Elätkö ikuista nuoruutta vielä kolmekymppisenäkin? Näin käännät elämäsi suunnan.

elaman suunnan kaantaminen kolmekymppisena

Onko elämäsi vielä kolmenkymmenvuotiaanakin samassa pisteessä kuin 10 vuotta sitten? Onko parikymppisyys kulunut lähinnä bilettäessä, päihteitä käyttäessä ja tietokonepelejä pelatessa? Ei hätää. Elämän suunnan kääntäminen onnistuu minkä ikäisenä tahansa, mutta mitä aiemmin sitä alkaa tekemään, sen helpompaa se on.

Oletko kolmekymppisenä samassa tilanteessa kuin 10 vuotta aiemmin? Et ole yksin.

Netissä on näkynyt viime aikoina paljon tekstejä ja videoita, jotka on tarkoitettu heille, jotka ovat jämähtäneet elämään ikuista nuoruutta. Ne ovat pitkälti vinkkejä ihmisiltä, jotka itsekin viettivät parikymppisyytensä lähinnä bilettämällä, käyttämällä päihteitä ja pelaamalla tietokonepelejä. Kolmekymppisinä he havahtuivat tilanteeseensa ja joutuivat näkemään hirvittävän vaivan saadakseen oman ikäryhmänsä kiinni ja elääkseen perinteistä, aikuista elämää.

Ymmärrän hyvin tällaisten sisältöjen suosion, sillä omissa tuttavapiireissänikin on paljon henkilöitä, joiden elämä näyttää kolmekymppisenä samalta kuin kymmenenkin vuotta aikaisemmin. Henkilökohtaisesti en näe tässä mitään vikaa, sillä nuoruus on todella kivaa. Ja muutenkin, mikä minä olen sanomaan, kuinka muiden tulisi elämäänsä elää.

Nämä kolmekymppiset ihmiset ovat kuitenkin itse tuoneet useasti esille, että ovat pettyneitä itseensä ja omaan suoriutumiseensa. He sanovat haluavansa muutosta, mutta muutos tuntuu vaikealta.

Ihailen suuresti tällaista avoimuutta, sillä omien haasteiden tunnustaminen on merkittävä askel kohti halutun kaltaista elämää. Noin puhuvat ihmiset eivät ole mitään luusereita, vaan kovia tyyppejä, joilla on vain syystä tai toisesta vaikeaa. Tämä teksti on omistettu heille.

Elämän suunnan kääntäminen: Tehokkaita vinkkejä

1. Palauta mieleesi vanhempiesi ja opettajiesi lempivinkit ja suhtaudu niihin nöyrästi

Muistatko ne kaikki latteudet, joita vanhemmat ihmiset ja opettajat tykkäsivät aikoinaan viljellä? Näe vaivaa unelmiesi eteen, älä koskaan lakkaa oppimasta, kehitä itseäsi, hanki koulutus, opettele kieliä, älä käytä liikaa päihteitä, älä pyöri vääränlaisissa porukoissa, älä vietä kaikkea aikaasi pelikonsolin äärellä ja niin edelleen ja niin poispäin.

Nuorena näille jutuille tuli lähinnä naureskeltua, sillä mitäpä kalkkikset elämästä muka tajuaisivat. Turhaa lässytystä kaikki tuollainen, kyllä minä tiedän itse paremmin, että kuinka tätä elämää kannattaa elää.

Kiusallista myöntää, mutta aikuisempana sitä on tajunnut, että nuo kalkkikset kyllä taisivat sittenkin tietää, mistä puhuvat. Kun tässä elämän varrella on tullut tarkkailleeksi sitä, millaiset ihmiset pärjäävät ja millaiset päätyvät kuvainnolliseen katuojaan, niin kiusallisesti sieltä paljastuu juuri niitä asioita, joista vanhemmat ja opettajatkin aina puhuivat.

Ensimmäinen vinkki onkin tämä. Heitä romukuoppaan se paskantärkeä asenne, jonka mukaan minä itse tiedän parhaiten. Suhtaudu nöyrästi sellaisten ihmisten vinkkeihin, jotka ovat nähneet elämää jo vähän enemmän. Anna edes pieni mahdollisuus sille, että ehkä he sittenkin tietävät, mistä puhuvat.

2. Luo itsellesi vahva suhteiden verkosto

Yllättävän moni ikuista nuoruuttaan elävä ihminen tuntuu omaavan jonkinlaisen yksinäisen suden eetoksen. He ylpeilevät sillä, että kulkevat elämässä yksinäisen suden lailla, eli luottavat vain itseensä ja yrittävät pärjätä vain omin voimin.

Tuollainen tarina on toki viehättävä, sillä yksinäiset sudet ovat kunnioitusta herättäviä hahmoja. Ongelma on vain se, että äärimmäisen harva pystyy pärjäämään elämässään yksinäisenä sutena. Päinvastoin, keskimäärin parhaiten tuntuu menevän niillä, joilla on käytössään yhteisönsä vahva tuki. Tämä tarkoittaa vahvaa ystäväpiiriä, perhettä, tuttavuuksia sekä muutenkin kaikkia ihmisiä, joiden auttavaan käteen voimme tarttua elämämme eri pulmissa.

Elämän suunnan kääntäminen vaatii sitä, että olemme valmiita tarttumaan muiden apuun. Muilta ihmisiltä voimme oppia tärkeitä asioita, saada tukea ja kannustusta sekä saada kontakteja (esimerkiksi työllistymistä tai yrittäjänä pärjäämistä varten).

Samalla on ymmärrettävää, että yhteisön tuki vaatii vastavuoroisuutta. Kukaan ei kunnioita kusipäätä, joka haluaa vain hyötyä muista ihmisistä, antamatta itse mitään vastineeksi. Vahvimmat yhteisöt ovat niitä, joiden jäsenet auttavat toisiaan ja työskentelevät paitsi oman, myös yhteisen edun eteen. Tällaisen yhteisön rakentaminen kannattaa aloittaa jo tänään. Laita vaikka heti viestiä menneisyyden kavereillesi ja kysy heidän kuulumisiaan.

3. Laita kaikki voimavarasi tärkeimmän elämääsi rajoittavan ongelman korjaamiseen

Elämässään jämähtäneitä ihmisiä yhdistää usein se, että heidän elämästään löytyy yksi suuri ja keskeinen ongelma, joka säteilee heidän elämänsä jokaiselle osa-alueelle. Jos tämä ongelma saataisiin ratkeamaan, olisi sillä välitön myönteinen vaikutus elämän muihinkin osa-alueisiin.

Yksi yleinen käytännön esimerkki on vaikkapa äärimmäinen sosiaalisten tilanteiden pelko. Ihminen, joka kavahtaa muiden seuraa ei esimerkiksi pääse nauttimaan yhteisön tuesta, hän saattaa syrjäytyä ja päätyä elämään yksinäisyydessä. Opiskelu ja työnteko ei onnistu, sillä muiden ihmisten lähellä oleminen on niin kamalaa. Maailmassamme on vaikeaa pärjätä oikeastaan missään tähdellisessä, ellei tule toimeen muiden kanssa.

Toinen käytännön esimerkki on laiskuus ja vaivannäön vaihtelu. Laiskottelu on ihanaa, mutta useimmat hyvät asiat elämässä vaativat vaivannäköä. Niin työnteko, opiskelu, parisuhteet, lasten kasvattaminen kuin harrastuksetkin. Jos minkäänlaista halua vaivannäköön ei ole, kaikki kiva jää saamatta.

Kolmas käytännön esimerkki on käsistä riistäytynyt päihdeongelma. Vaikka ajoittainen bissen kittaaminen tai paukkujen polttelu on luonnollisesti todella kivaa, tulee siitä nopeasti ongelma, kun siitä tulee jatkuvaa. Käytännössä se näkyy mm. näin:

Kutoskeissi kaljaa tai nollafemma budia illassa vaatii kuukaudessa n. 300 euroa, jotka olisi muutoin voinut laittaa esimerkiksi itsensä kehittämiseen ja opiskeluun. Kännissä tai pajareissa ei myöskään jaksa liiemmin tehdä mitään hyödyllistä, vaan illat menevät youtube-videoita katsellessa tai tietokonepelejä hakatessa. Kaveripiiristä kaikkoavat myös nopeasti ne kaikki tyypit, jotka kokevat tuollaisen elämäntavan häiritsevänä. Käytännön vaikutus on siis se, että ihminen köyhtyy, passivoituu ja jää yksin. Näin paremman elämän rakentamisesta tulee aina vain vaikeampaa.

On ilmiselvää, että tämänlaatuisten ongelmien korjaaminen on ihan helvetin vaikeaa. Tarkoitus ei ole sanoa, että “sen kuin vain otat itseäsi niskasta kiinni”. Noin asia ei mene kuin Kokoomuslaisen hyppyritukan etuoikeutetuissa visioissa.

Tästä syystä elämän suunnan kääntäminen vaatii usein sitä, että käytämme aivan kaikki liikenevät voimavaramme sen yksittäisen, meitä eniten rajoittavan ongelman korjaamiseen. Ongelman ratkaisemisesta on tehtävä elämänsä ensisijainen ja pääasiallinen tarkoitus. Jääkööt kaikki muu, mutta se keskeisin ongelma on usein aivan pakko ratkaista, jos elämänsä mielii saada kondikseen.

4. Opettele huipputaitavaksi yksittäisessä, rahanarvoisessa taidossa

Työnteko on lähtökohtaisesti ikävä, mutta melkolailla pakollinen osa aikuista elämää. Toki Kelan rahoilla eläminen onnistuu (minä jos kuka tiedän, sillä olen henkeen ja vereen lähiöiden kasvatti), mutta harva tuntuu aidosti nauttivan tai olevan ylpeä siitä. Työtä on siis tehtävä.

Ongelmaksi muodostuu se, että nykyinen työelämä on melko brutaali paikka ja matkalla aina vain ikävämpään suuntaan. Helpot ammatit katoavat ja yhä useampi ammatti vaatii pitkälle kehittynyttä erityisosaamista. Tämä on ongelma, sillä erityisosaamista ei kehitetä tuosta noin vaan. Pitäisi käydä kouluja tai sitten panostaa hirvittävä määrä vaivaa itseopiskeluun.

Mitä ilmeisimmin poispääsyä tilanteesta ei kuitenkaan ole, vaan pakko on opetella edes jotakin, mistä joku muu on valmis maksamaan rahaa. Mitä aiemmin tätä opin tietä lähtee kulkemaan, sen pikemmin tulee valmista.

Elämässä jämähtämiselle löytyy hyviä syitä

Hemmetin ikäviä vinkkejähän nämä kaikki ovat, eikä tällaisia ole edes kivaa kirjoittaa. Kuten alussa sanottu, ihmisillä on yleensä valtavan hyvät, inhimilliset ja ymmärrettävät syyt sille, miksi elämässä ollaan jämähdetty. On terveysongelmia, on koulukiusaamistaustaa, on rikkinäisissä perheissä kasvamista, on köyhyyttä, on epäonnea ja niin edelleen.

Tässä blogissa et tule kohtaamaan sitä valitettavan yleistä kusipääasennetta, jonka mukaan jokainen on oman onnensa seppä ja kuinka ihmisen vain pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa valittaminen. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että pohjimmiltaan vain ihminen itse voi auttaa itseään. Muut kyllä tukevat, mutta lähtökohtaisen halun elämänsä raiteille saattamiseen on löydyttävä ihmiseltä itseltään.

Tässä lienee sulattalemista itse kullakin.

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia

uudistumisen aika

Uudistumisen aika

Hei, ja toivottavasti teille kuuluu hyvää! Olen päivittänyt tätä blogia viime aikoina suhteellisen harvoin. Osittain syy on ollut se tavanomainen: kiire. On ollut kouluhommia, on

Lue lisää »