Hei!
Tänään tutustutaan punastumiseen. Miksi punastelu tuntuu liittyvän juuri tiettyihin tunteisiin ja tilanteisiin? Miksi osa ihmisistä punastelee herkemmin kuin toiset? Entä kuinka punasteluaan voi hoitaa?
Tämä teksti koskee nimenomaan tavanomaista tunnepohjaista ja sosiaalista punastumista. Emme siis käsittele harvinaisempia ilmiöitä kuten kroonista punastelua emmekä punaisuutta aiheuttavia ihosairauksia kuten ruusufinniä (1).
Mistä punastuminen johtuu ja miksi sitä tapahtuu tietyissä tilanteissa?
Punastelu liittyy pääasiassa tiettyihin tilanteisiin. Punastelemme vihaisina, riidellessämme ja erilaisten konfliktien aikana. Punastelu liittyy myös tilanteisiin, joissa olemme tahtomme vastaisesti huomion keskipisteenä (2). Esitelmän pitäminen koulussa tai kiusoittelevan läpänheiton kohteeksi joutuminen kaveriporukassa ovat hyviä esimerkkejä.
Näitä kaikkia yhdistää se, että ne ovat haastavia ja jopa uhkaavia sosiaalisia tilanteita. Kun aivomme arvioivat jonkin tilanteen uhkaavaksi, ne saattavat aktivoida stressireaktion eli “taistele tai pakene” -reaktion (3).
Taistele- tai pakene -reaktiossa kehomme valmistautuu salamannopeasti fyysiseen toimintaan, eli taistelemaan uhkaa vastaan tai pakenemaan sitä. Tällöin tapahtuu mm. seuraavia muutoksia, jotka nostavat fyysistä suorituskykyämme:
Keho alkaa erittämään adrenaliinia, jolloin hengityksen tahti tihenee, sydän lyö kovempaa, verenpaine kohoaa ja verisuonet laajenevat. Näiden muutosten tarkoitus on ajaa enemmän happea aivoihin sekä lihaksiin ja siten tehostaa tarkkaavaisuuttamme ja jaksamistamme vaaralliseksi tulkitussa tilanteessa.
Punastuminen on tämän reaktion sivutuote. Kun verisuonet laajenevat ja verenpaine kohoaa, tarkoittaa se, että verta siirtyy osaan kehosta hieman tavallista enemmän.
Kasvojemme ihossa taas on pieniä verisuonia, joihin veri nyt virtaa, minkä seurauksena kasvot punehtuvat. Punaisuutta voi esiintyä myös muissa kehon osissa. Ne ovat kuitenkin pääasiassa vaatteiden peitossa, joten tällaista punastumista ei yleensä pidetä ongelmana.
Punastuminen itsessään voi olla erilaista. Toisaalta se voi tapahtua tasaisesti ja toisaalta ihoon voi ilmestyy punaisia “laikkuja”. Myös välimuodot ovat mahdollisia. Jotkin ihoalueet punehtuvat muita enemmän siksi, että niiden yhteydessä sijaitsee isompia verisuonia tai suonet ovat lähempänä ihon pintaa. Esimerkiksi posket punehtuvat helposti tästä syystä (4).
Punaisuutta aiheuttaa muukin verenkiertoamme kiihdyttävä toiminta. Alkoholin juominen, mausteinen ruoka, allergiset reaktiot, kuuma suihku tai sauna sekä esimerkiksi urheileminen aiheuttavat punaisuutta. Tätä vain ei yleensä koeta ongelmaksi, koska nämä ikään kuin “kuuluvat asiaan”.
Sinänsä punastuminen haastavissa sosiaalisissa tilanteissa kuten esitelmää pitäessä tai vihaisena ollessa ihan yhtä lailla “kuuluu asiaan”. Näissä tilanteissa punastumiseen kuitenkin liitetään kielteisiä merkityksiä, joten punastuminen koetaan tällöin ymmärrettävästi ikävänä juttuna.
