Erilaisuus: mitä hyötyä ja haittaa erilaisuudesta on? Evoluutiopsykologinen näkökulma

erilaisuus evoluutiopsykologinen nakokulma

Tänään blogin aiheena on erilaisuus. Mitä hyötyä ja haittaa erilaisuudesta on? Kuinka ihmisten välinen erilaisuus palvelee ihmisyhteisöjä? Entä kuinka se saattaa vahingoittaa niitä? Tänään pohdin aihetta evoluutiopsykologian näkökulmasta.

Evoluutiopsykologia tarkastelee ihmisen mieltä ja käyttäytymistä evoluution näkökulmasta. Miksi olemme kehittyneet juuri sellaisiksi kuin olemme? Kuinka historiamme viidakoissa ja savanneilla eläneinä ihmisapinoina on vaikuttanut kehitykseemme? Miksi meistä on tullut juuri tällaisia, kuin nykyään olemme?

Erilaisuuden kohdalla tämä tarkoittaa seuraavaa:

Miksi ihmiset ovat keskenään erilaisia? Miksi emme ole kaikki kuin samasta puusta veistettyjä? Millaisia etuja erilaisuus mahdollistaa meille? Millä tavoin se auttaa meitä pärjäämään ja selviämään hengissä? Ja toisaalta, mitä haittaa liiallisesta erilaisuudesta saattaa koitua? Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä myös nykyään, kun pohdimme esimerkiksi erilaisuuden hyväksymistä sekä ahdasmielisyyden ja syrjinnän kaltaisia ilmiöitä.

Erilaisuus ja sen hyödyt

Ihmisyhteisöt kautta aikojen ovat todennäköisesti hyötyneet siitä, että niiden joukossa on ollut keskenään erilaisia jäseniä. On ollut hyvä, että osa jäsenistä on ollut rohkeita ja osa arkoja. Osa edistysmielisiä ja osa konservatiivisia. Osa sosiaalisia ja osa vähemmän sosiaalisia. Ja niin edelleen.

Tämä sisäinen varianssi on mahdollistanut yhteisön joustavuuden. Mitä enemmän joukossa on eri tavoin ajattelevia ja toimivia ihmisiä, sen enemmän yhteisöllä on käytössään erilaisia selviytymisstrategioita. Erilaisuus mahdollistaa monipuolisen toiminnan ja siksi yhteisö voi ratkaista sellaisiakin ongelmia, joihin ei ehkä löytyisi ratkaisuja, jos kaikki olisivat kuin samasta puusta veistettyjä.

Tämä voi selittää myös sitä, miksi yhä edelleenkin genetiikassamme on säilynyt ominaisuuksia, joita modernista näkökulmasta pidetään lähinnä haitallisina, ja joita pidetään nykyään lähinnä häiriöinä. Esimerkkejä ovat vaikkapa tarkkaavaisuushäiriö ADHD tai persoonallisuushäiriö psykopatia.

ADHD: Neuroepätyypilliset ihmisyksilöt havainnoivat maailmaa hieman eri tavoin kuin ”normaalit” neurotyypilliset. He saattavat havaita ympäristöstä sellaisiakin asioita, jotka jäävät muilta huomaamatta. On mahdollista, että tästä on ollut hyötyä esimerkiksi ravinnon etsimisessä, metsästämisessä sekä vartiointitehtävissä.

Psykopatia: Ihmisyhteisöt ovat saattaneet hyötyä siitä, että joukossa on ollut psykopaatteja, sillä nämä ovat saattaneet pystyä säilyttämään toimintakykynsä sellaisissakin tilanteissa, joissa ei-psykopaatit ovat saattaneet mennä ”lukkoon” ja heidän toimintakykynsä on saattanut lamaantua.

Luovuus: On saattanut olla hyödyksi, että suurin osa yhteisön jäsenistä seuraa totuttuja ”konservatiivisia” toimintamalleja (jatkuvuus, varmuus). Samalla on saattanut olla hyvä, että joukosta löytyy luovia yksilöitä, jotka ovat voineet keksiä yhteisön käyttöön strategioita, joita tarvitaan jonkin uuden ja epätyypillisen ongelman ratkaisuun.

