Koetko ulkopuolisuuden tunnetta? Tässä 3 hyödyllistä ajatusta sen kohtaamiseen

Koetko ulkopuolisuuden tunnetta Tässä hyödyllisiä ajatuksia sen kohtaamiseen

Koetko koskaan, että olisit jollain tavalla erilainen kuin muut? Koetko ehkä jääväsi toisinaan ulkopuolelle jostain, missä kaikki muut, “oikeanlaiset” ihmiset saavat olla osallisina?

Mikäli kyllä, et ole yksin. Vaikka toisin luulisi, on ulkopuolisuuden tunne erittäin yleinen ja tavanomainen ilmiö. Jos aina toisinaan koet sitä, et suinkaan ole “se outo”, vaan ihan tavallinen ihminen.

Olen jopa kehittänyt tämän ympärille pienen testin, jonka teen usein luennoillani ja kursseillani. Pyydän yleisöä sulkemaan silmät, jotta he eivät näkisi toistensa vastauksia. Kun silmät ovat kiinni, pyydän nostamaan käden ilmaan, jos tuntee elämässään toisinaan ulkopuolisuuden tunnetta.

Tämä on hauska ja terapeuttinen harjoitus siksi, että lähes poikkeuksetta jokainen yleisössä oleva nostaa kätensä. Harvinaisissa tapauksissa ehkä pari kättä jää nousematta. Kun kädet on laskettu ja silmät aukaistu, arvaillaan sitä, kuinka suuri osa käsistä nousi. Ensimmäinen arvaus on yleensä “muutama käsi”, eli ajatellaan, että vain muutama ihminen itsensä lisäksi kärsii ulkopuolisuuden tunteesta. Yllätys on usein melkoinen, kun selviää, että jokainen tai lähes jokainen käsi on noussut.

Pidän tästä harjoituksesta siksi, että on terapeuttista huomata, kuinka myös muut kuin vain minä itse kokee aika ajoin ulkopuolisuuden tunnetta. Ulkopuolisia näyttävät olevan tilastollisesti katsoen pikemminkin he, jotka eivät sitä koe, sillä valtaosalle meistä tuo on tuttu ja jopa toistuva tunne.

Ulkopuolisuuden tunteen taustalla on usein muutamia hieman toimimattomia ja vääristyneitä (mikäli näin saa sanoa) ajatusmalleja, joiden suhteen kannattaa olla tarkkana. Käydään niistä muutama läpi tässä kirjoituksessa.

Ajatusmalli #1: Koemme olevamme erityisiä ulkopuolisuuden tunteessamme

Todella usein ulkopuolisuuden tunteeseen liittyy jo yllämainittu ajatus siitä, että useimmat ihmiset eivät ulkopuolisuuden tunnetta tunne. Tämä tarkoittaisi, että me, jotka tunnemme, olisimme jotenkin erilaisia, outoja tai jopa “väärin ajattelevia”. Tähän ajatusmalliin ei mielestäni ole syytä juuri siksi, että ulkopuolisuuden kokemus näyttää olevan niin uskomattoman yleinen. Ei ole outoa eikä väärin kokea sitä. Pikemminkin sen kokeminen yhdistää meitä useimpiin muihin ihmisiin.

Usein emme tule pysähtyneeksi ajattelemaan muiden tunteita aivan tällä tavalla. Meille on toki selvää, miksi ja kehen nähden itse tunnemme ulkopuolisuutta. Mutta kuinka usein sitä itse pysähtyy ajattelemaan, miksi joku muu tuntemamme ihminen saattaisi tuntea itsensä ulkopuoliseksi?

Ajatusmalli #2: Uskomme, että ulkopuolisuuden tunne perustuu todelliseen huonommuuteen

Ulkopuolisuuden tunne perustuu usein ajatukselle, että muut ovat jollain tavalla meitä parempia tai että heillä menee jollain tavalla meitä paremmin. Tämä saattaa toisinaan pitääkin paikkaansa, mutta hyvin usein olemme vain niin halukkaita ja valmiita uskomaan, että muut ovat meitä paremmin, että otamme tämän täysin kritiikittömänä ja itsestäänselvänä totuutena. Toisilla menee paremmin ja piste.

Todellisuudessa kukaan meistä ei taida olla selvinnäkijä, jolla olisi jonkinlainen pääsy toisten ihmisten pään sisään ja mahdollisuus tuntea, miltä tämä elämä tuntuu TOISEN ihmisen mielestä. Todellisuudessa meillä ei ole minkäänlaista luotettavaa tapaa tietää, miten hyvältä tai huonolta toisen ihmisen elämä todellisuudessa tuntuu. On melkeinpä ylimielistä, kuinka kevyesti tulemme luokitelleeksi muita ihmisiä parempiin ja huonompiin, sisäpiiriläisiin ja ulkopiiriläisiin.

On tärkeä pitää mielessä, että usein tunnemme ulkopuolisuutta siihen mielikuvaan nähden, joka meillä on toisista ihmisistä. Tämä mielikuva voi toki vastata todellisuutta, mutta hyvin usein se ei sitä vastaa. Tunnemme usein huonommuutta aivan aiheetta. Tätä tapahtuu herkästi varsinkin silloin, jos meillä on muutoinkin heikko itsearvostuksen taso ja alhainen omanarvontunto. Silloin useimmat muut näyttäytyvät jotenkin itseämme parempina, vaikka todellisuudessa olisivat aivan samanlaisia peruspulliaisia kuin me itsekin.

Jokainen ihminen on toisia parempi ja toisia huonompi eri asioissa. Me kaikki olemme uniikki sekoitus erilaisia ominaisuuksia ja taitoja, jotka ovat hyödyllisiä ja käyttökelpoisia hyvin erilaisissa yhteyksissä ja tilanteissa. Se, mikä on etu jossain tilanteessa, on taakka jossain muussa. Ja toisinpäin. Todellista ja objektiivista huonommuutta ja paremmuutta on niin vaikea määritellä ja varsinkaan todistaa, ettei siihen uskoakseni edes kannata lähteä. Olemme kaikki erilaisia ja kukin omallaan tavallaan hyvä.

Ajatusmalli #3: Idealisoimme aiheetta ihmisiä ja ihmisryhmiä, joita emme oikeasti tunne

Kun ihmisten kanssa keskustelee ulkopuolisuuden tunteesta ja utelee, että millaisiin ihmisiin tai ihmisryhmiin nähden tunnet ulkopuolisuutta, esiin nousee toistuvasti melko samankaltaisia ryhmiä:

  • koulun tai työpaikan “suositut tyypit”
  • työkaverit tai sukulaiset, jotka “elävät, kuten kuuluukin” (yleensä yhteiskunnan sanelemalla tavalla)
  • ystävät, sukulaiset tai muut tahot, joilla menee taloudellisesti, romanttisesti, seksuaalisesti, kehollisesti, terveydellisesti tai millä tahansa muulla tavalla paremmin kuin meillä itsellämme.

Kaikkia näitä yhdistää se, että miellämme heidät jollain tavalla itseämme “paremmiksi”. Joku on suositumpi, joku terveempi, joku varakkaampi, joku “oikeanlaisempi”, joku paremman näköinen ja niin edelleen. Ja tottakai sellainen voi tuntua kurjalta, ymmärtäähän sen.

Näin itse ihmispsykologian ja mielenterveyden kanssa työskentelevänä uskallan todeta, että nämä tai mitkään muutkaan ryhmän eivät keskimäärin ole sellaisia, joiden suhteen kannattaisi tuntea huonommuutta, ulkopuolisuutta tai kateutta. Se, että kaikilla on omat ongelmansa ja että lopulta melko harva on aidosti itseensä tyytyväinen on ihan hirveä klise, mutta se on todella usein myös totta. Meillä on omat haasteemme, mutta myös heillä omansa. Me tunnemme ulkopuolisuutta heihin nähden, he taas johonkuhun muuhun nähden.

Ainakin omassa työssäni nousee ihan jatkuvasti esiin, että jopa suosituimmat, parhaimman näköiset, varakkaimmat, kunnollisimmat ja muutkin “oikeanlaiset” ihmiset ovat elämässään tyytymättömiä valtavan moniin asioihin. On jopa mahdollista, että he katsovat SINUA ja näkevät sinussa joitain sellaisia puolia, joita toivoisivat itselleen. Pahimmillaan syntyy hämmentävä molemminpuolisen ulkopuolisuuden ja huonommuuden kierre, jossa kukaan ei voita mitään.

Oletko oikeasti ulkopuolinen?

Edellistä kolmea ajatusmallia yhdistää se, että usein ulkopuolisuuden tunne on joko rajattuun tietämykseen perustuva väärinkäsitys tai oma arviomme tilanteesta. Ulkopuolisuus on usein pikemminkin tunne, kuin todellinen konkreettinen ilmiö.

Tässä ei ole tarkoitus väheksyä missään tapauksessa itse ulkopuolisuuden tunnetta. Se mitä tunnemme on meille totta ja ulkopuolisuuden tunne tuntuu usein todella ahdistavalta. Monissa tapauksissa on myös aivan mahdollista, että ulkopuolisuuden tunne ei ole vain “omaa kuvitelmaamme”, vaan perustuu siihen, että meidät on ihan oikeasti jätetty jostain ulkopuolelle.

Edellä listattujen ajatusmallien läpikäyntiä kannattaa siksi käyttää kuin työkalua. Päteekö tämä ajatusmalli minuun? Entä tuo toinen? Entä voisinko oppia tästä jotain? Itsensä ja omien totuuksien (varsinkin elämäämme häiritsevien!) kyseenalaistaminen on eräs tärkeimpiä tunnetaitoja.

Entä millaisia ovat omat kokemuksesi ulkopuolisuuden tunteesta? Missä tilanteissa ja millaisiin ihmisiin tai ihmiryhmiin nähden olet sitä kokenut? Entä onko se ollut aina todellisuuteen perustuvaa, vai perustunut ennemmin omaan arvioosi siitä, kuinka muut ovat jollain tavalla (muka) sinua parempia?

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia