Synnytyksen jälkeinen ahdistuneisuus (eng. postpartum anxiety) on yleinen ilmiö, josta puhutaan hämmentävän vähän. Huomattavasti paremmin tunnetaan synnytyksen jälkeinen masennus eli niinkutsuttu baby blues (eng. pospartum depression).
Nämä kaksi ilmiötä ovat osittain hyvin samankaltaisia ja esiintyvät usein samanaikaisesti (kuten muukin masentuneisuus ja ahdistuneisuus kulkevat usein käsi kädessä), mutta ovat pohjimmiltaan kuitenkin kaksi eri asiaa.
Koska netistä löytyy jo paljon tietoa synnytyksen jälkeisesti masennuksesta, haluan tässä tekstissä esitellä tätä vähemmän tunnettua ilmiötä eli synnytyksen jälkeistä ahdistuneisuutta. Mistä on siis kyse?
Synnytyksen jälkeinen ahdistuneisuus on luonnollinen ja yleinen ilmiö, joka voi kasvaa myös liialliseksi
Synnytyksen jälkeinen, uuteen elämäntilanteeseen liittyvä ahdistuneisuus on lähtökohtaisesti hyvin luonnollinen ja jopa tarpeellinen ilmiö. Lapsen tulo perheeseen on suuri, elämää mullistava tapahtuma, joka muuttaa monia asioita. Arki ja ajankäyttö muuttuvat, rutiinit muuttuvat, jopa arvot ja elämänkatsomus saattavat muuttua.
Muutosten johdosta ihminen joutuu sopeutumaan uuteen tilanteeseen, mikä voi olla raskasta parhaimpinakin aikoina. Vauva-aika taas on usein jo itsessään hyvin haastavaa ja vanhemmat väsyneitä. Uutta opittavaa on paljon. Tällöin ahdistuneisuus on sinänsä aivan asiaankuuluvaa.
Yleensä synnytyksen jälkeisellä ahdistuneisuudella kuitenkin viitataan tilanteeseen, jossa ahdistuneisuus kasvaa liialliseksi. Tällöin kyse ei ole enää tavanomaisesta ja kohtuullisesta sopeutumiseen liittyvästä ahdistuksesta, vaan liiallisesta ja rampauttavasta huolestuneisuudesta, joka häiritsee selvästi elämää.
Synnytyksen jälkeinen ahdistuneisuus voi olla yleisluontoista tai suuntautua tiettyyn asiaan
Synnytyksen jälkeinen ahdistuneisuus voi ilmetä epämääräisenä huolen ja ahdistuneisuuden tunteena, jolle voi olla vaikeaa nimetä selkeää syytä, mutta se voi ilmetä myös vahvana huolena jostakin konkreettisesta asiasta.
Tuore vanhempi voi esimerkiksi pelätä nukkumaan menemistä, sillä on huolissaan siitä, että vauva lakkaa hengittämästä keskellä yötä. Tai hän saattaa pelätä vauvan jättämistä edes hetkeksi toisen ihmisen hoitoon, vaikka toinen olisikin tuttu ja luotettu henkilö (kuten lapsen toinen vanhempi tai joku isovanhemmista).
Ongelmallista tämä on silloin, kun pelko ja huoli on niin vahvaa, että se alkaa häiritsemään arkea ja syömään ihmisen toimintakykyä. Pahimmillaan ja äärimmäisimmissä tapauksissa ahdistuneisuus voi pikkuhiljaa tehdä ihmisen käytännössä toimintakyvyttömäksi, joten siihen on tärkeää hakea ajoissa apua.
Kuinka yleisestä ilmiöstä on kyse?
Synnytyksen jälkeisen ahdistuneisuuden yleisyydestä on vaikeaa sanoa mitään varmaa, sillä useimmissa maailman maissa sitä ei erikseen seulota. Tyypillisesti tapaukset päätyvät tilastoihin synnytyksen jälkeistä masennusta tutkittaessa, sillä nämä kaksi esiintyvät usein yhdessä.
Synnytyksen jälkeistä masennusta esiintyy tutkimusten valossa n. 10-15% äideistä (Duodecim terveyskirjasto, 2022), joten voidaan tehdä valistunut arvaus ja todeta, että ahdistuneisuuttakin esiintyy suurin piirtein samoja määriä. Joka tapauksessa voidaan sanoa, että kyseessä on hyvin yleinen ilmiö.
Synnytyksen jälkeisen ahdistuneisuuden oireet
Koska ilmiössä on kyse pohjimmiltaan ihan tavallisesta ahdistuksesta, joka vain sattuu tässä tapauksessa liittymään vauva-arkeen sopeutumiseen, ovat fysiologiset oireetkin samoja kuin ahdistuneisuudessa. Niihin kuuluvat esimerkiksi nukkumisen haasteet, sydämen tykytykset, vatsaoireet, kiihtynyt hengitys, ruokahalun väheneminen, levottomuus, lihasjännitys sekä muut vastaavat stressiperäiset oireet.
Tunnetason oireita taas ovat esimerkiksi huoli- ja katastrofiajattelu, epäluottamuksen tunteet, pelon tunteet, unohtelu ja keskittymisen vaikeudet sekä esimerkiksi ärsyyntyneisyys.
Käytöksellisiä oireita ovat esimerkiksi tiettyjen tilanteiden varominen ja välttely, liiallinen varovaisuus (tilanteen todelliseen uhkatasoon nähden), pakkomielteiset käytösmallit (esimerkiksi jonkin asian tarkastaminen yhä uudestaan ja uudestaan) sekä esimerkiksi liiallisen kontrolloiva käytös.
Kohtuullisissa määrin esiintyessään mikään näistä oireista ei itsessään ole välttämättä sen suurempi ongelma, mutta jos oireita on niin paljon tai ne tuntuvat niin intensiivisiltä, että ne häiritsevät arkista elämää, kannattaa harkita avun hakemista.
Milloin (viimeistään) kannattaa hakea apua?
Kuten kaikissa mielenterveyden haasteissa, apua kannattaa hakea mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Useimpia mielenterveyden haasteita on paljon helpompi ehkäistä kuin hoitaa. Kuitenkin myöhäänkin haettu apu on usein hyvin tehokasta, joten sen hakemiseen ei ole olemassa väärää hetkeä.
Erityisesti kannattaa kuitenkin tarkkailla seuraavia asioita, jotka toimivat viimeistään konkreettisina merkkeinä siitä, että apua kannattaa alkaa hakemaan:
- Ahdistuneisuus, stressi ja pelottavat ajatukset vaivaavat sinua useita kertoja päivittäin ja ne on vaikea saada pois mielestä
- Sinulle ilmaantuu masennukseen viittaavia oireita
- Arki alkaa tuntumaaan ylivoimaiselta ja koet toivottomuutta ja/tai voimattomuutta sen kohtaamisessa
- Havaitset, että ahdistuneisuus ja siihen liittyvät oireet ovat selvästi lisääntymään päin
- Ahdistuneisuus häiritsee tunnetason yhteyden muodostamista (“bondaamista”) vauvasi kanssa
- Ahdistuneisuus häiritsee suhdettasi muihin perheenjäseniin
Onko synnytyksen jälkeinen ahdistuneisuus vain äitien ongelma?
Ei ole, joskin se on äideillä kaikkein yleisin. Käytännössä siitä voivat kuitenkin kärsiä ketkä tahansa lähipiirin jäsenet kuten isät, isovanhemmat, adoptiovanhemmat ja niin edelleen. Syy tähän on se, että ahdistus ei liity varsinaiseen synnytykseen, vaan ennemminkin uuteen elämäntilanteeseen sopeutumiseen. Sopeutuminen kaikkine haasteineen aiheuttaa helposti ahdistusta.
Olen valitettavasti kuullut tilanteista, joissa esimerkiksi tuoreet isät eivät ole kehdanneet hakea ahdistukseensa apua, sillä ovat ajatelleet, että haastava tilanne tulee vain kestää. Avun hakeminen on saatettu kokea esimerkiksi pikkumaiseksi, sillä ollaan ajateltu, että vauvan äidillä on joka tapauksessa vaikeampaa, eikä omaa ahdistusta ole haluttu tuoda sen vuoksi sen kummemmin esiin.
Joissain tapauksissa taas taustalla on vaikuttanut samainen ilmiö, jonka vuoksi miehiä on muutenkin vaikeaa saada mielenterveydellisen avun piiriin: moni pelkää avun hakemisen olevan jollakin tavalla epämiehekästä. Henkilökohtaisesti ajattelen, että epämiehekästä on lähinnä omien haasteiden salaaminen ja hoitamatta jättäminen, sillä se on verrannollista ongelmalta piiloutumiseen. Miehekästä taas on kohdata ongelma suoraselkäisesti ja hoitaa itsensä kuntoon, jotta voisi olla sen jälkeen paremmin perheensä tukena.
Joka tapauksessa, avun hakeminen kannattaa ja se kannattaa tehdä mieluummin aiemmin kuin myöhemmin.
Kiitos lukemisesta ja toivottavasti tekstistä oli hyötyä!
Rakkaudella,
Jevgeni