On myös tavallista, että punastumiseen liittyy kutinaa tai hikoilua. Syy kutinaan on histamiinin erittyminen. Sen tehtävä on tässä tapauksessa verisuonten laajentaminen (5). (Vastaavastihan antihistamiini vähentää ihon punaisuutta supistamalla verisuonia).
Hikoilua taas ohjaa sympaattinen hermosto eli sama keskushermoston osa, joka vastaa koko “taistele- tai pakene” -reaktiosta. Keskimääräistä aktiivisempi tai ylivirittynyt sympaattinen hermosto voi aiheuttaa oheishikoilua stressireaktion yhteydessä (5).
(Tunneperäinen stressi voi myös pahentaa liikahikoilun eli hyperhidroosin oireita. Punastuminen on tällöin yksi yleisistä oheisvaikutuksista (6)).
Miksi osa ihmisistä punastelee toisia enemmän?
Tunnet ehkä ihmisiä, jotka tuntuvat punoittavan tuon tuostakin. Ehkä olet itsekin sellainen. Koska punasteleminen koetaan usein noloksi, voi tämä tuntua epäreilulta. Miksi ihmeessä jotkut meistä punastelevat selvästi muita enemmän?
Vaalealla iholla punaisuus näkyy paremmin
Osittain kyse voi olla ihan vain ihonväristä. Mitä vaaleampi iho, sen selvemmin punaisuuden huomaa. Tummaihoiset eivät suinkaan punastele muita vähemmän, mutta tummemmalta iholta punaisuutta on vaikeampi huomata.
Kyse ei ole kuitenkaan vain ihon vaaleudesta. Osa vaaleistakin ihmisistä punastelee selvästi toisia enemmän. Mistä tämä johtuu?
Sympaattisen hermoston ylivirittyneisyys
Yksi mahdollisista selityksistä on sympaattisen hermoston ylivirittyneisyys
(7). Sympaattinen hermosto vastaa taistele- tai pakene -reaktiosta, jonka oheistuote punastuminenkin on. Jos tämä reaktio aktivoituu hermoston herkkyyden tai sen ylivirittyneisyyden vuoksi keskimääräistä useammin, voi punasteluakin esiintyä tavallista useammin.
Sosiaalinen herkkyys ja epävarmuudet
Toinen syy tavanomaista yleisemmälle punastelulle voi olla sosiaalinen herkkyys ja korostunut pelko kasvojen menettämisestä. Eräässä tutkimuksessa (8) havaittiin, että punasteluun taipuvaisimpia olivat ne henkilöt, jotka olivat kaikkein huolestuneimpia siitä, mitä muut heistä ajattelevat.
Oma kokemukseni:
Tämän koen samaistuttavana. Itselläni punastelu on ollut aina “normaalin rajoissa”, mutta olen ennen punastellut huomattavasti nykyistä enemmän. Punasteluni on tasaisesti vähentynyt sosiaalisesti itsevarmemmaksi oppimisen myötä.
Mieleeni ei enää nykyään tuon tuostakin iskeydy ahdistavia ajatuksia siitä, että minua tarkkailtaisiin tai arvioitaisiin kielteisellä tavalla, tai että minun pitäisi pystyä onnistumaan/suoriutumaan jostakin tilanteesta itseäni nolaamatta. Mitä vähemmän tällaiset asiat huolettavat, sitä harvemmin myöskään punastelen.
Punasteleminen sosiaalisissa tilanteissa, joissa olemme tavalla tai toisella muiden arvioinnin kohteena, saattaakin olla eräänlainen keino, jonka tarkoitus on suojata meitä muiden kielteisiltä arvioilta. Toiminta-ajatus tässä on se, että kun muut huomaavat meidän punastelevan, saattavat he suhtautua meihin suuremmalla reiluudella ja ymmärryksellä (siksi, että punastelullamme viestimme suojattomuutta, häpeää, epävarmuutta ja vastaavia asioita).
