Rohkeuskoulun itsevarmuuskurssit: Mitä kurssilla tapahtuu?

mitä kurssilla tapahtuu

Hei!

Rohkeuskoulun seuraava “Itsevarma Minä” -kurssi pidetään jälleen pian. Olen siksi saanut sähköpostiini muutamia kyselyitä siitä, mitä kurssilla tarkalleen ottaen tapahtuu. Uskaltaako sinne tulla, jos kokee olevansa todella ujo? Entä jos ei uskalla puhua ryhmässä? Entä joutuuko kurssilla esiintymään tai tekemään haastavia harjoituksia? Ajattelin, että voisin vastata näihin hyviin tiedusteluihin myös täällä blogin puolella!

Mikä tämä “Itsevarma minä” -kurssi oikein on?

  • Kyseessä on Rohkeuskoulu -yritykseni kautta järjestämäni kurssi, jolla opettelemme sosiaalista itsevarmuutta, sosiaalisia taitoja ja yleisesti ottaen haastavissa sosiaalisissa tilanteissa pärjäämistä.
  • Kursseja on järjestetty vuodesta 2014 alkaen, n. 2-3 kertaa vuodessa. Olemme saaneet kurssilaisilta hyviä arvosanoja ja pyrimme vastedeskin parantamaan kurssia kerta kerralta paremmaksi.
  • Kurssin ryhmäkoot ovat vaihdelleet aikojen saatossa, mutta parhaiten ovat toimineet n. 8-15 ihmisen ryhmät. Kerran kokeilimme 20+ kokoista ryhmää, mutta tällöin kurssi meni jo hieman tukkoiseksi. Siksi osallistujien maksimimäärä on nykyään asetettu 15 henkilöön.
  • Kurssi sopii lähtökohtaisesti kaikille 18 vuotta täyttäneille. Jokaisella toteutuskerralla mukana on ollut niin nuorta, kuin vanhempaakin väkeä. Yleensä valtaosa osallistujista ovat iältään 20-40 ikävuoden välillä, mutta 60+ väkeäkin on ollut useita kertoja mukana :)!

Mitä “Itsevarma minä” -kurssilla tapahtuu?

Mitä kurssilla käytännössä tapahtuu ja ennen kaikkea: uskaltaako sinne tulla?

Kyllä uskaltaa, seuraavista syistä:

  • Kurssi on lähtökohtaisesti suunnattu henkilöille, joilla on erityyppisiä haasteita sosiaalisten tilanteiden kanssa. Toistuvasti mainitaan esimerkiksi esiintymispelot, ryhmässä puhumisen pelko, haasteet uusien ihmisten kanssa kommunikoimisessa, vaikeudet rajojen asettamisessa, arkea liiaksi hallitseva ujous ja muuta vastaavaa.
  • Monilla osallistujistamme on taustallaan hyvin kielteisiä kokemuksia muista ihmisistä. Koulu- ja työpaikkakiusaamista, rikkovia parisuhteita ja esimerkiksi henkilökohtaisia rajoja kohtaan osoitettua epäkunnioitusta. Pyrimme siksi luomaan kurssin aikana ympäristön, jossa jokainen saa olla lähtökohtaisesti oma itsensä. Jos on hiljainen, varovainen ja vetäytyvä, on siihen täysi lupa. Keneltäkään ei vaadita mitään, mitä ei itse halua tehdä tai olla.
  • Mihinkään kurssin ohjelmista, keskusteluista tai harjoituksista ei ole pakko osallistua, vaan niistä voi halutessaan jäädä myös sivuun. Sivuun jääminen on tehty helpoksi, eikä siinä tarvitse pelätä kasvojen menettämistä. Kurssin alussa keskustelemme yhdessä näistä asioista ja pyrimme luomaan turvallisen tilan.
  • Teemme kurssilla erilaisia itsevarmuuden ja sosiaalisten taitojen ymmärtämiseen tähtääviä harjoituksia. Harjoituksien suunnittelussa on otettu huomioon niiden kohderyhmä. Mitään liian haastavaa ei siksi tehdä, vaan tarkoitus on päinvastoin hakea niiden avulla “pieniä onnistumisia”: näyttää, että sosiaalisuus voi olla myös kivaa ja palkitsevaa. Toistuva palaute kurssin jälkeen on se, että harjoituksia olisi saanut olla enemmänkin, eli mistään ihan hirvittävästä ei ilmeisesti ole kyse!

