläminen ei kuulunut suunnitelmiin, mutta näin tässä sitten kävi.
Koronakuulumisia
Heti alkuun haluan todeta, että itselleni tämä vuosi oli merkittävästi helpompi kuin monille muille. Läpikävin kyllä monet samat vaikeudet kuin merkittävä osa muistakin ihmisistä, mutta osittain tuurin ja osittain muiden syiden vuoksi selvisin näistä vaikeuksista verrattain vähällä.
Koin esimerkiksi melko suuria tulonmenetyksiä, joiden syynä oli se, että ensisijainen tulonlähteeni ovat erilaiset puhekeikat yritykseni Rohkeuskoulun kautta. Koska pandemian ja rajoitusten vuoksi yleisötapahtumia ei tänä vuonna järjestetty, en voinut käydä puhumassakaan, ellei paria surkeaa videoesiintymistä oteta lukuun.
Olen lähtöisin hyvin köyhistä oloista, joten rahan vähäisyys ei onneksi mieltä matalaksi vedä. Tienaan hillittyjä summia myös sähköisillä tuotteillani, joten ihan täysin rahan tulo ei sentään tyrehtynyt. Tämän lisäksi olen todella skarppi rahan käyttäjä ja minulla on hyvät turvaverkot, joten mihinkään sen vakavampaan eivät tulonmenetykset lopulta johtaneet. Köyhää on, mutta tila on onneksi ohimenevä.
Myös sosiaalisen eristäytymisen ja elämän rajoittamisen olen sietänyt oikein hyvin. Keväällä eristäydyimme vaimoni kanssa kahdeksi kuukaudeksi käytännössä täydellisesti, sillä asumme lukuvuodet Latviassa, jossa meillä ei ole erityisen paljoa ystäviä ja jossa oli keväällä erittäin tiukat kokoontumisrajoitukset (enintään 2 ihmistä samassa paikassa kerrallaan).
Käytännössä siis olimme kahden kuukauden ajan kahdestaan. Tämä ei haitannut, sillä tykkäämme viettää aikaa keskenämme ja olemme molemmat melkoisia kotihiiriä. Lisäksi opiskelemme molemmat latvialaisissa yliopistoissa, joissa opiskelun tahti on ainakin oman kokemukseni perusteella merkittävästi suomalaista tahtia tiukempi, joten varsinaista luppoaikaa ei opiskeluilta muutenkaan jää.
Kesän vietimme Suomessa, mutta pitkälti samassa hengessä. Näin toistuvasti lähinnä paria ystävääni ja vältin viettämästä aikaa laajemman kaveripiirini kanssa. Osin syynä oli halu noudattaa rajoituksia, osittain taas se, että merkittävä osa välittömästä lähipiiristäni työskentelee terveydenhuollon parissa ja osa heistä myös koronaepäiltyjen kanssa. Näin ollen on todellinen mahdollisuus siihen, että saattaisin itse saada tai levittää tautia. Sosiaalisten kontaktien rajoittaminen oli siksi kohdallani perusteltua. Varsinaista stressiä taudin mahdollisesta saamisesta en ole kokenut, mutta en toisaalta sitä kyllä haluaisikaan sairastaa, mikäli se vain on vältettävissä.
Julkinen keskustelu vuonna 2020: noloa!
Ainoa vuoden suuri aiheeni pettymykseen liittyy koronasta ja rajoitustoimista käytävään julkiseen keskusteluun. Olen perinteisesti pitänyt suomalaisia todella skarppina ja kovana kansana. Tiedättehän, sisu, talvisodan ihme, hampaat irvessä vaikka läpi harmaan kiven ja niin edelleen.
Ehkä olen hieman naiivi ja sinisilmäinen kaveri, mutta keskustelussa esiintyvän ruikutuksen valtava määrä yllätti minut. Vaikka itse valittamisen aiheet ovat pääasiassa olleet ihan todellisia ja huomionarvoisia ja vaikka valittaminen on usein tärkeää ja terapeuttista toimintaa, on joukkoon mahtunut myös valtava määrä aivan turhaa riitelyä ja muuta pikkusieluista mussutusta. Suomalaiset ovat toki kestäneet koronapiinansa merkittävästi paremmin kuin moni muu kansa, mistä kunnia meille kaikille, mutta ei tämä kyllä mikään tyylipuhdas suoritus ollut. Vaikeina aikoina ihmisten toivoisi pitävän yhtä eikä tekevän parastansa riitaantuakseen pikkuasioista.
Samaan hengenvetoon totean olevani viimeistään nyt aidosti pettynyt julkiseen keskusteluun yleensäkin. Olen ollut noin kymmenen vuoden ajan aktiivinen politiikan seuraaja, mutta enää sen seuraaminen ei tunnu mukavalta, sillä ilmassa tuntuu olevan niin suuri määrä pahaa tahtoa, tietoista loukkaamista, ikävää kaksoispuhetta ja tahallista väärin ymmärtämistä.
Olen itse perinteisesti ollut niinkutsutun vihervasemmiston kannattaja ja vuosien ajan se oli lähinnä ylpeyden aihe. Jos joku politiikassa käyttäytyi huonosti, pystyi pääasiassa luottamaan siihen, että se joku löytyy esimerkiksi Perussuomalaisten joukosta. Tämä on valitettavasti muuttunut, sillä suvaitsevaisto tuntuu vihdoinkin omaksuneen populistien ja rasistien temput.
Ainakin omissa tuttavapiireissäni pyörivistä vasemmistoaktiiveista on muutamassa vuodessa tullut sen verran ikävästi käyttäytyviä pikkutyranneja, etten koe enää halua kuulua samaan porukkaan, enkä voi enää antaa tukeani niille keinoille, joilla he ovat alkaneet ajaa asiaansa. Tarkoitus ei aina pyhitä keinoja eikä hyvien asioiden ajaminen ole riittävä perustelu huonolle käytökselle. Vihreiden ja Perussuomalaisten äänekkäin kannattajakunta totisesti ansaitsee toisensa.
(Taidan vihdoin ymmärtää, miltä räätäli Halmeesta mahtoi tuntua Täällä Pohjantähden alla -trilogian toisessa osassa, kun aiemmin rauhaa ja tasa-arvoa vaatinut työväki tempautui väkivaltaisen vallankumouksen pyörteisiin).
Pahantahtoinen ilmapiiri ei toki liity vain poliittiseen keskusteluun, vaikka onkin siinä parhaiten nähtävillä. Tuntuu uskomattomalta ja surulliselta, että aivan pikkuasioistakin saadaan riitoja aikaiseksi. Se, että tämä riitely tapahtuu pääasiassa anonyyminä netin syövereissä ei ole mielestäni pitävä perustelu sille, että huono käytös tulisi hyväksyä. Ehkä tosiaan olen sinisilmäinen, kun haluan uskoa, että “asiat taistelevat, mutta ihmiset pysyvät ystävinä“. Tällä hetkellä tuntuu, että kiista kuin kiista ajautuu nopeasti henkilökohtaisuuksiin ja eri mieltä olevat ovat automaattisesti huonoja ihmisiä.
Opiskelukuulumisia
Sitten mukavampiin juttuihin. Psykologin opintoni etenevät aikataulussa ja ovat olleet oikein miellyttäviä.
Etäkouluun siirtymisellä on toki ollut kielteinen hintansa, sillä opiskelen kahdella itselleni vieraalla kielellä (venäjäksi ja latviaksi) ja siksi hyödyn suuresti siitä, että pystyn näkemään ihmisten eleet ja ilmeet, mikä ei etäopiskelussa kunnolla onnistu. Opinnot etenevät onneksi tästäkin huolimatta, eikä tämä haaste ole ollut ylivoimainen, vaan lähinnä harmillinen.
Vuoteen on mahtunut paljon hyvin kiinnostavia kursseja. Erityisen hyödylliseksi olen kokenut esimerkiksi neuropsykologian jatkokurssin, jolla on opeteltu aivoalueiden vuorovaikutusta ja aivovaurioiden paikallistamista. Mainitsemisen arvoinen on myös esimerkiksi differentiaalipsykologian kurssi, jolla syvennyttiin ihmisten välisten erojen syihin. Vuoden yllättäjä taas saattoi olla organisaatiopsykologian kurssi, jonka odotin olevan sisällöltään kuivakka, mutta joka olikin erittäin kiinnostava ja valaiseva. Myös kliinisen psykologian kurssi kiinnosti kovasti, vaikka osa sen sisällöstä oli jo tuttua muilta kursseilta.
Hyvä uutinen on ollut myös se, että yliopistomme läpäisi uusimman akkreditaatiokierroksensa ja saa jatkaa kouluna toimimista. Samalla psykologiopinnoissa siirrytään Suomessakin käytössä olevaan 3+2 -malliin (3 vuoden kandi + 2 vuoden maisteri) entisen 4+2 -mallin sijaan. Tämän lisäksi opintojen sisältöä samankaltaistetaan pohjoismaisten tutkintojen kanssa, mikä toivottavasti tulevaisuudessa helpottaa tutkinnon laillistamista myös Suomessa.
