kuinka herata aiemmin

Tämä on osa Nuku paremmin, herää helpommin-kirjoitussarjaa:

1. Näin nukut paremmin – Paranna unesi laatua

2. Miksi herätä aiemmin

3. Kuinka herätä aiemmin

Ennen kuin jatkat pidemmälle lukemista, mieti, miksi juuri sinä haluaisit herätä aiemmin – vai haluatko ollenkaan. Mikäli mitään todellista syytä ei ole, tai et selkeästi halua nousta aiemmin, ei tätä sen pidemmälle kannata lukea.

Kirjoitussarjan edellisessä osassa mainittiin aikaisemmin heräämiselle ainakin muutama syy, sieltä voi hakea pientä inspiraatiota.

Kokemukseni mukaan valtaosa haluaa herätä aikaisin kahdesta syystä: Saadakseen lisäaikaa tavoitteidensa ja unelmiensa parissa työskentelylle ja/tai voidaakseen ottaa aamuisin rennommin. Nämä pätevät aikalailla myös omalla kohdallani.

Mielestäni on myös inspiroivaa, että useat historian suuret henkilöt kuten mm. Benjamin Franklin, Immanuel Kant, Martha Stewart, Abraham Lincoln ja monet, monet muut ovat vannoneet aikaisen herätyksen nimeen ja maininneet sen yhtenä keskeisimmistä syistä menestykseensä. (Ja tiesipä vanha kansakin kertoa, että aikainen lintu madon nappaa.)

Tässä vaiheessa joudut ehkä taas kokemaan pettymyksen, sillä mitään taikakeinoa, joka tekisi aikaisemmin heräämisestä jotenkin superhelppoa ja kivaa ei ole. Herääminen vaatii joka tapauksessa tahdonvoimaa, siitä ei vain pääse yli eikä ympäri.

Voimme kuitenkin ainakin helpottaa heräämistämme seuraavilla keinoilla::

  • Tarpeeksi hyvä syy herätä. Näistä varmasti keskeisin “tekniikka”. Mitä pätevämpi syy, sitä varmemmin heräät aiemmin. Milloin olisit esimerkiksi viimeksi jäänyt nukkumaan, kun sinun on pitänyt ehtiä lentokoneeseen? Tietysti on vaikeaa keksiä päivittäin joku lentoon verrattava syy, mutta tiedät itse parhaiten, mikä sinua motivoi.  Oma syyni on yksinkertaisesti se, että tiedän olevani aamulla paljon tehokkaampi kuin muina vuorokaudenaikoina, ja koska haluan saada asioita aikaan, on minun käytettävä tämä tehokas aika hyväksi.
  • Tarkistuta heräämisesi. Mikäli sinulla on jokin todella tärkeä meno, etkä luota siihen, että kykenet heräämään, pyydä jotakuta aiemmin heräävää tarkistamaan vaikka puhelinsoitolla, että olet noussut. Jos joku kaverisi yrittää myös aikaistaa päivittäistä heräämistään, tukekaa toisianne! Jos toisen heräilymotivaatio lopahtaa, toinen voi aina yrittää palauttaa sen.
  • Tunne pitkään nukkumisen seuraamukset. Jos nukun pari tuntia pidempään kuin yleensä, tulen myös töihin pari tuntia myöhemmin kuin yleensä. Ja tällöin joudun tietysti olemaan töissä pari tuntia pidempään kuin yleensä. Tämä taas tulee muiden menojeni päälle. Ei hyvä. Liiallisella nukkumisella on myös todistetusti haitallisia terveysvaikutuksia. Ja tietysti itsestäänselvyys: mitä enemmän nukut, sitä vähemmän saat aikaan.
  • Mene nukkumaan ja herää joka päivä samaan aikaan. Kehosi oppii herättämään itsensä aina tähän aikaan (olet varmasti huomannut, kuinka usein herää 5 min ennen kellonsoittoa) ja tekee heräämisestä helpompaa. Älä kuitenkaan suuntaa sänkyyn, mikäli unesta ei ole tietoakaan. Hereillä pyöriminen ja väkinäinen yritys saada kiinni unenpäästä on erinomainen tapa aiheuttaa itselleen lisästressiä, mikä vaikeuttaa nukahtamista entisestään. Toistuessaan tämä saattaa johtaa siihen, että nukkumaanmenosta tulee ahdistavaa. Tee sen sijaan jotain rauhoittavaa, lue, venyttele tai käy suihkussa.
  • Vältä piristeitä ja unilääkkeitä. Piristeet kuten kahvi, energiajuomat ja alkoholi sekoittavat unirytmiä ja unen laatua.
  • Käytä sarastusvaloa
  • Älä laita verhoja kiinni yöksi. Valoon herääminen on helppoa ja luonnollista. Tämä toki pätee lähinnä kesäaikaan, jolloin aurinko nousee tarpeeksi aikaisin.
  • Käytä useampaa herätyskelloa. Koskee varsinkin niitä jotka nukkuvat todella sikeästi. Kellot kannattaa laittaa soimaan parin minuutin päähän toisistaan. Näin välttää hirveän paniikkisäntäilyn kun kaikki kellot  rämähtävät päälle samaan aikaan. Ei mikään miellyttävin herätys ;)
  • Sijoita herätyskello tarpeeksi kauas sängystäsi, niin että kuitenkin kuulet sen. Noustuasi ja sammutettuasi sen menet paljon epätodennäköisemmin takaisin nukkumaan kuin silloin, jos yletät sammuttamaan sen sängystä käsin.
  • Poistu makuuhuoneesta heti herättyäsi. Vähentää kummasti todennäköisyyttä, että hyppäät takaisin siihen kutsuvan lämpöiseen petiin.
  • Petaa peti heti herättyäsi. Pedattuun petiin ei tule hypättyä nukkumaan.
  • Etene vähitellen. Mikäli olet tottunut heräämään kahdeksalta, älä ala suoraan heräämään viideltä. Aikaista heräämistä  joka viikko vaikkapa puolella tunnilla kunnes pääset tavoitteeseesi. Liian kunnianhimoisen tavoitteen asettaminen on erinomainen tapa kusta koko homma.
  • Palkitse itsesi. Pätee muualla ja pätee tässä. Palkitse onnistunut aikainen herätys jollain pienellä. Älä palkitse isosti. Vältä tilannetta jossa herääminen ilman palkintoa ei enää huvitakkaan.
  • Tottumus ja ehdollistuminen. Kaikkeen tottuu, niin tähänkin. Kun heräät aikaisin monen viikon ajan, totut siihen. Unien jatkaminen tavallista pidempään tuntuu oudolta, vaikka mahdollisuus siihen olisikin olemassa. Herääminen tuntuu luonnollisemmalta vaihtoehdolta.

Torkuttamiselle haluaisin jälleen omistaa vähän erityishuomiota. Tämä saattaa kuulostaa ensilukemalta tyhmältä, mutta mikäli haluat tehdä homman itsellesi helpoksi, niin älä torkuta. Ja mikäli torkutat, tee se enintään kerran. Miksikö?

Koska se 10-30 minuuttia huonolaatuista, kellon soimisen katkomaa unta ei tee sinusta yhtään vähempää väsynyttä.

Koska on helpompaa herätä kerralla kuin pyöriä sängyssä kelloa torkuttaen ja kauhistellen sitä, kuinka kohta joutuu kuitenkin kohtaamaan kylmän ja pimeän todellisuuden.

Koska torkuttaminen, vaikka aina aamuisin vaikuttaakin erinomaiselta idealta, johtaa vain siihen, että joudut selviämään aamurutiineista nopeammin, hosumaan, stressaamaan ja niin edelleen.

Ai niin, johtaapa se torkun tarpeeksi pitkään painelu joskus sellaiseen myöhästymiseenkin :)

Säästä hermojasi ja herää suoraan. Kiität itseäsi myöhemmin.

Mikäli torkuttamisesta luopuminen tuntuu todella vaikealta, tee itsesi kanssa sopimus. Mikäli yleensä torkutat neljästi, vähennä määrää kolmeen. Myöhemmin kahteen ja yhteen.