työuupumus nöyryyttävä työelämä

Hei! Tämänkertaisen blogin aiheena on työuupumus ja sen syyt, joita pohdiskelen tänään hieman uudesta näkökulmasta. Perinteisempi tietoisku työuupumuksesta löytyy esimerkiksi täältä tai täältä.

Minulla on itselläni ollut verrattain hyvä tuuri työelämässä. Olen aina pystynyt löytämään töitä, useimmat työt ovat olleet ihan asiallisia, minuun ei ole kohdistettu työpaikkakiusaamista, työkaverini eivät ole olleet erityisen mulkkuja ja muutenkin meininki on ollut ihan mukavaa.

Samalla kuitenkin huomasin jo parikymppisenä, kuinka mätä paikka työelämä voi pahimmillaan olla. Vaikka itselläni meni hyvin, monella muulla meni varsin huonosti. Hälyyttävää näissä tapauksissa ei ollut edes se, että huonosti menemiseen olisi ollut jokin konkreettinen ja poikkeuksellinen syy, kuten työpaikkakiusaaminen tai liian suuri työmäärä. Sen sijaan hälyyttävää oli se, että työelämässä huonosti voivat usein sellaisetkin ihmiset, joiden työ on ainakin näennäisesti hyvää, siistiä ja muutenkin sääntöjen ja hyvien tapojen mukaista.

Työelämässä voivat siis pahoin usein sellaisetkin ihmiset, joiden ei heidän työtehtävänsä huomioiden odottaisi voivan niin huonosti. Miksi ihmeessä?

Syitä tähän voi olla monia, eivätkä ne kaikki liity työelämään. Ihmisen henkilökohtainen tilanne sekä yksilölliset muuttujat vaikuttavat myös työssä jaksamiseen. Jos omassa elämässä menee huonosti, alkaa se helposti heijastua myös töihin. Kaikkea työelämässä koettua pahaa oloa ei voi kuitenkaan sälyttää yksilön vastuulle ja väittää sitä yksityiselämästä johtuvaksi, sillä työssä voivat huonosti monet sellaisetkin, joiden töiden ulkopuolinen elämä sujuu varsin mallikkaasti.

Työuupumuksen ja työstressin syyt ovatkin usein itse työelämässä. Jotkut niistä ovat varsin ilmeisiä, kuten esimerkiksi työn kova kuormitus, jatkuvat muutokset, irtisanomisen uhka, mulkut työkaverit, huono johtaminen ja muut vastaavat, monille valitettavan tutut syyt.

Jotkin syyt ovat kuitenkin hieman vähemmän ilmeisiä ja tänään haluan tarkastella yhtä tällaisista syistä. Seuraavat kokemukset ovat osin omiani, osan taas olen kuullut muilta henkilöiltä.

Työuupumus ja sen syyt: Nöyryyttävä työelämä

Väitän, että osittain työuupumus ja loppuunpalaminen selittyy työelämän luonteella, jossa on valitettavan usein tiettyjä nöyryyttäviä ja ihmisarvoa kyseenalaistavia piirteitä.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole olla työnvastaista mussutusta, ongelmien voivottelua eikä täydellisen maailman perään haikailua, sillä moni seuraavaksi mainittava asia ei välttämättä ole edes muutettavissa. Tarkoitus ei ole myöskään esittää työelämää vain kriittisessä valossa, vaikka tekstistä saattaakin sellainen kuva syntyä. Korostan, että ainakin itselläni oli työelämässä pitkälti ihan kivaa (joskin olen sittemmin ollut yrittäjänä merkittävästi onnellisempi kuin työelämässä vielä ollessani). Haluan kuitenkin kiinnittää huomiota näihin asioihin, sillä uskon niiden olevan yksiä niistä, jotka saavat työntekijät uupumaan ja palamaan loppuun.

Työelämän nöyryyttävyys ilmenee sinänsä arkisella tavalla, johon olemme niin tottuneet, ettei sitä aina edes tajua ajatella. Kyse on jatkuvan tarkastelun ja arvottamisen kohteena olemisesta. Koska työntekijä on vastuussa työnantajalleen työnsä tuloksesta, on työnantajalla perusteltu syy seurata ja tarkkailla työntekijän tekemisiä, olemusta, ominaisuuksia ja työn tulosta.

