10 syytä sille, miksi matkustaminen tekee onnelliseksi

matkustaminen tekee onnelliseksi

Miksi matkustaminen tekee onnelliseksi? Tänään aihetta pohtii matkabloggaaja Heini Huhtinen. Heini on tällä hetkellä Lontoossa asuva kirjoittaja, joka rakastaa matkustamisessa erityisesti pitkiä linja-automatkoja, joilla on aikaa ajatella, pakkaamislistojen rustaamista ja yllättäviä tuttavuuksia. Hän kirjoittaa yhteistyössä matkanvaraussivusto Expedian kanssa.


10 syytä sille, miksi matkustaminen tekee onnelliseksi

Useimmat meistä ovat yhtä mieltä siitä, että matkustaminen on hauskaa ja tekee onnelliseksi. Toiselle se voi tarkoittaa laiskaa löhöilyä palmurannalla, toiselle pitkiä illallisia uusissa kaupungeissa, kolmannelle vaellusta kaukaisessa viidakossa. Matkalla tapahtuvan rentoutumisen, nautiskelun ja seikkailun lisäksi matkailu voi kuitenkin lisätä onnellisuutta vielä pitkään kotiinpaluun jälkeenkin. Tässä kymmenen syytä sille, miksi.

1. Saat uusia näkökulmia.

Matkustit sitten Perun maaseudulle tai Kanariansaarille, irtaudut enemmän tai vähemmän arkisista ympyröistä ja tutuista kaavoista ja näet, kuinka eri tavoin asioita voi tehdä. Syvään juurtuneet käsitykset, tavat ja periaatteet, joita olet pitänyt itsestäänselvinä, ovatkin vain yksi mahdollinen tapa toimia tai ymmärtää maailmaa.

2. Opit lisää maailmasta.

Tämä on tietysti pitkälti kiinni siitä, mitä teet matkallasi. Jos vietät sen tuttuja tv-sarjoja iPadistasi toljottaen, uuden oppiminen jää melko minimiin. Mutta jos kuljet, katselet, tutkit ja kyselet, opit väistämättä paljon uutta kohteesi maantiedosta, historiasta, kulttuurista ja kielestä. Matkalla opitulla tiedolla on myös tapana juurtua päähän tiukemmin kuin oppikirjoista päntätyllä infolla.

3. Sinusta tulee rohkeampi.

Vieraaseen kaupunkiin eksyminen, sukelluskurssin suorittaminen, kolmen vuorokauden junamatka Aasiassa – tai pelkästään ruoan tilaaminen ilman yhteistä kieltä: kaikki pienet ja suuret koetukset ja seikkailut, joihin uskaltaudut heittäytyä matkallasi, tekevät sinusta rohkeamman ja vahvemman ihmisen. Eikä mikään voita sitä onnistumisen tunnetta, jonka saat onnistuessasi tilaamaan juuri sen oikean ruoka-annoksen elekielellä. (Jos tehtävä tuntuu mahdottomalta, välillä myös käännösapuun turvautuminen on sallittua).

4. Opit kärsivällisyyttä.

Kaikki tietävät, että matkalla asiat eivät aina suju suunnitelmien mukaan. Monessa maassa aikakäsitys on huomattavasti laveampi kuin täsmällisyyteen pyrkivässä Suomessa. Lisäksi aikataulut pettävät, linja-autot ovat välillä myöhässä ja odotettu nähtävyys saattaa paljastua kirveleväksi pettymykseksi. Toisaalta parhaat asiat, kuten spontaani uintiretki auringon noustessa tai uskomattoman hyvää ruokaa tarjoileva kulmakuppila, löytyvät usein suunnittelematta. Matkustaessa oppii joustamaan odotuksistaan ja ottamaan asiat vastaan sellaisina, kuin ne tulevat.