Tutkimuksissa on havaittu, että helposti punastuvista ja sillä nolostumista viestivistä ihmisistä pidettiin enemmän ja he herättivät muiden silmissä enemmän luottamusta (9). Punastuminen olisi siis eräänlainen “sosiaalinen liima”, jonka tarkoitus on edesauttaa kommunikaatiota ja toimeen tulemista.
Kuinka punastelua voi vähentää?
Punastelun käynnistää ensisijaisesti sympaattinen hermosto, eli se hermoston osa, joka ei ole tahtomme alainen. Emme siis voi vain päättää olemaan punastumatta. On kuitenkin lukuisia epäsuoria keinoja, joilla punastumiseensa voi vaikuttaa.
Kognitiiviset rauhoittumistekniikat
Sympaattista hermostoaan voi pyrkiä rauhoitelemaan kaikenlaisilla tutuilla rauhoittelutekniikoilla: hengittämällä rauhallisesti, puhumalla hitaasti, kuvittelemalla itsensä turvalliseen paikkaan ja niin edelleen.
Näiden keinojen ongelma on kuitenkin se, että ne harvoin toimivat täydellisesti ja varsinkaan niiden ihmisten kohdalla, jotka niistä eniten hyötyisivät.
Kun sosiaalisesti epävarma ihminen esimerkiksi tuupataan yleisön eteen ja käsketään pitämään esitelmä, on hänen kokemansa ahdistus usein niin voimakasta, että itse itsensä rauhoittaminen on todella vaikeaa:
“Keskitynpä nyt tässä yleisön edessä uskottelemaan itselleni, että olen iiihan turvallisessa tilanteessa eikä minulla ole mitään hätää :)”
Tämänkaltaisten rauhoittelutekniikoiden käyttö muutenkin haastavasta tilanteesta käsin ei siksi usein onnistu. Varsinkaan, kun samalla pitäisi pystyä keskittymään sen esitelmänkin pitämiseen!
Lisäksi nämä tekniikat harvoin poistavat ongelmaa kokonaan. Ne saattavat hillitä stressireaktiota, mutta kokonaan ne eivät sitä yleensä lopeta. Kasvoille hyökännyttä punaisuutta ei näillä siis lähtökohtaisesti poisteta eikä ehkäistä.
Lisäksi näihin tekniikoihin keskittyminen voi jopa kääntyä itseään vastaan. Esitelmän pitämisestä saattaa selvitä parhaiten, kun keskittää koko huomionsa esitelmöimiseen. Näin voi välttää esimerkiksi sanoissa sekoamisen, esitelmänsä sisältöjen unohtamisen ja lukkoon menemisen.
Tarkoitus ei ole väittää, että itsensä rauhoittelemiseen tähtäävät tekniikat olisivat huonoja tai turhia. Ei todellakaan. Turvaudun niihin kyllä usein itsekin. Ne ovat usein hyvin hyödyllisiä. Pyrin lähinnä tuomaan esiin, että ne eivät ole riittäviä siihen, mihin niitä yleensä käytetään. Jos ongelmana on herkästi ja vahvasti punastuminen, lopullinen ratkaisu siihen ei todennäköisesti ole näiden tekniikoiden käyttö.
Lääkehoito
Jossain määrin sosiaalisten tilanteiden pelkoa, punastumista ja muita sosiaalisen ahdistuneisuuden oireita kuten vapinaa, sydämentykytyksiä ja hikoilua hoidetaan lääkkeiden, kuten diatsepaamien ja beetasalpaajien avulla (10).
Lääkkeiden “ongelma” on kuitenkin se, että harvempi niitä haluaisi ihan hirveästi napsia – eikä niitä ihan helposti ole aina saatavillakaan. Niiden käyttö myös vaatii ennakoimista, eikä siten suojaa punastelulta yllättävissä sosiaalisissa tilanteissa. Lääkkeet eivät myöskään sovi kaikille tai niillä voi olla kielteisiä vaikutuksia tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi beetasalpaajia ei suositella astmaa sairastaville (11).
Tällaisten lääkkeiden vaarana on myös psykologinen riippuvuus. Kun itsevarmuus linkittyy siihen, että ikävältä tuntuvat oireet saa tarvittaessa lääkkeiden avulla ruotuun, mitä tapahtuu silloin, kun lääkkeitä ei jostain syystä olekaan käsillä ja edessä on haastava sosiaalinen tilanne?
Ammattiavun hakeminen
Toimiva keino saattaa olla myös perinteisen ammattiavun piiriin hakeutuminen, kuten esimerkiksi psykologin tai terapeutin pakeille meneminen. Tässä tarkoitus on päästä käsittelemään ongelman juurisyitä, kuten sosiaalisia pelkoja ja korostunutta hyväksytyksi tulemisen tarvetta (mistä lisää alempana).
Elämäntahtinsa rauhoittaminen
Mikäli epäilet punasteluherkkyyden johtuvan yliaktiivisesta/herkistyneestä autonomisesta hermostosta, on potentiaalinen hoitotapa “vähän rennommin ottaminen“. Tämä tarkoittaa suorittamisen vähentämistä, levon lisäämistä ja stressaavan elämäntavan hillitsemisestä. Aiheena tämä on muutenkin ajankohtainen, sillä erityisesti nykypäivän työ- ja opiskeluelämä kuormittaa monia meistä reilusti yli sietokykymme rajojen.
Tiedostan hyvin, että on ärsyttävän helppo todeta, että “sen kun otat vähän rennommin, kyllä se siitä“. Elämäntahtinsa rauhoittaminen kun on monille ymmärrättävästi ihan hemmetin vaikea projekti. Kun pitäisi pyörittää uraa, perhettä, huolehtia fyysisestä kunnostaan, sosiaalisesta elämästään ja opiskeluistaan, ei todellakaan ole helppoa vain ottaa ja “hidastaa tahtiaan”. Aihetta kannattaa kuitenkin vakavasti omalla kohdallaan harkita, jos tiedostaa, että juuri nyt menee ehkä hieman liiankin kovaa:
“Sopiva määrä stressiä parantaa suorituskykyä, mutta sietokyvyn ylittyminen johtaa häiritseviin oireisiin, elintoimintojen haitallisiin muutoksiin ja pahimmillaan sairauksien puhkeamiseen. Sekä ruumiilliseen että henkiseen ylikuormittumiseen liittyy psyykkisiä, aineenvaihdunnallisia, hormonaalisia, immunologisia ja hermostollisia säätötapahtumia. On tärkeää tunnistaa liikaa voimavaroja kuluttavan stressin merkit. Vaikeasta ylikuormituksesta toipuminen on pitkällinen ja vaikea prosessi, olipa kyseessä urheilijan ylikunto tai työuupumus.” (12)
Itsevarmuutensa kehittäminen pitkällä aikavälillä
Todennäköisimmin toimiva, pitkävaikutteinen ratkaisu punastelunsa vähentämiseen on myös tarjotuista vaihtoehdoista raskain: oman sosiaalisen itsevarmuutensa kehittäminen.
On järkevää hoitaa oireidensa juurisyytä: kasvojen menettämisen pelkoa, arvioinnin kohteena olemisen pelkoa, epäonnistumisen pelkoa, hyväksynnän menettämisen pelkoa, korostunutta hyväksytyksi tulemisen tarvetta, arvottomuuden kokemusta ja muita mahdollisia syitä, joiden vuoksi sosiaaliset tilanteet tuntuvat ahdistavilta.
Tämäkään ei poista ongelmaa kokonaan. Kaikkein itsevarmimmatkin ihmiset ovat alttiita stressireaktiolle ja sen seuraamuksille, kuten punastumiselle. Itsevarmuus kuitenkin mahdollistaa sen, että näiden ilmaantuminen ei enää hirveästi vaivaa. Punastuminen ja muut oireet lakkaavat siis tuntumasta niin suurelta ongelmalta.