Julkaisin uuden kirjan
Kirjoitin keväällä psykologin opintoihin liittyvän opinnäytetyön, aiheena yksinäisyydden psykologia. Elokuussa julkaisin myös siihen perustuvan sähköisen kirjan, Ymmärrä yksinäisyyttä: Yksinäisyyden syyt ja niiltä suojautuminen.
Yleisiä kuulumisia
Yleisellä tasolla kuuluu myöskin hyvää. Kaikki perheessä voivat hyvin, niin ihmiset kuin eläimetkin. Kaikesta huolimatta tämäkin vuosi on ollut meidän kaikkien kannalta enemmän tai vähemmän nautinnollinen. Parempi olisi toki ollut ilman tätä pandemiakokemusta, mutta it is what it is.
Tässä syyskuussa kuvaamani video koiristamme:
Parempi elämä ilman sosiaalista mediaa – Myös tänä vuonna
Olen jo useana vuonna kertonut siitä, kuinka olen pikku hiljaa vähentänyt sosiaalisen median palveluiden käyttämistä ja kuinka hyvä vaikutus sillä on ollut jaksamiseeni ja elämänlaatuuni. Vuonna 2016 lopetin Twitterin, vuonna 2017 Instagramin, vuoden 2018 lopulla taas Facebookin sekä joitain muita yhteisöpalveluita. Kaikkien kohdalla syynä oli joko se, että niissä vallitseva ilmapiiri oli turhan kiukkuinen (kts. aiempi politiikka-avautumiseni) tai se, että palveluiden käyttö lähti itselläni ihan lapasesta ja alkoi muistuttamaan jonkinlaista addiktiota.
Samaiset syyt koituivat nyt viimeisenkin käytössäni olleen somen eli LinkedInin käytön lopettamiseen. Vielä vuosi sitten hehkutin täällä, kuinka Linkkari on tervehenkisin, kiinnostavin ja hyväntahtoisin sosiaalinen media. Olen kyllä edelleen tätä mieltä, mutta huomattavasti aikaisempaa vähemmän.
Suomenkielisen LinkedInin suosio tuntuu parin viimeiden vuoden aikana kasvaneen huimasti ja keskustelu alustalla tuntuu vapautuneen. Tästä ovat seuranneet ikävät lieveilmiöt, eli kaikenlainen politiikasta riitely, pahantahtoiset väittelyt, oikeistolainen ja vasemmistolainen aktivismi ja muu vastaava. Yhdysvaltojen vaalien aikana heräsin siihen, että oma uutissyötteeni oli sen verran täynnä todella rumaa keskustelua ja kaikenlaisia informaatiovaikuttamista, että lopetin palvelun käytön siltä seisomalta. Lopettamisen vaikutus elämänlaatuun on ollut – jälleen kerran – melko positiivinen. Osin kyse oli myös siitä, että muiden alustojen lailla linkkarinkin käyttö oli lähtenyt minulta käsistä ja vietin siellä aiemman 10min/päivä sijaan lähes pari tuntia päivässä. Vaikuttaa siltä, että minun on parempi olla täysin ilman somea.
Hieman harrastuksista
Vuosi sitten kirjoitin, että aion opetella tänä vuonna kitaran soittamista. Näin teinkin. Olen soittanut vuoden jokaisena päivänä tasan 10 minuuttia. Tarkoitus on ollut katsoa, riittääkö tällainen tahti siihen, että oppii soittamaan ihan kunnolla. Tulokset ovat olleet seuraavat:
Olen kyllä kehittynyt soittajana varsin paljon, mutta kylmä tosiasia vaikuttaa olevan se, että olen edelleen aivan aloittelija. 10 minuuttia päivässä on 70 minuuttia viikossa ja 280 minuuttia kuukaudessa eli noin 61 tuntia vuodessa. Perusteet ehti tässä ajassa oppia, mutta ei kyllä yhtään sen enempää. Soittaminen on kuitenkin ollut ihan mukavaa, joten jatkan sitä mielelläni myös seuraavan vuoden ajan.
Lopuksi
Näin! Tässäpä jälleen yksi vuosikatsaus. Toivottavasti sait tästä edes jotain irti. Mikäli tällainen pohdiskelu nappaa, niin nyt on sinun vuorosi pohtia näitä samoja asioita. Millainen vuosi 2020 sinulla oli? Mikä meni hyvin? Entä huonosti? Kuinka onnistuit tavoitteissasi? Entä millaisia suunnitelmia ja ajatuksia sinulla on vuodelle 2021?
Tsemppiä ja hyvää meininkiä alkavaan vuoteen!
Rakkaudella,
Jevgeni