Kurssin sisältö on käytönnössä seuraavanlaista:

  • Käsittelemme sosiaaliseen itsevarmuuteen liittyviä aiheita sekä teoriassa, keskustelujen kautta, että pieniä harjoituksia tehden:Saatamme esimerkiksi käydä ensin läpi pienen teoreettisen tietoiskun jostakin aiheesta ja katsoa, mitä tiede sanoo aiheesta. Onko tieteellisesti todistettua, että esimerkiksi huomion keskipisteenä olemisen pelkoa voidaan hoitaa? Entä millaiset keinot on havaittu toimiviksi?
  • Tietoiskun jälkeen kurssin vetäjänä nostan yleensä esiiin omia havaintojani ja kokemuksiani. Kuinka olen onnistunut itse näissä tilanteissa? Miltä se on tuntunut? Entä kuinka nopeasti muutos on tapahtunut? Entä kuinka olen nähnyt ja kuullut muiden ihmisten onnistuvan?
  • Tämän jälkeen aiheesta yleensä keskustellaan yhdessä osallistujien kesken. Halukkaat pohdiskelevat ja jakavat omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Opimme toisiltamme: miten joku muu on esimerkiksi ratkaissut itsellemmekin ajankohtaisen haasteen? Yksi kurssin parhaista anneista onkin palautteiden perusteella juuri ajatustenvaihto muiden osallistujien kanssa.
  • Lopuksi saatetaan tehdä pieni käytännön harjoitus, jolla haetaan pieniä onnistumisen kokemuksia käsiteltävässä aiheessa. Ennen harjoitusta kerrotaan selkeästi, mitä tehdään ja miksi. Mitä harjoituksella tavoitellaan ja mitä sen aikana kannattaa ottaa huomioon? Harjoituksen jälkeen puretaan tilanne keskustelun avulla. Millaisia ajatuksia ja oivalluksia harjoitus synnytti tai millaisia muistoja siitä tuli mieleen?
  • Ohjelman välissä pidämme tarpeen mukaan 5-15 minuutin taukoja, jolloin ehtii haukkaamaan eväitä. Palautteessa on useasti mainittu, että kurssin parhaita anteja ovatkin olleet taukojen aikana muiden osallistujien kanssa syntyneet keskustelut! Joitain kertoja osallistujat ovat kurssin jälkeen käyneet keskenään esimerkiksi syömässä tai viettämässä iltaa ja joitain kaverisuhteitakin on kuulemma syntynyt :)!

Sisältöjen kevyt räätälöinti:

  • Ennen kurssia osallistujilla on mahdollisuus tuoda luottamuksellisesti esiin, millaisiin haasteisiin etsivät erityisesti ratkaisua. Tällöin pyrimme räätälöimään kurssin tavanomaisia sisältöjä siten, että tuomme kevyesti esiin myös toivottuja aiheita vastaavia näkökulmia. Emme kuitenkaan yksityisyyden suojaamiseksi mainitse, että aiheita on erikseen toivottu, tai kuka sen on tehnyt.

Lopuksi kokemuksia aiempien vuosien osallistujilta!

Oli kyllä tosi hyvä kurssi, huh huh! Kurssin jälkeiset päivät ovat olleet yksi toistaan parempia. Joka päivä on tullut tilanteita, joissa olen osannut toimia eritavalla ku aikasemmin, olen mennyt pelkoja kohti ensimmäistä kertaa hymyissä suin.

Osallistuja heinäkuun 2014 kurssilta

Koin kaiken kurssilta hyödylliseksi ja tärkeäksi! Nyt on itsestään kiinni, kuinka opittua lähtee soveltamaan :)! Kurssista jäi uber-positiivinen fiilis ja nyt on kova motivaatio itsensä kehittämiseen. Kiitos!

Osallistuja tammikuun 2015 kurssilta

Tykkäsin luontevasta esiintyjästä, jolla oli hyvä ulosanti ja joka oli avoin ja huomioonottava! Kurssilla oli paljon hyviä ajatuksia, joista tulee varmasti olemaan paljon hyötyä myös myöhemmässä elämässä.

Osallistuja huhtikuun 2016 kurssilta

Tykkäsin toiminnallisista harjoituksista, meditaatiosta, sopivan kokoisesta ryhmästä ja hyvästä kouluttajasta. Erityisesti tykkäsin siitä, että kouluttaja tarttui hyvin siihen, millaisia puheenvuoroja osallistujilta tuli ja osasi aina kertoa jotain syventävää!

Osallistuja tammikuun 2017 kurssilta

Tule mukaan!

Järjestämme kursseja yleensä puolivuosittain ja seuraavan kurssin päivämäärän voi aina tarkistaa tämän linkin takaaMyös ilmoittautumislinkki löytyy tuolta. Toivottavasti nähdään joskus kurssilla :)!

Rakkaudella,

Jevgeni

klikkaa verkkokauppaan


Leave A Response

* Denotes Required Field