Itseäni ei esimerkiksi enää vaivaa punastuminen tai kasvojen hikoaminen yleisön edessä, sillä olen vuosien myötä sisäistänyt sen, että kyseessä on ihan luonnollinen ja toistuva ilmiö, joka ei kerro mitään pätevyydestäni tai ihmisarvostani. Päinvastoin, itsevarmuuskursseja vetäessä on hienoa, että voi omalla esimerkillä näyttää myös muille, että punastumisen ei tarvitse vaikuttaa kielteisesti esiintyjän suorituskykyyn ja itsetuntoon.
Itsevarmuutensa kehittäminen on hidasta, mutta äärimmäisen tärkeää ja palkitsevaa puuhaa. Sen kehittämiselle ei myöskään ole kovin hyviä vaihtoehtoja. Jos itsevarmuuttaan ei kehitä, on riskinä se, että epävarmuutensa seurauksista kärsii koko elämänsä.
Suosittelenkin omasta puolestani yritykseni Rohkeuskoulun tuotteita (kuten kirjoja ja kursseja), jotka on suunniteltu juuri tätä tarkoitusta varten. Myös muista vastaavista palveluista, kuten esiintymistaidon kursseista voi olla hyötyä.
Tsemppiä!
Yllä kävimme läpi yleisiä tunnettuja syitä punastelulle ja sen mahdollisia ratkaisuja. Kuten monen muunkin elämää aktiivisesti häiritsevän asian kohdalla, voi tässä vaiheessa ärsyttää: eikö todellakaan ole olemassa mitään nopeampia ja helpompia ratkaisuja? (Esitelmäni on jo ensi viikolla!)
Ja ei, ei niitä toistaiseksi ole, mikä on kyllä hemmetin ikävää. Jotain myönteistä on kuitenkin edes siinä, että ajan kanssa toimivia ratkaisuja oli useita. Voi olla kannattavaa tarttua niihin mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Mitä aiemmin tilannettaan alkaa hoitamaan, sitä nopeammin siihen löytää jonkinlaisen ratkaisun.
Toivotan omasta puolestani jaksamista ja tsemppiä kaikille tämän asian kanssa kamppaileville!
Rakkaudella,
Jevgeni
PS. Jos haluat lukea lisää sosiaaliseen itsevarmuuteen ja sen vahvistamiseen liittyvistä aiheista, tilaa yritykseni Rohkeuskoulun uutiskirje täyttämällä allaoleva lomake. Kiitos paljon ja tsemppiä!
[activecampaign]Lähteet
(1) https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00483&p_haku=ruusufinni
(2) Leary, M. R., Britt, T. W., Cutlip, W. D., & Templeton, J. L. (1992). Social blushing. Psychological Bulletin, 112(3), 446. https://psycnet.apa.org/record/1993-13438-001
(3) https://www.health.harvard.edu/staying-healthy/understanding-the-stress-response.
(4, 5) https://www.steadyhealth.com/medical-answers/why-people-turn-red-when-nervous-angry-or-embarrassed
(6) https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00630&
(7) Fisher, J. P., Young, C. N., & Fadel, P. J. (2009). Central sympathetic overactivity: maladies and mechanisms. Autonomic neuroscience : basic & clinical, 148(1-2), 5–15. doi:10.1016/j.autneu.2009.02.003 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2679852/
(8) Leary, M. R., & Meadows, S. (1991). Predictors, elicitors, and concomitants of social blushing. Journal of Personality and Social Psychology, 60(2), 254. https://psycnet.apa.org/record/1991-18335-001
(9) Feinberg, M., Willer, R., & Keltner, D. (2012). Flustered and faithful: Embarrassment as a signal of prosociality. Journal of personality and social psychology, 102(1), 81.
(10) https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00061
(11) https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00915#s2
(12) https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2000/20/duo91828