Auktoriteettiusko ja auktoriteettien vastustaminen: On saattanut olla hyödyksi, että auktoriteettiuskoiset ihmiset ovat alttiita seuraamaan johtajia, sillä tämä tehostaa yhteisön suorituskykyä kriisien aikana, jolloin sooloilu ei kannata. Toisaalta on saattanut olla hyödyksi, että auktoriteetteja vastustavat haastavat johtajia ja tuovat esiin ongelmia, jotka ovat saattaneet jäädä johtajilta huomiotta.

Huolehtiminen ja neuroottisuus: Yhteisöt ovat saattaneet hyötyä siitä, että osa niiden jäsenistä ovat olleet muita huolestuneempia ja neuroottisempia. Tällaiset ihmiset ovat saattaneet nähdä erityisen paljon vaivaa erilaisten ongelmien ennakoimiseksi ja niiden välttämiseksi. Toisaalta tasaisen rauhalliset kylmäpäät ovat saattaneet olla hyödyksi tilanteissa, joissa hätiköimisestä ei seuraa kuin haittaaa.

Vastaavia esimerkkejä voi keksiä loputtomiin. Tässä mielessä erilaisuus onkin valtava rikkaus, jonka johdosta lajimme on selviytynyt hengissä näihin päiviin saakka.

Erilaisuus ja sen haitat

Toisaalta – toisin kuin monet tasa-arvoaktivistit tykkäävät väittää – erilaisuudesta on saattanut olla joissain tilanteissa myös valtavasti haittaa.

Tämä on saattanut korostua erityisesti kriisien aikana. Ihmisyhteisöjen voima ja selviytymiskyky on usein perustunut siihen, että kykenemme lyöttäytymään yhteen ja yhdistämään voimamme ulkoisen vaaran edessä. Tällöin voi olla haitaksi, jos yhteisön jäsenet puuhailevat kukin jotakin omaa, eivätkä kykene toimimaan tehokkaasti yhdessä.

Esimerkiksi kivikautista luolamiesheimoa on saattanut uhata ulkoinen vihollinen. Tällöin on ollut tärkeää, että koko heimo kykenee puhaltamaan yhteen hiileen ja yhdistämään voimansa puolustautuakseen viholliselta. Jos jokainen heimon jäsen taas olisi jatkanut omaa arkista toimintaansa, olisi vihollinen saattanut vapaasti tuhota koko heimon.

Tämän vuoksi erilaisissa kriisiammateissa harjoitellaan sitä, että kukaan ei sooloile, vaan jokainen ihminen toimii tehokkaasti yhdessä sovittujen sääntöjen mukaan. Tähän perustuu esimerkiksi armeijoiden voima. Jokaisen sotilaan on kyettävä näkemään omien halujensa ja arvojensa ohitse ja seuraamaan käskyjä, sillä muutoin koko armeija saattaa tuhoutua.

Jotta tällainen voimien yhdistäminen olisi mahdollista, on tärkeää, että yhteisön jäsenet eivät ole liian erilaisia keskenään. Liian suuri määrä erilaisuutta aiheuttaa kitkaa ja johtaa tehottomuuteen. Tiukoissa tilanteissa ei ole aikaa sille, että jokaista yhteisön jäsentä joudutaan suostuttelemaan toimimaan yhdellä tietyllä tavalla. Tämän vuoksi ihmisyhteisöillä onkin taipumusta pyrkiä kohti koheesiota, samanmukaisuutta.

Tämä saattaa osaltaan selittää myös ahdasmielisyyttä ja syrjinnän kaltaisia ilmiöitä. Kun yksi yhteisön jäsen vaikuttaa muiden silmiin liian erilaiselta, muut jäsenet saattavat yrittää pakottaa liian erilaisen yksilön takaisin ruotuun. Tarkoitus on näin lisätä yhteisön toimintakykyä ja nostaa tehokkuutta.

Erilaisuus on tasapainopeliä

Kyse on eräänlaisesta tasapainopelistä. Jos erilaisuutta on liian vähän, yhteisöstä tulee jäykkä ja yksipuolinen. Se ei löydä välttämättä keinoja kaikkien ongelmien ratkaisuun ja on siksi vaarassa tuhoutua.

Toisaalta liiallisissa määrin erilaisuus saattaa lisätä yhteisön sisäistä kitkaa ja siten laskea yhteisön toimintakykyä. Silloinkin syntyy vaara, että yhteisö tuhoutuu.

Kyse on siis tasapainoilusta, eikä yhtä ainoaa ”oikeaa” vastausta ongelmaan todennäköisesti ole olemassa. On tilannekohtaista, milloin erilaisuudesta on hyötyä ja milloin haittaa.

Tilanteen lisäksi erilaisuuden ”kysyntään” vaikuttaa yhteisön koko. Sillä on merkitystä, onko ihmisyhteisössä kymmenen, kymmenen tuhatta tai kymmenen miljoonaa jäsentä. Mitä suurempi yhteisö, sen enemmän tilaa erilaisuudelle lähtökohtaisesti on.

Esimerkiksi: Jos metsästä-keräilijäheimo koostuu kymmenestä ihmisestä, ei heidän joukossaan ole tilaa sille, että yksi heimon jäsenistä on taiteilija, joka haluaa vain istua luolassa piirtelemässä seinille luolamaalauksia. Häntä tarvitaan osallistumaan muiden lailla ravinnon keräilyyn ja metsästykseen. Jos taas heimossa on tuhat jäsentä, niin tilaa yhdelle taitelijalle varmasti löytyy.

Myös sillä on merkitystä, kuinka suuri osa yhteisön jäsenistä on erilaisia. Otetaan esimerkiksi vaikkapa persoonallisuushäiriönä pidetty psykopatia. Psykopaatteja on n. 1-2% väestöstä. Koska psykopaattien esiintyvyys vaikuttaa olevan aina samaa luokkaa, voi se kieliä siitä, että tämä on optimimäärä, josta yhteisölle on hyötyä.

Tutkimuksista tiedetään, että esimerkiksi yritysmaailman johtajien joukossa on suhteettoman suuri määrä psykopaatteja. Jos psykopaatteja taas olisi merkittävästi enemmän kuin tuo 1-2%, vaarana on, että yhteisö tuhoaisi itse itsensä. Tuskin kukaan haluaa elää yhteisössä, jossa puolet jäsenistä on antisosiaalisia psykopaatteja.

Toisena esimerkkinä voidaan käyttää esimerkiksi homoseksuaalisuutta. Kärjistäen voisi väittää, että jos useimmat ihmisheimon jäsenet olisivat seksuaalisesti kiinnostuneita omasta sukupuolestaan, ei lisääntymistä tapahtuisi tarpeeksi, lapsia ei syntyisi ja lopulta koko heimo lakkaisi olemasta. Jos riittävä osa ihmisistä taas lisääntyy, voi heimo jatkaa olemassaoloon ja kasvaa kokoa. Tällöin tilaa jää myös heille, jotka ovat seksuaalisesti kiinnostuneita omasta sukupuolestaan.

Teknologia muuttaa peliä ja mahdollistaa uusia selviytymisstrategioita

Edellinen homoseksuaalisuusesimerkki havainnollistaa hyvin myös sitä, kuinka teknologian ja tieteen kehittyminen antaa käyttöömme uusia selviytymisstrategioita ja siten mahdollistaa myös erilaisuuden.

Tiede on esimerkiksi mahdollistanut keinohedelmöityksen, jolloin lapsia voivat saada myös ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneet heterosuhteista. Enää ei ole samanlaista painetta perustaa perheitä vastakkaista sukupuolta olevien kanssa, vaan yhä useampi ihminen voi elää sellaista elämää, kuin itse haluaa.

Uskonkin, että tieteen ja teknologian edelleen kehittyessä käyttöömme avautuu yhä uudenlaisia toimintatapoja, jotka tulevat mahdollistamaan erilaisuutta sekä vähentämään tarvetta erilaiselle ahdasmielisyydelle. Tämä on mielestäni todella mukava asia.

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia