Ehkä tärkein filosofia, joka jokaisen sosiaalisesti itsevarmemmaksi pyrkivän tulisi omaksua, on ajatus sosiaalisesta kuntoilusta. Selitän, mitä tarkoitan sillä:
Osaamme pääasiassa suhtautua perinteiseen kuntoiluun ja urheiluun selkeällä ja voimauttavalla otteella. Tiedämme hyvin, että kuntoilemalla kuntomme kasvaa. Kun näemme tarpeeksi oikeanlaista vaivaa, saamme pudotettua painoa, kasvatettua lihaksia, lisättyä terveyttä ja muutenkin nostettua kehomme ja mielemme toimintakykyä. Kun kuntoilee oikealla tavalla, kunto kasvaa. Vaivannäkö muuttuu halutuiksi tuloksiksi. Tämä on meille selvää.
Sosiaalisen kunnon kasvattaminen ei käytännössä poikkea paljoakaan fyysisestä kuntoilusta. Omia sosiaalisia taitojaan ja sosiaalista itsevarmuuttaan voi kehittää opiskelun ja harjoittelun avulla. Usein käy kuitenkin niin, että suhtaudumme sosiaaliseen kuntoiluun aivan eri tavoin kuin fyysiseen kuntoiluun ja siten estämme itseämme kehittymästä.
Sosiaaliseen kuntoon liitetään usein rajoittavia ajatusmalleja:
- En vain ole syntynyt itsevarmaksi.
- Olen sellainen kuin olen, enkä muuksi muutu.
- Olen ollut ujo ja epävarma koko elämäni, miksi voisin muuttua nyt aikuisenakaan?
Tällaiset ajatus- ja uskomusmallit pitävät meidät paikallamme ja hidastavat, tai jopa kokonaan estävät kehittymistä. Miksi edes kuntoilla, jos ei voi saavuttaa parempaa kuntoa?
Jos tavoittelee korkeampaa itsevarmuutta ja haluaa elää rennompaa ja tyydyttävämpää sosiaalista elämää, on näistä ajatusmalleista vapauduttava. Parhaiten se onnistuu, kun todistaa itselleen, että kehitystä todellakin voi tapahtua. Moni ei usko voivansa kehittyä, sillä ei ole saanut siitä konkreettisia todisteita.
Jokainen kuitenkin voi kehittyä. Oppiminen on jokaiseen ihmiseen sisäänrakennettu kyky. Jokainen voi oppia, kun opiskelee ja näkee vaivaa. Tiedän, vaivannäkö on ikävää, en itsekään tykkää yhtään. Mutta tällaisessa maailmassa me valitettavasti elämme. Jos jotain haluaa, sen eteen on tehtävä työtä.
Aivan samoin kuin kuntoilu kehittää lihaksia, hapenottokykyä, koordinaatiota, hermotusta ja muita fyysisen kunnon osa-alueita, kehittää sosiaalinen kuntoilu itsevarmuutta, sosiaalista pelisilmää ja erilaisia sosiaalisia taitoja. Sinänsä tämä on itsestäänselvää: Kun johonkin laittaa aikaa ja vaivaa, siinä oppii paremmaksi. Tätä ei vain aina muista tai näe, jos kivenkovaan uskoo, ettei voi kehittyä.
Usein tällainen kivenkova uskomus omasta oppimiskyvyttömyydestä on defenssi. Jos itselleen myöntäisi, että voi oppia ja kehittyä, tarkoittaisi se, että on tavallaan “omaa syytä” ettei opi ja kehity. Mieluummin sitä kehittää itselleen suojaavan ajatusmallin, kuin syyllistää itseään ja tuntee huonoa omaatuntoa siitä, ettei jaksa nähdä vaivaa. Tällainen on hyvin inhimillistä ja tyypillistä. Jokainen meistä lienee jossain kohti elämäänsä sortunut tällaiseen ajatteluun. Jos kuitenkin mielii kehittyä, tulee tästä ajattelusta pyrkiä pois. Ikävää, mutta välttämätöntä.
Aloitin itsevarmuuden ja rohkeuden kouluttamisen vuonna 2011. En ole toistaiseksi tavannut yhtäkään ihmistä, joka ei voisi kehittyä. Jopa ajatusta omasta kehittymiskyvystään voimakkaimmin vastustaneet henkilöt ovat alkaneet oppimaan ja kehittymään hyvinkin nopeasti, kun vain ovat antaneet itselleen mahdollisuuden. Itsevarmuutta oppii varsinkin alussa hyvin nopeasti, kunhan vain suostuu harjoittelemaan. Kuten monessa muussakin asiassa, olemme tässäkin itse pahimpia vastustajiamme.
Haluan tällä kirjoituksella muistuttaa, että kyllä, ihan jokainen meistä voi oppia itsevarmemmaksi ja sosiaalisesti taitavammaksi. Joillekin se on helpompaa, joillekin hieman vaikeampaa, mutta jokainen kyllä oppii ja kehittyy.
Mikä voisi olla jokin pieni ja helppo toiminta, jolla voisit nostaa itsevarmuuttasi ja sosiaalisia taitojasi seuraavalle tasolle? Voisiko se olla jotain niinkin pientä, kuin vaikkapa bussikuskin moikkaamista ääneen tai keskustelun aloittamista jonkun puolitutun kanssa? Pienet ja hallitut harjoitukset ovat kovankin suorituskyvyn alku!
Rakkaudella,
Jevgeni
Muuta aiheeseen liittyvää:
Lämmin kiitos lukemisesta!