5. Tulet läheisemmäksi ystäväsi/kumppanisi kanssa…

Sanotaan, että yhteinen matka on hyvä testi parisuhteelle, ja vanhastakin ystävästä löytyy uusia puolia yhdessä reissatessa. Tiivis yhdessäolo turvallisten arkirutiinien ulkopuolella voi aiheuttaa pinnan kiristymistä ja mykkäkouluja, mutta niistä selviäminen hitsaa teidät yhteen entistä tiiviimmin. Puhumattakaan niistä kaikista hauskoista kommelluksista, yhdessä koetusta, upeasta auringonlaskusta tai hulvattomasta yöstä vieraassa kaupungissa. Yhteinen matka jättää muistoja, joihin voitte palata aina takaisin ja antaa teille mahdollisuuden oppia tuntemaan toisenne uudella tasolla.

6. …tai opit olemaan yksin.

Kaikkien kannattaisi lähteä ainakin kerran elämässään matkaan yksin – varsinkin niiden, joiden mielestä ajatus tuntuu hurjalta. Yksin reissatessa saa kokea huumaavan vapaudentunteen, mennä juuri sinne, minne huvittaa ja olla ihan rauhassa omien ajatustensa kassa. Luultavasti yksin matkustava joutuu kokemaan myös yksinäisyyden ja avuttomuuden tunteita, mutta niiden sietäminen on tärkeä osa ihmiselämää. Yksin matkustaminen saa sinut tajuamaan, että olet paljon vahvempi kuin kuvitteletkaan. Inspiraatiota ja käytännön vinkkejä yksin matkustamiseen voi lukea Solo Travel -blogista.

7. Saat korvaamattomia uusia tuttavuuksia.

Odotat joka aamu bussia samojen ihmisten kanssa, mutta et ole koskaan saanut sanottua heille hei. Intialaisessa bussissa kuitenkin tuntuu täysin luonnolliselta rupatella unelmistasi vierustoverin kanssa, jonka tapasit 5 minuuttia sitten. Kuulostaako tutulta? Matkustaessaan ihmiset ovat yleensä keskimääräistä rennompia, puheliaampia ja alttiimpia aloittamaan keskustelun vieraiden kanssa. Tien päällä jaetut kokemukset yhdistävät nopeasti ja tutustut ihmisiin, joihin et normaalissa arjessasi välttämättä koskaan törmäisi. Lisäksi kasvatat itsellesi ympäri maailmaa ulottuvan ystäväverkon!

8. Sinusta tulee mielenkiintoisempi.

Tuntuuko siltä, että tutun illanistujaisissa sinulla ei koskaan ole mitään mielenkiintoista sanottavaa? Kuten Expedian Travel yourself interesting -kampanja ehdottaa, matkustaessa takataskuun kertyy kaikenlaisia viihdyttäviä tarinoita ja juttuja (jotka aika kultaa yhä tarunhohtoisemmiksi). Lisäksi matkustaminen ja maailman eri kolkat ovat aiheita, joista lähes kaikki ovat kiinnostuneita kuulemaan. Ennen kaikkea sinulle itsellesi tulee sellainen olo, että olet kokenut, elänyt ja oppinut paljon kaikenlaista kiehtovaa.

9. Todistat itsellesi, että haaveista voi tehdä totta.

Monet haaveilevat koko elämänsä uskaltamatta koskaan yrittää toteuttaa unelmiaan. Jos olet aina halunnut nähdä kevään Budapestissa, mene! Jos olet salaa miettinyt, millaista olisi kävellä Kiinan muurilla, ryhdy suunnittelemaan ja säästämään rahaa matkaan! Yhden haaveen toteutumisen jälkeen on helpompi ryhtyä muuttamaan suurempiakin unelmia todellisuudeksi.

10.Opit arvostamaan sitä, mitä sinulla on.

Tämä on kulunut klisee, mutta se ei tee toteamuksesta sen vähempää totta. Vieraassa ympäristössä huomaa usein ikävöivänsä usein tuttuja ja arkipäiväisiä asioita, oli kyse sitten ruisleivästä, omasta sängystä tai äidin jokaviikkoisesta tarkistuspuhelusta.

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia