Onko sinulla yksi tai useampi pieni, mutta silti ärsyttävä pahe tai addiktio? Juotko ehkä liikaa kahvia, palaako tupakka turhan usein, lihottavatko herkut liikaa tai tuntuuko vaikkapa kynsien pureskelu vähän turhan hyvältä? Entä haluaisitko päästä eroon paheista?
Näitä ja vastaavia addiktiivisia paheita on ihan jokaisella meistä. Sopivissa määrin ne piristävät elämää, mutta liiallisuuksiin riistäytyessään niistä voi alkaa muodostumaan esimerkiksi syyllisyyden, huonouden ja jopa itseinhon tunteita.
Tästä syystä haluan kirjoittaa tänään pienten, mutta sitkeiden addiktioiden nujertamisesta. En suinkaan ole mikään puritaani, jonka mielestä kaikki vähääkään haitalliset tavat olisivat pahasta. Päinvastoin nautin suunnattomasti siitä, että voin vauhdittaa työntekoani kahvilla, mättää parina iltana viikossa asiattoman paljon herkkuja ja toisinaan pyytää bileissä joltakulta tupakan. Nauttiminen on osa elämää ja elämä päätyy joskus kuitenkin, joten nautitaan, kun kerta voidaan.
Usein tällaisista pienistä paheista kuitenkin kasvaa sellaisia, ettei niistä saa enää hirveästi iloa. Ennemminkin ne alkavat häiritsemään elämäämme. Kun näin tapahtuu, on hyvä, jos takataskusta löytyy muutama työkalu, jolla liiallisiksi äityneet paheet voi joko eliminoida tai pakottaa takaisin sopivan harmittomiin mittasuhteisiin.
Yhdistävä teema kaikissa seuraavaksi esittelemissäni keinoissa on se, että niiden on tarkoitus vähentää tahdonvoiman tarvetta. Toki jotkut harvat meistä kykenevät nujertamaan kokonaisia addiktioita pelkän tahdonvoimansa turvin, mutta yleensä tahdonvoima tuppaa loppumaan kesken. Siksi suosittelen käyttämään mieluummin työkaluja, jotka poistavat tarpeen pelkkään tahdonvoimaan luottamiseen.
Seuraavat työkalut eivät yritäkkään olla mitään kokonaisvaltaisia ratkaisuja suuriin tai pieniinkään addiktioihin, mutta pientä selkeää hyötyä niistä on. Yhdessä ja samanaikaisesti käytettyinä olen onnistuneesti nujertanut niillä paheita kuten mm. kynsien pureskelua, energiajuoma- ja limppaririippuvuutta, liiallista herkuttelua sekä esimerkiksi liiallista kiroilua. Näin olen sen tehnyt:
1. Tukikumppanit ja pakolliset raportit
Yksi omalla kohdallani tärkeimmistä paheidentuhoamiskeinoista on se, etten lähde tekemään sitä yksin. Olen sen verran viekas itseni kanssa neuvottelemisessa, että saan oikeastaan poikkeuksetta neuvoteltua itselleni luvan jatkaa jotain pahettani, vaikka tiedänkin, ettei niin kannattaisi tehdä.
Olen aikoinaan lukemattomia kertoja esimerkiksi yrittänyt vähentää roskaruokailua ja herkuttelua. Kun sitten tarpeeksi kova herkunhimo yllätti, onnistuin aina neuvottelemaan itselleni erityisluvan “vain tämän kerran” . Kun herkulle sitten antoi pikkusormen, vei se kliseisesti lopulta aina koko käden. Ja kun koko käsi on mennyt, niin menkööt sitten loputkin. Ja niin kaatui yritys toisensa jälkeen.
Nykyään en edes lähde yrittämään mitään tällaista yksin, sillä tiedän todennäköisesti epäonnistuvani. Siksi otan heti yhteyttä yhteen, tai mieluusti useampaan ystävääni ja kerron heille tavoitteestani. Sovimme säännöt (esim. viikko ilman kahvia) ja sovimme, että jokaisena iltana pirautan heille pikaisesti (tai laitan viestin) ja raportoin päivän tulokset.
Tässä voi toki puijata ja väittää onnistuneensa, vaikka olisikin oikeasti mokannut, mutta silloin ampuu jalkaan lähinnä itseään. Se, että on valmis valehtelemaan ystävilleen siksi, että saisi jatkaa addiktiotaan, kertoo myös jotain siitä, kuinka addiktion pauloissa sitä onkaan. Yleensä kuitenkin tällainen pieni sosiaalinen paine riittää tukemaan paheenvastaista kamppailua.
2. Uhkasakko
Toinen itseäni valtavasti auttanut paheentuhoaja on ns. uhkasakko. Se estää sortumasta paheisiin, jotka ovat pienissä määrin lopulta hyvin harmittomia, minkä vuoksi niihin lankeamista ei tule varoneeksi tarpeeksi. Eihän se haittaa, että syö yhden ylimääräisen herkun…? Ei kai yksi kuppi kahvia tai yksi aamutupakka mitään kaada…?
Ja ehkei se kaadakkaan. Ehkä taas kaataa. Yksi aamutupakka muuttuu yhdeksi aamu- ja yhdeksi lounastupakaksi ja seuraavana päivänä oletkin taas osa röökijengiä. Kun pyrkii eroon paheistaan, ei tulella kannata leikkiä, sillä valitettavan usein se näyttää kostautuvan.
Uhkasakkotekniikka tekee yhdestäkin lankeamisesta niin kivuliaan, että pieniäkin lankeamisia alkaa varomaan ihan uudella tavalla. Uhkasakon asettaminen käy näin:
Otan yhteyttä ystäviini ja kerron, että olen esimerkiksi herkkulakossa. Jokaisesta herkkupäivien ulkopuolella syödystä herkusta lupaan maksaa jokaiselle ystävälleni vaikkapa 20 €. Kun teen tämän lupauksen viidelle lähimmälle ystävälleni, summaksi muodostuu satanen. Enkä muuten todellakaan ole halukas maksamaan sataa euroa siitä, että saan suuhuni ylimääräisen herkun. Jokaisen päivän lopuksi ystävieni tehtävä on kysyä minulta, kuinka päivä sujui ja tuliko lankeamisia.
Tässäkin on toki mahdollisuus valehdella, mutta siinä vahingoittaa vain itseään. Mieluummin sitten maksaa kerran uhkasakon, huomaa, kuinka pahalta se tuntuu ja oppii “vaikean kautta”. Jos pitäisi nimetä yksi, kaikkein tehokkain keino, joka on auttanut minua eroon paheista, nimeäisin uhkasakon, niin brutaalin toimiva tämä oikein käytettynä on.
3. Ehdoton kaupankäyntikielto
Ihminen on huipputaitava käymään kauppaa itsensä kanssa. Vaikka tietäisimme, että jokin asia ei kannata, saamme silti lopulta neuvoteltua sen hyväksyttäväksi:
- Tiedän, että minun tulisi herätä jo ensimmäiseen herätyskellon soittoon ja jättää torkuttamatta, mutta mitä jos jättäisinkin tänään aamiaisen syömättä ja nukkuisin vähän pidempään, vain tämän kerran…
- Tiedän, että minun ei tulisi syödä herkkuja muutoin kuin herkkupäivänä, mutta mitä jos söisinkin nyt ja jättäisin syömättä sitten herkkupäivänä…
Kylmä totuus on se, että addiktiot ovat yleensä lopulta voimakkaampia ja viekkaampia, kuin meidän “järkipuolemme”. Jos luotat tahdonvoimaan ja järkeen, saat todennäköisesti ennen pitkää neuvoteltua itsellesi erikoisluvan langeta paheeseesi vain tämän kerran. Ja sitten vielä kerran. Ja vielä.
Tästä syystä on tärkeää asettaa itsensä kaupankäyntikieltoon. Olen kokemuksesta huomannut, että pystyn vastustamaan paheitani paljon vaivattomammin silloin, jos kiellän itseäni jo lähtökohtaisesti edes käymästä kauppaa itseni kanssa. En kiellä itseltäni vain paheeni kohdetta, vaan myös siitä neuvottelemisen.
Tämä on toki helpommin sanottu, kuin tehty. Siihen ongelmaan auttaa listamme seuraava kohta.
4. Takataskulappu
Takataskulapuksi sanon työkalua, jonka tarkoitus on tehdä minut tietoiseksi tilanteista, joissa riski langeta paheeseeni ovat suurimmillaan. Se toimii näin:
Kun pyrin pääsemään eroon jostain paheesta, kuljetan taskussani (yleensä takataskussani, tästä nimityskin) pientä vihkoa tai paperinpalasta sekä lyhyttä kynää. HETI, kun
- minulle tulee halu sortua paheeseeni (esim. huomaan kellon olevan 16:00 ja mietin, että voisin ehtiä juomaan vielä ainakin yhden kahvin…)
- tai kun teen jonkin eleen, joka meinaa aktivoida paheeni (esim. alan viemään käsiä suutani kohti, jotta voisin pureskella kynsiäni…)
- tai kun oikeasti lankean harjoittamaan pahettani (eli pääsen ihan sinne kynsien pureskeluun asti…)
kaivan taskustani vihkosen ja kynän ja teen sinne merkinnän. Jos esimerkiksi vain halusin harjoittaa pahetta tai vain meinasin sortua siihen, laitan sinne vaikkapa viivan. Jos taas ehdin jo langeta, laitan sinne ruksin. Päivän lopussa katson, kuinka paljon viivoja ja rukseja tänään syntyikään.
Korostan vielä erikseen sanaa HETI. On tärkeää, että vihkoseensa tekee merkinnän juuri ja tasan heti, kun paheeseensa on meinannut sortua tai sortunut. Eli heti, ei viiden minuutin päästä, kun sinulla on enemmän aikaa. Yksi tämän tavan tarkoituksista on kasvattaa ja assosioida rasittavia ja tuskaisia fiiliksiä omaan paheeseensa, jotta siitä olisi helpompi päästä eroon. Se, että merkitset viivan tai raksin on ikään kuin leikillinen minirangaistus. Ei oikesti ikävä, mutta tuntuu rasittavalta. Siksi merkkaaminen tulee tehdä heti, eikä “parempana hetkenä”.
Yleensä varsinkin alussa viivojen ja ruksien määrä vähenee jokaisena päivänä dramaattisesti, sillä tulen tietoisemmaksi haitallisista tavoistani ja opin niistä hieman eroon. Ei kuitenkaan kannata kasvaa liiaksi kiinni ajatukseen, että jokaisena päivänä pitäisi pystyä parantamaan suoritustaan, sillä huonompiakin päiviä tulee.
Tämän tavan käyttöönotto ja ylläpitäminen on varsinkin pahekamppailun alkuvaiheessa ehdottoman tärkeää. Se, että oppii tunnistamaan paheille altistavia ja niitä laukaisevia tilanteita on aivan yhtä tärkeää kuin itse paheiden vastustaminenkin. Vaara ei usein ole itse paheissa, vaan tilanteissa, jotka saavat meidät niihin lankeamaan.
Tiedän esimerkiksi, että suurin riski kynsien pureskeluun on kohdallani silloin, kun yritän opiskella jotain uutta ja vaikeaa aihetta. Koska tiedän tämän jo etukäteen, osaan jo valmiiksi varautua siihen, että opiskellessani pidän kädet visusti kiinni kirjassa, taskuissanu tai pyörittelen niissä vaikkapa kynää, en jätä niitä hetkeksikään vapaiksi, sillä tiedän ihan liian hyvin, kuinka siinä sitten käy.
Toki voit käyttää kynän ja takataskulapun sijaan myös kännykkääsi. Joskus olen käyttänyt jopa omaa ihoani ja vedellyt kuulakärkikynällä merkkejä käsivarteeni. Pointti ei ole itse välineessä, vaan siinä, että orjallisesti noudattaa tapaa ja oikeasti panee fyysisellä tasolla merkille ne tilanteet, joissa addiktio houkuttelee tai joissa siihen tulee sorruttua.
5. Konkreettiset onnistumisen symbolit
Vielä yhtenä “pehmeänä” keinona paheiden päihittämisessä käytän erilaisia leikkimielisiä, mutta silti tehokkaita konkreettisia onnistumisen symboleita. Taistelu paheista luopumisestahan käydään pitkälti oman päämme sisällä, jolloin onnistumiset ja epäonnistumisetkin tuntuvat hieman abstrakteilta. Toki se, että pääsemme eroon jostain paheestamme on upea palkinto itsessään, mutta voi olla, että se tapahtuu vasta pitkän kamppailun jälkeen. Olisi mukavaa saada pieniä palkintoja jo kamppailun aikana!
Tämän vuoksi käytän itse esimerkiksi erilaisia värityspalkintoja. Ripustan seinälleni vaikkapa “viikkokalenterin”, johon saan värittää vihreällä ne päivät, jona en juonut kahvia (mikäli se on tavoitteeni) ja johon joudun punaisella värittämään ne päivät, jolloin lankesin kofeiini-ihanuuteeni.
Vaikka kyseessä on aika leikkimielinen keino, on siitä ollut itselleni runsaasti apua. Kun esimerkiksi viikon 4 ensimmäistä päivää ovat vihreinä, en ihan aidosti halua pilata sitä saamalla seuraavaksi punaisen päivän!
Tässä vielä käytännön esimerkki tällä hetkellä käynnissä olevasta haasteesta:
Kyse on tällä kertaa sammakkohaasteesta. Nimitys tulee siitä, että tehokkaassa työskentelytavassa “sammakko syödään ensimmäisenä”. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että päivän tärkein työtehtävä (joka on usein myös raskain ja vaikein) tehdään heti päivän alussa, kun vielä jaksaa ja viitsii. Olen itse kuitenkin tässä pahatapainen ja tykkään yleensä vältellä raskaita ja tärkeitä tehtäviä niin pitkään, kuin vain mahdollista.
Siksi haastoin itseni sammakkohaasteeseen, jossa joudun 15 päivän ajan (5 arkipäivää 3 viikkona) aloittamaan joka päivän sillä, että teen minimissään 2 tuntia sitä oikeasti tärkeintä työtehtävää ja vasta sen jälkeen saan tehdä kivoja ja mukavia hommia.
Olen nyt suorittanut onnistuneesti 8 päivää, joten olen saanut maalata ne vihreiksi. Jos mokaisin, joutuisin maalaamaan päivän punaiseksi. Se taas näyttäisi todella ikävältä muutoin niin upeassa värityspaperissani! Mieluummin sitten syön sammakkoni. Vihreä väri on pieni, mutta konkreettinen palkinto! Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta toimii.
Lopuksi
Tärkeää näissä on ottaa huomioon se, että yksistään mikään mainituista metodeista ei ole kovin kummoinen. Siitä voi olla toki iloa, mutta varmimman tuloksen saa silloin, kun näitä soveltaa samanaikaisesti. Toki ne silloinkin vaativat seurakseen tosissaan olevan asennoitumisen, sillä jos addiktiota ei ihan täysillä ja tosissaan halua voittaa, sitä ei kyllä myöskään voita.
Entä millaisia keinoja olet itse käyttänyt päästäksesi eroon paheista ja addiktioista? Olen kiinnostunut kuulemaan sinun parhaat keinosi ja oppimaan niistä!
Rakkaudella,
Jevgeni
PS. Pidän nykyään myös videoblogia, jos tällaiset aiheet kiinnostavat, saatat tykätä siitä :)!