Se, että tämä on perusteltua, ei tee siitä kuitenkaan yhtään vähempää nöyryyttävää. Jatkuva tarkastelun ja arvottamisen kohteena oleminen on asia, joka harvan mielestä tuntuu erityisen ylevältä.

Jotkut ihmiset toki myös nauttivat arvotettavana olemisesta. Esimerkiksi tietynlainen kilpailuhenkisyys voi suojata siihen liittyvältä nöyryyttävyyden kokemukselta. Kilpailuhenkinen ihminen voi jopa nauttia siitä, että hänen tekemisiään tarkastellaan, arvotetaan ja että häntä verrataan muihin, olettaen toki, että hän tässä vertailussa pärjää ja pystyy osoittamaan olevansa verrokkejaan “parempi”. Valtaosaa työelämässä olevista ihmisistä ei voi kuitenkaan pitää erityisen kilpailuhenkisinä tai varsinkaan kilpailusta nauttivina.

Käytännön esimerkkejä nöyryyttävistä tarkastelu- ja arvottamistilanteista ovat esimerkiksi seuraavat.

Työnhaku: “Todista, että kelpaat meille”

Työelämä näyttää nöyryyttävän ja arvottavan luonteensa jo työnhakuvaiheessa, jossa keskeisin tehtävämme on todistaa potentiaaliselle työnantajalle, että olemme tarpeeksi hyviä, kyvykkäitä ja muutenkin oikeanlaisia olemaan työnantajan palveluksessa.

Tässä ei ole itsessään toki mitään väärää. Yrittäjänä ymmärrän hyvin, että työnantaja haluaa valikoida erittäin tarkasti ne ihmiset, joita ottaa palvelukseensa. Se on paitsi työnantajan itsensä, myös muiden hänen palveluksessaan olevien etujen mukaista, ettei työpaikoille oteta pyörimään ihan ketä tahansa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kokemus olisi keskimääräiselle työnhakijalle varsin nöyryyttävä. Ei ole mukavaa istua nöyrästi lakki kädessään työnantajan edustajien tentattavana ja todistella heille omaa kelpaamistaan, jotta voisi saada heiltä haluamansa, eli useimpien kohdalla käytännössä elantonsa.

Erityisen nöyryyttävää tämä voi olla niissä tapauksissa, joissa kaikki osapuolet ovat varsin tietoisia siitä, ettei haetta työtehtävä ole edes kovin hyvä, vaan parhaimmillaankin lähinnä siedettävä.

Lisäksi voi tuntua nöyryyttävältä pelata työnhakuun liittyviä sosiaalisia pelejä, kuten esimerkiksi uskotella, että “olen aidon kiinnostunut tästä upeasta työtehtävästä ja uskon, että olisin arvokas lisä innostavaan tiimiinne” kun sekä itsellemme, että työnantajalle on aivan selvää, että olemme kiinnostuneita ko. hommasta lähinnä palkan vuoksi.

Kivaa ei ole sekään, kun kaikista vakuutteluistamme ja yrityksistämme huolimatta duunia ei irtoa. Kyseessä on jälleen yksi muistutus siitä, ettemme olleet tarpeeksi hyviä.

Tulosvaatimukset: “Todista, että ansaitset paikkasi joukossamme”

Erilaiset tulosvaatimukset ovat nekin työnantajan näkökulmasta varsin järkeviä. Niiden avulla voi ohjata henkilöstön toimintaa sekä tarvittaessa tunnistaa ja korjata mahdolliset heikot lenkit.

Työn tekijöiden näkökulmasta tulosvaatimuksissa korostuu kuitenkin se, että joku tosiaan valvoo tekemisiämme. Valvottuna oleminen taas tuntuu herkästi nöyryyttävältä, vaikka samalla ymmärtäisikin sen takana vaikuttavat perustelut.

Erityisen nöyryyttäväksi homma kuitenkin muuttuu siinä vaiheessa, jos ei syystä tai toisesta pystykään suoriutumaan vaatimusten mukaisesti ja erityisesti silloin, kun sattuu olemaan ainoa, joka niistä ei suoriudu. Kielteisessä valossa erottautuminen ja kokemus “silmätikuksi” joutumisesta tuntuu kurjalta. (Olkoonkin, että silmätikkuna oleminen tarkoittaisi tässä sitä, että sinua yritetään jatkossa auttaa ja tsempata parempaan suoriutumiseen.)

Luonnevaatimukset: “Todista, että olet oikeanlainen ihminen”

Verrattain tuore ilmiö on se, että työtehtäviin valitaan tekijöitä paitsi työosaamisen, mutta myös luonteen ja psykologisten kykyjen mukaan. Ei riitä, että olet taitava työssäsi, vaan sinun pitää olla myös iloinen, sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut, yhteistyöhenkinen, haasteista motivoituva, ketterä ajattelija, tiukoissa paikoissa ja kiireessä viihtyvä ja muuta vastaavaa.

Tällaiset luonne- ja taitovaatimukset avaavat ihan uuden nöyryyttämisen tason. Nyt voit olla paitsi paska työssäsi, myös paska luonteeltasi.

Tämä ei tietenkään ole työpaikkailmoitusten tarkoitus, vaan pikemminkin niiden sivutuote: kun jo ilmoituksessa sanotaan, että tänne halutaan juurikin niitä ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia ihmisiä ja itse et satu sellainen olemaan, tulee asiasta helposti riittämätön ja huono olo.

Samaan ilmiöön liittyy työpaikoille peseytynyt jee-jee-nyt-vaan-hyvällä-asenteella-eteenpäin -asennepuhe. En toki missään nimessä väitä, etteikö hyvästä asenteesta olisi ihan selkeää hyötyä tilanteessa kuin tilanteessa, sillä toki siitä on. Ongelma piilee kuitenkin siinä, että eri yksilöiden kyky saavuttaa tällainen “hyvä asenne” eivät ole todellakaan yhtäläiset, mikä avaa jälleen yhden väylän vääränlaisuuden ja huonommuuden tuntemuksille.

Esimerkiksi minä olen synnynnäisesti sellainen, että minun on erittäin helppoa olla iloinen ja onnellinen, pitkälti ulkoisista puitteista riippumatta. Ja koska perustilani on olla iloinen ja onnellinen, on minun helppoa myös osoittaa jonkinlaista “hyvää asennetta” vaikka sitten työssä.

Tässä vain on hyvin vähän kyse mistään hemmetin asenteesta ja hyvin paljon kyse lähinnä siitä, että olen geeniloton voittaja. Siis kärjistäen: minulla on onnelliset geenit. Onnellisuudesta käsin on helpompaa osoittaa “hyvää asennetta” kuin vaikeammasta elämäntilanteesta käsin.

Jollakulla toisella taas saattaa olla aivan päinvastainen tilanne ja tällöin kaikenlainen asennepuhe muuttuu nopeasti melko nöyryyttäväksi, sillä siinä oletetaan, että ihmisen asenne on kiinni vain tämän omasta halusta ja päätöksestä, vaikka oikeasti moni “asenteeseen” vaikuttava tekijä on ihmisen itsensä ulottumattomissa. Tämän vuoksi kammoksun sitä, että työelämässä ihmisiä arvotetaan heidän osoittamansa asenteen mukaan.

Nöyryyttäminen ja arvottaminen lisää koettua stressiä

En yleisesti ottaen väitä, että työelämä olisi tarkoituksellisesti nöyryyttävää ja ihmistä arvottavaa, enkä väitä että jokainen ihminen kokisi näitä tilanteita tällä tavoin. Väitän kuitenkin, että monien kohdalla nämä tilanteet ovat omiaan lisäämään työelämässä koettua stressiä ja sitä kautta altistaa työuupumukselle ja loppuunpalamiselle. En usko, että nämä asiat tulevat ainakaan lähitulevaisuudessa (tai pidemmälläkään aikavälillä) muuttumaan mihinkään, mutta olisi hyvä, että tätäkin asiaa muistettaisiin aika-ajoin pohdiskella.

Rakkaudella,

Jevgeni

Lähteet

Duodecim -terveyskirjasto: Työuupumus (https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00681)

Koskinen, S., Lundqvist, A., & Ristiluoma, N. (2012). Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011.